Aamu ei alkanu hyvin, ei ollenkaan. Mun omahoitaja sh-polilta soitti ja kertoi että lopettaa siellä. Sovittiin viimeinen aika parin viikon päähän. Tuli aika surku fiilis, koska olen käynyt hänen luonaan siitä lähtien kun täytin 18 (ulosheittoa ja parin kuukauden mittaisia osastojaksoja lukuunottamatta). Aluks se oli pelkkää valehtelua syömisistä ja tankkaamista, mutta kyllä reilun kolmen vuoden aikana oppii luottamaan ja jossain välissä polikäynneistä tuli viikon kohokohta kun pääs purkamaan päätään.
Tänään oli aika Ulfåsaan toiselle hoitajalle, jota oon nähny muutaman viikon ajan, oli osastollakin pariin kertaan mun hoitoryhmässä, ja jota nyt sit tapaan tästä lähtien.
Bussipysäkillä huomasin unohtaneeni matkakortin kotiin, mutta lompakosta onneksi löytyi kolikoita lastenlippuun. (Khehe!) Tuijotin koko matkan lasittunein silmin ikkunasta, pidättelin itkua ja mietin mikä mua vaivaa, koska eilen kaikki tuntui olevan todella hyvin.
Viime punnituksesta oli tullut kilo lisää. 40kg:n raja rikki ja pisti melkeen itkuks. Ei mulla paljon muuta jäänyt tosta tapaamisesta mieleen, paitsi että mut vielä kiskotaan tästä anoreksiahelvetistä ylös. Kaiken oon jo saavuttanut, paitsi kuoleman. Huomasin miettiväni, että siinä on seuraava etappi jota tavoitella. Ja pitäis korjata kamera.
Kun pääsin ulos, tulivat kyyneleet. Jos mulla ois ollu terä, oisin viiltänyt. Bussimatkan mä seisoin ja päätin, etten syö enää ikinä. Tässä mä kuitenkin mussutan pastaa, joten se siitä.
"Joskus mä kasvan pienemmäksi
Katoan sokkeloon
Joskus en jaksa, suljen silmät
Ja leikin ettei mue ees oo
Niin kauan uskoin hyvään ja huomiseen
Mut tuuli kääntyi näin taivaan rikkoutuneen
Mut ei ne huomaa vaikka tuijottaa
Ei ne mitään musta irit saa"
Hyvä, että söit päinvastaista päätettyäsi <3
VastaaPoistaVoi kurja, että hoitajasi lopettaa... Tuntuu varmaan tosi pahalta, kun on onnistunut rakentamaan luottamuksen ja saanut jutun luistamaan. Mutta muista, että et tee paranemistyötä hoitajien eteen vaan ihan oman itsesi. Eli ajatukset luovuttamisesta romukoppaan ja heti! ;) Toivottavasti yhteistyö uusvanhan hoitajan kanssa kehkeytyy vielä yhtä hyväksi. Voimia Kaunoinen! <3
VastaaPoistaPahin olotila meni onneksi ohi heti samana päivänä, kun tajusin ettei tää tarkotakaan, että pitäis alottaa kaikki ihan alusta. Onhan "uus" hoitaja seurannu mun vointia kuitenkin siitä asti kun vaihdoin aikuispuolelle, nähny jopa ne mun pahimmat romahdukset osastolla ja edistymisen jne. :)
PoistaJes. Huva! Juurikin näin! <3:)<3
PoistaJust noin sen pitää mennä, että syö vaikka tuntuu pahalta. Musta kyllä tuntuu siltä,että sä paranet. Pystyt kyllä siihen, sussa on sisua! Jaksamisia.
VastaaPoistaOnnea neljänkympin saavuttamisesta, vaikka se aluksi pahalta omasta mielestä varmasti tuntuukin. Sinut tosiaan kiskotaan sieltä anoreksiahelvetistä! Surku, että omahoitajasi lopettaa, toivotaan, että uusi hoitaja on sellainen, että saatte solmittua hyvät ja luottavaiset välit. Voimia! <3
VastaaPoistaOlen nyt saanut omin voimin painon nousemaan kuusi kiloa. Silti koko ajan on tunne, etten tähän pysty, että saan kaiken tehdyn työn tuhottua muutamassa viikossa jos haluan. Vaikka en halua sitä tehdä.
PoistaTosi mahtava saavutus, pidä siitä kiinni kynsin hampain. Voit tuhota kaiken, jos haluat, mutta uskon, että sisimmässäsi sä haluat täysipainoista ja hyvää elämää, sitä ei laihduttaminen tuo. Nyt tsemppiä!!! <3
PoistaWow, upeeta Noora! Tsemppiä♡ älä nyt vaan anna noiden kilojen pudota pois!
PoistaÄlä luovuta Noora! Sä saat elämän vielä takasin; Terveen, aidosti onnellisen ja ilosen elämän. Kaikki itkut ja raivot palkitaan, JOS sä lähet kävelemään TERVEEN elämän tietä. Se sairas tie johtaa hautaan. Sad but true.
VastaaPoistaHirmuisesti tsemppiä elämään. <3