Tällanen hajotus on tullut viimeksi osastolla. Kun syynä on pelkästään syömisen ja painon nousun tuoma ahdistus. Tunnen itteni niin avuttomaks kun tiedän etten voi mitenkään kompensoida, viiltää tai vetää päätä täyteen.
Pari kiloa, ei pitäisi tuntua paljolta? Mutta kun se ei riitä, tarviin reilusti yli kymmenen. Osaan järkeillä, että tarviin jokaisen kilon, mutta tunnepuoli..
Mä en saa tätä itkua loppumaan. Haluun tarvittavaa, sitä mut on osastolla opetettu pyytämään. Mulla vaan ei oo enää taikanappeja, jotka lievittää ahdistusta. Omaa tyhmyyttäni käytin niitä väärin, eikä uutta reseptiä enää määrätä. Tai keskusteluapua! Mistä mä löydän ketään jolle voin puhua? Mun on selvittävä yksin ahdistuksesta, jota en kestänyt edes osastolla.
Ajattelin olevani vahva, puskevani ahdistuksen läpi tahdonvoimalla. Nyt mua pelottaa kun muistan nää olot, jotka painon nousu tuo tullessaan. Johon kaikki aina ennen kaatui. Ja tällä kertaa saan selvitä pelkän viikottaisen terapian ja parin viikon välisten sh-politapaamisten tuella ympärivuorokautisen valvonnan sijaan.
Kyl mä selviin, tää vaan on v*tun paljon vaikeempaa kun muistin. Ja kyyneleetkin loppuu viimeistään kun ei enää jaksa.
Vaikka saisit painoa sen 10 kg, olisit edelleen tosi pieni. Vaikka saisit painoa 20 kg, olisit sitä edelleen. Silloin voisit olla terve kaikinpuolin JA näyttää hyvältä. Ehkä tiedätkin sen sisimmässäsi, kun järjellä ajattelet? Mutta mäkin tiedän sen, ettei kaikkea pysty ajatella järjellä. Kun oma vartalo ahdistaa, niin se ahdistaa - ihan sama kuinka paljon (tai vähän) painaa.
VastaaPoistaYritä puhua vaikka sun ystäville, tai keskity johonkin, mikä vie ajatukset kokonaan muualle? Ihan turhia neuvoja ja kliseitä varmaan, mutta taistele! Sen ruoka- ja painoahdistuksen yli pääsee. Ja toi että tiedät itsekin selviäväsi, on jo huippuhienoa! <3
Jep, sen yli pääsee. Mut pelkään, että sitä odotellessa teen jotain itselleni. Jos kerran sorrun viiltämään, se lähtee käsistä. Kaikki vanhat keinot on käytössä: lukeminen, musiikin kuuntelu, Greyn Anatomian tapittaminen yms ;)
PoistaVoimia, Kultaseni, Voimia!!
VastaaPoistaEt ole koskaan yksin, muista se!
Voit koska tahansa laittaa viestiä, jos siltä tuntuu! <3
Kiitos <3
PoistaPystyisitkö puhumaan ahdistuksesta vanhemmillesi tai sille uudelle hyvälle ystävälle? Minua helpottaa, kun pääsee purkamaan ajatuksia toiselle ihmiselle. Usein se vaan ei ole mahdollista ja joutuu olemaan yksin tunteiden kanssa.
VastaaPoistaPuhuminen läheisille onnistuu vasta kun ahdistus on mennyt ohi. Ossallakaan en suostunut ottamaan vieraita vastaan enää päivällisen jälkeen, koska olo oli illalla niin karmee etten halunnut kenenkään näkevän mua siinä kunnossa. En haluu et tää menee siihen, että perun menoja koska ahdistaa liikaa...
PoistaVoi suloinen tiedän täsmälleen mutä meinaat, oloista on helpompi puhua kun niitä ei enää ole :( sen vuoksi mäkään en puhu kellekään oikein..
PoistaPolillakin huomaa toistelevansa, että kaikki on hyvin, jos sillä hetkellä olo on siedettävä. Ja jälkeen päin on vaikea enää saada viikon takaisista tunteista kiinni, jotta niitä vois käsitellä.
PoistaMietin tässä, että kun osaat kerta kirjoittaa, voisitko hyödyntää sitä näiden "olojen" kertomisessa? Mulla on tapana aina välillä lähettää terapeutille sähköpostilla ajatuksia. Toki niitä käsitellään vasta varsinaisella käynnillä, mutta välillä sekin helpottaa, kun saa vain lähetettyä ja toiselta tulee vastaus olkoonkin se lähinnä kuittausluontoinen.
PoistaMulla on ihan sama ongelma. Osastollakin, kun oli paha olo, menin itseeni, enkä kommunikoinut kenenkään kanssa ja jos kysyttiin, mitä kuuluu, vedin tekohymyn naamalle ja sanoin, että "eipä tässä mitään". Kamala tilanne, kun ahdistus painaa päälle, tarvittavia ei saa ja kukaan ei tule keskustelemaan. Voisitko pyytää tiheämpiä politapaamisia tai mennä vanhemmillesi. Jokainen tukeva toimenpiden on tässä vaiheessa tarpeen. Ihan mikä tahansa, mikä yhtään helpottaa, kunhan se ei ole terä. Voimia ja tsemppiä!
VastaaPoistaMul oli hoitokokous sh-polilla perjantaina, jossa päätettiin pidentää tapaamisten välejä, koska pääsääntönen hoito on nyt terapia. Vanhempien kanssa olen tälläkin hetkellä :)
VastaaPoistaOnneksi eivät lopettaneet tapaamisia kokonaan. Ihana kuulla, että olet vanhemmilasi, nyt vain päivä kerrallaan muru. ;)
PoistaKirjota paperille ja anna se tapaamisissa niin tulee todellisuus ilmi. Se on vaikee palata niihin vanhoihin, jos sillä hetkellä menee kivemmin.
VastaaPoistaToi on perseestä, kun pitäis muka olla rehellinen, mutta kun on, niin menettää vaan ne pillerit, mitä kumminkin oikeesti tarveis.
Sun pitääkin saada painoo vähintäänkin sen 10 kiloo. Tiiän miten kamalaa se on. :(
Osta vaikka joku värityskirja ja väritä sitä, jos se saa ajatukset muualle. :)
Mulla on jo värityskirjoja, ristikkolehtiä ja vaikka mitä! Jos löytyis tilaa palapelille, voisin alkaa koota jotain tuhannen palan, ihan parasta ahdistuksenpurkutekemistä!
Poistakyllä sä selviit, mäkin selvisin! voimia <3
VastaaPoistavoi pieni, hirmusti voimia! aika ei koskaan täysin pysähdy, kyllä sä vielä selviät ja muistat miten vahva oletkaan :)
VastaaPoistaAnoreksiasta parantuminen on ollut vaikein asia mitä oon tehnyt / kokenut mun elämässä, se on paljon vaikeempaa kun monien kymmenien kilojen laihduttaminen, yliopistoon pääseminen, eroista selviytyminen tai mikään mitä olen tässä elämässä kokenut. Voin sanoa, että jos pystyt selättämään anoreksian susta tulee niin vahva, ettei mikään pysty sua enää sen jälkeen tässä elämässä nujertamaan tai estämään joten taistele! Se on sen arvioista.
VastaaPoistaTon ekan voin allekirjoittaa ja loputkin voin hyvin kuvitella :/ Mutta vaikka tie on kivinen, se on silti mahdollista! Kiitos kun jaoit tän :)
PoistaVoi Noora pieni<3
VastaaPoistaMuistan miten osastolla esim välillä ruokalevoilla sun olotilas näytti sen miten tuskasta sulla oli ja tiiän et on varmasti kauheeta olla yksin kotona kun ei ole ketään joka "vahtis" ettei tee mitään tyhmää.. :--(
Himuiset tsemppihalit sinne ja täälläkin koitetaan järkeillä samojen ajatusten kanssa..
Olet arvokas ihminen ja vahva taistelija! <3
pinja
Jep, itkua tuli tuherrettua monta kertaa päivässä. Raavin, purin, hakkasin ja mietin miten voin vahingoittaa itseäni ilman että jää jälkiä. Pärjäile <3
PoistaEi kenenkään pitäis kärsiä yksin :< Yritä jooko saada puhuttua, koska ajatukset yleensä vaan pahenee mitä kauemmin niitä pitää sisällään.
VastaaPoista