Kiksejä siitä kun paino putoaa.
Hävettää kertoa tätä täällä, mutta miksi alkaa valehdellakaan? Taisin kuvitella olevani jo niin varmalla pohjalla, että ote herpaantui. Luotin liikaa, että kaikki sujuu omalla painollaan. Ei olisi pitänyt alkaa tarkkailla koiran ruokamääriä, koska kun neiti lähti toiseen kotiinsa, ei mulle jäänyt muuta kontrolloitavaa kuin itseni. Kai? Tunnistan osan vääristyneistä ajatuksista, mutta silti uskon niihin täysillä. Minäpaskatyhmäihminen.
 |
| en oo värikästä nähnytkään viime päivinä |
Mietin jos kävisin huomenna Ulfåsan kansliassa kysymässä lääkärinaikaa, soittaa kun ei uskalla, ja polilla en oo käyny kolmeen viikkoon. Tuet loppuu kuun lopussa, ja vaikka uutta lausuntoa kyselin jo kesäkuussa, niin noups. Pitänee muuttaa hamsterin häkkiin sillan alle.
Oisko kukaan tulossa huomenna SYLI:n kahvihetkeen? Ajattelin, että vois pitkästä aikaa käydä istuskelemassa teekupin ääressä kuuntelemassa juttuja. En oo nähny ketään perjantain jälkeen, jos ei eilistä yllätys-/sattuma-/pikatapaamista Andrean ja sen jälkeen V:n kanssa lasketa.
Värjäilin äsken uusia pidennyksiä, teen niistä postauksen kun pääkin on saman värinen. Nyt oon aika plondi, ku en oo vaaleanpunaisen kanssa sotkenut muutamaan viikkoon. Hiukset on palanu auringossa, joten ajattelin hoitaa näitä ennen kuin värien kanssa lähden läträämään. Tosin mulla ei oo kärsivällisyyttä tippaakaan, joten saa nähdä kuinka pian vaihtaa hiukset väriä ja millasiks ;--)
Harmi ku en ite pääse huomenna luultavasti kahvihetkeen :< Ois ollu kiva nähdä!
VastaaPoistaTsemppiä Noora, ei saa luovuttaa nyt kun oot päässyt jo noin pitkälle! <3
T.Pinja
Joku toinen kerta :)
PoistaMä en tiedä mitä sanoa, kun tuntuu niin kovin hölmöltä sanoa, että ymmärrän miltä susta tuntuu, kun enhän välttämättä ymmärrä kuitenkaan:( mutta tiedän kyllä kuinka vaikeeta on päästää irti äänestä pään sisällä ja lopettaa ja olla ajattelematta näitä juttuja.. mut mä oikeesti toivon nii paljon ettet koskaan luovuttaisi vaikka tuliskin takapakkeja. Mä olin nii lähellä et luovuttaisin itseni kanssa muutama vuosi sitten, mut onneks selvisin, joku sai mut pysyy pinnalla ja sain itteni taas kokoon, kun tietäs vaan että mitä tapahtui. Kai se on yksilöllistä:>. Mut mahdollista on selvitä !! On nii klisee sanoo et kaikki kääntyy viel paremmaks, mut se voi oikeesti olla totta. Vaik en edes tunne sua kuin tästä blogista niin mä oikeesti toivon kaikkea hyvää sulle :> elämä ja ihmiset voi muuttua niin paljon, just tänään töissä mietittiin miten erilaisia ajatuksia o päässä ollu viel pari vuottakin sitten, miten jotkut pelot ja surut on muuttunu mitättömimmiksi ajan kuluessa:o musta tuntuu että haluaisin isona (eli tässä mielellään aika pian, nyt eka välivuosi ohi lukion jälkeen) auttaa ihmisiä, oikeesti olla sellanen hoitaja tai terkkari joka kuuntelis, olla vaik just syömishäiriöosastolla omahoitajana tai nuorten psykiatriapuolella tms. On tärkeää oikeest koittaa ymmärtää näitä asioita ja ihmisiä, eikä vaan tuomita. Sairaus kun hallitsee, ei järki auta, mut se voi helpottaa silti vähän oloa, kun pistää näitä mietteitään järjestykseen. Ehkä joku päivä alkaa jo auttaa. ?:) koittaa unelmoida ja nauttia pienin askelin. Mä jäin jostain syystä sun blogiin koukkuun, nään et sussa välkehtii oikeesti elämää ja kaikkee unelmia, sä oot fiksu, sä pystyt selvii, mä uskon suhun:) Toivottavasti ei tullu ny iha kamalan naiivi kukkahattutäti kommentti anteeks !! Jotenki tuntus että haluisinnsulle sanoa tämän :> tsemppiä kaikkeen!!
VastaaPoistaJos oot kukkahattutäti, niin sitten minäkin. Oisin aika samoin sanoin puhunut :D Jokaisella on oma historiansa syömishäiriön kanssa ja toivon, että olisin itsekin alkuvaiheessa saanut ymmärtävää apua sen kaiken tuomitsemisen ja itsetunnon lyttäämisen sijaan.
Poista<3
Poistahuomenna en pääse mut aion joskus uskaltautua kahvihetkeen. onko siellä siis sekä sairastavia että läheisiä? missä hengessä yleensä?
VastaaPoistaKahvihetki on kaikille avoin ja siellä on aina vaihtelevasti eri tilanteessa olevia ihmisiä. Yleensä puhutaan ajankohtaisista asioista, tai mitä kenenkin mieleen juolahtaa. Ei siis ole mikään tietoisku syömishäiriöistä, vaan ihan rentoa jutustelua.
PoistaMitä sä häviäisitt, jos kokeilisit painon nostamista normaaliin? Oot sairastanut jo vuosikausia hyvin akuutisti anoreksiaa, et oo ollut koskaan normaalipainoinen ja osaat selvästi laihduttaa kyllä takaisin, jos terve kroppa onkin kertakaikkisen paska valinta. Ja joo joo ei oo niin helppoo tiedän kyllä, mutta eiköhän anoreksia oo jo sun osalta aika nähty? et tuu varmaan saamaan enempää nettirepektiä, pienempiä vaatteita (vauvanvaatteita??), alempia kalorimääriä tai pienempää bmitä, jos haluat hengissä pysyä.
VastaaPoistaNettirespektiä sairastamalla, mitähän hittoa? :D Ja on kiitos nähty, tuu hakemaan jos haluut. Samalla voit viedä noi lasten- ja muut pieneksi jääneet vaatteet nurkasta Ikea-kassista.
PoistaVoi Noora kultainen, hauras, hentoinen... Miten saisin Sinut vakuuttumaan ja Sinuun iskostettua, että olet ihana ja upea ihminen? Et missään nimessä "huono ja epäonnistunut". Etkä Sinä mitään leiki. Kuten olen aiemminkin todennut; sairaus on vakava eikä sitä kukaan tieten tahtoen itselleen valitse. Siitä on äärimmäisen vaikea pyristellä irti. Mutta se on mahdollista. Miten? - Se on tuhannen taalan arvoitus, joka kunkin kohdalla ratkeaa mystisesti ja omia polkujaan. Yhdellä toimii jokin, toisella joku ihan muu. Yhtä vastausta ei ole. Aika näyttää kunkin kohdalla mikä se oma avain loppujen lopuksi on/oli. Toisella taival on lyhyempi, toisella pidempi. Mutta koskaan ei saa lakata taivaltamasta. On tosi hienoa, että kirjoitit tämän tekstin, sillä jo se osoittaa, että pohdit asioita ja haluat muutosta. Olet tietoinen tilanteestasi ja kärsit siitä. Vaikkakin olosi omassa kuplassasi olisikin turvallinen ja hyvä, niin tiedät sen kuitenkin olevan vain sitä: kupla. Kupla jonka haluaisit sittenkin puhkaista. Keinot on nyt hakusessa, mutta jonain päivänä ne vielä löydät! Jaksa uskoa siihen! Ja aloita vaikka etsiskely menemällä huomenna Ulfåsan kansliaan varaamaan lääkärille aika. Täytyyhän nuo maalliset mammona-asiat nyt ensi alkuun saada kuntoon. Ja samalla lääkäri toivon mukaan voi ottaa kantaa siihen olisiko Sinun mahdollista päästä taas kuntoutusosastolle. Pääsit siellä jo niin hienoon ja hyvään alkuun keväällä. Oikein kukoistit niissä viimeisissä kuvissa sieltä. Nyt vaan rutkasti Voimia&Valoa sekä uskoa omiin kykyihisi ja tahtoosi! <3<3<3
VastaaPoistamuuten peukut ylemmälle, mutta pakko tarttua tähän: "Voi Noora kultainen, hauras, hentoinen..." nimenomaan sanoihin "hauras" ja "hentoinen". nuo sanat ruokkivat anoreksiaa. mitä enemmän tällaisia "keijukaisia" tai "pikkuisia" tms. viljellään, sitä vaikeampaa anoreksiasta irtipäästäminen on, koska "pikkuisesta", "hauraasta" ja "hentoisesta" on tullut juurikin se ihmisen identiteetti. nimim. olen käynyt läpi sen kriisin, mikä tuli, kun eräs päivä ihmiset lakkasivat kutsumasta minua "pikkuiseksi." se oli nimittäin vuosia identiteettini. identiteetti piti luoda kokonaan uudelleen.
Poistakaikella hyvällä tämä. <3
Nooralle voimia päivään. <3
Yksi kriteeri kuntoutusosaston suhteen taisi olla, että painon on pysyttävä suunnilleen samoissa lukemissa kuin sieltä lähtiessä. Nyt se on tullut sen verran alaspäin, että varmaan siltäkin osalta oon pilannut mahdollisuuteni.
PoistaMiten on; jos menisit hetkeksi ihan sille "normi"-sh-osastolle ja saisit painon siellä nostettua takaisin siihen missä se oli kuntoutusosastolta lähtiessäsi, olisiko sitten mahdollista siirtyä takaisin k-osastolle? Tiedän, ettet oikein pidä normi-osasto-ajatuksesta, mutta jospa se olisi kuitenkin keino päästä takaisin k-osastolle? K-osastosta kun tuntui olevan Sinulle niin hirmuisesti apua ja pääsit siellä niin hienosti taas elämän syrjään kiinni! Älä vielä heitä kirvestä ojaan!
PoistaAnnelelle: Olet aivan oikeassa: "hauras", "hento" ym. kuvaavat mutta hyvinkin ladatut sanat, ovat enemmän kuin tulenarkoja käyttää näissä yhteyksissä. Yllä olevaa kirjoittaessani, mietin kyllä uskallanko käyttää näitä sanoja täällä, mutta jotenkin kai luotin siihen, että Noora ymmärtää, ettei tarkoituksena todellakaan ole ylläpitää, pönkittää tai glorifioida mitään "keijukais"-identiteettiä. Mutta - tosiaan - nämä ovat niin herkkiä sanoja, vivahteita ja asioita ettei koskaan voi olla liian varovainen. Joten yritän olla vastaisuudessa tarkempi kyseisissä sanavalinnoissa. Kiitos erittäin aiheellisesta ja rakentavasta kommentistasi! :)
Valoa viikonloppuun niin Nooralle kuin Annelelle!
Normi sh-osastolla taantuisin vasta sairastuneiden tasolle, seura tekee kaltaisekseen.
PoistaSain Ulfåsasta lääkärinajan ensi tiistaille ja hoitajalleni sitä seuraavalle viikolle. Katotaan mitä mieltä siellä ovat, mutten usko että osastoa suosittelevat :)
Voi kamala... Näytät taas niin anorektiselta. Sinä olit jo kaunistunut kovin paljon mutta taas sairaus puskee läpi Sinun kauniiden kasvojen. Älä anna sen viedä Sinulta loppuja kauneuden rippeitä!!
VastaaPoistaHitho ku en itse nää sitä >.<
PoistaSe on juurikin se sairaus joka estää Sinulta sen näkemisen. Sinun täytyy nyt uskoa meitä "terveitä" (ei kukaan täysin terve tietenkään ole eikä minulla ole oikeutta haukkua Sinua sairaaksi mutta varmasati ymmärrät mitä tarkoitan), ja uskoa että maailma on paljon parempi paikka elää ilman Sinun sairauttasi joka vie kaiken kauneuden maailmasta.
PoistaHuomaat pian että olemme oikeassa jotka Sinua kannustavat ottamaan sen lusikan kauniiseen käteen ja pistämään ruokaa poskeen!
Et ole tyhmäpaskaihminen vaan arvokas juuri sellaisena kuin olet. <3
VastaaPoistaAsutko siis yksin? :o Koska tuskinpa "sillan alle" joutuisit jos asuisit vanhempiesi kanssa vielä...
VastaaPoistaVanhemmilla asun, siskon vanhassa huoneessa.
PoistaEnkä joutunut kadulle silloinkaan kun oli oman kämpän vuokra maksettavana ja Kelalla kesti päätösten kanssa, onneks on sen verran säästöjä.
uskalla irrottaa ja lopeta piileskely kuplassa. sä oot jo niin nähny ton kuvion. voit saada kyllä kiksejä painon putoamisesta, mutta tiiät että se ei jatku loputtomiin. ja tarviit aina vaan "korkeampaa annosta" että se tuntuu jossain. anoreksia ei johda mihinkään. se on vaan juoksupyörä jossa juoksee niin kauan että pakotetaan hoitoon tai kuolee...
VastaaPoistaelämä terveempänä on toki välillä kovin raskasta, vaikeaa ja arvaamatonta. kun on sh-ahdistus, niin tietää että mikä se ahdistus on, mutta normielämässä ongelmat voi olla yllättäviä ja siks vaikeempia.
mutta elämä ilman anoreksiaa on kyllä muutaki ku ongelmia, siitä löytää taatusti jotain täysin uutta ja ihanaa! se on matka, joka vie uusiin maisemiin ja tilanteisiin joka päivä!
uskon, että tiiät ton kaiken itekin. nyt rohkeautta uskoa siihen, että oot juuri niin hyvä ja arvokas, että et selviit ilman anoreksiaakin.
tsemppiä!!!
komppaan tätä...!
PoistaTänään ei ahdistanutkaan, että paino oli tullut vähän ylöspäin. Ruoka sen sijaan, vaikeeta tunkea kaloreita suuhun ja pitää ne vatsassa. Välillä olen saanutkin "lomaa" syömishäiriöstä ja tiedän, että se elämä on paljon parempaa. Jotenkin vain siitä kiinni pitäminen on niin vaikeaa...
Poistaehkä sun ei tarvi pitää kiinni elämästä... kun se kantaa loppujen lopuks sittenkin... ehkä sä pidät kiinni aina anoreksiasta...? itellä kävi näin. kun päästän irti, niin huomaan että mä pysynkin elämän kyydissä.. eikä mun tarvi "roikkua" missään. ei sairaudessa tai saavuttamattomassa elämässä.
PoistaAnorektinen ajatusmalli seuraa yli kymmenen vuoden takaa, joten ajatusratoja on tietoisesti muutettava ://
Poistatotta on tuo, kovaa (ja tietoista) muutosta pään hermoradoissa se vaatii, mutta mahdollista se on! tsemppiä hirmuisesti! :)
PoistaYhtä asiaa olen miettinyt sekä sinun että monen muunkin sh-ihmisen blogissa. Jos kerta ette itsekään arvosta laihtuvaa olemusta, miksi julkaista niistä kuvia?
VastaaPoistaKoska mun mielestä blogi on tylsä ilman kuvia! Ja musta on kiva esitellä välillä vaatteitani yms. ja siinä hommassa on itse helpoin toimia mallina.
Poista