Ahdistus vaan ei millään pysynyt poissa. Yritin purkaa sitä kirjoittamalla, lukemalla kirjoja, taittelemalla origameja, etsimällä uusia maisemia Järvenpäästä, nukkumalla, näpläämällä kännykkää... Tekosyyn varjolla lähdin junalla kotiin jo lauantai-iltana sunnuntaiaamun sijaan.
Tässä muutama pätkä ajatuksistani, joita kirjasin ylös viikon varrella:
KESKIVIIKKO 20.08
En oksenna, vaikka vatsaan sattuu. Päässä hoen miten vihaan itseäni enkä löydä lievempiä verbejä tilalle. Ahdistaa kun oon luvannu olla täällä sunnuntaihin asti. Roolileikki iloisine ilmeineen. Lompakossa on mukana terä, oli pakko tarkistaa..
Saatan nukkua yli puolet vuorokaudesta, mutta sekään ei tuo helpotusta painajaisten takia. Hereillä ollessani mä vaan toimin, hymyilen pahaa oloani ja sulkeudun. En uskalla tuntea, en luottaa ja oon tän maailman ulkopuolella.
Faunattaressa nukkui söpöisiä syrkkivauvoja, hamsterikuume!
TORSTAI 21.08
Pari päivää NORMAALIA syömistä ja olo on muuttunu niin hirveäksi, että olisin valmis luovuttamaan. Luovuttamaan vaikka koko elämän. Ikinä ei saisi sanoa "en pysty", mutta nyt on alkanut tuntua ettei tästä oikeesti tule mitään. Mä olen yrittänyt niin monta kertaa, tosissanikin, mutta tunne joka siitä seuraa saa mut haluamaan kuolemaa. Tääl ei oo ikinä ollu näin vaikeeta.
sosekeittoa, kasvislasagnettea, makaronilaatikkoa, kasvispiirakkaa..
PERJANTAI 22.08
Eilen illalla taistelin itkua vastaan, pyörin ahdistuksissani sängyssä vaikka kuinka kauan. Tai en pyöriny, makasin oikealla kyljelläni ja tunsin kuinka ähkyvatsani painoi ainakin 10 kiloa. Jouduin tukemaan peiton sen möhkäleen alle ja olin varma, että jos kokeilisin, eivät käteni yltäisi vatsan ympäri. En uskaltanut ajatella, sillä pelkkä ajatuskin oksetti. Puolenyön jälkeen kävin hakemassa ahdistus-/unilääkettä kaapista.
Päivällä aloin miettiä. Kuinka idiootti voi ihminen, tai siis minä, olla? Viedä toisen reseptilääkkeitä, koska omat tarvittavat jäi himaan? Googlasin vähän ja oon varma, että bentsot räjähtää maanantaina positiivisiks vaikka jätin diapamit rauhaan. Yks pieni pyöreä valkoinen pilleri, stnan narkkari. Byebye kuntoutusosasto.
Vaakakin näytti +kilon eiliseen. Ja terä, arrrg.
kahvin kanssa pullaa ja pullaa ja kakkua ja keksiä
LAUANTAI 23.08
Itkin taas illalla itseni uneen, en oikeen tiiä mikä mul on. Kuuntelin musiikkia ja ahdistuksen tunne sai mut ikävöimään. Kuinka kaikki on ohimenevää, enää sanoja päiväkirjassa.
Käytiin aamul Prismas ennen aamupalaa, en tajuu kun on koko päivä aikaa ja pitää mennä heti aamulla välttääkseen jonot. Kai eläkeläisillä muutama minuutti liikenis vähän myöhemminkin odottamiseen? Mummi kysy haluunko jotain namia, en uskaltanu.
Mietin miten selviin maanantain punnituksesta, kävin äsken apteekissakin kattoo laksojen hintoja (joihin en oo ikinä koskenu, enkä koskenu nytkään). Mä en voi antaa kenenkään nähdä näin isoa numeroa vaa'alla, en vaikka ne ois polilla ilosia noususuunnasta.
 |
| Iltahesarin kanssa teetä. Kirjaston fantasiaosastolta bongasin "uuden" trilogian, nyt jo melkeen luettu. |
Söin äsken miljoona karviaista suoraan pensaasta. Vihreitä ja punasia. Yritän ajatella ne vitamiineina pullan päälle kaloreiden sijaan. Ja eihän noita saa kun kerran vuodessa, turha potea huonoa omaatuntoa. Mietin jos lähtisin jo tänään iltaruoan jälkeen kotiin. Oisin huomenna vaan tiellä, lounasvieraiden (siskojen poikaystävineen) takia lähtisin joka tapauksessa aamupalan jälkeen ja puurot mä saan naamaan himassakin.
Milloin on taas tähän menty, että im-suunnitelmat pyörii päässä? Nää kaikki on vaan ajatuksia, mun pään tuottamaa skeidaa. Miksen mä voi hallita niitä?! Haluun turruttaa aistini, menkää pois ajatukset.
Hyvä Noora kun jaksat taistella tota ahdistusta vastaan! Tosi hyvin oot saanu syötyä siellä kuitenkin:) Voi mä toivon että jaksaisit pitää yllä tuota kunnolla syömistä, ja että aivot pikku hiljaa suostuis ja tottuis kans siihen sitten!! ehkä sit noi pahat ajatukset alkais hiipuu kun keho ois tyytyväinen?:)
VastaaPoistaJa hyvä et saat vähän musiikilla ahdistusta purtua, vitsi kun löytyis lisää kaikkea tuommoista puuhaa mikä auttais! itsellä auttaa kirjoittaminen ja musisointi myös. muhun vaikuttaa nää säät muuten kauheesti, tuntuu heti että on ihan luuseri silloin kun sataa ja on kylmä, alkaa pohdiskelee lihan liikaa… mut pitäs vaan olla itse oma aurinkonsa jos se ei paista taivaalla!, eikä aina kaiken tartte olla nii täydellisesti:)
Mut tosi paljon tsemppiä Noora, you can do this !!!
Totuus on, että paraneminen on vaikeeta, muuten ei sairaita olisi ollenkaan. Vaikeina hetkinä se, joka jaksaa tsempata ja taistella vaikeidenkin aikojen yli pääsee eteenpäin! Paraneminen harppaa eteenpäin juuri vaikeina - ei helppoina- hetkinä. Kyllä se aurinko paistaa risukasaankin, Ihanaa että jaksoit puskea tästäkin läpi, vaikka ahdistikin. Voimia! <3
VastaaPoista- E
Vaikka on ollutkin vaikeaa, niin silti pitää nostaa hattua, miten hienosti olet jaksanut taistella. Olet todella sisukas ja menet vaikka läpi harmaan kiven, jos niin päätät. Hyvä Noora!
VastaaPoistaAivan kuin minun kynästä, viime viikon mökkireissulta. Hyvin sä vedät, sinnillä vaan! Sitä minäkin yritän.
VastaaPoistamulla on varmaan mennyt jotain ohi, mut meinaatko siis että kuntoutusossalla on niin kovat kriteerit että et saa syödä yhtäkään rauhoittavaa vaikka kuinka ahdistais?? kuullostaa aika rajulta.
VastaaPoistaRiippuu potilaasta. Mulle lääkäri ei määränny kun joskus ollut väärinkäyttöä. Ja lääkkeet säilytetään itsellä, joten ei käynyt myöskään se, että hoitajilta ois voinu tarvittaessa kansliasta pyytää.
PoistaTulipa surullinen olo "loma-päiväkirjaasi" lukiessa... Todella hienosti olet tsempannut ruokailujen kanssa ja pahoja ajatuksia vastaan - vaan kunpa voisin taikoa pois tuon suunnattoman ahdistuksen, jonka kanssa joudut kamppailemaan. Mutta en voi muuta kuin kompata Anonyymi-E:tä tuossa yllä. Olen ymmärtänyt, että Sinulla on useimmiten hyvä olla isovanhemmillasi. Kuinka hyvin he ymmärtävät syömishäiriötäsi? Jos itse kykenisit purkaa ajatuksiasi, pystyisitkö joskus juttelemaan sh:stä heille? Minäkin muuten ihmettelen hiukan tuota ahdistus-/unilääkejuttua. Etkö siis saisi ottaa niitä lainkaan? (Toinen juttu on tietysti se, ettei kuulosta kovin turvalliselta ottaa toisen reseptilääkettä...) Painon nousu tuntuu ihan varmasti vaikealta ja ahdistavalta, mutta hyvä että apteekin kepulikonstit saivat jäädä hyllylle. Ja eikös jossain vaiheessa ollut k-osaston kriteerinäkin, että painosi tulisi olla siinä mihin jäi sieltä lähtiessäsi, jotta pääsisit takaisin? Toivon koko sydämestäni, että pääsisit sinne takaisin. Hang on, Noora, hang on! Olet ajatuksissani. <3
VastaaPoistaVoi sua<3 Lähetän hurjan isot tsemppihalit sulle!
VastaaPoistaEi oo helppoa koittaa parantua tästä :( Itelläni kans paino nousee ja tiiän et sen on noustava ja oon (ainakin vielä) ihan ilonen siitä kun se nousee mutta pelkään tietysti että kohta se alkaa ahdistamaan kauheasti.. Vielä ei ole onneksi niin käynyt koska tiedän että mulla oli kamala olo vaikka painoinkin paljon vähemmän. Menin niin loppuun asti tässä sairaudessa että tiiän ettei se ollut hyväksi ollenkaan.
On vaan pakko mennä eteenpäin jos haluaa tulla terveeksi ja parempivointiseksi. Nyt ei voi enää luovuttaa kun näinkin pitkälle on päästy!
Tsemppiä Noora, joskus vielä muistelet näitä päiviä ja mietit miten hyvä oli päästää irti sh:sta! Se on AINOA tie onneen. Ei mikään helppo tie mutta se on vaan jokaisen käytävä..
pinja