2015/10/02

Punajuuri-vuohenjuustopihvit

Jo kolmannen kerran vietetään lihatonta lokakuuta. Itselleni osallistuminen ei tuo minkäänlaista muutosta nykyiseen ruokavaliooni sillä olen ollut yläasteelta lähtien lakto-ovovegetaristi (syön siis maitotuotteita ja kananmunia, mutten lihaa). Hetken harkitsin vetäväni kuukauden vegaanina, mutten halua syömishäiriön takia rajata esimerkiksi juustoa kielletylle alueelle.

Oon ollut viime aikoina tosi surkea ruoanlaittaja ja turvautunut puolivalmiisiin vaihtoehtoihin. Jokunen päivä sitten innostuin kuitenkin tekemään kasvispihvejä ihan alusta asti itse. Punajuuri ja vuohenjuusto sopivat mielestäni erittäin hyvin yhteen, joten valitsin ne pääraaka-aineiksi. Jaan reseptin nyt teidänkin kanssanne:


- 6 (pienehköä) punajuurta
- 1 iso punasipuli
- 0,75dl lehtipersiljaa silputtuna
- n. 100g vuohenjuustoa
- 1dl cashew-pähkinöitä rouhittuna
- 3 kananmunaa
- 1dl korppujauhoja
(- vehnäjauhoja)
- suolaa ja mustapippuria






Pilko sipulit ja kuori ja raasta punajuuret. Murskaa cashewit rouheeksi blenderillä tai kuten itse tein: pähkinät muovipussiin ja hakkaa perunanuijalla. Lisää edellämainutut aineet kulhoon, riko joukkoon kananmunat, mittaa korppujauhot ja vuohenjuusto. Sekoita käsin ja anna turvota 5-10min.
(helpommalla tietysti pääsee, jos heittää kaikki ainekset vain suoraan tehosekoittimeen)

Lisää joukkoon persilja, suolaa ja pippuria oman maun mukaan ja tarvittaessa vielä hieman vehnä- tai korppujauhoja, jotta pihvit eivät hajoa pannulla.

Muotoile pihveiksi ja paista pannulla oliiviöljyssä.


Itse tein seuraksi vielä perunamuusia. Pihveistä tuli vähän suolattomia, mutta ehkä ensi kerralla uskaltaa myös maistaa onko mausteita tarpeeksi ennen kuin on paistanut kaikki pihvit valmiiksi... Hyviä olivat joka tapauksessa!

11 kommenttia:

  1. Uuulala, näyttää hyvältä. Täytyypä testata toi resepti. Varsinki nyt ku iteki osallistuin tohon lihattomaan lokakuuhun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuun syömään jos jaksat tehä!

      Poista
    2. pidetää mieles! ens viikon puolelle menee kun en työpäivinä yleensä jaksa kokata himas :D

      Poista
  2. Täytyy kokeilla! Hyviltä näyttää, itse olen oman perheeni ja nyt au pair-host-perheeni ainoa kasvissyöjä, joten helposti menee laiskaksi ruoan laittaminen ja käytän kans just jotai puolvalmiita juttuja aika paljon :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mut hyvä näyttää muillekin, että ilman lihaakin saa tehtyä maistuvaa ruokaa!

      Poista
  3. Näyttää hyvältä! voisin itsekin kokeilla :3

    VastaaPoista
  4. Oi nam vois kans näin lakto-ovona testata! :P

    VastaaPoista
  5. Tää on vähän hassu kysymys, mutta sä yhdessä postauksessa kuvailit, että sydämen jyske tuntuu korvissa asti. Multa on otettu sydänfilmiä monesti vuosien aikana, mut kaikki on ollut ok. Pulssini on aina ollut suht hidas. Mutta nimenomaan tuo "jyske" vaivaa vaan yöstä toiseen, siis mistä se johtuu että sydämen sykkeen kuulee niin selvästi?! Mahastakin voi mitata pulssin ja kun sulkee silmät, voi laskea sydämen sykkeen. En oo uskaltanut keneltäkään kysyä, mistä tää johtuu, kun ei se silleen tee kipeää, eikä mulla kai rytmihäiriöitä tai muutakaan ole :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyl osaa yhtään sanoa mistä moinen johtuu. Ärsyttävää se kuitenkin on, ei oo erityisen rentouttavaa viimeiseksi illalla yrittää bongailla rytmihäiriöitä..

      Poista
  6. Ei nyt liity aiheeseen, mutta tuliko sulla huonoimpina aikoina ahmintakohtauksia? Ja miten sä selvisit sun pään kanssa niistä yli?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kamala olo niistä tietenkin tuli, muistan kun oisin joskus halunnut leikellä itseni "ahmimisen" johdosta palasiksi. Myöhemmin opettelin oksentamaan, mikä on varmaan elämäni suurin virhe..

      Poista