2016/03/19

Porkkana-linssisosekeitto

Teimme jokunen viikko sitten yhteiseksi ruoaksi porkkana-linssisosekeittoa, jota meidän on itse asiassa pitänyt kokeilla jo pidemmän aikaa. Lisäksi paahdoimme keiton päälle makumaailmaan sopivia kikherneitä, joita jälkeenpäin napostelin ihan pelkilteenkin kun tuli niin hyviä.
Ohjaajanikin taisi tehdä näitä vielä uudestaan kotona perheelleen. Tykkään näistä viikottaisista ruoanlaittopäivistä kun saa päteä ja osoittaa, että ilman lihaakin saa tehtyä hyvää ruokaa! Itselleen on jotenkin laiska kokkaamaan, mutta kun syöjiä on enemmän on ruoanlaittokin yhtäkkiä kivaa.

Tulin nyt jakamaan tämän suht' simppelin reseptin myös teidän kanssanne. Keitto on vegaaninen, sillä ruokakerman sijaan siihen tulee kookosmaitoa. Tarvittavia mausteita ei ehkä aivan jokaisen kotihyllystä valmiiksi löydy, mutta meillä itämaiset mausteet ovat olleet nyt alkuvuodesta enemmänkin käytössä (esimerkkinä entisessä blogissa jakamani kikherne-linssicurryn ohje).


Porkkana-linssikeitto:
- 500g porkkanoita
- 1 kasvisliemikuutio
- 5dl vettä
- 1dl punaisia linssejä (kuivina) - 1 iso sipuli
- 2 valkosipulinkynttä
- 1tl tuoretta raastettua inkivääriä
- 1tl kurkumaa
- 1tl juustokuminaa (aka jeeraa)
- ripaus chiliä
- suolaa ja pippuria
- öljyä paistamiseen
- 2dl kookosmaitoa


Kuori ja pilko porkkanat parin sentin palasiksi. Keitä n. 10 minuuttia kasvisliemikuution kanssa (siinä puolessa litrassa vettä) ja lisää tämän jälkeen huuhdellut linssit kattilaan, ja keitä vielä 10min.
Pilko sipuli ja valkosipulit ja raasta inkivääri. Kuullota ne öljyn ja mausteiden kanssa pannulla.
Kun porkkanat ovat kypsiä, kaada pannun sipuli-mausteseos sekä kookosmaito kattilaan ja soseuta sauvasekoittimella.

Paahdetut kikherneet:
- 1 tlk/prk (valmiita) kikherneitä
- 2 rkl öljyä
- 1tl jauhettua paprikaa
- 1tl garam masalaa
- 1tl kurkumaa
- ½tl (tai oman maun mukaan) chiliä


Sekoita öljy ja mausteet. Lisää valutetut kikherneet, sekoita, ja paahda pellillä uunissa 200°C:ssa n. 15 minuuttia. Itse kääntelin kikherneitä noin puolessa välissä paahtamista.

Jos teitä lukijoita kiinnostaa, voin silloin tällöin julkaista myös lisää testailemiani kasvisruokareseptejä.

8 kommenttia:

  1. Lisää kasvisruokaohje postauksia! Nää on kivoja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos suostut kokeilemaan edes osaa resepteistä tai saat vaihtelua ainaiseen soijarouhekastikkeeseen, niin voin vaikka tehdäkin :)

      Poista
  2. Oon jo pitkään miettinyt että ois hienoa alkaa kasvissyöjäksi monestakin syystä mutta oon niin tavattoman nirso kaikkien kasvisten yms suhteen.
    Kikherneet, linssit, pavut on ainakin semmosia mitä en voi sietää, samaten pähkinät. Tuntuu että mun ruokavalio ois ihan mielettömän suppea kun esim. pavut tuntuu olevan semmonen mitä on jokatoisessa kasvisruoassa.
    Ehkä sun pitäis joskus kokata mulle niin voisit osoittaa mun ennakkoluulot kasvisruokaa kohtaan vääriksi. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kasvissyönti on kyllä oikeesti satavarmasti vaikeeta jos on nirso :D itsellä taas nirsoilu kohdistuu lähes kokonaan liha- tai eläinperäisiin tuotteisiin (-vesikastanja), ja oon aina taaas tykännyt kaikista kasviksista ja erityisesti pavuista ja herneistä, niin ei tunnu kyllä missään olla syömättä lihaa. jos taas ajattelee niin päin että mun pitäis alkaa syödä vaikka punasta lihaa niin kuulostais kyl aika mahdottomalta :D

      soijaruuat on ainakin hyviä ja hernerouheesta saa myös paljon hyviä ruokia, ja ne on aika sellasia neutraalin makusia että ei oo vahvaa ominaismakua. myös quorn on hyvää jos osaa oikein laittaa (mä en) :D

      mut puoliks kasvissyöjäkin on jo aika hyvin, eikä sitä nyt heti tarvii muuttua. mun mielestä ei pidä aina ajatella että nyt kaikki heti tai ei koskaan. jos nyt alotat niin saatathan sä vaikka 5 vuoden päästä ollakin kasvissyöjä tai suurilta osin ainakin, ja koko matka sinne on jo lähempänä kuin se että söis lihaa normaalisti sen ajan.
      itsekään en ole täysin kasvissyöjä kun mulla tulee välillä kaikenlaisia puutostiloja vaikka miten yritän ja masennusta(?? tuntuu että pahenee aina mitä kauemmin on ollut pelkkä kasvis/vegaani, joten syön kananmunia ja kalaa toisinaan. näin on kuitenkin parempi, eikä aina tarvii olla joko tai, siinä matkallakin on paljon vaihtoehtoja :) tietty poikkeuksena jos täysin eettisistä syistä alkaa täysvegaaniksi, siinä tapauksessa pitää varmaan muuttua muutenkin kuin ruokavalion osalta mut sama matka varmaan se on siihenki

      Poista
    2. Mäkin olen ollut koko ikäni nirso varsinkin liharuokien suhteen, joten itelle kasvisruokavalio tuntuu luontevalta. Pienenä kyllä vannottiin siskon kanssa, että mieluummin kuollaan kun syödään kikherneitä (äiti on ex-vege, joten meillä on aina syöty reilusti kasviksia), mutta nykyään ne on molempien mielestä suurta herkkua :--D Maistelemalla kaikkeen tottuu ehkä, ite en voi vieläkään sietää raakaa paprikaa.
      Olen samaa mieltä edellisen anonyymin kanssa: jos lihan jättäminen kokonaan pois tuntuu melkein mahdottomalta, niin turha potea siitä huonoa omaatuntoa, tärkeintä on että itse tunnet olosi hyväksi. Aloittelevana kasvissyöjänä kannattaa alkaa etsiä lemppari kasvisruokia jotka ehkä pikkuhiljaa korvaa lihanhimon, eikä vain suoraan kieltää itseltään kaikkea.

      Poista
  3. Ooo näyttääpä hyvältä!

    VastaaPoista