Vielä viimeinen postaus purjehdusreissulta ja sittenlupaan palata arkisempiin asioihin. Olin todella innoissani lähtemässä saaristoon kameroimaan, sillä edellisvuotena oli mielestäni loistavat olosuhteet kuvata. Tänä vuonna suurin osa päivistä oli kuitenkin pilvisiä, eikä esimerkiksi upeita auringonlaskuja näkynyt ollenkaan, vaikka juoksin pariinkin otteeseen kokonaan saaren toiselle puolelle nähdäkseni horisontin puiden takaa.
Vähän turhautti, kun tultiin lempisatamaani ja tajusin etteivät mieleeni maalaamat maisemat toteutuisikaan. Olen kuitenkin tyytyväinen myös näihin muutamaan otokseen, ja ensi vuonna on taas uusi mahdollisuus!
Kaunein aika kesän loistosta on ehkä jo ohi, mutta toivottavasti edes niitä auringonlaskuja saisi kuvattua vielä Helsingissäkin.
Ihania kuvia<3 Silmä oikein lepää kun näitä katselee. Olet tosi taitava kuvaaja!
VastaaPoistaKiitos! :---)
Poistatiirakuva nro. 2 varasti sydämeni ♡!
VastaaPoistaja kimalainen! miten saitkin siitä kuvan, itsellä ei riittäis taidot - tai hermot :'---D ihania!
Eläinlapset ♡
PoistaKyllä välillä etenkin eläinten kuvaaminen onkin hermoja raastavaa ja turhauttavaa puuhaa, mutta onnistunut otos korvaa sen kaiken :)
Oih mitä kuvia taas! :)
VastaaPoistaTuo tähkäkuva = ❤ Sulla on ihana taito vangita kuviin ainutlaatuisuus. Nää on aina ihan parhaita!!
VastaaPoistaIhania kuvia. Ton ampparin kintut <3
VastaaPoistaAivan käsittämättömän upeita kuvia! Ei voi muuta kuin ihailla
VastaaPoista