Jatkoin uuden blogini kanssa, mutten saanut siitä itseni näköistä edes kuukausien kuluessa. En myöskään uskaltanut kirjoittaa sinne juuri mitään, mikä viittaisi mielenterveyden häiriöihin. Häpesin ja kirosin omaa syömishäiriötäni yksin. Vaikka tämän blogin kautta saakin välillä kuraa niskaan, katosi lopettaessa toinen paljon tärkeämpi asia: kommenttien kautta tuleva vertaistuki. Päätin siis yrittää jatkaa kirjoittamista uudestaan tällä puolella, toivottavasti ette kamalasti häiriinny.
En ehkä juuri tällä hetkellä ole niin pahassa tilanteessa henkisesti, että tekisi mieli jakaa jokaisen ruoanmurusen tuoma läskiahdistus. Kiinnitän oman huomioni mieluummin positiivisiin juttuihin, mutta haluan myös sen mahdollisuuden, että voin kirjoittaa anoreksian rankemmasta puolesta ja pohtia syömishäiriöön liittyviä ajatuksiani.
Meripihkaa jääköön kaikkien luettavaksi, mutten tee sinne enää uusia postauksia. Samat valokuvaus- ja tyylihömpötysaiheet tulee jatkumaan täällä. Ajattelin lukea läpi Too shy to screamin vanhoja postauksia ja piilottaa osan, koska paikoitellen blogi toistaa itseään ja oon kirjottanut ahdistuksen vallassa liian avoimesti.
Mutta mitä mulle kuuluu nyt? Oon voinut ihan hyvin, mieli on alkanu näyttää positiivista puoltaan. Tulin juuri Tukholmasta purjehtimasta, joten reissusta ainakin tulossa postauksia. Syömiset sujuu tällä hetkellä jopa paremmin kuin missään vaiheessa osastolla. Mulla on motivaatiota ja tahtoa ja sillä pitäisi tässä taistelussa päästä pitkälle. Välillä ahdistaapelottaaeihalua, mutta uskon että tässä käy lopulta hyvin.
