Odotan kovasti, että luonto vihertyy; alkukevät kun on niin tylsää harmaata ja ruskeaa ainakin luontokuvauksen osalta (tai sitten olen mielikuvitukseton ja väärässä ympäristössä).
Tässä kuitenkin kuvapläjäys muutaman kuluneen viikon ajalta:
2017/04/19
Spring awakening
Nyt kun kevään merkkejä on alkanut ilmaantua enemmänkin, olen innostunut taas kaivamaan kameran esille. Tämä Suomen kevät vain on sitä, että yhtenä päivänä aurinko paistaa ja on lähes kymmenen astettä lämmintä ja seuraavana aamuna tuleekin taas lunta. Kuitenkin, lokin kirkunaa kuuluu päivittäin, Uunisaareen pääsee taas lautalla ja nahkatakin on saanut kaivaa kaapista, joten kesäisiä tunnelmia alkaa pikku hiljaa heräillä.
Odotan kovasti, että luonto vihertyy; alkukevät kun on niin tylsää harmaata ja ruskeaa ainakin luontokuvauksen osalta (tai sitten olen mielikuvitukseton ja väärässä ympäristössä).
Tässä kuitenkin kuvapläjäys muutaman kuluneen viikon ajalta:
Odotan kovasti, että luonto vihertyy; alkukevät kun on niin tylsää harmaata ja ruskeaa ainakin luontokuvauksen osalta (tai sitten olen mielikuvitukseton ja väärässä ympäristössä).
Tässä kuitenkin kuvapläjäys muutaman kuluneen viikon ajalta:
2017/04/09
This isn't killing me
Paino laskenut kolme kiloa alle normaalin, vaikka en halua enää laihtua. Mua ahdistaa kuinka vaikeeta on syödä normaalisti ja tarpeeksi. Varsinkin kun olen yrittänyt aloittaa saliharjoittelua, niin tämä ei mene nyt yhtään oikeaan suuntaan. Pakko jättää liikkuminenkin taas pois, vaikka siitä tykkäänkin.
Syön aamulla puuroa, jonka seassa siemeniä ja maapähkinävoita, sekä hedelmän (tällä hetkellä mango on ♥) ja teetä. Jos jää makeannälkä niin päälle vielä keksi tai pari. Arkisin iltapäivällä iskee kuitenkin aivan suunnaton nälkä ja saatan syödä ison lounaan jälkeen kotiin päästyä välipalaksi banaanin, soijarahkaa ja puoli purkillista kikherneitä. Nukun päiväunet ja vedän sen jälkeen päivälliseksi suunnattoman ison annoksen ruokaa. Tai ainakin siltä tuntuu. Mä en juurikaan syö herkkuja, koska niitä ei tee mieli. Mutta tuntuu, että syön normaalia ruokaa räjähtämispisteeseen asti, eikä sekään riitä? Vertaan ateriasuunnitelmaan (jota en noudata) ja ylitän sen reippaasti. Ahdistaa, vaikka pitäisi kai vain kuunnella kropan nälkäsignaaleja ja toimia/syödä niiden mukaan.
Aivot kuluttavat energiaa ja päiväosastolla on koko ajan mietittävää, joten ei ihme että väsyttää. Aivotyöskentely voi lukemani perusteella olla jopa 20 prosenttia koko kulutuksesta. Ja tähän päälle pitäisi harrastaa liikuntaa, jotta "kivijalka" olisi kunnossa. Olen ottanut viikkotavoitteeksi harjoitella kotona olemista, koska paikallaan olo on itselleni vaikeaa ja kaikki vapaa-aika tekisi mieli jahdata Pokémoneja ympäri Helsinkiä. Kyllä, pelaan edelleen Pokémon Go:ta. (Ja nyt kesken tekstin kirjoittamisen tajusin, että pakko lähteä Pokéstopille, koska seitsemäs päivä ja mahdolisuus saada evolve-kivi.)
Nyt taas muutamana päivänä on tullut oksentaminenkin kehiin, ärsyttää tämmönen takapakki kun meni jo niin hyvin... Viikonloppu mennyt suoraan sanottuna ihan perseelleen: tuntuu että kaikki syöty pitäisi oksentaa, joten miksi syödä ollenkaan? Pitäisi saada stopattua tämmönen kaikki tai ei mitään -ajattelu. Jos syömiset ei suju täydellisesti kuusi kertaa päivässä, niin miksi toinen ääripää on olla syömättä ollenkaan tai ostaa repullinen ahm-oks -ruokaa vedättäväksi pöntöstä alas?
Vittu en jaksa tätä syömishäiriötä, mutta silti toimin just niin kuin se sanelee. En jaksa, en halua, mene pois! Oon niin loppu tähän kaikkeen.
Vertaistukea?
Syön aamulla puuroa, jonka seassa siemeniä ja maapähkinävoita, sekä hedelmän (tällä hetkellä mango on ♥) ja teetä. Jos jää makeannälkä niin päälle vielä keksi tai pari. Arkisin iltapäivällä iskee kuitenkin aivan suunnaton nälkä ja saatan syödä ison lounaan jälkeen kotiin päästyä välipalaksi banaanin, soijarahkaa ja puoli purkillista kikherneitä. Nukun päiväunet ja vedän sen jälkeen päivälliseksi suunnattoman ison annoksen ruokaa. Tai ainakin siltä tuntuu. Mä en juurikaan syö herkkuja, koska niitä ei tee mieli. Mutta tuntuu, että syön normaalia ruokaa räjähtämispisteeseen asti, eikä sekään riitä? Vertaan ateriasuunnitelmaan (jota en noudata) ja ylitän sen reippaasti. Ahdistaa, vaikka pitäisi kai vain kuunnella kropan nälkäsignaaleja ja toimia/syödä niiden mukaan.
Aivot kuluttavat energiaa ja päiväosastolla on koko ajan mietittävää, joten ei ihme että väsyttää. Aivotyöskentely voi lukemani perusteella olla jopa 20 prosenttia koko kulutuksesta. Ja tähän päälle pitäisi harrastaa liikuntaa, jotta "kivijalka" olisi kunnossa. Olen ottanut viikkotavoitteeksi harjoitella kotona olemista, koska paikallaan olo on itselleni vaikeaa ja kaikki vapaa-aika tekisi mieli jahdata Pokémoneja ympäri Helsinkiä. Kyllä, pelaan edelleen Pokémon Go:ta. (Ja nyt kesken tekstin kirjoittamisen tajusin, että pakko lähteä Pokéstopille, koska seitsemäs päivä ja mahdolisuus saada evolve-kivi.)
Nyt taas muutamana päivänä on tullut oksentaminenkin kehiin, ärsyttää tämmönen takapakki kun meni jo niin hyvin... Viikonloppu mennyt suoraan sanottuna ihan perseelleen: tuntuu että kaikki syöty pitäisi oksentaa, joten miksi syödä ollenkaan? Pitäisi saada stopattua tämmönen kaikki tai ei mitään -ajattelu. Jos syömiset ei suju täydellisesti kuusi kertaa päivässä, niin miksi toinen ääripää on olla syömättä ollenkaan tai ostaa repullinen ahm-oks -ruokaa vedättäväksi pöntöstä alas?
Vittu en jaksa tätä syömishäiriötä, mutta silti toimin just niin kuin se sanelee. En jaksa, en halua, mene pois! Oon niin loppu tähän kaikkeen.
Vertaistukea?
2017/04/05
Päiväsairaalakuulumisia
Kolmas viikko päiväsairaalassa on nyt puolessa välissä ja olo on aika uupunut. Todella suuri muutos normaaliarkeeni on jo siinä, että joka aamu täytyy nousta ja lähteä jonnekin. Mielialat ovat huidelleet laidasta laitaan ja väsymysaste ylikierroksillä käymisestä "zombi-oloon".
Ensimmäinen viikko menikin vähän ohi ja totutellessa kun tuli yhtäkkiä niin paljon uutta. Olin ainoa joka sillä viikolla aloitti, minkä lisäksi omahoitajani oli poissa, joten yritin vain parhaani mukaan matkia muita ja olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan kun en uskaltanut kysyä (siinä yksi asia, jota tulisi harjoitella).
Ohjelma on aika tiivis: päivä alkaa aamupalan jälkeisellä aamukokouksella ja päättyy iltapäiväkokoukseen. Ryhmiä on kolme, joiden välillä on yleensä puoli tuntia vapaa-aikaa. On esimerkiksi pienryhmää, viikon suunnittelua, kuva- ja sanaryhmää ja taitovalmennusta. Lounasta käydään syömässä henkilöstöravintolassa.
Ensimmäinen viikko menikin vähän ohi ja totutellessa kun tuli yhtäkkiä niin paljon uutta. Olin ainoa joka sillä viikolla aloitti, minkä lisäksi omahoitajani oli poissa, joten yritin vain parhaani mukaan matkia muita ja olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan kun en uskaltanut kysyä (siinä yksi asia, jota tulisi harjoitella).
Ohjelma on aika tiivis: päivä alkaa aamupalan jälkeisellä aamukokouksella ja päättyy iltapäiväkokoukseen. Ryhmiä on kolme, joiden välillä on yleensä puoli tuntia vapaa-aikaa. On esimerkiksi pienryhmää, viikon suunnittelua, kuva- ja sanaryhmää ja taitovalmennusta. Lounasta käydään syömässä henkilöstöravintolassa.
Olen nähnyt lääkäriä, ja viime viikolla tehtiin mulle hoitosuunnitelma. Päätettiin että olen osastolla täydet kymmenen viikkoa ja kirjattiin ylös mun suurimpia haasteita, joiden eteen työskentelen. Koska koko hoitojakson ajan viikonloput mukaan lukien pitäisi pysyä päihteettömänä, aloitan lääkityksen sitä tukemaan.
Syömisten kanssa ollaan sovittu, että saan syödä aamupalan kotona, jolloin suurimmaksi haasteeksi jää lounaan kokoaminen ja sen syöminen yhdessä muiden kanssa. Syömiset ovat menneet yllättävän hyvin ja olen jopa saanut mahdutettua toisen lämpimän aterian päivään, mikä on ennen korvautunut välipaloilla.
Kahden viikon saldo: miljoona selfietä ja resting bitch -face
Syömisten kanssa ollaan sovittu, että saan syödä aamupalan kotona, jolloin suurimmaksi haasteeksi jää lounaan kokoaminen ja sen syöminen yhdessä muiden kanssa. Syömiset ovat menneet yllättävän hyvin ja olen jopa saanut mahdutettua toisen lämpimän aterian päivään, mikä on ennen korvautunut välipaloilla.
Iltaisin olen puuhaillut Demin kanssa ja usein se saa juosta vielä aamullakin vapaana sillä aikaa kun syön ja laittaudun. Eilen se ryöväsi mun iltapalan kikherneet kun istuin syömässä lattialla ja aamulla hamsteri löytyi naulakossa roikkuvan takin taskusta. Rasittava otus, mutta on sen touhuja niin hauska seurailla, nytkin se istuu sylissä syömässä parsakaalia.
Mutta nyt me toivotetaan hyvää yötä, koska huomenna on taas aikainen herätys. Onneksi kohta on viikonloppu, tää päiväossailu käy ihan työstä!
Mutta nyt me toivotetaan hyvää yötä, koska huomenna on taas aikainen herätys. Onneksi kohta on viikonloppu, tää päiväossailu käy ihan työstä!
2017/03/28
Haloo Tallinna!
Kuten otsikkokin kertoo, nyt palataan viikonlopun Haloo Helsingin keikan fiiliksiin! Meinasi jo jäädä koko postaus kirjoittamatta, sillä onnistuin poistamaan valokuvat siirtäessäni niitä kamerasta koneelle. Onneksi sain palautettua muistikortilta osan kuvista Recuvan avulla. Vaikka mulla olikin vain huonolaatuinen pokkarini mukana, olisi harmittanut jos kaikki kuvat olisivat menneet.
Haloo Helsinki! piti paluukeikkansa Tallinnan Saku Suurhallilla ja pakkohan sinne oli lähteä. Liput ostin jo Spotifyn ennakkomyynnistä, joten päästiin "alkuperäiselle" lauantain keikalle. Oona tuli mun luokse yöksi jo perjantaina, joten ehdittiin konserttiaamuna laittautua ja katsoa risteilytavarat mukaan rauhassa.
Laivamatkalla tehtiin mitä perus laivamatkalla tehdään: ihailtiin merta kannella, kierreltiin käytävillä ja Supermarketissa, pelattiin pelikoneilla (joista en itse ymmärrä yhtään mitään), syötiin eväitä ja istuttiin baarissa. Huomasi kyllä, että laiva oli lastattu Haloo-faneilla, sillä joka toisella vastaantulijalla oli päällään bändipaita tai -laukku ja baarissa soitettiin ja yhteislaulettiin tuttuja biisejä.
Tallinnassa ehdittiin käydä syömässä ja vähän shoppailemassa. Ennen taksin etsimistä konserttipaikalle pidettiin sometauko siiderien äärellä, jotta näkisi missä päin kaupunkia kaverit menevät. Ei kuitenkaan tavattu ketään, paitsi joku espoolaispariskunta, jonka kanssa tungettiin samaan taksiin ruuhkien välttämiseksi.
Ei haluttu permantopaikkoja, koska ajateltiin ettei kuitenkaan jakseta jonottaa eteen, ja että valot ja pyrot näkyy paremmin taempaa. Ei mun ihan näin kaukaa pitänyt paikkoja varata, mutta eipä oltu yltäpäältä konfeteissa keikan jälkeen. Ja onneksi oli tilaa hyppiä ja tanssia, sekä laulaa mukana.
Oli hienoa päästä kuulemaan uusia, ja tietysti pitkästä aikaa vanhojakin, biisejä livenä. Tunnelma oli katossa ja voisin kuvailla bändiä, itse show:ta ja jopa yleisöä kymmenin superlatiivein, sillä keikka oli yksi parhaista elämyksistä moneen vuoteen. Onnea, rakkautta, kiitollisuutta, valoa.
Keikan jälkeen palattiin laivalle, jolla tultiin jo samana iltana/yönä takaisin Helsinkiin. Oltiin ostettu bussikuljetus satamaan, mutta onnistuttiin jotenkin hyppäämään hotellille palaavien bussiin. Iski pieni kuumotus, kun tajuttiin että ollaan menossa väärään paikkaan, mutta onneksi kävelymatka oli lyhyt ja ehdittiin ajoissa laivaan.
Laivan baarissa oli vielä omat Haloo!-jatkot, joten paluumatka tuntui sujuvan paljon menomatkaa nopeammin. Kotona oltiin joskun ennen kahta.
Alkujaan ärsytti, että paluukeikka pidetään Tallinnassa, mutta oli upea reissu siitä huolimatta! Toista kertaa en ehkä lähtisi, koska keikkalipun hinta matkoineen oli satasen tienoilla, mikä itselleni on suuri summa. Kesällä ei näin ollen todennäköisesti lähdetä ainakaan suuremmille festareille. Oliskin mahtavaa, jos Haloo esiintyisi Helsinki-päivän konsertissa.
Muut keikalla olleet, mielipiteitä?
Haloo Helsinki! piti paluukeikkansa Tallinnan Saku Suurhallilla ja pakkohan sinne oli lähteä. Liput ostin jo Spotifyn ennakkomyynnistä, joten päästiin "alkuperäiselle" lauantain keikalle. Oona tuli mun luokse yöksi jo perjantaina, joten ehdittiin konserttiaamuna laittautua ja katsoa risteilytavarat mukaan rauhassa.
Laivamatkalla tehtiin mitä perus laivamatkalla tehdään: ihailtiin merta kannella, kierreltiin käytävillä ja Supermarketissa, pelattiin pelikoneilla (joista en itse ymmärrä yhtään mitään), syötiin eväitä ja istuttiin baarissa. Huomasi kyllä, että laiva oli lastattu Haloo-faneilla, sillä joka toisella vastaantulijalla oli päällään bändipaita tai -laukku ja baarissa soitettiin ja yhteislaulettiin tuttuja biisejä.
Tallinnassa ehdittiin käydä syömässä ja vähän shoppailemassa. Ennen taksin etsimistä konserttipaikalle pidettiin sometauko siiderien äärellä, jotta näkisi missä päin kaupunkia kaverit menevät. Ei kuitenkaan tavattu ketään, paitsi joku espoolaispariskunta, jonka kanssa tungettiin samaan taksiin ruuhkien välttämiseksi.
miks mäki puhallan vaik en polta? :'D
Ei haluttu permantopaikkoja, koska ajateltiin ettei kuitenkaan jakseta jonottaa eteen, ja että valot ja pyrot näkyy paremmin taempaa. Ei mun ihan näin kaukaa pitänyt paikkoja varata, mutta eipä oltu yltäpäältä konfeteissa keikan jälkeen. Ja onneksi oli tilaa hyppiä ja tanssia, sekä laulaa mukana.
Oli hienoa päästä kuulemaan uusia, ja tietysti pitkästä aikaa vanhojakin, biisejä livenä. Tunnelma oli katossa ja voisin kuvailla bändiä, itse show:ta ja jopa yleisöä kymmenin superlatiivein, sillä keikka oli yksi parhaista elämyksistä moneen vuoteen. Onnea, rakkautta, kiitollisuutta, valoa.
Keikan jälkeen palattiin laivalle, jolla tultiin jo samana iltana/yönä takaisin Helsinkiin. Oltiin ostettu bussikuljetus satamaan, mutta onnistuttiin jotenkin hyppäämään hotellille palaavien bussiin. Iski pieni kuumotus, kun tajuttiin että ollaan menossa väärään paikkaan, mutta onneksi kävelymatka oli lyhyt ja ehdittiin ajoissa laivaan.
Laivan baarissa oli vielä omat Haloo!-jatkot, joten paluumatka tuntui sujuvan paljon menomatkaa nopeammin. Kotona oltiin joskun ennen kahta.
Alkujaan ärsytti, että paluukeikka pidetään Tallinnassa, mutta oli upea reissu siitä huolimatta! Toista kertaa en ehkä lähtisi, koska keikkalipun hinta matkoineen oli satasen tienoilla, mikä itselleni on suuri summa. Kesällä ei näin ollen todennäköisesti lähdetä ainakaan suuremmille festareille. Oliskin mahtavaa, jos Haloo esiintyisi Helsinki-päivän konsertissa.
Muut keikalla olleet, mielipiteitä?
2017/03/09
Nothing more
Me ollaan Demi-hamsterin kanssa asuttu nyt tämä viikko uudessa kämpässä. Kiva päästä taas omiin oloihin viikon isovanhempien / vanhempien luona buukkaamisen jälkeen. En ole juurikaan jaksanut etsiä tavaroille vielä paikkojaan, joten täällä ollaan banaanilaatikoiden ja jätesäkkien ympäröimänä. Edelliseen asuntoon en viitsinyt ostaa uusia huonekaluja väliaikaisuuden takia, mutta alkaa tympiä tämä lattialla istuminen, joten sohvan ja televisiotason hankkiminen voisi olla ajankohtaista. Käytiin me jo Ikeassa katselemassa ja ostamassa kaikkea pientä (mukaan lukien jokaisen käyntikerran must-tuoksukynttilät).
Ruokailuiden suhteen mennään edelleen sillä linjalla, että riittävä ravinnonsaanti määrittelee päivän ohjelman. Yleensä toimii, mutta toisinaan ärsyttää. Eilenkin jouduin syömisten takia jättämään odotetun tapaamisen väliin. Mun oli tarkotus käydä terapian jälkeen kaupassa ostamassa lounas mukaan, mutta koska lompakko oli jäänyt kotiin piti perua koko tapaaminen ja mennä himaan syömään.
Ja ei, en enää saa sormiani hauiksen ympäri. Eikä se liikuta mua mitenkään. Tai ehkä joku pikkuriikkinen osa aivoista yrittää väittää lihavaksi. Haista se pieni osa paska, mulla on hyvä olo.
Oon käynyt maanantaisin Sylin kahvihetkissä ja sen lisäksi pari kertaa viikossa kulttuuripajalla, mikä kertonee aika paljon mun voinnista. Vielä puoli vuotta sitten kävin ehkä kahdesti kuukaudessa jommassa kummassa. Ehkä tää Etelä-Helsinkiin tutuille kulmille paluu olikin mun kohdalla hyvä vaihtoehto. Niin hyvä vaihtoehto, että oon alkanut miettiä, että kun jossain välissä saan paikan kuntoutuskodista Itä-Helsingistä, en ehkä tarvitsekaan sitä vaan mulle riittää tämän hetkinen tuki ja se että tukiverkko (perhe) asuu lähellä.
Ruokailuiden suhteen mennään edelleen sillä linjalla, että riittävä ravinnonsaanti määrittelee päivän ohjelman. Yleensä toimii, mutta toisinaan ärsyttää. Eilenkin jouduin syömisten takia jättämään odotetun tapaamisen väliin. Mun oli tarkotus käydä terapian jälkeen kaupassa ostamassa lounas mukaan, mutta koska lompakko oli jäänyt kotiin piti perua koko tapaaminen ja mennä himaan syömään.
Välipalan syöminen toisten seurassa sujuu jo helposti, vaikka toiset eivät edes söisi mitään ja torstaisin mulla on ollut haastepäivä ja oon ottanut lounaan mukaan kulttuuripajalle. Jos kiinnostaa, mä voisin taas jakaa kuvia syömistäni ruoista Recovery record -sovelluksesta?
Ja sitten mun uuteen söpöön lemmikkiin: hamsterilla ei ole enää minkäännäköisiä merkkejä arkuudesta. Demi tietää mistä häkin luukusta pääsee ulos ja tulee reippaasti kämmenelle, jotta voin nostaa sen lattialle jaloittelemaan. Se viipottaa ympäriinsä kauheaa vauhtia ja kiipeilee yli kaltereista, joilla yritän estää sen pääsyn keittiöön. Öisin otus on alkanut jyrsiä kaltereitaan, ja konsertin seurauksena saan nukuttua vain pätkittäin. Etikka auttoi yhden yön, eikä häkin sisustuksessa pitäisi olla mitään vikaa, sillä virikkeitä löytyy. Meillä on ullakolla pari dunaa, mutta tuntuisi tyhmältä vaihtaa asumus yli puolet pienempään. Onko kellään jyrsijän omistajalla antaa mitään vinkkejä?
Kuten jo Instagramissa (@nnouy) kerroin, oon vihdoin saanut painoni normaaliin. Ja jostain syystä se saa mut ahdistuksen sijaan vain hymyilemään.
Ja ei, en enää saa sormiani hauiksen ympäri. Eikä se liikuta mua mitenkään. Tai ehkä joku pikkuriikkinen osa aivoista yrittää väittää lihavaksi. Haista se pieni osa paska, mulla on hyvä olo.
ps. Onks joku tulos huomenna (pe) Disco Ensemblen keikalle?
2017/02/23
Paha Pandemia
Viime postauksessa jo mainitsinkin hankkineeni uuden hamsteri-kaverin. Kyseessä on pitkäkarvainen tummanharmaa syyrianhamsteri-tyttö. Mulla on ennestään ollut pari syrkkiä, mutta tämä oli ensimmäinen jonka hankin kasvattajalta. Niinpal Gauhian Paha Pandemia sai kutsumanimekseen "Demi" (koska Pandemia).
Demi on kotiutunut hienosti. Se on rohkea ja todella utelias pikku otus, käsittely onnistuu jo kuin aikuiselta hamsterilta. Häkissä sillä oli alkuun vain pohja käytössä, mutta kun neiti alkoi kiipeillä kaltereita pitkin ylätasoille, oli sillatkin asetettava paikoilleen. Muutamaan kertaan sai näyttää, että niitä pitkin pääsee myös alaspäin eikä ole pakko heittäytyä pommilla puruihin.
Häkissä puuhailun lisäksi Demi on päässyt ulkoilemaan viereen rakennettuun leikkikehään ja sängylle. Ostin aikoinaan Karkkia varten hamstereille tarkoitetut kalterit, mutta tää neiti näpsä vetelee niistä yli. Ainakin on helppo tutustumisleikki napata hamsteri kiinni aidan päältä ja nostaa se takasin aitauksen sisäpuolelle. Uudessa kämpässä ois tarkoitus ulkoiluttaa hamsua koko huoneessa ja kaltereilla vain rajata paikat, jonne ei ole asiaa.
Odotan niin paljon, että saan ton tyhmeliinin oikeesti itselleni ♡
Haettiin hamsu vajaa kaksi viikkoa sitten Turusta, jonne kasvattaja sen Uudestakaupungista toi. Tällä hetkellä Demi majailee vanhempieni luona putkirempasta aiheutuvien meluhaittojen takia (tätä kirjoittaessanikin seinän takaa kuuluu hermoja raastava porakonsertti), mutta käyn sitä päivittäin (illoittain?) moikkailemassa. Viikonloppuna olisi kuitenkin muutto edessä ja saan otuksen omaan uuteen asuntooni.
Demi on kotiutunut hienosti. Se on rohkea ja todella utelias pikku otus, käsittely onnistuu jo kuin aikuiselta hamsterilta. Häkissä sillä oli alkuun vain pohja käytössä, mutta kun neiti alkoi kiipeillä kaltereita pitkin ylätasoille, oli sillatkin asetettava paikoilleen. Muutamaan kertaan sai näyttää, että niitä pitkin pääsee myös alaspäin eikä ole pakko heittäytyä pommilla puruihin.
Häkissä puuhailun lisäksi Demi on päässyt ulkoilemaan viereen rakennettuun leikkikehään ja sängylle. Ostin aikoinaan Karkkia varten hamstereille tarkoitetut kalterit, mutta tää neiti näpsä vetelee niistä yli. Ainakin on helppo tutustumisleikki napata hamsteri kiinni aidan päältä ja nostaa se takasin aitauksen sisäpuolelle. Uudessa kämpässä ois tarkoitus ulkoiluttaa hamsua koko huoneessa ja kaltereilla vain rajata paikat, jonne ei ole asiaa.
Odotan niin paljon, että saan ton tyhmeliinin oikeesti itselleni ♡
2017/02/15
Terveisiä remontin keskeltä
En parin viime viikon aikana ole juurikaan viettänyt aikaa kotona, enkä näin ollen ole ollut koneellakaan blogia päivittämässä. Taloyhtiön putkiremontin takia meteli on päivisin sitä luokkaa, ettei edes omia ajatuksiaan meinaa kuulla. Ymmärtänette että vietän aikaa mieluummin muualla kuin yksiössäni.
Edellä mainitun putkirempan takia itselläni on (onneksi) muutto edessä kuun loppupuolella. En ole uutta kämppää vielä nähnyt, mutta senkin olisi tarkoitus olla väliaikainen kuntoutuskotipaikkaa odotellessa. Postinumero säilyy samana eli toistaiseksi saan jäädä Etelä-Helsinkiin. Jei!
Ja mikä parasta! Kämppikseksi mulle muuttaa syyrianhamsterivauva Niinpal Gaugian Paha Pandemia, lempinimeltään "Demi". Haettiin neiti viime torstaina Turusta ja tällä hetkellä se majailee vanhempieni luona, mutta käyn joka ilta hamsteria moikkailemassa. Alkuun oon höpötellyt pikkuiselle tyhjänpäiväisiä ja tarjonnut herkkuja kädestä, jotta se tottuisi ääneeni ja hajuuni, mutta tänään aloitin käsittelyharjoitukset ja nostin Demin tyhjässä kaurahiutalelaatikossa leikkikehään. Neiti on tosi utelias ja jahtaustilanteita varoen nostin sitä välillä lattialta syliinkin. Ihanaa saada taas pikkuhampsteri kaveriksi parin vuoden tauon jälkeen!
Syömishäiriön kanssa tuntuu, että junnaan paikallaan mutta tänään terapiassa paino alkoi ensimmäistä kertaa ikinä vitosella! Melkein-normaalipaino ei kuitenkaan tarkoita yht'äkkistä parantumista, sillä päivät pyörivät edelleen suureksi osaksi syömisen ympärillä. Nykyään tosin huolehdin ruoan välttelyn sijaan siitä, että saan päivän mittaan syötyä kaikki ateriat sopivin väliajoin. Jos polille on ehdittävä kymmeneksi, niin kello on soimassa seitsemältä, jotta saan kaikessa rauhassa syödä aamupalan.
Olen viime aikoina jaksanut paljon aktiivisemmin käydä Sylin kahvihetkissä ja kulttuuripajalla sekä nähdä ystäviä. Välipalojen mukaan ottaminen on nykyään luontevaa, mutta pääateriat on saatava syödä rauhassa kotona tai äidin kanssa. Kovasta yrityksestä huolimatta on myös niitä päiviä jotka menevät oireillessa tavalla tai toisella.
Lääkäriltä tuli tänään viesti että labratulokset (verikokeet ja ekg) ovat ennallaan, mikä tarkoittanee että monen vuoden aliravitsemuksesta huolimatta sydämen toiminta on palautunut normaaliksi. Uskallan siis alkaa liikkua niin kauan kun se ei mene pakkoliikunnan puolelle.
Myöhemmin päivällä tuli myös soitto päiväsairaalasta ja sain haastattelukäynnin ensi viikolle. Paikan vastaanottaminen tarkoittaisi kymmenen viikon päiväosastojaksoa, mikä tuntuu niin pitkältä ajalta etten osaa sitä edes hahmottaa. Vähän mietityttää tarvitsenko moista, koska oon mielestäni vihdoin saanut arjen rullaamaan. Samalla pitäisi osata myös päättää aloitanko puolen vuoden sisällä dkt:n (dialektinen käyttäytymisterapia), mikä tarkoittaisi nykyisen psykoterapian lopettamista tai jättämistä tauolle.
Liian paljon tapahtuu samaan aikaan...
Yritin tehdä lettikiharat ja tässä lopputulos..
Edellä mainitun putkirempan takia itselläni on (onneksi) muutto edessä kuun loppupuolella. En ole uutta kämppää vielä nähnyt, mutta senkin olisi tarkoitus olla väliaikainen kuntoutuskotipaikkaa odotellessa. Postinumero säilyy samana eli toistaiseksi saan jäädä Etelä-Helsinkiin. Jei!
Ja mikä parasta! Kämppikseksi mulle muuttaa syyrianhamsterivauva Niinpal Gaugian Paha Pandemia, lempinimeltään "Demi". Haettiin neiti viime torstaina Turusta ja tällä hetkellä se majailee vanhempieni luona, mutta käyn joka ilta hamsteria moikkailemassa. Alkuun oon höpötellyt pikkuiselle tyhjänpäiväisiä ja tarjonnut herkkuja kädestä, jotta se tottuisi ääneeni ja hajuuni, mutta tänään aloitin käsittelyharjoitukset ja nostin Demin tyhjässä kaurahiutalelaatikossa leikkikehään. Neiti on tosi utelias ja jahtaustilanteita varoen nostin sitä välillä lattialta syliinkin. Ihanaa saada taas pikkuhampsteri kaveriksi parin vuoden tauon jälkeen!
Syömishäiriön kanssa tuntuu, että junnaan paikallaan mutta tänään terapiassa paino alkoi ensimmäistä kertaa ikinä vitosella! Melkein-normaalipaino ei kuitenkaan tarkoita yht'äkkistä parantumista, sillä päivät pyörivät edelleen suureksi osaksi syömisen ympärillä. Nykyään tosin huolehdin ruoan välttelyn sijaan siitä, että saan päivän mittaan syötyä kaikki ateriat sopivin väliajoin. Jos polille on ehdittävä kymmeneksi, niin kello on soimassa seitsemältä, jotta saan kaikessa rauhassa syödä aamupalan.
Olen viime aikoina jaksanut paljon aktiivisemmin käydä Sylin kahvihetkissä ja kulttuuripajalla sekä nähdä ystäviä. Välipalojen mukaan ottaminen on nykyään luontevaa, mutta pääateriat on saatava syödä rauhassa kotona tai äidin kanssa. Kovasta yrityksestä huolimatta on myös niitä päiviä jotka menevät oireillessa tavalla tai toisella.
Lääkäriltä tuli tänään viesti että labratulokset (verikokeet ja ekg) ovat ennallaan, mikä tarkoittanee että monen vuoden aliravitsemuksesta huolimatta sydämen toiminta on palautunut normaaliksi. Uskallan siis alkaa liikkua niin kauan kun se ei mene pakkoliikunnan puolelle.
Myöhemmin päivällä tuli myös soitto päiväsairaalasta ja sain haastattelukäynnin ensi viikolle. Paikan vastaanottaminen tarkoittaisi kymmenen viikon päiväosastojaksoa, mikä tuntuu niin pitkältä ajalta etten osaa sitä edes hahmottaa. Vähän mietityttää tarvitsenko moista, koska oon mielestäni vihdoin saanut arjen rullaamaan. Samalla pitäisi osata myös päättää aloitanko puolen vuoden sisällä dkt:n (dialektinen käyttäytymisterapia), mikä tarkoittaisi nykyisen psykoterapian lopettamista tai jättämistä tauolle.
Liian paljon tapahtuu samaan aikaan...
2017/02/03
New layout
Yritän saada viikonlopun aikana vaihdettua blogin ulkoasun, joten pahoittelen jo etukäteen mahdollista kaaosta!
Nykyinen / edellinen ulkoasu on ollut sivuilla jo reilun vuoden ja pidän siitäkin, mutta halusin väliin jotain hieman erilaista. Mun on jo pidemmän aikaa pitänyt väsätä uutta ulkoasua (ja päivittää kuvagalleriaa), mutta en ole jaksanut tapella mun seitsemän vuotta vanhan miniläppärin kanssa. Uusi kone helpottais huomattavasti sekä bloggaus- että valokuvausharrastusta.
Olen myös vaihtamassa meripihka.net -domainini uudelle hostille tässä parin viikon sisällä, joten jos blogin kuvien kanssa tulee olemaan lähiaikoina häikkää, niin se todennäköisesti johtuu webhotellin vaihdosta.
Yritän saada kaiken tehtyä nopeasti. Ja tällä kertaa saada mobiiliversionkin toimivaksi!
Nykyinen / edellinen ulkoasu on ollut sivuilla jo reilun vuoden ja pidän siitäkin, mutta halusin väliin jotain hieman erilaista. Mun on jo pidemmän aikaa pitänyt väsätä uutta ulkoasua (ja päivittää kuvagalleriaa), mutta en ole jaksanut tapella mun seitsemän vuotta vanhan miniläppärin kanssa. Uusi kone helpottais huomattavasti sekä bloggaus- että valokuvausharrastusta.
Olen myös vaihtamassa meripihka.net -domainini uudelle hostille tässä parin viikon sisällä, joten jos blogin kuvien kanssa tulee olemaan lähiaikoina häikkää, niin se todennäköisesti johtuu webhotellin vaihdosta.
Yritän saada kaiken tehtyä nopeasti. Ja tällä kertaa saada mobiiliversionkin toimivaksi!
2017/01/28
Tahdot irti pyörästä, joka pyörii muttei matkaas enää edistä
Miten vaikeaa voikaan olla vain olla? Olen nyt pari päivää ollut flunssassa ja rauhoittuminen ja paikallaan oleminen on osoittautunut yllättävän vaikeaksi. En yleensä kipeänä huomaa olossa muuta, kuin että päässä tuntuu "vähän hassulta" ja nenä valuu kuin Niagaran putous.
Viereisessä rapussa alkoi tällä viikolla jo putkiremontti, eikä siinä melussa pysty enää puoli kahdeksan jälkeen nukkumaan. Tai tee muutenkaan mieli kauheasti kotona olla. Mulla ois lupa mennä vanhempien luokse, mutta oon vaan vetänyt särkylääkkeen naamaan ja sen voimalla käynyt polilla ja kävelyillä lähes normaaliin tahtiin.
Olen syönyt normaalisti, joten tuntuu että pitäisi tehdä muutakin kuin vain hautautua sängyn pohjalle kirjojen kanssa. Tiedostan, että kyseinen ajatus on lähtöisin anoreksialta eikä itseltäni, mutta kampoihin laittaminen vaatii voimia, itsensä ympäripuhumista ja faktojen toistelemista ääneen. Elimistö on flunssan takia jo muutenkin rasitustilassa ja sairastaminen tonennäköisesti vain pitkittyy, jos ei lepää.
Tänään oon kuitenkin nukkunut lähes puolet päivästä, syönyt välillä ja aloittanut Netflixixtä The 100:n toisen tuotantokauden. Onneksi sää on niin surkean sateinen ja sumuinen, ettei ulos ole onneksi edes tehnyt mieli.
Kävin mä lähikaupassa hakemassa valmispinaattikeiton, mutta se on niin lähellä, ettei sitä lasketa.
Nyt käyn hakemassa gefilusmehutölkin sängyn viereen ja jatkan Netflixin parissa. Parempaa lauantaita kaikille! Ootteko onnistuneet välttämään flunssat ja influenssat?
Viereisessä rapussa alkoi tällä viikolla jo putkiremontti, eikä siinä melussa pysty enää puoli kahdeksan jälkeen nukkumaan. Tai tee muutenkaan mieli kauheasti kotona olla. Mulla ois lupa mennä vanhempien luokse, mutta oon vaan vetänyt särkylääkkeen naamaan ja sen voimalla käynyt polilla ja kävelyillä lähes normaaliin tahtiin.
Olen syönyt normaalisti, joten tuntuu että pitäisi tehdä muutakin kuin vain hautautua sängyn pohjalle kirjojen kanssa. Tiedostan, että kyseinen ajatus on lähtöisin anoreksialta eikä itseltäni, mutta kampoihin laittaminen vaatii voimia, itsensä ympäripuhumista ja faktojen toistelemista ääneen. Elimistö on flunssan takia jo muutenkin rasitustilassa ja sairastaminen tonennäköisesti vain pitkittyy, jos ei lepää.
Tänään oon kuitenkin nukkunut lähes puolet päivästä, syönyt välillä ja aloittanut Netflixixtä The 100:n toisen tuotantokauden. Onneksi sää on niin surkean sateinen ja sumuinen, ettei ulos ole onneksi edes tehnyt mieli.
Kävin mä lähikaupassa hakemassa valmispinaattikeiton, mutta se on niin lähellä, ettei sitä lasketa.
Nyt käyn hakemassa gefilusmehutölkin sängyn viereen ja jatkan Netflixin parissa. Parempaa lauantaita kaikille! Ootteko onnistuneet välttämään flunssat ja influenssat?
2017/01/22
Listen To Yourself
Viime viikko on mennyt todella hyvin, ihmettelen itsekin miten olen jaksanut olla näin aktiivinen.
Maanantaina kävin pitkästä aikaa Sylin kahvihetkessä (jossa nauroin toisten kanssa välillä melkein kyynelet silmissä) ja seuraavina kolmena päivänä kulttuuripajalla. Yleisen kotona luuhaamisen sijaan olen siis jaksanut osallistua varmaan yhtä paljon kuin koko viime syksyn aikana yhteensä.
Tiistaina osallistuin askarteluryhmään ja maalasin ja koristelin pahvisen rasian pajalla, keskiviikkona kiersin kuvisopiskelijan johdolla taidegallerioita ja torstaina otin osaa venyttelyryhmään. Varasin myös ryhmän ohessa huomiseksi maanantaiksi ajan personal trainerille. Jäiks!
En ole elämäni aikana ikinä käynyt kuntosalilla. Sairastuin niin nuorena, ettei ikäisilläni ollut silloin tapana käydä salilla. Nyt, kun normaalipainoon on matkaa vain pari kiloa ja pajan kautta on mahdollista saada ammattilaisen näkemys treenin aloittamiseen, niin pitihän tilaisuuteen tarttua. Tarkoituksena ei ole kuitenkaan laihduttaa, vaan vahvistaa lihaksia sen verran, että voin taas aloittaa vanhat harrastukseni uudelleen. Ei tenniksen pelaamisessa ole mitään järkeä, jos käsissä ei ole voimaa lyödä palloa edes verkon yli.
Perjantaina käytiin äidin kanssa lounastamassa ja eilen lauantaina oltiin koko perheen voimin vanhempien luona syömässä; Lunakin sai ydinluun tuhottavaksi. Aiemmin päivällä kävin valokuvaamassa Uunisaaressa ja fiilistelemässä pursiseuramme saaressa nauttien vielä jäätymättömän meren aalloista ja talviauringosta.
Mun on ollut iltaisin vaikea rauhoittua ja "vain olla" kotona, joten olen päättänyt pyhittää tämän sunnuntain rentoutumiselle ja Netflixille. Silloin tällöin on ihan ok olla tekemättä mitään.
Maanantaina kävin pitkästä aikaa Sylin kahvihetkessä (jossa nauroin toisten kanssa välillä melkein kyynelet silmissä) ja seuraavina kolmena päivänä kulttuuripajalla. Yleisen kotona luuhaamisen sijaan olen siis jaksanut osallistua varmaan yhtä paljon kuin koko viime syksyn aikana yhteensä.
Älkää välittäkö sotkutukasta
Tiistaina osallistuin askarteluryhmään ja maalasin ja koristelin pahvisen rasian pajalla, keskiviikkona kiersin kuvisopiskelijan johdolla taidegallerioita ja torstaina otin osaa venyttelyryhmään. Varasin myös ryhmän ohessa huomiseksi maanantaiksi ajan personal trainerille. Jäiks!
En ole elämäni aikana ikinä käynyt kuntosalilla. Sairastuin niin nuorena, ettei ikäisilläni ollut silloin tapana käydä salilla. Nyt, kun normaalipainoon on matkaa vain pari kiloa ja pajan kautta on mahdollista saada ammattilaisen näkemys treenin aloittamiseen, niin pitihän tilaisuuteen tarttua. Tarkoituksena ei ole kuitenkaan laihduttaa, vaan vahvistaa lihaksia sen verran, että voin taas aloittaa vanhat harrastukseni uudelleen. Ei tenniksen pelaamisessa ole mitään järkeä, jos käsissä ei ole voimaa lyödä palloa edes verkon yli.
Perjantaina käytiin äidin kanssa lounastamassa ja eilen lauantaina oltiin koko perheen voimin vanhempien luona syömässä; Lunakin sai ydinluun tuhottavaksi. Aiemmin päivällä kävin valokuvaamassa Uunisaaressa ja fiilistelemässä pursiseuramme saaressa nauttien vielä jäätymättömän meren aalloista ja talviauringosta.
Mun on ollut iltaisin vaikea rauhoittua ja "vain olla" kotona, joten olen päättänyt pyhittää tämän sunnuntain rentoutumiselle ja Netflixille. Silloin tällöin on ihan ok olla tekemättä mitään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)