2011/10/04

Would You Love A Monsterman

- 1,5 kg puolessa viikossa. Ne on vaan nesteitä, en mä oikeasti laihdu.

Vaikeaa, vaikeaa, vaikeaa. Olo on sekava. Haluan itkeä, mutta kyyneleitä ei tule.

Kävin aamulla polilla, ne siellä yritti juottaa mulle nutrin aamupalaksi. En ottanut. Kerroin mun motivaatiosta, kuinka se heittelee. Toisena päivänä haluan olla terve, seuraavana olla vain pieni. Ehdottivat, että joku voisi käydä täällä kotona mun kanssa syömässä vaikka joka päivä. Että saisin edes yhden lämpimän aterian päivässä syötyä. Monta kertaa mainitsivat myös, että milloin tahansa voin soittaa lääkärille ja pyytää päästä uusiksi osastolle. "Jos tää olisikin vain pieni loma."

Lähdin sieltä, koska en saanut viiltelemistä loppumaan. Ahdisti liikaa. Multa vietiin välineet, mutta aina jostain löytyi lasia rikottavaksi. Lääkäri oli valmis katsomaan sormien lävitse mun puuhat, mutta lähdin omasta tahdostani. En mä kestänyt enää. Kotona en ole tarttunut terään, vaikka mieli tekisi.

Kuuntelen mörköä ja oksennan yli kuukauden tauon jälkeen. Hapoille asti. Kun olen ensin sietänyt täyttä oloa melkein tunnin. Salaa haluan takaisin osaston turvaan, ei ne mua siellä lihavaksi lihottaisi, vain normaalipainon alarajalle. Mutta kun sekin tuntuu olevan liikaa. Mä olin jo valmis yrittämään, mutta nyt kaikki on hukassa.

Kultani on mun motivaatio, mutta nyt mä en pääse senkään luokse turvaan. Ollaan sekaisin molemmat.

En oo syöny mun masennuslääkkeitä, en mä niitä tarvi. P*ska valmiste, ei ne (kai) mitään auta. Haluan mieluummin Seronilin takaisin. En tajua miksi ne vaihtoi sen Aurorassa pois. Pitäisi varmaan käydä apteekissa hakemassa Temestaa, ahdistaa niin pirusti. Mutta olen mä ennenkin pärjännyt ilman tarvittavia, syönhän mä sentään Zyprexaa iltaisin. Sitäkin vaan, että sais nukuttua.

8 kommenttia:

  1. Onko sullakin niin, että osastolle joutuessa oireet tuntuu vaan pahenevan ja omaksuu taas kunnolla "sairaan roolin"? Mietin vaan kun sanoit ettet oo kotona viillelly vaikka osastolla sitä teit. Mulla on niin ja se on vähän hankaloittanut tota hoitoo... :/

    VastaaPoista
  2. emmiö: Taitaa mullakin olla niin, että osa oireista pahenee osastolle mentäessä. Viiltelyn kanssa niin ei ole. Alunperinhän mä menin osastolle viiltelyä pakoon, mutta pakkoliikuntaa tulee heti kun pitää syödä säännöllisesti.

    VastaaPoista
  3. KUUNTELE ITTEES!

    - et nuku
    - et syö mitään lämmintä ateriaa
    - et vapaaehtoisesti ota pientäkään energiamäärää itsees
    - oksennat
    - oot tappavan ahdistunut
    - satutat itseäs
    - et kestä ruokaseuraa
    - vältät normaalia arkielämää (rutiineja, koulua)

    Kaikki toi samassa postauksessa. Mä tiedän että sä haluaisit olla terve, mutta täs viestissä on kaikki ainekset ettet sä pysty, jaksa, kykene parantuu itse.

    Et "halua" parantua. Tää viesti oikein ylpeydellä huutaa miten paljon syömishäiriöistä oirehdintaa sulla on. Yhyy, aion "parantuu", mut kattokaa miten paljon vituille se mulla menee!!

    Solution? Get help.

    VastaaPoista
  4. Rakas kirjoitin tahalleni ton viestin noin vihaisesti, tiedät että oikeasti sä olet mielestäni aivan ihana tyyppi, ja ymmärrän tosi hyvin missä maastossa kuljet ja kuinka vaikeaa se on. Mä kirjoitin ton kommentin vihaisena sun sairaudelle, toivoen että provosisin suhun rohkeutta jaksaa paranemistaistelua. Tiedätkö, musta tuntuu että sun pitäisi ekana olla armollisempi itsellesi, vaikka tuntuisi miten paskalle, niin opetella et antaisit itse itselles luvan ottaa apua vastaan. Vaikkei sairaspuoli tahdo kalorin kaloria tai hyvänolontunnetta sisälle niin edes nyökätä, kun sulle ehdotetaan jotain.. vaikka tota ruokailuapua. Pelkään niin hirveesti ettet jaksa itse, sinnittelet kunnes käy jotain kamalaa ja peruuttamatonta.

    Tiiän myös miten helvetin vaikeaa sun on puhua näistä asioista kellekään. Voisitko esim antaa blogis osoitetta hoitsulle? Jutella rakkaas kanssa? Jotain että ottaisit vastaan tota tukea, kotona oot ihan yksin mörkös kanssa ja viiltely/ruoan välttäminen/pakkoliikunta nielasee sut kokonaan. Samalla lailla kuin ossalla, mutta yksin vieden sut hautaan...

    *halauksia*

    VastaaPoista
  5. Kafi, kiitos herättelyistä. Sä saisitkin olla mulle vihanen, koska en tee mitään oikein. Oksensin tänään puurotkin heti kun tuli tilaisuus ja se kun on ollut tähän asti turvaruoka.. Kyllä mä tiedän, että tarvitsisin edelleen enemmän apua, mutta kun sen vastaanottaminen on niin helvetin vaikeaa. Lue: sairaus laittaa vastaan. Me ollaan rakkaan kanssa juteltu ja se lukee mun blogiakin, mutta kun toi on nyt osastolla jonkun aikaa, ei oo siitäkään ruokailuseuraksi. Pitäis ehkä uusiksi miettiä sitä, josko ruokailis hoitajan kanssa. Mutta kun en uskalla.

    VastaaPoista
  6. Eikö toi Zyprexa lisää sulla ruokahalua?

    VastaaPoista
  7. Anonyymi, ei varmaan, en tiedä.

    VastaaPoista
  8. *ravistelee hartioista*

    Joo tautihan se vastaan laittaa.. vaikka tuntuisikin että osan ajasta se olis oma mieli, niin älä luovuta!

    VastaaPoista