2011/11/06

Don't Tell Me

Mihin nämä päivät vain katoavat? Tuntuu, etten ole tehnyt mitään, enkä kyllä olekaan. Ainiin, kyllähän sitä on käyty nyt idässä! Mun Helsinki kun ulottuu yleensä vaan sinne, minne ratikalla pääsee. Käytiin rakkaan äidillä _syömässä_ ja oltiin yötä.

Pelastettiin pari juoppoa. Opastettiin mies kolmen litran viru valgee -pullon kanssa Porvoon bussiin, lahjotettiin tupakka sitä tarvitsevalle ja paettiin metrossa haisevaa spugea, joka tuli kyselemään, että "Mitä kulttuuria te tytöt edustatte kun pukeudutte noin värikkäästi?"

Eilen oltiin juhlimassa, vaikka mun osalta se jäi aika lyhyeen. Ei ollut yhtään fiilistä, joten lähdin jo yhden aikaan kotiin. Aloteltiin rakkaalla ja jo siellä inisin, että ei tästä tuu mitään. Meinasin jättää koko illan väliin ja murehtia vain yksinäni, mutta ei se ois ollu reilua tota toista kohtaan. Vedin sitten ykkösellä alas pari siideriä ja istuin sohvalla ja odotin humalaa. Kyllä se olo väliaikaisesti paranikin, mutta baarissa olisi pitänyt jaksaa tanssia, eikä se oo oikeen mun juttu.

Kävin aamulla vaa'alla, paino oli noussut. Eipä ihmetyttänyt, kun tuli eilen kiskottua niitä kaloreita nesteen muodossa. Ahdistaa ja tänään olenkin oksentanut kaiken mitä olen alas saanut.

5 kommenttia:

  1. Turhauttaa kaltaisesi ihmiset. Kun elämä käy tarpeeksi tylsäksi aletaan omassa päässä kehitellä näitä "yyh olen läski" -ajatusmalleja ja lopulta uskotaan niihin itsekin. Olet näitä uuden ajan pullamössössä ja pumpulissa muhineita kakaroita, joiden elämä ei tunnu merkitykselliseltä ilman kunnon kärsimystä. Olet ITSE saanut itsesi tuohon kuntoon, joten jos kykenet edes pieneen loogiseen ajatteluun niin tajuat, että sinulla itsellä on myös voima nousta tuosta draamailusta ja esittämisestä. ""Sairautesi"" ei ole mitään muuta kun huomionhakua. Esittelet innoissasi viiltelyjälkiä BLOGISSA, kaikkien ihmisten nähtävillä, tarkoituksena vain ja ainoastaan että SINUT huomataan. "Voi kyllä, ne ovat MINUN viiltelyjälkiä, MINÄ tein ne itselleni, huomatkaa mut ja säälikää!!1". Anoreksia on narsismin huippu. Ymmärrän, että joillakin on ihan oikea sairaus josta he haluavat parantua, mutta sinun tapauksessasi tuo valtava huomiohakuisuus on naurettavan läpinäkyvää. Jotkut ovat oikeastikin sairaita ja sinä täällä blogissa kehtaat ihmisten nähtävillä mässäillä tästä ""sairaudesta"" oikein kuvin ja videoin. "Beautifully Depressed", näinpä juuri. Näättekö, olen sairas, huomioikaa minut! Ymmärrätkö, miten paljon valtion varoja sinuunkin kulutetaan? Jos vain päättäisit ottaa itseäsi niskasta kiinni ja lopettaa tuon pelleilyn niin ehkäpä joku oikeasti masentunut sairas vanhus saisi itselleen inhimillisempää hoitoa. MILJARDIT ihmiset kärsivät OIKEASTA nälänhädästä (näistä suurin osa pieniä lapsia) para-aikaa kun herttainen osastonhoitajasi tuputtaa sinulle kaurapuuroa ja kieltäydyt syömästä sitä vain jonkun naurettavan päähänpistosi vuoksi. Sillä tiedostat sen, että heti kun tuo lapsellinen draamailu ja valitus loppuu, loppuu myös jatkuva huomionsaanti. Olet itse kehittänyt ""sairaudestasi"" osan persoonaasi ja olisihan se nyt kauheaa jos yhtäkiä luopuisit siitä. Fakta on kuitenkin se, ettet sinä ole mikään ""uhri"" kuten mielesi tekee asian ilmaista, vaan kaikki tuo paska on oman valintasi seuraus. On raivostuttavaa, miten kaltaisesi itsekkäät ihmiset vievät resurssit niiltä, jotka hoitoa oikeasti tarvitset. Hyi sinua, häpeä. Eikö ole täysin absurdia että sinä, hyvinvoiva Suomen kansalainen jolla on mahdollisuudet mihin vain, kieltäytyy syömästä ruokaa ja samalla tiedostaa, että tuolla jossain Afrikan köyhillä mailla miljoonat tautiset ja sairaat äidit tekisivät mitä vain jotta saisivat tarjota edes sen pienen suupalan omalle kuoleman kielissä nääntyvälle lapselleen ja SINÄ, SINÄ julkeat tehdä itsellesi näin kauheasta asiasta noin typerän ""ongelman"" itsellesi, vain jotta oma narsistisen persoonasi olemassaolo olisi edes hieman merkityksellisempää. Mietipä edes hetki sitä, mikä tässä elämässä oikeasti on tärkeää.

    Ps. Ethän sinä edes näytä "laihalta" kuvissasi.

    VastaaPoista
  2. Voi tsiisus tuota edellistä kirjoittajaa! Ensinnäkin, vaikka koko suomen ihmiset olisivat kuinka helvetin terveitä, silti ne Afrikan ihmiset olisivat paskaisissa oloissa ja kärsisivät nälästä. Olisiko siellä köyhissä maissa kova sana vaikka lisääntymisen hillitseminen?

    Suomessa on tsiljoonia tapoja millä saataisiin säästettyä rahaa "johonkin järkevämpään". Eikä yksi ihminen horjuta koko Suomen taloutta, kuten annat kirjoituksessasi ymmärtää.

    VastaaPoista
  3. Ensinnäkin, näitä itse itsestään sairaita ja marttyyrejä tekeviä on pullollaan Suomessa. Puhun heistä yleisesti ja tämä kyseinen henkilö on oiva esimerkki heistä. Jos he, kuten monet muutkin, vain ottaisivat itseään niskasta kiinni ja kantaisivat vastuun itsestään, säästyisi rahaa paljon tärkeämpään. Vaikkapa esimerkiksi sinne kehitysapuun. Pointti oli kuitenkin se, että niin tälle henkilölle itselleen kuten hänen läheisilleenkin olisi varmasti parempi jos ko. henkilö lopettaisi ainiaisen draamailun ja keskittyisi olennaiseen. Vertaus Afrikan nälänhädästä oli vain tapa herätellä blogin kirjoittajaa siihen, kuinka naurettavaa tämä pelleily on. Sinulla on katto pään päällä ja perhe sekä rakastettu jotka välittävät sinusta, sinulla on ruokaa ja varoja ja mahdollisuuksia mihin tahansa. Mutta heität ne kaikki hukkaan pelkän huomionhakuisuuden tähden. Näillä nälkäänäkevillä afrikkalaisilla ei ole mitään mitä sinulla on ja silti he ovat huomattavan paljon tyytyväisempiä kuin sinä. Miksei mikään voi riittää? Missä menee raja itsekeskeisyydelle? Tajuat kuitenkin varmasti rasittavasi toiminnallasi sekä läheisiä että koko yhteiskuntaamme. Aika herätä todellisuuteen!

    VastaaPoista
  4. Anonyymi, hukun tähän itsekeskeisyyteeni. Pidän tätä päiväkirjana, siksi kirjoitan aika suoraan miten asiat on. En nyt jaksa vastata kun ei oikeastaan kiinnosta.

    VastaaPoista
  5. Sori vaan anonyymi, mut sä oot kyl aiak idiootti..! Musta sulla ei ihan hirveest oo aihetta tulla haukkumaan toista ihmistä tolla lailla.. jokaisella on omanlaine elämä ja sun ei tosiaan tarvii sitä'ä yhtään dissata, must tuntuu et sun kannattas ehkä kattoo omaa elämääs ennekuin alat toisten elämää kritisoimaan!:) Ja Nouy: Toivottavasti toi oksentelu ei oo jatkuvaa, mulla on ystävä joka kärsii bulimiasta ja on iha hirveetä kun se oksentelee! :(( Mut voimii sulle ja älä välitä tollasista idiooteista jotka ei tiiä mistää mittää! :) Tsemppiä elämääs! :)

    VastaaPoista