Terä tanssii ihollani. Tarvittavat lääkkeet otettu. Minusta ei ole puhujaksi, ei tässä mielentilassa. Veri virtaa suihkun lattialla, mutta tämä sai olla viimeinen kerta.
Haluan vain selvitä tunnista toiseen. Mutta kohta odottaa jo seuraava ruokailu.
Itkettää, miksi olen ikinä antanut sairauden saada minut otteeseensa. Voisin odottaa joulua kotona sen sijaan, että itkeskelen puolukkarahkan tuomia kaloreita sairaalassa. Olen säälittävä paska.
Hei, et sä ole säälittävä, vaan sairas. Eikä syömishäiriöön sairastuminen ole mielestäni valinta. Siitä on kuitenkin mahdollista päästä irti, kun tarpeeksi vahvasti haluaa ja ottaa tarjotun avun vastaan. Minä tiedän, koska olin samassa tilanteessa kuin sinä, tosin en osastolla. Muistan hyvin, miten kolme vuotta sitten itkin niitä muutamia pipareita, jotka olin jouluaaton kunniaksi pakottautunut syömään. Mutta tänä joulunapa syön ihan mitä huvittaa ja sen verran kuin huvittaa ilman ahdistusta.
VastaaPoistaToipuminen on hidasta, muttei mahdotonta. Yritä etsiä itsellesi jokin syy parantua, jokin mikä motivoi sinua vaikeinakin hetkinä. Mulle motivaattoreita oli unelma-alani, jota halusin opiskelemaan ja se, että seurasin läheltä sitä, miten anoreksia riudutti myös yhtä läheisimmistä ihmisistäni. Se sai minut vihaamaan sairauttani ja sitä että ihannoin tapaa toimia, joka tuottaa kärsimystä niin monelle. Niin ja ihan yksinkertaisesti sekin voi motivoida, että kun on tarpeeksi pohjalla, niin paraneminen ei voi mitenkään olla pahempaa kuin se helvetti.
Kehon muutoksiin tottuminen vie aikaa, minulla se vei vuosia, mutta nykyään olen suht sinut kroppani kanssa. Ei siis kannata odottaa, että ahdistus poistuisi heti jonkin maagisen painolukeman kohdalla. Luulen, että toipuminen kestää sitä kauemmin, mitä pidempään on sairastanut. Mutta muista, että se on mahdollista! Minä olin sairastanut 7 vuotta, kun aloin haluta toipua ja nyt 10 vuoden jälkeen tunnen olevani suunnilleen kuivilla.
Voimia sinulle, koeta kestää!
olen ollut samassa tilanteessa: en osannut puhua enkä halunnutkaan. Siispä turvauduin terään. Lopulta joku keksi kirjoittamisen ja aloin kirjeen vaihtoon, kunnes opin kertomaan tunteistani. Sinunkin kannattaisi yrittää, et menettäisi mitään!:)
VastaaPoista