Mikäs tässä. Viime päivät on mennyt vain verkkareissa kotona. Ainoa mitä olen onnistunut tekemään on koiran kanssa ulkoilu. Oli ihanaa kävellä pimeässä ja katsella myrskyn nostamaa merivettä melkein kadulla, majakan valoa taivaalla ja puskea tuulta päin. Koira hyppii innoissaan vieressä suussaan vuorotellen varmaan jokainen tuulen pudottama risu ja oksa.
Hetken yritin juosta kaloreita pois, mutta päätin, ettei kunto kestä. Enkä halua aloittaa taas pakonomaista liikuntaa. Mietin pitäisikö toivoa askelmittari syntymäpäivälahjaksi. Jos pysyisi ihan vain kävelyssä, mutta keräisi askeleita...
Näin unta, että Kampin metroasemalla viilsin kämmenselän auki. Siististi verisuonien väliin. Ei tullut verta, eikä sattunut.
Terä olisi huoneessani, mutten käytä sitä. Osastolla tehdyistä haavoista revin viimeisen tikin pois eilen. Ihan siististi nuo ovat parantuneet, vaikka kivat arvet taas jäävät vaihteeksi. Mutta eipä tuossa vasemman käden ranteessa muuta olekaan kuin eri levyisiä arpia. Rumia.
Koira toi Ikea-rotta-lelun leikitettäväksi. Jaksaisinkin veto-leikkiä. Huippaa kun nousee ylös, eikä siihen totu. Tunnistaa kyllä kun meinaa oikeasti taju lähteä ja osaa piiloutua muilta, ettei ne näe kun kyykistyn lattian rajaan, tai yritän täristessä pysyä pystyssä. Ehkä olisi pitänyt jatkaa rautalääkitystä. Syönyt ainakin olen. Vaa'alla en ole uskaltanut käydä joulun jälkeen.
älä toivo askelmittaria. en usko, että pystyt olemaan normaalisti. oon aika varma, että se lietsoo vaan saamaan isomman askelmäärän lukemaksi.
VastaaPoistaEvu, niin varmaan tekis. Ehkä mä toivon vaan rahaa. Sit pitäis myös olla ostamatta sitä mittaria ite.
VastaaPoistaÄlä osta sitä mittaria. Itekin joskus mietin ostavani mutta tajusin että se ei olisi ollut avuksi paranemisessa. Se vaan ajaisi siihen kehään että olisi pakko kävellä tietty askelmäärä päivässä.
VastaaPoista