En ole tänään jaksanut liikkua ollenkaan. Ahdistaa. En ole käynyt edes koiran kanssa kävelyllä, mitä vain lähikaupassa korttelin toisella puolella. Askelmittarin jätin tietoisesti kaapin perälle piiloon.
Heti aamulla (tai oikeastaan kahdelta iltapäivällä) meinasin pyörtyä kun nousin ylös. En saanut itseäni kiskottua sängystä aiemmin, makasin vain lamaantuneena paikallani useamman tunnin ja kuuntelin muuta elämää talossa. En vain halunnut taas aloittaa uutta päivää. Toisen kerran meinasin pyörtyä kun nousin ylös tuolilta, isä otti kiinni kun jalat meinasi pettää.
Perhetapaamisessa puhuttiin, että mulle pitäisi saada jotain sisältöä päivään. Oli puhetta koulusta ja Auroran päiväosastosta, mutta tokaisin, ettei mulla ole voimia. Ei ne uskonut. Veriarvoistakin puhuttiin, ja huomenna pitäisi soittaa hoitajalle ja varata polille aika, pyytää niitä laittamaan labralähete ja sopimaan verkostopalaveri. Huomenna pitäisi myös lähteä siskojen kanssa mummille. Mua ei vaan yhtään kiinnostais se syömispuoli ja mietinkin, että pitää varata mukaan light-mehua ja limua.
Kaikki eilen satanut lumi on poissa. On enää musta, märkä maa. Miksei voi vain tulla jo talvi? Tai ehkä ei saisi valittaa, kun on sentään lämmin. En kestäisi 30 asteen pakkasia.
Mietin, että nyt voisin viiltää. Mutta kun ei. Arg. Vittu. Jalat puutuu ja odotan lääkkeiden vaikutusta.
Et viillä, kultapieni. Mitä sinä siitä hyötyisit?
VastaaPoistaTotesin, että mun terät on liian tylsiä viiltämiseen. Yritin, muttei saanut mitään sormenpaksuista jälkeä, joten en sitten viiltänyt kunnolla. Ja säälittämistä yrittämistä ei lasketa.
VastaaPoistaMitä järkeä niissä sormenpaksuisissa on? Valuu vaan kuin putous,eikä lakkaa ennen kuin tikkaa.
VastaaPoista