Päivät taas vaan kuluu. Puolet ajasta kotona, puolet tyttöystävällä. Tuntuu, että livun taas sinne tyhjyyteen missä ei tunne mitään. Paino ei laske (se pysyy siinä 41kg:ssa), mutta mieliala laskee. Eikä kukaan osaa piristää, koska esitän jatkuvasti iloista. Tuntuu, ettei kukaan voi auttaa, koska en saa itsekään tunteistani selvää. Ne ovat yhtenä sotkuna päässäni, eikä sitä solmua saa auki.
Tänään en meinannut edes päästä sängystä ylös. Väsyttää ja masentaa liikaa. Makasin kuin koomassa monta tuntia, jossain vaiheessa sain jopa radion päälle ja vähän ruokaa naamaan. Sitten takaisin sängylle kuuman patterin viereen, vaikka unesta ei ole tietoakaan.
Varastin taas pitkästä aikaa ja se sai luvan loppua heti siihen yhteen hameeseen. Se, ettei vaatteessa ole hälyä, ei tarkoita, että sen saa tunkea laukkuun tuosta vaan. Kohta jään vielä kiinni..
Huomenna olisi ensimmäinen polikäynti sitten osastojakson. Olen ollut nyt kuukauden kotona ilman oikeastaan minkäänlaista hoitokontaktia. Se sopii hyvin. En jaksa rampata bussilla Töölössä, koska en koe polikäynneistä olevan mitään apua. 45 minuuttia keskustelua, oireiden kuvailua ja hengitysharjoituksia. En minä tarvitse sellaista, vaikeita kysymyksiä joihin ei ole vastausta.
Voi :( <3 Mut varastelusta kannattaa oikeesti yrittää luopuu, huonompi homma jos alkaa rikosrekisteris enempi olla merkintöi ( jonka kyllä itsekkin tiedät. mutta kuitenkin ) Voimia paljon paljon!
VastaaPoistaKiitos. Varastelu.. niin. En ole kertaakaan jäänyt kiinni (vielä), mutta auttamatta sekin päivä on edessä jos tämä meno jatkuu.
Poistaei sua tarvi huominen pelottaa, ei meitä voi edes kuolema erottaa.
VastaaPoistajos annat kätesi, minä yritän nostaa sinut pintaan ♥
pusssssss
muruseni ♥
Poista