2012/03/05

If You Wanna Steal (You Better Learn How To Lie)

Kauhein päivä pitkään aikaan. Oon ollu puol päivää vaan ihan paniikissa. Varastamista, kiukkuisia myyjiä, vartijat, tärinää. Ne katsoi mun laukun, muttei onneksi löytänyt yhtä muovipussiin piilotettua toppia. Se olikin ainoa mitä vein (ja vien vähään aikaan). Olin onneksi ostanut aiemmin Back Streetistä housut ja saanut piilotettua topin niiden alle. Mutta kauhea paniikki iski ja edelleen odotan, että joku soittaa valvontakameroista nähtyjen filmien perusteella. Myyjä odotti sovituskopin edessä, "tytöt tulkaas vähän tänne". Kädet tärisi kun kirkkain silmin valehtelin, etten ollut ottanut mitään. "Soitetaan kuitenkin vartijat paikalle."

Lisäksi vielä riideltiin kullan kanssa, ensimmäistä kertaa puolen vuoden seurustelun aikana. Tyhmä asia, mutta saatiin onneksi sovittua. Tuntuu vain, etten riitä, aiheutan vain tuhoa ja mielipahaa. Ei voinut katsoa toista silmiin, samalla pää huutaa, että lähde pois kun et osaa edes toimia oikein. Ehkä syy oli molemmissa, vaikka uskon tiukasti että syyllinen olen mä.

Melkein viilsin, mutta päädyin vain ahmimaan ja oksentamaan.

Eläimet on onneks pelastanut mun illan. Koiran kanssa lenkille liukastelemaan heti kun pääsin kotiin keskustasta. Hamsterikin pääsi ensimmäistä kertaa lattialle juoksemaan. Se kyllä taisi vähän säikähtää avaraa tilaa, kun piiloutui vain nurkkaan ja häkkiin päästyään kipitti juoksupyörän taakse piiloon. Hölmö, aivoton otus :)

Värjäilin eilen hiuksia, ja tänään oli päässä uudet hiuslisäkkeet. Aitohiusta, ostin kun Cybershopissa oli sunnuntaina ale, klipsipidennykset maksoivat vain reilu 50 euroa. Saa nyt nähdä miten kestävät.. Tykkään vaihteeksi taas mustasta väristä, olinhan blondi melkein vuoden!

10 kommenttia:

  1. kaunis on tyttöni mun ♥
    onneksi toi kamala päivä on takana..
    oot vahva, ihana tyttö joka selviää kaikesta !
    oon aina täällä sun kanssa.
    i love you ♥

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Vielä kun jaksaisi laittaa nuo klipsit joka päivä päähän !

      Poista
  3. Mitä ideaa on varastamisessa? Miksi teet niin ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitten mitään järkeä, ja olen pyrkinyt tavasta eroon. Moneen kertaan olen sanonut lopettaneeni, mutta sortunut sitten taas uudestaan. Voiko sekin liittyä ahdistuksen hallintaan? En tiedä.

      Poista
  4. hei! oon täs ruvennu kattelee sun blogias, ja voin omalla tavallani samaistua sun tuntemuksiin, vaikka itte en kamppaile syömishäiriön kaa ja oon erilaisessa elämäntilanteessa. voin sun puolestas pahoin, kun luen sun ahdistuksesta ja jatkuvasta ongelmasta. oot ihana ihminen, ja toivon sulle kaikkea hyvää elämälle, vaikka toi susta varmaan kuulostaakin aika paperin makuselle lausahdukselle. sä kyllä pärjäät, jos päätät niin. oot kaunis ja vahva! jatkan seurailua, vaikkakin näin anonyyminä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkea hyvää sullekin. Kyllä tästä selvitään, on paljon niitä hyviäkin hetkiä, eikä pelkkää ahdistuksessa vellomista :---)

      Poista