2012/05/30

Na Na


Tänään oli psykiatrian poli Kivelässä. Lääkäri oli mukana ja äiti myös. Kerrankin puhuttiin ihan järkeviä, eikä ahdistanu liian tungettelevat kysymykset. Käynnit tuolla laitettiin tauolle, eikä varattu uutta aikaa, koska... tittididii! Pääsen takaisin syömishäiriöpolille. Vanhan hoitajani pitäisi soittaa ensi viikolle minulle tapaamisaika, koska lähete laitettiin kiireisenä. Toiveestani lähetteeseen laitettiin myös, että haluaisin yrittää nostaa painoani ensin avohoidossa. Jos se ei onnistu, niin on kolme vaihtoehtoa: osasto, päiväosasto tai ulos. Nyt kun sain uuden tilaisuuden, en aio heittää sitä hukkaan. Minähän taistelen!

Pyysin B-lausuntoa Kelaan lähetettäväksi, koska tänään loppuu edellinen ja niin ollen en saa kuntoutustukiakaan. Onneksi rahat tulevat takautuvasti, lääkäri vaan ei oikeen tienny, että kuka lausunnon kirjottaa. Yleensä se on mennyt osaston kautta. Mutta ei ole enää mun ongelma, pääasia että saan sen.


Paino taas alle 35 kilon, on taas tullut oksenneltua aika lahjakkaasti. Pelkään, että aineenvaihduntani on aivan sekaisin, eilen vaaka näytti vielä 35,5 kun kävin terveyskeskuksen lääkärillä. Jos vain antaisin itselleni luvan syödä päivällä vähän enemmän niin ei tulisi ahmimisiakaan. Pelottaa siskon ylioppilasjuhlat, tai oikeammin ne tarjoilut, mitä jos otan vähän enkä sitten osaakaan lopettaa syömistä?

Veriarvot on hieman parantunu, jes jes. Vaikka hälyttävässä tilassa kai tässä silti ollaan.

9 kommenttia:

  1. ONNEEE, sä pääset sinne polille! :) muista käyttää tilaisuus järkevästi!
    Ja sä oot oikeesti niin TAJUTTOMAN laiha :(( Musta oot ihan nenämahaletku kunnossa. Anteeks, mut mä olin paremmassa kunnossa kun sä mutta makasin silti vuodeosastolla.
    Tsemppii sulle, ja nyt potkasen anoreksiaa munille, ja nostat painon kotona ainaki 39 kg:hen!!

    VastaaPoista
  2. Ihan mahtava juttu! Nyt tsemppaat oikein kunnolla eikös :)

    VastaaPoista
  3. Hienoa! Oon onnellinen sun puolestas :). Mullakin siskon yo-juhlat lauantaina.. Iiks. Syödään molemmat niitä herkkuja kuitenkin eikös ;)?

    VastaaPoista
  4. Hieno homma, tiedän että susta on taistelijaksi :) ja kyllä niistä valmistujaisista selviää. Ne kestää vain yhden päivän joten on ihan sama vaikka söisit sata herkkua.

    VastaaPoista
  5. Sinä olet kyllä todella laiha!

    VastaaPoista
  6. Paljon jaksamisia ja onnea polipaikasta ! <3

    VastaaPoista
  7. Tosi ihana kuulla, että pääsit takaisin polille. Nyt vain otat käynneistä kaiken irti, äläkä epäröi ottaa osastopaikkaa vastaan, jos ne sitä tarjoaa. Tsemppiä juhliin, yksi päivä herkuttelua ei tosiaan merkkaa mitään. <3

    VastaaPoista
  8. sulle on palkinto poissaikkunoista.blogspot.com

    VastaaPoista
  9. Hienoa! Jatkahan taistelua ja ota apua vastaan!

    VastaaPoista