Hoitaja kävi taas tänään luonani syömässä. Tällä kertaa lounaan. Ateriasuunnitelman mukaan syöminen leipineen, margariineineen ja salaatinkastikkeineen tuntui vaikealta, mutta selvisin ruoasta suht nopeasti ja sen pahemmin kaloreita laskematta.
Ahdistus nostaa kuitenkin taas päätään, se vie minut mennessään, eivätkä äänet päässäni anna hetken rauhaa. Näin eilen ensimmäistä kertaa itseni peilistä ylipainoisena ja kun sama toistui tänään, sain hysteerisen itkukohtauksen. Siskoni löysi minut huoneeni lattialta vasen käsi veressä viiltelyn jäljiltä. Hän kertoi vanhemmilleni ja pian olimmekin matkalla päivystykseen tikattavaksi. Kolmen tunnin odottelun jälkeenkin haava vielä vuosi ja suihkusi verta. Nyt haavan päällä on side, mutta lääkäri taisi laittaa viisi tikkiä. En katsonut, vaikka haavan ompelu mielenkiintoista onkin.
Pistää väkisinkin miettimään onko jalkautuva hoito minulle sopiva hoitomuoto. Jos se, että hoitaja käy luonani syömässä nostaa koko päivän kestävän ahdistuksen ja saa minut käyttäytymään itsetuhoisesti, olisi ehkä parempi lopettaa. Harmittaa, sillä viime kerralla onnistumisen tunne oli jotain mahtavaa.
Kyllä minä silti syön, keho ei kestä enää yhtään romahtamista. On vaikeaa, sillä laihduttamisesta on tullut minulle jo elämäntapa ja elämäni on yhtä kuin anoreksia. Muutaman tunnin välein yritän saada jotain alas, edes jotain pientä. Eilenkin söin iltapalaksi toscakakkua leivän sijaan. Ja oksennuslakko on pitänyt. Paino on noussut viikonlopun aikana puoli kiloa, mutta en ole siitä yhtään iloinen
Viikonloppu meni pelkästään ryypätessä, pahat ajatukset on helppo työntää syrjään alkoholilla. Ei kun tuhlaamaan viimeiset rahat Alkoon... Olen ihmisraunio, en saa edes nukuttua.
Mua kiinnostaa, mitä vanhempasi sanovat aina kun kuskaavat sua päivystykseen tikattavaksi? Ovatko he paniikissa, vai jo tottuneet tähän? Huolestuneita kumminkin?
VastaaPoistaMinäkin nään itseni peilistä joskus ylipainoisena. Hassua, sillä tiedostan etten tosiaankaan ole. Tuntuu siltä, ja näytän siltä. Ehkä vaaka valehtelee? Olen jo tottunut siihen, mutta aina se tuntuu yhtä kamalalta. Joskus ei jaksa välittää.
Vanhemmat on huolestuneita, mut ei ihan ymmärrä. Yrittää ne aina kuitenkin kysellä että mikä tähän taas johti..
PoistaVoi pientä. Mä niin toivon, että sä nouset tosta suosta ja paranet! Älä luovuta!
VastaaPoistaTsemppii <3
VastaaPoistasä taistelet sairautta vastaan,sä olet oikeasti vahva persoona, ja sä pääset pois tästä kierteestä! :)
Älä nyt vielä lopeta tota jalkautuvaa hoitoa. Jos yks kerta oli menestys ja toinen paska, niin kolmas voi olla kumpaa vaan. Myrskyn jälkeen on tyyntä, ainakin hetken...
VastaaPoistaVoimia <3
Ollaan sovittu nyt vielä kolme kertaa lisää ja vasta sen jälkeen on mietintätauko, että jatkuuko vai ei.
PoistaÄlä luovuta, kyllä se on sen arvoista!♥
VastaaPoistaKauheasti tsemppiä! Kuulostaa hyvältä, että pystyt syömään säännöllisesti, etkä oksenna ja saat vielä painoakin nostettua, se on mahtavaa! Saat olla ylpeä itsestäsi vaikka ahdistaakin, se kuuluu asiaan, valitettavasti. Harkitse vielä hoidon jatkamista, ei yksi epäonnistuminen takaa, että kaikki kerrat menevät samalla tavalla. <3
VastaaPoistaälä luovuta! <3
VastaaPoistatuntui hassulle tulla kirjottamaan sanoja 'älä luovuta', kun huomasin buttersin juuri kirjoittaneen juuri samat sanat ensimmäisenä. :D
ei ne vanhemmat varmaan voi täysin ymmärtää. -tai ketään muukaan, ketä ei sitä ole kokenut.
pääsisitpä pois noiden syvien haavojen tekemisestä. :(
mitä jos osutkin kohtaan ja vuodat kuiviin?
ite säikähtänyt joskus kun vaan tulee ja tulee. mut mä heitin viimeks kun itteeni raatelin välineen pois!! jee.
Ei sitä hoitoa kannata lopettaa, koska anoreksiasta irti päästämäminen ahdistaa jokatapauksessa. Oli hoito millaista vaan, tulet näkemään itsesi ehkä monesti vielä ylipainoisena ja itkemään tuhanteen kertaan "läskejäsi".
VastaaPoistatakapakkeja tulee, se kuuluu paranemiseen joten älä anna niiden masentaa sua ! muistele vaan sitä jo kerran saavuttamaas onnistumisen tunnetta; niitä tulee vielä paljon lisää. älä luovuta ! oot tosi vahva kun oot jaksanu taistella jo näin pitkälle. ja kehonkuva alkaa pikkuhiljaa normalisoitua, i promise.voimia ! <3
VastaaPoistaKuten niin moni edellä on todennut: et saa luovuttaa, olet jo tehnyt niin hienoja oivalluksia ja edennyt paranemisen poukkoilevalla polulla, että olisi äärettömän surullista jos vaipuisit taas kokonaan sinne jonnekin anoreksian syövereihin. Ja peilistä sinulle ilkuilee juurikin anoreksia, sillä edes huonona vitsinä Sinua ei voi sanoa lihavaksi, olet aivan liian laiha edelleen. Mutta kuten Iines sanoi: kyllä se kehonkuva alkaa pikkuhiljaa normalisoitua. Jos vaikka välttelisit peilejä vähän aikaa? Voimia pikkuinen! <3
VastaaPoistaKiitos kaikille, yritän jatkaa paranemisen tiellä vaikka raskasta onkin.
VastaaPoista