2013/03/06

What What What

Mä en tiedä mitä on tapahtumassa, tuntuu että sekoon. Oon tyhjä, ahdistunu ja tunteeton. Kylmänä katson vierestä kun tyttöystäväni itkee takiani, mietin vain, etten voi sanoa mitään satuttamatta lisää. Siispä olen hiljaa ja esitän, etten huomaa. Olen kuori, joka on hukassa. Olo helpottuu viiltämällä, lääkkeillä. En selvii enää ees muiden seurassa, hajoon pienen pieniksi palasiksi.

Tänään oli verkostopalaveri: kaksi lääkäriä, omahoitajani molemmilta poleilta, isä sekä tyttöystäväni. Osastolle oon menossa, en enää pärjää kotona. Itkin melkein koko kokouksen ajan. Tällä kertaa meen pääasiassa masennukseni takia. Puhutaan kuukausista, lyhyet osastojaksot kun eivät ole auttaneet tarpeeksi. Jonoa kuitenkin kuntoutusosastolle Auroraan on jonkin verran, mutta saan viikon välein tietoa tilanteesta. Sitä ennen päivystykseen jos on tarvis.

Kun tultiin kaupan kautta kotiin, siivoiltiin, tein ruokaa (pastaa ja soijabolognese-kastiketta) ja leikin kotia. Koko päivän oon ollu ihan järkyttävän ahdistuksen vallassa ja se sit purkautu siihen, etten pystyny syömään. Tuli riitaa, vedin lääkkeitä, istuin vessassa ja itkin. Mä en tuntenu itseeni. En tiedä kuka se henkilö on, joka näin satuttaa läheisiäni. Mä oon saanu ton tytön viime päivien aikana itkemään ihan liian monta kertaa.

Vanhemmat soittelee, kullan vanhemmat soittelee. "Haetaanko me sut kotiin?" Kaikki on huolissaan ja yrittää herätellä mua takas elämään. Mutta kun mun mielestä mä elän jo, surkeeta elämää mutta parempaa kun osastolla. Jos mä meen sinne, saan heittää taas puoli vuotta elämästäni menemään. Mutta ehkä mä en menetä mitään. En vaan tiedä mikä enää auttais.

(Ja oli muuten hyvää bolognese-kastiketta.)

22 kommenttia:

  1. et sä sillä osastolla menetä elämää sen enempää kuin ilman. päin vastoin.
    tuntuu, että sä todella tarviit sitä.
    jos sä et mee osastolle, ni hukkaat elämästä enemmän tai ehkä koko elämän. -vaikka kuolemalla..

    VastaaPoista
  2. Noora, muista että TÄÄ EI OLE SUN VIKAS. Sä et tahallasi aiheuta tätä lähimmäisillesi. Mutta toisaalta, jos saat motivaatioo paranemiseen sun läheisistäs ja ajattelemalla asiaa tolta kantilta, niin sit se on ihan hyvä juttu. Älä kuitenkaan liikaa syytä ittees, mutta muista ettet liikaa syytä sairauttakaan. Ja tahtoisin vielä sanoa sulle, että se osasto ei todellakaan vie sulta puolta vuolta hukkaan. Jos sen avulla saat sun OIKEEN elämäs takas, niin se on tosi arvokas panostus. Mä hukkasin anoreksialle liian monta vuotta, liian monta sairaalajaksoa. Mutta mikään niistä ei ollut turhaa, sillä mä oon nyt tässä, parantuneena. Oon kihloissa, suunnittelen omaan asuntoon muuttamista, haen opiskelemaan. Elämä jatkuu, jos vaan antaa sen jatkua. Mut välillä täytyy vaan pysähtyä. Ja osasto on just hyvä paikka siihen. Sussa on tyttö voimaa, mä tiedän sen ja uskon sen, et sä muuten olis tässä enää. Sä voit kyllä vielä muuttaa elämäs suunnan, mutta sun pitää vaan tehdä se mikä on oikein. Oikein sun kannalta ja oikein sun läheisten kannalta. Kuuntele sydäntäs. Tää kuulostaa ehkä kliseiseltä, mutta se toimii. Voimia Noora! <3

    VastaaPoista
  3. Hyvä et meet nostamaan painoa, toivottavasti oot nyt motivoitunu siihen tai menetät tyttöystäväs samantien. Joudut syömään paljon ja sun paino nousee, varaudu siihen jo nytten. Mut toivotaan et se auttaa sua!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. " tälläkertaa meen pääasiassa masennukseni takia"

      Poista
    2. Painoo ois kuulemma tarkotus nostaa hitaammin kun nelosella (1kg/vko), mutta painonnosto ylipäätään on pakollista jos haluan oikeasti parantua. Syömishäiriö ja masennus kun aika lailla kulkee käsi kädessä.

      Poista
  4. sä heität sitä elämää menemään juuri nyt. mä uskon, että osasto on se oikea paikka, vaikkei sinne olisikaan kiva mennä.
    mutta jos se auttaisi...
    kokeile. et häviä mitään.
    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurorasta on vaan aika huonoja kokemuksia, toivottavasti tällä kertaa osaisin suhtautuu avoimemmin, eikä kaikki ois sitä pakkoa.

      Poista
  5. Miten sun ja sun tyttöystävän perheet on suhtautuneet teidän yhteen muuttoon ja seurusteluun yleensä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perheet on suhtautunu seurusteluun tosi positiivisesti, on vilpittömästi ilosia siitä että ollaan löydetty toisemme. Yhteenmuutosta (=mun kohdalla kotoa pois muutosta) ne ei oo ihan yhtä ilosia, kun huoli molemmista pöpipäistä on niin kova.

      Poista
  6. voimia ♥ mä en osaa sanoa mitään muuta...

    VastaaPoista
  7. Kuten ylläolevat, olen samaa mieltä, että osasto on nyt oikea paikka Sinulle. Eihän elämä voi enää surkeammaksi mennä kuin alati itku-ahdistus-lääke-viiltely-pyörässä pyöriessä. Ota nyt, tyttönen, apu vastaan kun sitä tarjotaan. Vaikka menetkin pääasiassa masennuksen takia osastolle, niin pyydä myös apua sh-oireisiin, ne kun kulkevat niin käsi kädessä. Ja varaudu juttelemaan henkilökunnalle. Se on ainoa tie avata solmuja. Ja, kuten edellä olevat ovat todenneet, menetät enemmän elämästäsi jatkamalla nykyisellään, kuin kokeilemalla jotain uutta, eli pidempää hoitoa. Voimia, pikkuinen! <3

    VastaaPoista
  8. Et menetä elämästäsi mitään.
    Menetät todennäköisesti enemmän noin, et vaikuta kovinkaan onnelliselta.

    VastaaPoista
  9. Mä olen nyt lueskellut käynyt sun blogin pääpiirteittäin läpi, ja mun täytyy sanoa, että viimeiset kolme vuotta sun elämästä kuulostaa menneen ihan samalla tavalla kuin tämäkin postaus. Jos sä menet osastolle jo valmiiksi luovuttaneena, niin kyllä, se on hukkaan heitettyä aikaa, niinkuin kotonakin. Menetettyjä vuosia ei saa koskaan takaisin, mutta sulla voi olla vielä paljon edessä. Jos sä lähdet osastolle parantumaan, niin lakkaa elämäkin valumasta hukkaan.

    Ei sillä, että sun elämä olisi turhaa, se ei ole. Mutta, sä voisit saada tästä irti enemmänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täysin samaa mieltä!

      Poista
    2. Tuntuu vaan, että kyllä pystyn parantuu kotonakin. Huonoina hetkinä vaan tarvitsisin osaston tuen. Silti toivon, että pääsen sinne pian, haluun elämäni järjestykseen. Sittenhän heittää ulos jos mä en sitä hoitoo tarvii.

      Poista
  10. Puoli vuotta voi tuntua pitkältä ajalta, mutta jos osastolla olo auttaa sinua pääsemään kiinni elämään, on se sen arvoista. Olet nuori ihminen ja sinulla on niin paljon elettävää ja koettavaa, kun saat itsesi ensiksi kuntoon. Se tekee elämästä elämisen arvoista. Kaikki ovat syystäkin huolissaan, olet niin uskomattoman tärkeä monelle.
    Nyt vain tsemppiä ja toivottavasti pääset pian osastolle! <3

    VastaaPoista
  11. Näin tämän jutun iltalehdessä ja heti ajattelin sua...
    Lue se, toivottavasti siitä olis jotain apua. Paljon tsemppiä <3

    http://www.iltalehti.fi/terveys/2013030816762078_tr.shtml

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, mä luen kyseisen henkilön blogia ;)

      Poista
  12. pakko sanoo et aika vitun paska oot sun naiselles. ei kukaa ansaitse tollasta, ei kukaa kattele tollasta ikuisesti, vahvinkaan rakkaus ei jaksa aina.

    VastaaPoista
  13. kaikkee ei voi laittaa sen piikkiin että on sairas, voi huonosti tai et itellä ois niin vaikeeta, niin saattaa olla muillakin.

    VastaaPoista