2013/03/20

When I Get Where I'm Going

Kuntoutusosastoa ei ole eikä tule. Sain maanantaina soiton hoitajaltani, joka kertoi, että Aurorassa minua ei oteta osastolle. En siis ole jonossa. Tuli aika puskista, sillä olin jo alkanut odottaa, että pääsen osastolle lepäämään ja nostamaan painoa. Verkostopalaverin suunnitelmat menivät ainakin ihan pipariksi ja nyt koen olevani taas tyhjän päällä.

Käyn kerran viikossa syömishäiriöpolilla ja siinä se. Pystyn kyllä puhumaan avoimesti tekemisistäni ja ongelmistani, mutta kaipaisin ehkä muutakin apua. Se, että hoitaja käy silloin tällöin kanssani syömässä ei ratkaise sitä tosiasiaa, että olen kaikki päivät yksin ajatusteni armoilla. Jossain välissä vain alkaa ahdistaa niin paljon, että sorrun oksentamaan, viiltämään tai syömään lääkkeitä jotka eivät minulle kuulu. Käyttäydyn itsetuhoisesti, mutten pysty tätä itse lopettamaan. Tuntuu, etten hallitse enää itseäni.

Ateriasuunnitelman kanssa ei suju, mutta se ei kai haittaa niin kauan kuin paino pysyy. Nyt vain kun osastopaikkaa ei tule, pitäisi kai itse alkaa myös nostaa painoa. Ei houkuttelisi yhtään, muttei ajatus mahdottomaltakaan tunnu.

Melkein kymmenen kiloa kevyempänä näin itseni lihavana, mutta nyt olen silloin tällöin tujottanut peilistä luisevaa kroppaa. Tiedän siis olevani hirveän näköinen ja tarvitsevani lisää kiloja, vaikka sitä on vaikea uskoa sillä olen joskus ollut paljon huonommassakin kunnossa. Pelkään, että näen itseni jotenkin hoikempana kuin olen ja että painonnousulle ei oikeastaan olisikaan tarvetta. Vaikka painoindeksit ja muut puhuvat puolestaan, en tiedä voinko luottaa niihinkään.

(Ja jos joku haluu kirjottaa kansalaisaloitteen tasa-arvoisen aviliittolain puolesta niin good good.)

17 kommenttia:

  1. nii, eipä niille ostastoille niin vain pääse. oikeesti se on melkosen hankalaa.
    ei sulle oo ehdotettu päiväosastoa? niihin on / taitaa olla helpopi päästä.
    tai ainaki ite en oo ikinä päässy kokovuorokautiselle, mutta oon mä päiväosastolle päässyt.
    (ja myös siitä tiiän, ettei niille kokovuorokautisille niin vaan päästä.)

    VastaaPoista
  2. Hyvä että pystyt jo ainakin edes kuvittelemaan nostavasi painoa kotona. Pystyt kyllä siihen jos vain haluat! Itse olin viettänyt useita kertoja osastolla, kunnes kanssani ns. luovutettiin ja päädyin kotiin. Ihme kyllä, jonkin aijan kuluttua (ja muutaman takapakin ja sairaalareissun jälkeen) sain kuin sainkin painoa nostettua kotona. Huomasin itsekin olevani liian laiha (ei, silmäsi eivät valehtele) ja sain motivaatiota miettiessäni normaalia elämää. Ennen kaipasin jollain sairaalla tavalla sitä, että ihmiset näkivät kuinka huonosti meni, mutta sitten kun alkoi mennä paremmin ja halusinkin oikean elämän, ystäviä, oman kämpän, ammatin yms. ei sille enää ollut tarvetta. Helppoa ei aina ollut ja välillä teki/tekee mieli palata sairauteen, mutta tiedän ettei se oo sen arvoista ja koska e enää vihaa itseäni niin syvästi en halua tehdä itselleni mitään pahaa. Nyt olen 15 kiloa painaampi kuin laihimillani (ok, edelleen vaivaiset pari-kolme kiloa alipainoinen) mutta palon onnellisempi ja tyytyväisempi itseeni. Ja kotona painoa nostaessa on se hyvä puoli, että sitä ei tavitse nostaa niin nopeasti ja saa syödä mitä haluaa.:P Tulipas pitkä sepustus, mutta toivottavasti oli jotain apua jos samoja juttuja mietit. Rohkeasti vaan syömään ja parantumaan! :)

    VastaaPoista
  3. Mä en ees tajuu, miks odotat pääseväs osastolle tai miks ees haluut sinne? Et sä siellä koskaan kauaa pysy. Aina sama kierre. Mariset eka siellä kuin ahdistaa ja haluut pois, sit teet siellä jotain tyhmää ja mennät ulos. Vähän ajan päästä voivottelen ku kotona ei kaikki ookkaa nii ihanaa. Sit taas haluut takas. HUOH... -_-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä neloselle oo enää menossakaan, koska tiedän siinä käyvän juuri niin: olen kuukauden, alkaa ahdistaa, lähden/lennän ulos. Ei se oo ku lihotushoitoa. Oisin toivonu apua muuhun kun sh:hon, ehkä siinä sivussa nostaa painoa kun saa ahdistuksen kuriin. Koska ihan yhtä paljon oireilee tällä hetkellä masennus kuin syömisvammakin.

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Paska juttu, ettet pääse kuntoutusosastolle, mutta uskon, että pystyt saamaan painoa ylös kotonakin. Noudatat vain listaa, vaikkei se vielä onnistukaan, ja kultasi tuella pärjäät varmasti. Onneksi sh-polin kontaktisi kuitenkin säilyy.
    Olet sairaalloisen laiha, eikä sun elimistösi kestä tuota tilaa pitkään, tiedät sen itsekin. Sinä pystyt tähän, tsemppiä pikkuinen! <3

    VastaaPoista
  6. Kirjotin sekavasti nii pitää laittaa uus kommentti :D. mutta siis ihan paskaa ettet pääsekään sinne osastolle. tarvisit ehottomasti nyt tiiviimpää tukea. voimia<3! koeta syödä vaikka ois vaikeeta. paino ei saa laskea nyt yhtään!

    VastaaPoista
  7. Jos sä tunnet tarvitsevasi apua, niin sitä tarvitset. Entä osasto jostakin muualta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun en tiedä mistä muualta D--: Nyt kai pistetää uutta verkestopalaveria pystyyn, jotta saadaan uudet suunnitelmat.

      Poista
  8. tai yritä saada järkättyä lääkäriltä lausunto yksityista psykoterapiaa (tiiviimpi hoitomuoto) varten,saisit kelalta sitte siihen apuja...

    VastaaPoista
  9. Itse sairastan anoreksiaa ja kauhistelen että olen joskus ollut paljon painavampi kuin nyt mutta silti en ole ikinä pitänyt itseäni kamalan ylipainoisena sillä en ole ikinä ollut kuin normaalin painon alapuolella tai alarajoilla.
    Anoreksian takia tietysti olen tuntenut itseni todella lihavaksi mutta nykyään nään miten kamalalta ja luurangolta samalla näytän vaikka tunteet ovatkin joskus aivan erit..
    Luota siis taulukkoihin ja muiden sanomisiin! Olet todellatodella laiha ja paljon paremmman näköinen jos saisit lisää massaa. Koita syödä, sun keho ei oikeasti kohta enään vaan pysty pitämään sua hengissä :'<
    Voimia! itse kamppailen samojen asioiden parissa joka sekunti mutta nyt olen päättänyt voittaa nämä tyhmät sairaudet jotka vievät kaiken ilon elämästä. Toivottavasti sinäkin aloitat tämän kovan ja vaikean taistelun! <3

    VastaaPoista
  10. Toivottavasti sul menee paremmin (: itse olen juuri parantunut anoreksiasta... en kyllä nähnyt itseäni lihavana vaan minusta vaan joskus tuntui siltä kun söin mutta.. nyt olen normaalipainoinen! ja voin kertoa, että olen yhä hoikka (,: siksi toivoin että sinä ja muutkin jotka tätä sairastavat uskaltaisivat ottaa riskin! sitä paitsi ... ahh se on niin ihanaa kun vihdoinkin pääsee pois ahdistuksesta ja voi syödä kaikenlaista mitä ei vuoteen ole tullut tehtyä...tsemppiä sulle myös masennukseen! (:

    VastaaPoista
  11. Ootko pyytänyt päästä psykoterapiaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo, kun Kela ei sitä kai korvaa ennen ku on ollu jonkun tietyn ajan tietyssä bmi:ssä.

      Poista
    2. No just, Suomen terveydenhuolto...

      Poista
  12. Vaikkei tätä voi jokaisen kohdalle yleistää, oletko ajatellut jotain ei sairauteen liittyvän toiminnan ottamista arkeen? En siis tarkoita suurella tuntimäärällä, mutta minulla paranemisprosessi on edistynyt opiskelun myötä. En voi sitä täysipäiväisesti tehdä, mutta siitä on oikeasti ollut paljon apua kun on muutakin ajateltavaa. Kyseessä ei tarvitse olla opiskelut tai työkään, vaan joku sellainen juttu missä ollaan tekemisissä sellaisen asian kanssa mistä tykkää. Ja mitä todella suosittelen: jotain missä "joutuu" olemaan terveiden ihmisen keskellä. Se minulla taisi olla ratkaiseva tekijä. Ja siis kerran pari viikossakin tuo suurta vaihtelua.

    VastaaPoista
  13. Kannattaisikohan sun yrittää saada lähete Kokkolan Syömishäiriöklinikalle :o olen kuullut kovasti kehuja paikasta, ja ne ottaa ympäri suomen ilmeisesti porukkaa!

    VastaaPoista