2014/01/08

I'm An Old Old Man Tryin' To Live While I Can

Hmph.. Onnistuin pilaa eilisen synttäripäiväni pahoittamalla muiden mielen. Kieltäydyin kaiken maailman juhlatarjoiluista, isovanhempien kanssa kahvitellessa en koskenutkaan porkkanakakkuuni, join vain teetä. Koko päivä muutamalla sadalla kalorilla, vasta illalla sain kerättyä rohkeutta syödä kunnolla.

Vanhemmilta sain heti aamulla ihanan kortin. Ja kyllä, siihen on piirretty toinenkin kakkonen. Kuka löytää? Pöllö pöllö pölöölöllööö!

Noora 2wee 8---)
Terapiassa kerroin jo muutaman päivän jatkuneesta laihdutusajatuksesta. Miten puuro, hedelmät, vihannekset, tofu ja soijamaito on ainoot turvalliset ruoka-aineet. Mä yritän vältellä jatkuvaa ahdistusta karsimalla ruokavaliotani, vaikka jossain kaukana tiiän että tää ajaa mut vaan entistä syvemmälle.

hirvee ahdistus kun ajettiin bussilla Töölön läpi! Lastenlinna, Ulfåsa ja Psyk.Keskus ♥
Käytiin poikaystävän kaa kattomassa The Wolf of Wall Street. Elokuva ärsytti ja nauratti, rahalla saa vittu mitä vaan: naisia, huumeita, veneitä, taloja ja linnaa 20 vuotta. Pääsin kuitenkin oman pääni sisältä sen verran pois, että käytiin vielä leffan jälkeen ravintolassa syömässä. Ilmeisesti en ollut vielä saanut thairuoasta tarpeekseni, sillä päädyttiin Kampin Orchid Thai-Viet kitcheniin :--DD
Loppuilta olikin osittain ihan onnistunut!

nuudelii, vihanneksii ja pahaa tofuu
 .........

Tuntuu, että koko elämä on Karkin kuoleman jälkeen hajoamassa käsiin. En tajunnutkaan kuinka tärkee siitä oli tullu mulle tän vuoden aikana, kun se oli ainoo seura yksinäisinä iltoina ja syy jatkaa eteenpäin, koska olin siitä yksin vastuussa. Osasin lukea sen elekieltä, ääniä ja korvia ja nauroin sille kun neiti ärsyyntyneenä kitisi kun ei päässyt kiipeämään jonnekin. Ja Hamsteriyhteys! Oli hetkiä, jolloin eläin oli mulle tärkeempi kun ihmiset.

Lisäks, kun ei ole voimia kantaa muiden murheita. Osittain huolikin toisen jaksamisesta ajaa mut pois tolaltaan - ja mitä teen - jätän toisen yksin. En osaa auttaa, vaikka haluisin sitä enemmän kuin mitään. Murehdin omia mitättömiä keksittyjä murheitani, vaikka voisin olla tukena läheisilleni. Anteeksi.
Haluaisin pehmustaa tän maailman pumpuliin ja häivyttää kaiken pahan.

Yritän nähdä itseni ihmisenä, en syömishäiriöisenä. Ja silloin mä olen ihan hukassa. Olenko mä välinpitämätön ja narsistinen vai liian kiltti, mietinkö mä liikaa vai liian vähän. Mitä ne elämän pienet hyvän olon hetket on? Pitääkö mun vaan yrittää jaksaa olla normaalimpi, unohtaa koko sairaus, koska se on pelkkää mielen luomaa illuusiota?

19 kommenttia:

  1. Mukavaa, että syntymäpäiväsi parani loppua kohden ja pystyit siitä edes vähän nauttimaan. :) Tätähän tämän siarauden kanssa on, omat asiat tuntuvat musertavilta ja turhan suurilta ja tuntuu, ettei kukaan voi sitä ymmärtää. Älä siis soimaa itseäsi siitä, että et jaksa kantaa muiden murheita ja olla tukena, olethan vakavasti sairas. Kun itse on paremmassa kunnossa, niin sitten jaksaa ottaa osaa maailman kulkuun ihan toisenlailla. Olet toipilas, joten terve itsekkyys ja itseensä keskittyminen on tässä vaiheessa prioriteettina numero yksi. Ja lähimmäisesi ymmärtävät sen.
    Lemmikit ovat ihania, mutta niistä luopuminen on äärettömän tuskallista. Caramel elää nyt kauniissa muistoissasi.
    Voimia loppuviikkoon Noora!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä hetkellä musta tuntuu, että oon ite valinnu tän "sairauden" paetakseni todellisuutta. Ja koska en oo saanu ees painoo nostettuu, en yritä tarpeeks, uskalla kohdata elämää. Vtu mikä luuseri, ei pitäis olla niin vaikeeta. Itteään vaan niskasta kiinni.

      Ja kun tääkin luokitellaan varmasti "muka parantujien" blogeihin, kuka tätä paskaa jaksaa ees lukea? :D

      Poista
    2. Tapasin tänään omahoitajaani ja näyttää siltä, että koska en edisty, niin on minunkin hoitoni vaakalaudalla. Olisikin niin helppoa, että laittaa vain aivot narikkaan ja alkaa syödä ja levätä, mutta ei se niin mene. Sitä soimaa itseään ja syyttää, että on valinnut tämän paskan, mutta tosiasiassa tämä paska on valinnut meidät. Emme voi muuta kuin yrittää parhaamme, muuta ei meiltä vaadita.

      Nyt tsemppiä ja ota kaikki apu vastaan, mitä saat. Kyllä sä vielä sieltä nouset ja sun blogi ei ole muka-parantujan blogi. Sä kerrot suoraan missä mennään, etkä kaunistele. Sussa on sisua girl!

      Poista
    3. Voehan tytöt!

      Mutta Nouy, ainakin minun silmiin "muka-parantuja" (jos nyt sellaista edes on...) on jotain ihan muuta. Kuten Nell sanoi, olet rehellinen. Se, mitä tosin välillä mietin, että mitä näistä ajattelet myöhemmin, kaduttaako joskus.

      Ja tuosta sairauden valinnasta, pyh! Ei kukaan halua sairastua, tai ainakaan jäädä sen kierteeseen. En nimittäin millään usko, että tuo enää sinulle mitään hyvää tarjoaa, enemmänkin jotain, mihin olet tottunut. Se taas, mistä se alunperin tuli, siihen on varmasti sen jälkeen kietoutunut niin paljon... Vaikka oma sairaustilanne on hyvin erilainen, ainakin omalla kohdalla huomaan, että jokainen "romahdus" tuo omat lisänsä, enkä oikein tiedä, onko sillä alkuperäisellä syyllä (jos sellaista sitten on) enää niin suurta merkitystä. En tiedä.

      Ja sitten tuosta "ota itseäsi niskasta kiinni" -ajatuksesta. Se ei vain aina riitä. Vähän niin kuin kaikki self help-systeemit. Kyllä, ne on varmasti hyväksi tietyissä tilanteissa (kuten jossain akuuteissa elämän stressitiloissa), mutta silloin kun on sairaus ja vielä pitkälle edennyt/pitkään jatkunut sellainen, ei se ole enää "vain muutettavissa".

      Surullista tässä tietysti on, että mikä sitten riitää tai saa sen muutoksen, koska sitähän siinä tarvitaan. Jaa-a. Ehkä se sitten on sitä hidasta pitkäjänteistä työtä... Mutta tyhmää on myös se, ettei julkinen hoito tätä puolta hyväksy. Siellähän odotetaan niitä ihmeparantumisia, äkkimuutoksia. Itse kuvailin tässä taannoin erästäkin julkista systeemiä lähinnä surkeaksi maalivahdiksi. Ottaa koppeja (jos ottaa), mutta räiskii sitten eteensä ja sieltähän niitä reeboundeja?? (argh, en tiedä miten tuo kirjoitetaan) lyödään.

      Älä luovuta, jatka terapiaa (ei kait nekin pistä pihalle?) ja yritä saada voimaa niistä pienistä hyvistä hetkistä, joista aina välillä kirjoittelet. Ja jos yhtään siltä tuntuu ja se mitenkään mahdollista on, kysy osastovaihtoehtoa, vaikka sitten siihen akuutinpaan. Olet liian suloinen (ainakin videoiden perusteella), fiksu nuori naisen alku, jossa on niin paljon enemmän kuin tämä!

      Anteeksi sörkkiminen keskusteluun, mutta jotenkin... ei, ei saa luovuttaa - ei kukaan!

      Poista
    4. Oon osastovaihtoehtoakin miettinyt useampaan otteeseen, ei tästä tällä tuella tule mitään. Siinä vain on riskinä, että sairas ympäristö herättää omat sairaat ajatukset taas henkiin. Vertailu, ruoan piilottelu, jumppaaminen... Osastolla kun valitettavasti on niitä huonokuntoisempia ja vasta sairastuneita, joihin itseään vertaa :/
      Terapia ei onneksi lopu, koska käyn yksityisellä ja maksan itse koko lystin.

      Poista
    5. Toi on tosiaan iso miinus erikoishoidoissa ja ainakin itse olen kohdannut täällä pk-seudulla sen, että sitten muut yksiköt sanovat, että ei me oteta, kun on syömishäiriö ja niiden hoito on keskitetty..

      Ja hyvä, että jatkuu! Yksityisessä on tosiaan isot plussat, jos vain taloudellisesti siihen on mahdollisuus.

      Poista
    6. Mä niin stressaan tota sh-polia. Mut on kerran siirretty sieltä motivaation puutteen takia ihan normi terveyskeskukseen, jossa ne vaan punnitsi punnitsi punnitsi ja katto tekemättä mitään kun paino laskee pakkohoitorajan alle.. Kun saa apua, se pitäisi osata ottaa vastaan, mutta kun tää sairaus on välillä niin kiero!

      Poista
  2. Tuliko susta isoisä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli muuten kerran englanninsijainen nimeltä Anu Saukko. Totta joka sana

      Poista
    2. Joo musta tuli mun serkun isoisä kun synnytin kissanpennun. Lapsen nimeks tulee Heli Kopteri, haluutko kutsun ristiäisiin?

      Poista
    3. Mä synnytin naapurin orille v(a)esan ja nyt minä ja mun kentaurihevosbeibet hevostellaan ja hirnutaan ja sitten mennään naisiin ja tehdään lisää kauniita kentaurivauvoja
      ei kannata tulla ristiäisiin koska sieltä voi löytää ikäviä yllätyksiä ei arvaakaan kun hevoet on asialla ei kande tulla ei. joo ja vaarana on et tapahtuu sulle niinku tietsä se... videohommakohujutska... mmm se oota laitan sulkuihin niin etteik oo niin näkyvillä.. (100 horses, 1 beib)

      Poista
    4. Sori en saa selvää ku sulla on pisteet ja pilkut vähän hukassa, mut onnee sun insestuaareille. (Ja tän jälkeen poistuu kaikki uudet asiattomat viestit ihan lukijoita ajatellen)

      Poista
  3. Voi Sinua... Olen pahoillani, että koit pilanneesi synttäripäiväsi pahoittamalla muiden mielen. Mutta kaikki läheisesi tietävät, että et Sinä tahallasi kenenkään mieltä pahoita! Sinulla on vakava sairaus, joka valitettavasti saattaa nostaa päätään ja ilmetä juurikin silloin ja sellaisilla hetkillä ja sellaisissa muodoissa, jolloin asiasta ymmärtämättömät pahoittavat mielensä. Yritä ajatella, että tämä oli Sinun synttäripäiväsi, ja tänä vuonna nyt tällainen. JA onneksi se kuitenkin parani loppua kohden! Talleta se loppupäivä synttärimuistojesi lokeroihin...

    Etkä Sinä missään nimessä ole valinnut sairauttasi, ole luuseri tai itsekeskeinen. Kaikkea muuta! Sairaus vain on niin vakava, että et juuri nyt voi kantaa muun maailman murheita. Ja Caramelin menettäminen aiheutti jo niin paljon murhetta Sinussa, ettei ole ihme, että kaikki tuntuu juuri nyt monin verroin vaikeammalta.

    Ehkäpä huominen tuo taas hiukan enemmän valonsäikeitä elämääsi. Toivon koko sydämestäni niin.

    ♥♥♥

    VastaaPoista
  4. eikun mää oon pro-Ana ja bmi 11.9 pitää ylläpitää se siinä niin nätisti sillä lailla että en voi syyä kun pitää lenkkeillä lenkkeillä lenkkeillä nytkin juoksen mul on kone kädessä oi vittu se putos nostin sen ouououou she's a ladee!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Andrea, kiitos kun aina jaksat piristää ja kommentoida. Huomenna (tai siis tänään..) ehkä uusinta synttärit kavereiden kanssa, joita en aio pilata :D

      Anonyymi, ei se painoindeksi pysy noin järkyttävän korkeena jos vaan juokset ja jätät syömättä. Ja sori kun poistin osan kommenteista, mut suosittelen sulle silti ristiäisiin muita kasveja poltettavaks kun kissanminttua :)

      Poista
    2. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  5. TODELLA ikävää settiä anonyymeiltä:< myötätuntoo sulle noora et jaksat tollast.

    Ja hemmetti ku sh-poli aina heittää ihmisiä pihalle tuolla tavalla, mua ainakin ärsyttää koko niiden systeemi-_-"

    VastaaPoista
  6. Eka mua nauratti toi anonyymi. Oisin keksiny vaikka mitä sanottavaa sille, mut oisin vaa yllyttäny, et ehkä paras antaa vaan olla... Eläimiin sekaantuminen? Joo...

    Raha merkitsee, jos ei tuu tuloksii se on bye bye.. Kuka sano et saat tuloksii ilma duunii? Älä usko niit se on pelkkä satu :'--------D

    VastaaPoista
  7. En välittäis lukea spoilereita ensi-iltaelokuvista kiitti vaan :/

    VastaaPoista