Banananana

Viimeisten lihattoman lokakuun päivien kunniaksi ajattelin jakaa todella helpon vegaanisen jälkiruoan/välipalan, joka on noussut mun ykkössuosikiksi.

En löytänyt kaupasta aamupuurossa käyttämääni makeuttamatonta maapähkinävoita, joten ostin kokeilumielessä sokerista crunchy -versiota. Maku oli sen verran suolapähkinäinen, että ajattelin sen sopivan paremmin juurikin jälkiruokiin.
Yhtenä iltana makeannälän iskiessä piti keksiä jotakin "turvallista" herkuteltavaa aineksista, joita kotoa löytyi. Päädyin sekoittamaan keskenään banaania, vaniljavanukasta ja edellämainittua maapähkinävoita. Lopputulos oli yllättävän hyvää!

Pilko 2 kypsää banaania, lisää 2rkl maapähkinävoita ja 1prk (=125g) Alpron vaniljasoijavanukasta. Muussaa ja sekoita ainekset haarukalla.

Tämän "ohjeen" mukaan tulee kaksi annosta, koska mua ärsyttää kun resepteissä käytetään aina ½ sitä ja tätä. Mihin se loppu puolikas käytetään? Omasta mielestäni suhde on paras kun vanukasta on puoli purkkia yhtä banaania kohti, mutta jokainen voi tehdä omanlaisensa seoksen. Ja jos ei jaksa vegaani-hihhuloida, voi vanukkaan tietysti korvata eläinperäisellä versiolla.

Jostain syystä banaani on ollut mulle (anoreksialle) jopa suklaatakin vaikeampi ruoka-aine. En vieläkään uskalla syödä banaania sellaisenaan, mutta banaaniletut, -jäätelö yms. kyllä uppoavat. En ihan käsitä mikä logiikka tän takana on, mutta eipä koko sairaudessa taida olla mitään järkeä...

Nyt alan katsoa tän viikon Vain elämää -ohjelmaa ja syön iltapalaks tätä mössöä mango-päärynäpiltin kanssa.

Good sides of bad day

Tämän viikon tapahtumarikkain päivä oli ehdottomasti keskiviikko. Mun piti tulla postaamaan kuvia kyseiseltä päivältä jo torstaina, mutta koska koneeni päätti temppuilla ja perjantaina lähdin Järvenpäähän, jäi koko roska silloin julkaisematta. Nyt olen kuitenkin taas kotiutunut isovanhemmilta, joten eiköhän palata parin päivän taakse.

Aamulla oli verkostopalaveri, josta kerroin jo aiemmin. Tapaamisen jälkeen käytiin äidin kanssa (jälleen kerran) sushi-lounaalla, johon myönnyin vaikka itse olisin välillä halunnut jotain muutakin. Oli kuitenkin hyvää, enkä edes pysynyt laskuissa, kuinka paljon tuli syötyä.

Iltapäivällä kävin rannassa kävelyllä miettimässä asioita. En voi väittää, ettei hoitokuvioiden uusiksi laittaminen olisi nostattanut ajatuksia pintaan. Otin kameran mukaan, jotta saisin tallennettua osan syksyn ja auringonlaskun kauneutta. Meri on aina kiehtonut ja rauhoittanut mua, ehkä siitä syystä että olen purjehtinut aivan pienestä asti. Eiran rannassa siis rauhoittelin itseäni ja katselin punertavaa horisonttia.

Illalla lähdin vielä Bar Looseen katsomaan Sallan ja Miron matkan maailman ympäri (oikeesti, miten tää sanahirviö taipuu?) keikkaa. Oli huippuveto jälleen! Vaikka suurin osa keikkaa meni linssin läpi katsellessa, nautin esityksestä. Tyypit osaa, kiitos!

Nyt paremmalla mielellä alkavaa viikkoa kohti! Toivottavasti teillä oli yhtä rentouttava viikonloppu kuin itselläni mummolassa palapelin ja herkkuruokien kera! Huomenna ajattelin suunnata SYLI:n kahvihetkeen Kaapelitehtaalle, olisiko joku muukin tulossa?

Let's take it to the next step

Mulla on mennyt viime viikot taas tosi hyvin anoreksiaa vastaan taistellessa. Oon saanut pudonnutta painoa kerättyä takaisin ja lisää joustavuutta ruokailuihin. Oksentamiset on jäänyt, ja oon käynyt ulkona syömässä useammin kuin koko alkuvuoden aikana. En (ainakaan tällä hetkellä) tarvitse itselleni todistetta jokaisesta syödystä mozzarella-tikusta valokuvan muodossa, joten niitä ei tässä postauksessa nähdä. Välillä jopa naureskelen, että miten tää näin meni kun lounas tuli korvattua jäätelöllä ja irtokarkeilla, kun vielä vähän aikaa sitten ei kumpiinkaan olisi vapaaehtoisesti suostunut edes koskemaan.

Hymyilen, nauran ja jaksan jopa pitää ihmissuhteita joten kuten yllä. Oon nähnyt kavereita, puhunut puhelimessa tunnin puheluita, käynyt baarissa vaan parilla ja ihaillut öistä taivasta. Elämää jaksaa suunnitella pidemmällekin kuin vaan seuraavaan ruokailuun, vaikka se seuraava ruokailukin on oltava aina etukäteen suunniteltuna!

Ei jokainen päivä pelkkää hyvää ole tuonut. Eilenkin makasin melkein koko päivän sängyssä ja itkin, kun oli niin ahdistunut olo. Sinnittelemällä siitäkin selvisi, ei mikään helppo juttu, mutta lopulta tunne meni itsekseen ohi. Viikonlopun jälkeisestä mielialanlaskusta huolimatta mulla on taas tänään ollut energinen ja hyvä fiilis.

Tänään oli vihdoin verkostopalaveri, jossa päätettiin että lopetellaan pikkuhiljaa mun hoitoa syömishäiriöpuolella sekä nuorisoasemalla. Tapaamisia on vielä parin kuukauden ajan, jotta saadaan melkein kuuden vuoden mittainen hoitosuhde lopetettua asiallisesti. Toisaalta hämmentää ja vähän surettaa, mutta voin itsekin sanoa että olen saanut varmaan kaiken mahdollisen avun ja syömishäiriöön liittyvän faktatiedon, joita heillä on tarjota. Ihan mielelläni itsekin siirryn käsittelemään jo muita aiheita, vaikka sh edelleen päällimmäisenä kummittelee. Mulle kuitenkin jää vielä normi psykiatrian poliklinikka- ja terapiakäynnit, ja jos vointi jostain kumman syystä romahtaa, voi aina saada lähetteen takaisin syömishäiriöpuolelle. Vaikka eipä haittaisi, vaikka saisi sanoa lopulliset hyvästit joulun tienoilla!

Kiitos Haloo!

Lauantaina oli vihdoin kauan odotettu Haloo Helsingin Kiitos ei ole kirosana -kiertueen päätöskonsertti Hartwall Arenalla. Lipun hankin jo heti maaliskuussa kun ne tulivat myyntiin, mutta permantopaikka meni silti sivu suun. Keikka oli kyllä siitä huolimatta yksi parhaista. Tuli iloittua, huudettua, laulettua mukana ja pari kyyneltäkin taisin akustisen osuuden alkaessa pyyhkiä poskiltani.

Konsertin jälkeen olo oli sanoinkuvaamaton. Oon ollut yli 30:llä Haloon keikalla ja tää oli jotain niin huhhuh! Katsoin show:ta ekaa kertaa muualta kuin eturivistä (jos vuoden 2009 Elämä lapselle -konserttia ei lasketa, kun paikka löytyi nuoriso-osastolle varatusta aitiosta), ja se oli liian kaukaa. Hyvä fiilis levisi kuitenkin koko areenalle ja vaikka välillä joutuikin katselemaan lavan sijaan screenejä, oon iloinen että pääsin kokemaan tuon illan.

Muistan, etten pitänyt yhtään kyseisestä bändistä kun kuulin ja näin ensimmäisen musiikkivideon The Voicelta. Mietin kuinka hirveä nimi Haloo Helsinki on bändille; siis haloo Stadi? Da fak, jotain mun ikäsii kakaroita omii Helsingin bändinsä nimeen? Koska mä olin vielä tuolloin teini-iässä ehdottomasti englanninkielisen punk rockin puolella.

Silti kävelin syksyisten Helsingin katujen halki päiväosastolle kuunnellen kahta ekaa levyä sekoituksella iPodistani. Ja se kylmä vieri vesi vieri sateena mun niskaani katulamppujen valossa kun kävelin kohti omaa helvettiäni: lämmintä kodinomaista päiväosastoa.

Itsepäisen luonteeni takia en voinu myöntää että mä aloin pikkuhiljaa tykätä myös rokimmasta suomipopista. Jos joku kysyi musiikkimaustani, en maininnut Disco Ensemblen lisäksi yhtäkään suomalaista bändiä. Kuitenkin, kun aloin käydä III-levyn ilmestyttyä aktiivisemmin myös keikoilla, oli pakko lopulta sanoa ihan ääneen, että Haloo Helsinki on rakkautta! Ja sillä tiellä taidetaan olla edelleen.

Ylipäätään musiikki on ollut sairastamisen aikana mulle suurin voimavara. Silloinkin kun ahdistus on sulkenut pimeimpään labyrinttiin, musiikki kuuluu kaiken läpi ja tönii sua tuntemaan. Edes jotain. Mä voin sanoa, että tää Haloo on ollut yks voimauttavimmista asioista mun sairastumisen jälkeen. Voimauttava sanan kaikessa merkityksessä ehkä neljännen levyn ilmestyttyä kun bändi alkoi itse sanoittaa tekstinsä. Biisien sanat vaan jotenkin uppoaa ja saa miettimään mikä elämässä on tärkeää.

Ei mulla muuta kun: iso kiitos näistä vuosista! Nähdään vuoden päästä!

Uusi objektiivi ja Linnanmäen valoja

Vähän taas yli-innostuin valokuvauksesta ja tilasin järjestelmäkameraani uuden kiinteän linssin kun kaipasin lisää valovoimaa. Ostin siis AF-S Nikkor 50mm f/1.8G -objektiivin, joka tuntuu hyvältä yleisobjektiivilta etenkin potrettikuvia ajatellen. Olen tähän asti kuvannut lähinnä luontokuvia ja voisin kokeilla laajentaa harrastustani.

Olen ehtinyt vähän jo kokeilla uutta objektiivia ja oon tykännyt. Kävin viime lauantaina Linnanmäen valokarnevaaleilla katsomassa Antti Tuiskua ja samalla napsin muutamia otoksia valaistuista laitteista. En jaksanut keskittyä säätämään kaikkia asetuksia, kun oli hyvää seuraa enkä halunnut antaa odotuttaa itseäni jokaisen laitteen kohdalla. Illan iloinen ja räiskyvä tunnelma toivottavasti välittyy kuitenkin kuvista. Suunnittelin jo käyväni valokarnevaaleilla uudestaan lämpimämmän vaatetuksen kera, mutta taitaa jäädä ensi vuoteen.

Huomenna olisi tiedossa kauan odotettu Haloo Helsingin kiertueen päätöskeikka. En saanut paikkaa permannolta, mutta ehkä katsomosta käsin saa paremman näkökulman koko esitykseen.

Minkälaisia viikonloppusuunnitelmia teillä on? Onko joku muukin tulossa Hartwallille?

PS. Jos jotakuta kiinnostaa tarkemmin omistamani kamerat ja objektiivit, niin aiheesta voi käydä lukemassa täältä.

Sushi and sushi again

Aurinkoisia syyspäiviä kaikille! Mulla on mennyt mukavasti ja oon ollut kiireinen nähdessäni kavereita ja miettiessäni päiväohjelmaa, johon ruokailut saa luontevasti upotettua.

Olen nyt viikon sisään käynyt jo kaksi kertaa sushi-lounaalla Iso Roballa sijaitsevassa Yamato-nimisessä ravintolassa. Viime torstaina näin pitkästä aikaa Sallaa, ja eilen lounastettiin äidin kanssa.

Kasvissyöjänä pidän Yamaton buffetin sushivalikoimasta, koska myös kalattomia vaihtoehtoja löytyy mukavasti. Lisäksi kasvistempura on tosi hyvää, mutta mikäpä friteerattu ei olisi?

Maistoin ensimmäistä kertaa misokeittoa, ja vaikka se oli hieman oudon makuista, voisi siitäkin varmasti oppia tykkäämään samalla lailla kuin sushista. Muistan nimittäin, että ensimmäistä kertaa sushia syödessäni mulla oli mausta tosi ristiriitainen mielipide, mutta nykyään tää on ihan suosikkiruokaa.

Otettiin buffetit, ja söin enemmän kuin mihin vatsa on tottunut, joten loppupäivä meni aivan ähkyssä. Jaksoin siitä huolimatta lähteä iltapäivällä vielä keskustaan ja Kaisaniemeen nauttimaan viimeisistä lämmittävistä auringonsäteistä Jennan kanssa.

Mulla on paljon ohjelmaa suunniteltuna tälle syyslomaviikolle ja positiivinen mieli tulevia päiviä kohtaan. Nyt viel lomaillaan rauhassa tää viikko, ja katsotaan jaksanko ensi maanantaina palata takaisin lukion penkille.

Pirteetä loppuviikkoa kaikille!

Why so serious?

Käytiin viikko sitten Iinan kanssa Rajasaaressa kuvaamassa. Itse unohdin muistikortin kamerastani kotiin, joten toimin mallina ja kuvasimme blogiini uutta banneria. Tuli kyllä ihanan syksyisiä kuvia ja pitää sanoa, että tuo tyttö on taitava kuvaaja. Iinan facebook-sivuille pääset tästä.

Samalla vaihdoin blogin otsikon, mitä pidätte?

Uusi alku vol. 592

Oon ollut viime viikot hakoteillä koko paranemisprosessin kanssa, kääntynyt väärään suuntaan ja välittämättä edes sydäntuntemuksista päättänyt laihduttaa. Kiherrellyt itsekseni ettei kukaan huomaa kun tankkaan punnituksiin ja keksin päästäni ruokia joita olen muka syönyt. Ennen kaikkea valehtelin kuitenkin itselleni.

Mikään ei ole paremmin, vaikka vaa'an numerot pienenevät. Hetken voi huokaista helpotuksesta: tämän sentään vielä osaan. Mutta pian syömishäiriö eristää muusta maailmasta, ja tuntuu kuin kaikkea ympärillään katsoisi harmaan lasin läpi, joka vääristää äänet ja vie lämmön. En osallistunut siskoni 18-vuotissyntymäpäiville, koska ravintolaillallinen kauhistutti. Olisiko aika laittaa asioita hieman tärkeysjärjestykseen?

Mussa on parin päivän mittaan kehittynyt ihan järjetön motivaation puuska! En halua enää osastolle ja sen välttääkseni on suunta saatava muutettua kotona. Oon saanut käännettyä ajatuksia takaisin oikeille, terveemmille urille ja tehnyt pieniä konkreettisia muutoksia syömisiini.

Tänään oon päättänyt jättää tekosyyt, ottaa ateriasuunnitelman käteen ja alkaa noudattaa sitä. En aio kuitenkaan orjallisesti seurata kellonaikoja ja ruokamääriä, sillä uskon osaavani muokata suunnitelmaa itselleni sopivammaksi ja siirrellä ruoka-aineita aterialta toiselle karsimatta kuitenkaan energiamääristä.

Haluan pitää huolta hyvinvoinnistani ja ennen kaikkea kropastani. Mun keho on saanut kestää jo ihan liikaa, enkä halua aiheuttaa sille lisää pysyviä vaurioita. Pitkään ajattelin kuolevani anoreksiaan. En nähnyt tietä ylös, joten ei haitannut että näytin elävältä kuolleelta myös ulospäin. Enää en halua nähdä peilistä diagnoosia, mutta tämä viime viikkojen painon lasku vie armottomasti sitä kohti.

Tänään mä uskallan ottaa taas askelen eteenpäin kootakseni itseni kasaan näistä sirpaleista, joiksi joskus olen hajonnut. Paranemisen ei voi antaa vain tapahtua itsekseen, näin pitkällä sairaushistorialla sen eteen on tehtävä jatkuvasti töitä. Lokakuun ajan mä lupaankin kuunnella itseäni todella tarkkaan ja keskittyä saamaan taas ruokailut mallilleen, jotta saisin energiaa muuhunkin ja ennen kaikea pystyisin taas nauttimaan asioista.

Hyvää keksiviikkoa ja pysykää vahvoina!

Punajuuri-vuohenjuustopihvit

Jo kolmannen kerran vietetään lihatonta lokakuuta. Itselleni osallistuminen ei tuo minkäänlaista muutosta nykyiseen ruokavaliooni sillä olen ollut yläasteelta lähtien lakto-ovovegetaristi (syön siis maitotuotteita ja kananmunia, mutten lihaa). Hetken harkitsin vetäväni kuukauden vegaanina, mutten halua syömishäiriön takia rajata esimerkiksi juustoa kielletylle alueelle.

Oon ollut viime aikoina tosi surkea ruoanlaittaja ja turvautunut puolivalmiisiin vaihtoehtoihin. Jokunen päivä sitten innostuin kuitenkin tekemään kasvispihvejä ihan alusta asti itse. Punajuuri ja vuohenjuusto sopivat mielestäni erittäin hyvin yhteen, joten valitsin ne pääraaka-aineiksi. Jaan reseptin nyt teidänkin kanssanne:

- 6 (pienehköä) punajuurta
- 1 iso punasipuli
- 0,75dl lehtipersiljaa silputtuna
- n. 100g vuohenjuustoa
- 1dl cashew-pähkinöitä rouhittuna
- 3 kananmunaa
- 1dl korppujauhoja
(- vehnäjauhoja)
- suolaa ja mustapippuria

Pilko sipulit ja kuori ja raasta punajuuret. Murskaa cashewit rouheeksi blenderillä tai kuten itse tein: pähkinät muovipussiin ja hakkaa perunanuijalla. Lisää edellämainutut aineet kulhoon, riko joukkoon kananmunat, mittaa korppujauhot ja vuohenjuusto. Sekoita käsin ja anna turvota 5-10min.
(helpommalla tietysti pääsee, jos heittää kaikki ainekset vain suoraan tehosekoittimeen)

Lisää joukkoon persilja, suolaa ja pippuria oman maun mukaan ja tarvittaessa vielä hieman vehnä- tai korppujauhoja, jotta pihvit eivät hajoa pannulla.

Muotoile pihveiksi ja paista pannulla oliiviöljyssä.

Itse tein seuraksi vielä perunamuusia. Pihveistä tuli vähän suolattomia, mutta ehkä ensi kerralla uskaltaa myös maistaa onko mausteita tarpeeksi ennen kuin on paistanut kaikki pihvit valmiiksi... Hyviä olivat joka tapauksessa!