Mulla tosiaan alkoi tänään kahden viikon hoitojakso syömishäiriöpäiväosastolla. Blogini rakentuu pitkälle sh:n ympärille ja tykkään purkaa ajatuksiani kirjoittamalla, joten ajattelin, että päivän päätteeksi voisin jakaa tänne fiiliksiä. Saa nähdä kykenenkö tähän joka päivä, mutta let's try. Kuvia en tule lisäämään, aion keskittyä vain kirjoittamiseen.
Tän päivän aamuun siis:
Tän päivän aamuun siis:
Saavuin osastolle aika reilusti etuajassa, koska mulla oli ysiltä aika psykan polin dk-terapeutille, eikä sieltä pääsyn jälkeen kauheasti huvittanut käyttää aikaa vesisateessa kävelyyn.
Onneksi muistin mistä ovesta mennään sisään ja että kävellään portaat alas, mutta jo sadetakin ja kenkien telineeseen jättäminen tuntui ahdistavalta, koska vain oletin että ne riisutaan ja jätetään siihen. Opiskelija punnitsi mut alusvaatteisilla ja sukat jalassa. Jos olisin tiennyt, että joudun heti ensimmäisenä päivänä vaa'alle, olisin jättänyt aamupalan syömättä. ("Nyt ne kuvittelee et oon hirvee läski.")
Lounaalla oli perunamuusia ja (itseni kohdalla) kasvispihvejä. Ei sinänsä mitään kovin ahdistavaa, mutta kärsivällisyys meinasi loppua kuin muilla tuntui olevan anniskelun kanssa niin vaikeaa. Siinä vaiheessa kun itse pääsin voitelemaan leipääni, mun kädet tärisi jo niin, että hoitaja lohdutti ettei oo mitään hätää, että tää on sulle tuttu juttu. Niin onkin, mutta mä en mahda tyhmälle päälleni mitään! Etukäteen pelotti, että saanko juotua lehmänmaitoa, koska kotioloissa olen ollut jo useamman kuukauden lähes vegaani. Lasillinen onneksi onnistui, koska viikonlopun aikana olin "opetellut" laittamaan normimaitoa jo mm. kahvin ja teen sekaan.
Iltapäivällä asetettiin jokaiselle henkilökohtaisia tavoitteita ja itse päätin, että aion hoitojakson ajan olla oksentamatta ja iltaisin olla kompensoimatta päivän aikana syötyjä aterioita. Joten päivispäivän jälkeen menen suoraan kotiin enkä lähde kävelemään kuluttamaan kaloreita.
Välipalan jätskin syömisen ja levon jälkeen lähdin labraan verikokeisiin. Sain odottaa omaa numeroa noin puoli tuntia ja vihdoin kun pääsin piikitettäväksi tuntui pahalta aina uuden veriputken kohdalla. Ens kerralla saavat ottaa näytteet vasemmasta kädestä tatuoinnista huolimatta.
Välipalan jätskin syömisen ja levon jälkeen lähdin labraan verikokeisiin. Sain odottaa omaa numeroa noin puoli tuntia ja vihdoin kun pääsin piikitettäväksi tuntui pahalta aina uuden veriputken kohdalla. Ens kerralla saavat ottaa näytteet vasemmasta kädestä tatuoinnista huolimatta.
Hyvin pärjäsit, pienin askelin ja olet rohkea kun uskallat ottaa niitä. <3
VastaaPoistaKiitos muru ;))
PoistaIhmettelen tuota miten sua jaksetaan aina paapoa ja hoitaa vaikka edistystä ei selvästikään tapahdu, hetken aikaa oot kotona ja sitten taas jossain päiväosastolla, jatkuva kierre mistä ei ole mitään hyötyä. En usko että sinusta koskaan tulee normaalia työssäkäyvää ihmistä, vaan jatkat tuota lapsellista syömisvammailuasi siihen asti kunnes kaikki tajuavat että hoitosi on vain yhteiskunnan hukkaan heitettyä rahaa. Jos olisin sinä niin häpeäisin silmät päästäni.
VastaaPoistaJa sulla on mielessä joku kehittävämpi vaihtoehto? Oletko asiantuntija, lääkäri, psykiatri? Etpä taida olla muuta kuin pahansisuinen pönttöpää jonka omakaan elämä tuskin on ihan hallussa, kun pitää tollaisia sanoja kirjoittaa kaikkien harmiksi. Painus vaan takaisin omiin asioihis ja pidä logiikkavammaiset mielipitees omanas :D
PoistaIdiootti.
PoistaMillä perusteella sanot, että edistystä ei tapahdu? Jos vilkaset blogin alkupään tekstejä ja vertaat niitä tänä vuonna kirjoitettuihin, niin huomaatko mitään eroa? Ja kyllä mä samalla myös häpeänkin silmät päästäni, mutta en ole vielä pysyvällä eläkkeellä, joten toivoa ilmeisesti on.
PoistaMun on pakko sanoa, että herää usein samanlaisia fiiliksiä kuin ekalla anonyymilla, vaikka oon itsekin sairastanut syömishäiriötä kahdeksan vuotta ja tiedän millaista hirveää suota paranemistyö on :/ Oot kyllä tosi onnekas että oot saanut noin hyvää ja intensiivistä apua, ite en oo esimerkiksi päässyt päivikselle vaikka se auttaisi mua ratkaisevasti, koska mun paikkakunnalla kunnon hoidolle ei oo mahdollisuutta. Tsemppiä nyt, toivotaan ettet joudukaan siirtymään eläkkeelle vaan pystyt aloittamaan elämän ilman tätä tappelua!:)
PoistaMun mielestä edistyksen huomaa selvästi! Tsemppiä ihana, sä pystyt <3
PoistaTämä "lapsellinen syömisvammailu" on myös toiselta nimeltään suurimman kuolleisuusriskin omaava mielenterveys häiriö. Olisi vallan loistavaa jos tähän paskaan ei sairastuisi kukaan maailmassa ja voisimme kaikki olla terveitä ja "normaaleja työssäkäyviä ihmisiä" mutta valitettavasti kaikki eivät ole yhtä onnekkaita kuin sinä. Ja onko se todella sinulta pois jos Noora saa poikkeuksellisen hyvää hoitoa? Mikset voi olla yhtään iloinen että hänen suhteensa ei ole luovutettu pitkästä sairaus historiasta huolimatta? Ja luuletko todella että kommenttisi auttaa ylipäätään yhtäkään syömishäiriöistä jotka edelleen pitävät toivoa yllä vaikeista taakse kertyneistä vuosista huolimatta? Onneksi olkoon, olet yksi niistä ihmisistä joiden takia tällaisiin sairauksiin liittyy niin paljon häpeää
PoistaBra jobbat! Tsemppiä toiseen päivään. <3
VastaaPoistaKiitos Nessa ♡
PoistaMielestäni tarvitsisit pidempikestoisen, ympärivuorokautisen hoitojakson syömishäiriöosastolla. Kokemuksesta voin sanoa, että tuollaisista lyhyistä katkoista ei ole hyötyä pidemmän päälle. Arki koittaa taas kohta kotona ja sama kierre jatkuu.
PoistaItse puolestani uskon, että hyödyn myös näistä päivisjaksoista. Siitä ei kuitenkaan ole kovin pitkä aika, kun vielä pärjäsin itsekseni. Tarviin vaan pientä herättelyä tähän väliin.
Poista