Aamulla oli aivan uskomattoman vaikeaa päästä sängystä ylös, enkä ilmeisesti ollut ainoa aamupalapöytäkeskustelujen mukaan. Mukavaa kun ruokapöytään on pikkuhiljaa alkanut tulla vähän puhetta. Ite useimmiten keskityn vain syömiseen ja varsinkin jos on haastavaa, ei kauheasti huvita jutella. Välillä kuitenkin on kiva saada ajatuksia pois ruokailutilanteesta ja keskustella jostain ihan muusta, kuten koirista. (Koska koirista voi puhua aina ja loputtomasti.)
Aamupalan levon jälkeen olin ilmoittautunut vapaaehtoiseksi kandihaastatteluun, eli vastaamaan lääketieteen opiskelijoiden kysymyksiin. Kerroin esimerkiksi nykyisestä tilanteestani, syömishäiriöhistoriastani, parhaista ja huonoimmista osastokokemuksista, lääkityksestä, mitä ja paljonko söin huonoimmillani ja kuinka läheiseni ovat suhtautuneet sairastamiseeni.
Haastattelun jälkeen ehdin vielä hetkeksi ryhmään keskustelemaan siitä, miten viikko on mennyt. Sanoin rehellisesti, että kotona ei ole sujunut. Kerroin myös, että viikonloppuna voisin mennä vanhemmille syömään jos uskallan ja hoitajan kommentin jälkeen sain käännettyä sen päässäni niin, että menen.
Ennen lounasta oli vielä rentoutusryhmä, jossa venyteltiin. Mun nivelet on yliliikkuvat, enkä saanut kaikkia liikkeitä tuntumaan. Fysioterapeutti sanoikin, että mun ei silloin kannata mennä äärirajoille, ettei mikään lähde paikaltaan, vaan tehdä mieluummin vaikka jotain muuta.
Lounaaksi oli makaronilaatikkoa ja keskustelu kääntyi jossain vaiheessa munamaitoon. Mua alko ahdistaa, että olen kuluneen viikon ajan syönyt lakto-ovosti ja koko loppuiltapäivän yritin saada työnnettyä mielestäni pois kuvia huonosti voivista häkkikanoista. Ens keskiviikon päivällisellä on pinaattikeittoa, jonka kanssa tulee kananmuna, enkä tiedä miten tulen siitä suoriutumaan. (Kellään vinkkejä?) Suhtaudun nykyään kananmunaan samoin kuin lihaan.
Olin unohtanut kirjan kotiin, joten välipalaa odotellessa selailin vain kännykkästä Facebookin cairnterrieri- ja hamsteriryhmien kuvia. Yritin ottaa päikkärit, mutten taaskaan saanut nukahdettua, joten makoilin vain peiton alla.
Saatiin lähteä jo ennen kolmea ja suuntasin kaupan kautta suoraan kotiin. (Nyt on kotona taas pitkästä aikaa leipää.) Vaikka ruokailut kotona eivät ole sujuneet ohjeiden mukaan, olen kuitenkin onnistunut olemaan liikkumatta. Olen kaikki illat kiltisti nököttänyt joko sohvalla tietokoneella tai Demin kanssa puuhaillessa.
Päivittäiset päiviskuulumispostaukset jäävät nyt tähän. Varmaan tuun ens viikollakin jotain kirjottelemaan, mutta en usko, että mulla on joka päivä asiaa kokonaisen postauksen verran. Ens viikolla on kuitenkin sama ohjelma kuin tälläkin viikolla ja lisäksi olen sunnuntaina lähdössä laivalla Tukholmaan, joten olen koko maanantain pois osastolta. Ajattelin ottaa pikkukameran mukaan, joten saan ehkä tehtyä reissusta jonkun postauksen.
Mutta jee, hyvää viikonloppua kaikille ja hyvää syyslomaa niille, joilla sellainen on!
Loistavaa jos menet vanhemmillesi ehdottomasti sosiaalisia tilanteita. Ja tänään on pe13:a joten varmaan sekin vaikutti tunnelmaan? tai en tiedä uskotko siihen epäonnenpäivään? saako ruokailessa keskustella? joskus oli kielletty. radio teillä kai on? mieti niitä munia että ne voivat yhtä hyvin olla luomu/vapaakananmunia ei välttämättä häkkikanoja. ja mikä tärkeämpää? sun hyvinvointi ja terveys vai eettisyys? ei aina voi olla100%ekologinen. ajattele munaa maailman ravintorikkaampana ruokana; siinä on kaikkea paitsi kuitua ja c vitamiinia. voisiko munan syödä esim keiton seassa sekoitettuna eikä sellaisenaan? leivän päälle ja kasviksia reilusti? toivottavasti ensi viikollakin jakaisit kirjoitella näitä ovat olleet hyödyllisiä.
VastaaPoistaMenen, ja puhutiinkin jo puhelimessa mitä ruokaa äiti laittaisi. Perjantai kolmastoista ei oikeastaan vaikuttanut tunnelmaan mitenkään, itekin huomasin tuon päivämääräyhtälön vasta juuri ennen välipalaa. Ja ruokailun aikana saa todellakin keskustella, minkä lisäksi radio on päällä. Kiitos vinkeistä, kuulostaa helpommalta siivuttaa kananmuna leivän päälle.
PoistaMitä tarkoitat hyödyllisellä?
Tsemppiä viikonloppuun ja seuraavaan viikkoon! Ootko molemmat osastojaksot suoraa putkeen vai onko sulla jotain taukoa niissä?
VastaaPoistaKahden viikon tauko on nykyään pakollinen.
PoistaMiksei sais olla vegaani? Omia eettisiä arvoja pitää toisten kunnioittaa. Voisitko keskustella hoitohenkilökunnan kanssa tästä? Saisiko sen kananmunan syötyä sulle helpoimmassa muodossa?
VastaaPoistaMoni syömishäiriöinen siirtyy kasvissyöjäksi, jotta "saisi luvan" jättää lihan pois ja näin rajoittaa ruokavaliotaan. Yleensä sairastava ei edes tiedosta, että valinta johtuu sh:stä, vaan perustelee sen eettisyydellä. Tiedän kuitenkin monia, jotka paremmassa kunnossa ovat ottaneet punaisen lihan / kanan /kalan takaisin.
PoistaMoikka Noora!
VastaaPoistaPaljon voimia sulle, sä olet musta mahtava ja helvetin rohkea tyyppi (kunpa mä olisin oppinut tuntemaan sut paremmin aiemmin!). Älä ikinä lannistu, mä aistin että sinussa on niin paljon voimaa että sä et varmaan itsekään tajua sitä (oikeasti!)
Hmm, voiko syödä vain sitä mikä tuntuu hyvältä/oikealta kunhan vain syö tarpeeksi?
Ja viitaten muutaman päivän takaiseen saamaasi ääliökommenttiin, ihmettelen miksi jaksat joidenkin urpojen vittuilua? Jos minulla olisi blogi niin takuulla poistaisin kaikkien kusipäiden kommentit (siis ne jotka eivät edes yritä perustella mitään vaan ainoastaan ilkeilevät)….
P.S. Se kasvisborssikeitto vasta hirveää onkin : )
Toni
(en näköjään onnistu kirjautumaan kuin tällä ns. sivupersoonallani)
P.S. Paljon haleja Mustekalalta ja Pikkutursaalta!
Parempi myöhään kuin ei milloinkaan :--D
PoistaMä en oikeestaan jaksa antaa idioottien kommenteille minkäänlaista arvoa. Jokaisella on sananvapaus ja oikeus kommentoida mitä haluaa, noita idiootteja löytyy aina, mutta mun mielestyä on paras vaan jättää kyseiset kommentit huomioimatta.
Mustekalalle terkkuja, käykää katsomassa jäätyneitä lehtiä aamulla!
Kysy voiko munan muussata ruokaan? Toinen vaihtoehto syödä se vaikka ekana pois tieltä? Saako munaa laittaa leivälle salaatin alle? Kananmuna musta ainakin maistui ihan hyvälle ennen vanhaan jos siihen laittoi vähän suolaa. Ajattele että muna on nyt lääke, lääke, lääke, sitten kun voit hyvin voit syödä ihan mitä tahansa ja vaikka täysin vegaanisesti. Tuntuisi mullekin kovalle haasteelle. Ajattele myös että sun tuttu koirasikin syö varmaan munaa, lihaa, jne. sillä ilman ravintoa ei pärjää. Se ei ole toiselle eläimelle pahan olon aiheuttamista, vaan osa luontoa. Tietyssä tilanteissa ja oloissa lemmikitkin tarvitsee lihaa, ja sä olet nyt tilassa jossa tarvit päiväossaa ja sitä ruokaa. Muna on ravinteikkaimpia ruokia, sä tarttet sitä NYT. Et aina, mutta nyt. Se on ok, sulla on siihen lupa. Oot viisas kun ajattelet eläinten hyvinvointia ja kasvisruokavaliota, sulla on vuosia pitää niistä hyvää huolta kun anoreksia on selätetty! xx Haleja
VastaaPoistaOtin lautasen täyteen pinaattikeittoa, eikä kananmuna olisi enää mahtunut siihen ilman, että keitto olisi tullut reunoista yli. Hoitaja sanoi, että parempi ottaa se leipälautaselle. En kuitenkaan ottanut ja se oli siinä. Paskaa, huijasin, mutta mulla oli isommat leivät kuin muilla, koska hain ne vikana. (Seliseli.)
PoistaJa noin mä yritänkin perustella kaiken itselleni, ruoka on lääke ja siihen kuuluu osastolla myös maito- ja munatuotteet. Kotona saan syödä juuri niin vegesti kuin tuntuu hyvältä, mutta koska kotona syöminen ei ole sujunut, niin päätäntävalta siirtyy muille.
Haluan kiittää tästä blogista, olen sen nyt muutamaan otteeseen tässä vuosien aikana lukenut, hienoa, että olet jatkanut sitä vielä näihin päiviin asti. Olen itse sairastunut anoreksiaan 15 vuotta sitten. Välillä parantunut, välillä lipsunut. Parantumisprosessin aikana olen myös hetken sairastanut BED:ä, josta olen taas tullut kohisten alas. Anoreksian lisäksi minulla on dissosiatiivinen kompleksinen traumaperäinen stressihäiriö, paniikkihäiriö, sekä keskivaikea masennus. Tällä hetkellä olen normaalipainossa, mutta ajatukset itsensä näännyttämisestä ovat taas palanneet mieleeni. Miksi kerron tämän, siksi, että joka kerta, kun luen blogisi läpi, se saa minut palautumaan todellisuuteen. Se näyttää minulle miksi en halua joutua siihen suohon, mistä ei enää jonain päivänä välttämättä palata. Se miten hývin kirjoitat omista tuntemuksistasi ja ajatuksistasi, Kiitos sinulle siitä! Se muistuttaa minua siitä, että tämä sairaus on ennenkaikkea tuhoava ja tappava. Toivon sinulle kaikkea hyvää ja kiitän vielä kerran siitä, että olet olemassa ja olet kirjoittanut tämän blogin.
VastaaPoistaKiitos kommentistasi! Rohkaisee todella paljon jatkamaan kirjoittamista.
PoistaMoni lopettaa "anoreksiabloginsa" siinä vaiheessa, kun alkaa voida paremmin, mutta ei syömishäriö lopu siihen, että saavutetaan joku tietty hyväksyttävä paino. Elämä saa paljon lisää sisältöä kun kaikki aika ei mene ruoan miettimiseen, mutta silti sairaat ajatukset koputtavat koko ajan tuolla jossain aivojen nurkassa.
Mä en ite edes uskalla lukea noita alkupään tekstejä; miten oon joskus voinut ajatella noin?