Onneksi perjantaina iltapäivästä kaverin saattamana jaksoin hypätä Onnibussiin ja matkustaa Tampereelle. Yövyin Ellan luona, joka on parhaita ystäviäni ala-asteajoilta lähtien ja joka on pysynyt rinnallani kaikkien sairastamieni vuosien läpi. Ei olla pitkään aikaan oltu kunnolla yhteyksissä, välillä vaihdettu muutama viesti whatsappissa. Mutta tosiystävän tunnistaa siitä, että juttu jatkuu siitä mihin joskus jäätiin. Ja että toisen kanssa pystyy puhumaan ihan mistä vaan.
Ella teki super hyvää avokadopastaa, käytiin lainakoiran kanssa kävelyllä, "katsottiin" Vain elämää, juotiin teetä ja syötiin suklaata ja keksejä, puhuttiin ratsastuksesta kun Ellan opiskelukaveri tuli hakemaan dogia. Söin paremmin kuin moneen kuukauteen, eikä se edes ahdistanut.
Eilen olin kummipoikani ristiäisissä. Mulla ei vielä ole kuvia tilaisuudesta, mutta jossain vaiheessa toivottavasti saan jonkun kuvan lisättäväksi Instagramiin. Joku teistä on ehkä joskus lukenut myös Jennan blogia, joten tässä lupaa kysymättä linkki hänen instaansa (sori rakas), jossa on kuvia pienestä.
Sain kunnian olla sylikummi. Poika nukkui lähes koko tilaisuuden ajan, välillä vähän vääntelehti ja häiritsi kun päätä valeltiin vedellä. Nolotti kun kädet alkoivat täristä minimiehen painosta jo ensimmäisen viiden minuutin aikana. Annoin lapsen välillä äidille ja sain pikkuisen taas takaisin käsivärsilleni kasteen, siunauksen ja kastekynttilän sytyttämisen ajaksi. Vanhemmat olivat valinneet ihanat virret ja ensimmäistä laulettaessa meinasi päästä ainakin kummilta itku kun omat lapsuusmuisot nousivat mieleen ja samalla katseli pientä sylissään: haivenia pään päällä, suljettujen silmien silmäripsiä ja pieniä uniliikkeisiä sormia.
Seurustelu tuntemattomien ihmisten (mm. lapsen isovanhempien) kanssa oli melko ahdistavaa, mutta onneksi olen saanut niin hyvän kasvatuksen ja kokemuksia sukulaisjuhlista, etten jäänyt sanattomaksi vaan hymyilin ja juttelin niitä näitä ihan luontevasti. Siinä vaiheessa kun kysyttiin, että mites opiskelut tai työelämä Emmi onneksi pelasti tilanteen, eikä mun lopulta tarvinnut vastata kysymykseen ollenkaan.
Joonas tuli hakemaan mut juhlapaikalta ja kotimatkalla Helsinkiin näkymät olivat uskomattomat: syksyiset puut ja sateen jäljiltä höyryävät pellot. Välillä tiekin oli suimuinen. Yritin napsia kuvia auton ikkunasta ja sadasta otoksesta julkaisukelpoisia sain vain juuri tämän postauksen kuvitukseksi.
Huomenna päiväosastolle syömään, jännittää!
Sain kunnian olla sylikummi. Poika nukkui lähes koko tilaisuuden ajan, välillä vähän vääntelehti ja häiritsi kun päätä valeltiin vedellä. Nolotti kun kädet alkoivat täristä minimiehen painosta jo ensimmäisen viiden minuutin aikana. Annoin lapsen välillä äidille ja sain pikkuisen taas takaisin käsivärsilleni kasteen, siunauksen ja kastekynttilän sytyttämisen ajaksi. Vanhemmat olivat valinneet ihanat virret ja ensimmäistä laulettaessa meinasi päästä ainakin kummilta itku kun omat lapsuusmuisot nousivat mieleen ja samalla katseli pientä sylissään: haivenia pään päällä, suljettujen silmien silmäripsiä ja pieniä uniliikkeisiä sormia.
Seurustelu tuntemattomien ihmisten (mm. lapsen isovanhempien) kanssa oli melko ahdistavaa, mutta onneksi olen saanut niin hyvän kasvatuksen ja kokemuksia sukulaisjuhlista, etten jäänyt sanattomaksi vaan hymyilin ja juttelin niitä näitä ihan luontevasti. Siinä vaiheessa kun kysyttiin, että mites opiskelut tai työelämä Emmi onneksi pelasti tilanteen, eikä mun lopulta tarvinnut vastata kysymykseen ollenkaan.
Joonas tuli hakemaan mut juhlapaikalta ja kotimatkalla Helsinkiin näkymät olivat uskomattomat: syksyiset puut ja sateen jäljiltä höyryävät pellot. Välillä tiekin oli suimuinen. Yritin napsia kuvia auton ikkunasta ja sadasta otoksesta julkaisukelpoisia sain vain juuri tämän postauksen kuvitukseksi.
Huomenna päiväosastolle syömään, jännittää!
Oot upee tiiätkös <3 oli niin ihana ilta sun kaa, ja just näin, ihan ku aikaa ei välissä olisikaan. tsemppiä päiväossalle! -E
VastaaPoistaSinä myös :)) Ja hei, nythän mulla on kaksi syytä vierailla Treella useamminkin: kummipoika ja sinä
PoistaMitä muuten Noora ajattelet siitä, että mikä olisi sellainen mukava ja tahdikas tapa kysellä kuulumisia? Siis olen itsekin ollut vastaavassa tilanteessa vuosia ja sekin tuntui kurjalta, että sukujuhlissa ym. minut aina ohitettiin, kun käytiin läpi kuulumisia. Itselläni on vähän sellainen outo tyyli muodostunut, että kyselen usein lähinnä ihmisten lemmikkien asioista :D esim. sun kanssa alkaisin varmaan jutella Demistä. Siis en sua tunne, mutta tämä vain esimerkkinä.
VastaaPoistaMulla ei yleensä tuttujen sukulaisten kanssa ole tota ongelmaa, koska kaikki tietää mun tilanteen. Kerron vaan, että aloitin päiväosastolla, nuorille suunnatussa kuntouttavassa toiminnassa, tai että käyn jaksamisen mukaan mt-kuntoutujien päivätoiminnassa. Vieraammille ihmisille sanon yleensä, että opiskelut on kesken ja oon sairaslomalla. Harva kyselee tarkemmin ja vaikenee viimeistään, kun kerron että mielenterveyteen liittyvistä syistä.
PoistaMun mielestä toi lemmikkien kuulumisien kysely on aivan loistava idea :D Vaikka oma tilanne vaivaannuttaa, niin Demin kuulumisia voisin kertoa sulle vaikka kuinka!
<3<3
VastaaPoista