Päivisday nro 4

Ei sitten mennyt eilinen ilta kuitenkaan ihan nappiin kovasta yrityksestä huolimatta. Eivät muutkaan illat esimerkillisesti ole sujuneet, sillä ateriasuunnitelman mukaisen iltapalan sijaan olen syönyt porkkanoita ja hummusta.

Aamupalalla oli kaurapuuroa, jee! Tänään ei enää käynytkään, että maitotuote on yksi juusto ja puoli lasia maitoa, vaan jouduin jättämään toisen juuston pois ja kaatamaan lasin täyteen. En yhtään tykkää nykyisen ateriasuunnitelman mehupakosta hedelmän sijaan. Pitkään jatkuneen oksentelun takia mulla nousee ruoat helposti kurkkuun ja jopa suuhun asti. Aamupala koostuu lähinnä nesteistä ja ruoasta, jota ei tarvitse pureskella ja juuri sellainen ei-niin-kiinteä ruoka aiheuttaa eniten närästystä. Mutta itsepähän olen itseni ajanut tilanteeseen, että joudun syömään sairaalassa tiukkojen sääntöjen mukaan.

Aamiaisen jälkeen käperryin sohvalle peiton alle nukkumaan. Väsytti, mutta päässä pyöri niin hirveästi ajatuksia etten saanut unta kuin vasta juuri ennen aamupäivän välipalaa. Ja sitten ei olisikaan millään enää jaksanut nousta...

Välipalan jälkeen alettiin laittaa ruokaa. Tehtiin kana-tacoja (vegeille soijasuikaleita) ja välipalaksi valkosuklaa-pannacottaa. Itse en koe ruoanlaittoa millään tavoin ahdistavana, eikä mulle ole haaste käyttää esimerkiksi öljyä paistamisessa, joten lupauduin tekemään "helpoimman", eli pilkkomaan salaattiaineet. Soijasuikaleiden valmistukseen ei kuitenkaan ollut valmista ohjetta, eikä kukaan muu ollut ennen tehnyt niistä mitään, joten autoin.

En oo ikinä ennen syönyt tacoja, ainoastaan tortilloita tai taco-lastuja papukastikkeen kanssa. Jokainen joutui syömään neljä tacoa ja moni kauhisteli määrää, mutta musta syöminen oli jopa rentoa? Huvitti kun tomaatit eivät pysyneet kuoren sisällä ja sormista sai nuoleskella jogurttikastiketta.

Iltapäivällä pienryhmien sijaan keskusteltiin koko porukalla. Ollaan kaikki tosi eri vaiheissa sairauden kanssa ja eri ikäryhmää. Kontrollista puhuttaessa oli jotenkin jännä, että toiset kokevat, että kun muu elämä tuntuu hajoavan käsiin, voi ainakin hallita syömisiään (=anoreksia päättää säännöt). Musta taas tuntuu, että just syömishäiriön takia koko elämä on kaaoksessa kun ei pysty niin yksinkertaiseen asiaan kuin syömiseen.

Välipalan pannacotta ei sitten ollutkaan enää niin helppo kuin tacot. Aloin ajatella liikaa kuinka paljon kermaasuklaatasokeriakaloreita annos sisälsi. Tossa vaiheessa pitäis vaan osata olla ajattelematta liikaa ja keskittää huomio vaikka pöytäliinan kuvioihin, laittaa "robottivaihde" päälle ja kuljettaa lusikkaa jälkiruokakupin ja suun väliä.

Selviydyin kuitenkin taas yhdestä päivästä. Kotonakin pitäisi syödä ateriasuunnitelman mukaan, mutta ei vaan onnistu. Miten se voisi yhtäkkiä onnistua, jos se ei ole onnistunut useampaan kuukauteen? Ja kun lisäksi on syönyt osastolla enemmän kuin pää sallii.