A few facts about me

Tämä postaus tulee sisältämään muutaman random-faktan itsestäni. Yritin miettiä tällä kertaa vähän oudompia puolia itsestäni, jotka kuitenkin ovat osa persoonaani. Oon viime aikoina miettinyt jonkun verran lapsuuttani, joten aloitetaan siis niiltä ajoilta:

- Oon ysärilapsi, vuosimallia -92. Tuolloin ei ollut nettiä tai Netflixiä ja lastenohjelmia tuli arkisin telkasta se tunti päivässä, viikonloppuisin pari. Joten auta armias jos lauantaina nukuit liian pitkään ja esimerkiksi klo 8.00 alkavat Teletapit jäi väliin! Tai vanhemmat hakivat niin myöhään päiväkodista, että Richard scarryn touhukkaan maailman tai Franklinin alku jäi näkemättä.
Pikku kakkosen Varokaa heikkoa jäätä on myös nähtyt about miljoona kertaa. (Nostalgian vuoksi kyseinen video Youtubesta klik: x)

- Koska päiväkoti-ikäisenä sanoin, etten aio ikinä käyttää farkkuja niiden epämukavuuden takia, kärsin (ja häpesin itseäni) vielä ala-asteen viimeisillä luokilla mieluummin rumissa trikoissa, koska en voinut myöntää äidilleni mielipiteeni vaihtuneen.

- Puhelimessa puhuminen on kammottanut aina. Pienenä laitoin pikkusiskoni soittamaan parhaalle kaverilleni ja pyytämään tätä viereiseen puistoon leikkimään, koska en itse uskaltanut. Mieluummin kävin soittamassa ovikelloa. Vielä näin aikuisenakin kävelen mieluummin esim. polille varaamaan uuden ajan peruutetun tilalle, kun vaihtoehtona olisi (reilusti helpompi) soittaminen.

- Kasvissyöntini juuret johtavat hyvinkin pitkälle lapsuuteen. En ole ikinä oikeastaan pitänyt lihasta ja kalaa en ole suostunut ikinä syömään. Punainen liha jäi pois yläasteelle siirryttäessä ja kanakin pian sen jälkeen. Jos (kana)jauhelihakeitossa suuhun osui rustonpala tms, jota ei saanut heti pureskeltua, jäi syöminen siihen. Ja kun selvisi mistä maksalaatikko ja veriletut ovat saaneet nimensä, en suostunut enää syömään kyseisiä ruokia. 

- Olin viimeinen meidän luokalta joka sai kännykän. Kutosella sain joululahjaksi Nokia 3100:sen ja osaan edelleen ne puhelimen soittoäänet ulkoa.

- Yläasteella saatoin seistä kesäisin joka viikonloppu Laakson ratsastusstadionin reunalla kuvaamassa este- tai koulukisoja. Olin armoton heppahullu, vaikken saanutkaan hirveetä slaagia sanasta "metwursti", kuten yksi parhaista kavereistani. Kesäisin kävin islanninhevosleireillä, koska issikat <3

- Noora J. (VRL-1083, ROWDY) ja Moldóttur. Joku ehkä tietää/muistaa.

 hän on Fenja, islanninhevonen

- Olen harrastanut partiota (josta en pitänyt), koripalloa, ratsastusta ja tennistä. Perheen kanssa olen myös koko ikäni purjehtinut ja käynyt useamman kerran Åressa ja Αlpeilla laskettelemassa. Viiden viikon purjehduslomalle me lainattiin siskon kanssa kirjastosta ainakin kymmenen kiloa kirjoja mukaan, jottei vain loppuisi kesken.

- Enimmillään olen painanut 47 kiloa ja alimmillani 32kg, jolloin painoindeksi oli alle 12. Ihmettelen että olen vielä elossa.

- Eläimet ovat mulle toisinaan tärkeämpiä kuin ihmiset. Hevoset, koirat, rotat ja hamsterit, kissojen kanssa en ole ollut tekemisissä äidin allergian vuoksi.

- Olen bi-seksuaali ja vakavin parisuhteeni on ollut naisen kanssa. Tällä hetkellä olen tyytyväinen sinkkuuteeni, sillä en halua kenenkään joutuvan elämään syömishäiriön siivittämää arkea kanssani. En myöskään ole varma haluanko kumppanikseni miehen vai naisen.

- Jouduin ensimmäisen kerran osastolle 17-vuotiaana. Minut "raahattiin" suljetulle lukiosta kesken koulupäivän, ja suurin murheenaiheeni oli silloin äidinkielentuntien täyttyvät poissaolot. Lopulta jäi koko lukio kesken.

- Ensin mulla diagnosoitiin anoreksia ja lievä masennus. Masennus muuttui jaksoittaiseksi keskivaikeaksi ja kuvaan astui epävakaa persoonallisuushäiriö, myöhemmin myös päihteet.

- Olen ollut osastolla niin monta kertaa, että sormet eivät riitä kertoja laskemaan. Putosin kartalta siinä kymmenen kerran jälkeen. Kokeiltu on nuorten ja aikuisten akuutti psykiatria, syömishäiriö- ja mielialahäiriöosastot.

- Taidan olla jollakin asteella perfektionisti. (Viime viikon Hesarissa oli aika kuvaava juttu haitallisesta perfektionismista, johon samaistuin) Elämässäni kaikki on joko tai. En voi sietää puolitiehen jätettyjä asioita, esimerkiksi siivouksen suhteen elän mieluummin läävässä kuin vain siivoan vain vaatteet lattialta kaappiin. Lukiokursseitakin olisi pakko saada kiitettävä, joten helpompaa on jättää koko juttu taakseen.

- Englanti ja muut kielet on aina ollut mulle vaikeita. Ranskaa olen lukenut kymmenen vuotta, mutta enää en muista yhtään mitään. Oui, je m'appelle Noora et je suis bête. En ymmärrä myöskään historiaa, yhteiskuntaoppia tai politiikkaa, en edes tiedä kuka on tällä hetkellä Suomen pääministeri. Matematiikka ja fysiikka sentään ovat loogisia: kuumailmapallo pysyy ilmassa koska lämmin ilma on kevyempää. Yhtälöt on myös kivoja.

- Valokuvaus on mulle vaan harrastus, vaikka moni on sanonut että kannattaisi opiskella alaa. Tällä hetkellä mulla on käytössäni Nikon D5200 + objektiiveja aika monta.

Eiköhän tää ollut tällä kertaa tässä. Toivotteko lisää samankaltaisia postauksia? Entä onko jollakin saman suuntaisia ajatuksia?

Kevyempi kantaa (hautaan)

Ei mun pitänyt enää valittaa, mutta... antaapa tulla syömishäiriöisen karua arkea postauksen verran:

Mä olen väsynyt. Aivan h*lvetin väsynyt tähän syömishäiriöön. Tuntuu, etten jaksa enää edes yrittää taistella vastaan: joka päivä on uusi pettymys kun vastoinkäymiset alkavat viimeistään lounaan aikaan. Aamupalaksi saan syötyä puuroa hedelmineen ja protskuineen. Lounaaksi on varattu jääkaapissa annos lämmitettäväksi. Mutta sitten en syökään sitä, se jää seuraavalle päivälle ja seuraavalle ja seuraavalle ja lentää lopulta pilaantuessaan roskiin, tai vaihtoehtoisesti syön ja syönsyönsyön päälle vähän lisää ja kaikki päätyy pönttöön.

Oksentamisen takia tuntuu kuin olisi jatkuva krapula. Että ei ole olossa hurraamista.

Olen paennut syömishäiriötä isovanhemmilleni, mikä on ennen auttanut, mutta nyt en selviä enää edes sielläkään. Sosekeittoa salaatin kanssa, kahvilla omena laskiaispullan sijaan: ei riitä! Iltapalaksi söin kyllä konvehteja, mutta kun ei tuonnekaan voi muuttaa.

 Noora 9.-luokalla

Kotona olen hamstrannut pakastimen täyteen soijanugetteja, kasvispihvejä ja jäätelöä. Kaapista löytyy leipää ja kaikkea mitä normaalin ihmisen keittiöstä nyt löytyykään. Niitä kaikkia mä mun suunnitelmien mukaan syön, mutta toteutus jää puolitiehen. Kunnon ruoan sijaan olen Makulan salaattien suurkuluttaja. Tursuaa jo fetat ja oliivit korvista, kun lähikaupasta ei saa muuta kuin kreikkalaista salaattia.

Päässä pyörii kysymys, että miksi mä menin ikinä sairastumaan, miksi mä peruskoulun lopussa oikein toivoin anoreksiaa itselleni? Okei, tuossa vaiheessa olin jo sairas ja tavoittelin luurankomaista kroppaa, ei terve ihminen sellaisia mieti. Mutta sitä rumuutta kohti tässä taas tunnutaan menevän, vaikken sitä enää halua. Ainoa mitä haluan on terve elämä, ja sen eteen on tehtävä töitä. Miksi miksi miksi minä, kun monelle tavallinen arjenhallinta on itsestääänselvyys.

Tän sairauden takia olen saanut katsoa sivusta kuinka kaverit juhlivat abi-rekan lavalla, painoivat valkolakit päähänsä, lukivat kirjastossa tunteja tuntien perään pääsykokeita varten, pääsivät sisään lääkikseen-kauppikseen-oikikseen. Ja mitä mulle jäi tuosta ajasta? Anoreksia ja muistoja osastoelämästä jotka nekin ovat osittain pyyhkiytyneet muististani.

Ilmoittauduin lukioon kesken jääneelle äidinkielenkurssille ja terveystieto ykköseen, jonka olen jo suorittanut 10:n arvosanalla. En vain muista kyseisestä kurssista muuta kuin kokeen kysymyksen: "Mikä on karsinogeeni?" anoreksia on syönyt siis myös muistini.

Nyt mietin, että yritänkö jälleen aloittaa opiskelun (minkä seurauksena ehkä jälleen romahdan) vai noudatanko hoitajien, vanhempieni ja terapeuttini ohjeita ja soitetaan huomenna omaohjaajani kanssa Vamokseen varaamaan tutustumisaikaa kevyempää päivätoimintaa varten.

Favourite outfit of the week

Viikon alussa mietin jo että ei kai kevät vielä ala, mutta onneksi lumi satoi maan valkoiseksi pian uudestaan! En ole vielä saanut talvesta tarpeekseni, maisema on niin paljon kauniimpi lumen peitossa kuin ruskeana loskana.

Ostin viimeksi Itiksessä käydessäni uuden hupparin, jonka yhdistin kissasukkiksiin. Mjau!

Kokeilin myös vähän erilaista meikkiä ja käytin Goshin sinistä eyelineria.

huomatkaa toki nyppimättömät kulmat & otsa- ja silmänalusrypyt :))

Voisin ehkä tehdä näitä asupostauksia useamminkin, mutta pukeutuminen on ollut viime aikoina luokkaa ekat-vaatteet-kaapista-tai-lattialta-päälle. Nytkin hengaan himassa vaalenpunaisessa One piecessä. Mutta hei, aina ei tarvitse laittautua!

Hyvää viikonloppua kaikille! Me suunnataan huomenna siskojen kanssa mummolaan syömään laskiaispullia.
(Onnea Julia ajokortista, äläkä faija hermostu: ei me rikota sun Jaguaria ♥)

Tammikuu kännykkäkuvina

Sain joululahjaksi Samsungin puhelimen monen vuoden Lumian käytön jälkeen. Vaikka puhelimen kamera on parempi kuin vanhassa kännykässäni, en oikein edelleenkään osaa käyttää puhelinta tapahtumien kuvaamiseen. Joten tässä tulee aika suttuinen tammikuuni... En jaksanut muokata kuvia, joten laatu on tasan sitä mitä puhelimella saa. Nauttikaa tai älkää:

Vuosi vaihtui DTM:ssä. Vuoden ekat kuvat on siis baarista.

Tammikuun seitsemäs päivä täytin vuosia (ikäkriisi! oon aivan h****tin vanha) mut Joonas oli leiponu mulle cookieseja ja keittäny synde-kahvit.

Ite oon kokkaillu uudessa kämpässä kurpitsakeittoa, tofu-hapanimelää, kaalilaatikkoa ja kikherne-kukkakaali-currya.

Ja lisäks oon niin laiska, että oon testannu valmisruokia.. Voisin melkeen elää noilla thai-cubeilla ♥

Tilasin uuteen puhelimeen kuoret. Oon aivan helvetin hyvä rikkomaan näyttöjä puhelimista, joten tällä kertaa lähti tilaukseen "kannellinen" versio.



Käytiin Joonin kaa vähän ajelemassa Fionalla. Se heitti mut myös Järvenpäähän isovanhemmille pariksi päiväksi.

Ja otin about miljoona selfietä:

Käytiin Iidan kanssa Kampissa ja Oonan kanssa Itiksessä. Harvoin vietän aikaa kauppakeskuksissa, mutta näiden tyttöjen kanssa vierähti monta tuntia! Burger Kingissä mozzarellatikkuja ja Hesessä pehmisjädee kinuskikastikkeella.

 

Kuukauden paras tapahtuma oli kuitenkin kun käytiin äidin kanssa katsomassa Hartwall Areenalla Apassionataa! Ollaan molemmat "entisiä" ratsastajia, joten show oli aivan upea!

I live here now

Muutin vuodenvaihteessa Itä-Helsinkiin ja nyt olen kuukauden ajan totutellut elämään itsenäisemmin toisella puolella Helsinkiä Voin kertoa, että on pieni shokki vaihtaa etelän suomenruotsalaiselta alueelta tänne ja totutella sporan sijaan matkustamaan metrolla. Enää ei kävellä keskustaan, jos bussi ei tule kymmeneen minuuttiin, ei, sitten odotetaan metroa se kymmenen minuuttia + matkustetaan lisäksi parikyt minsaa. Ekaa kertaa elämässäni oon jopa ollut pari kertaa myöhässä. Edelliselle tyttöystävälleni vakuutin etten ikinä voisi asua näin "landella", mutta kappas: täällä ollaan!

Asun siis tuetusti mielenterveys- ja päihdekuntoutujille tarkoitetussa yksikössä, mikä tarkoittaa että työntekijä käy joka päivä katsomassa että kaikki on hyvin. Tällä hetkellä mulla on tässä yksi kämppis, jonka kanssa tullaan hyvin toimeen. Arkisin omaohjaaja on paikalla parisen tuntia, auttaa tarvittaessa lomakkeiden täyttämisessä ja juttelee, kerran viikossa siivotaan yhdessä ja laitetaan ruokaa. Toissa viikolla tehtiin hapanimelä-tofukastiketta riisin kanssa, viime viikolla kaalilaatikkoa ja keskiviikkona kikhernekukkakaalicurrya. Kämppikseni on ehdoton lihansyöjä, joten oon iloinen että tofu ja soijarouhe kelpasi ja ilmeisesti myös maistui! Viikonloppuisin päivystys käy lähinnä ovella kääntymässä. Nytkin sitä odotellessa!

Mulla on oma huone, jonka saan sisustaa mieleisekseni. Se on vielä aika karu, koska seinille en ole ripustanut mitään, verhot eivät ole omat ja päiväpeittokin niin tylsä ruskea, että kuvaan en kehdannut sitä edes laittaa. Sänky ja työpöytä tuolin kanssa olivat jo valmiina, joten periaatteessa mun ei olisi tarvinnut tuoda mukanani yhtään mitään. Silti omat lakanat, matto ja muutama astia (muumimuki) tuntuu paljon kotoisammalta kuin valmiina annetut.

En tiedä saanko kuvata muita asuintiloja, joten tämän postauksen kuvat ovat pääosin omasta huoneestani. Yhteisistä tiloista löytyy tilava eteiskäytävä, olohuone sohvineen, televisioineen ja ruokapöytineen, keittiö, kylpyhuone ja wc, sekä parveke.

olohuonetta

 

Ennen kuin joku nero tulee kommentoimaan, että miten kuvittelin selviytyväni täällä kun syömishäiriökuntoutusosastolla, missä hoitajat olivat koko päivän paikalla, en pärjännyt, niin: elo täällä on sujunut paljon helpommin kuin kuntsarilla, kun ei tarvitse seurata myös muiden syömisiin liittyvää ahdistusta.   Laitosmaisen asuinympäristön sijaan asunto on tavallisessa kerrostalossa naapureina vanhuksia ja lapsiperheitä.

Tekee hyvää kun saa vihdoinkin ottaa enemmän vastuuta itsestään: kaikkia rahoja ei voi käyttää vaatteisiin, keikkoihin ja matkusteluun, jotta rahaa jää loppukuusta myös ruokaan. Ja itse asiassa tykkään siitä, että saan suunnitella ja valmistaa ateriat itse. Suunnitella ja suunnitella: ruoat, mitä ollaan yhdessä tehty on mun päätöksiä ku oon saanu päteä hyvän vegeruoan puolesta, mutta kun itselle pitää jotain tehdä, ostan puolivalmista... Joka tapauksessa saan syödä vapaasti juuri niitä ruokia, jotka itselle tuntuvat sopivimmilta ja haastaa itseäni pikkuhiljaa. Myönnän ettei tällainen vapaus toimi joka päivä, esimerkiksi viime viikko meni aika kaaoksessa kun kämppis oli muualla. Vähän jo ennalta pelottaa, miten pärjään kun tuo muuttaa pois.

Oon anyways viihtynyt täällä alun ennakkoluuloista huolimatta, ja tämä tuettu asumismuoto tuntuu itselle sopivalta tällä hetkellä. Kuten Elli Haloo sano mulle joulukuun loppupuolella: oon onnekas kun oon saanut tällaisen mahdollisuuden, jokainen nuori tarvitsisi itsenäistyessään samanlaisen avun asumiseen.

Nyt lähden pyykkitupaan hakemaan pyykkejä. Oikein hyvää viikonloppua kaikille!

Hei hei, mitä kuuluu?

Tekis mieli tulla inisee, että mieltä painaa jokin selittämätön ahdistus ja koko viikko on mennyt lamaantuneena sen vallassa, mutta en jaksa alkaa miettä ja eritellä asiaa sen enempää. Parempi keskittyä tulevaan ja antaa negatiivisten tunteiden tulla ja mennä.

Syömishäiriöpoliklinikalle oli vihdoin (oikeasti) viimeinen aika. 45 minuutin tapaamisen sijaan siellä vierähti jopa kaksi tuntia, kun lopulta sihteerikin innostui mun kanssa juttelemaan. En tavallaan ihmettele, että ihmiset halusivat kuulla kuulumisiani, olenhan ollut kyseisessä paikassa asiakkaana peräti kuusi vuotta.
Huomenna maanantaina mulla on verkosto, johon vielä myös sh-hoitajani tulee mukaan. Mulla ois vielä läjä loppupalautepapereita täytettävänä sitä ennen, kohta niiden kimppuun.

Vihdoin perjantaina sain itseni liikkeelle näkemään muitakin kun hoitotahoja. Kävin porukoilla syömässä ja maistamassa pistaasi-pullaa (joka maistui marsipaanilta). Siitä suuntasin Kamppiin tapaamaan Iidaa ja siellä vierähtikin yllättäen kolme tuntia. Sain samalla varattua ajan viimeisimmän tauoinnin uudelleenväritystä varten. Kyynärtaipeeseen ja arpien päälle väri tosiaan tarttuu vähän epätasaisesti, minkä takia sain ensi viikolle korjausajan. Onneksi tuo kestää kuulemma vain viitisentoista minuuttia, on meinaa aika kivulias paikka.

Eilen lauantaina kierreltiin Oonan kanssa Itiksessä. Mun ei pitänyt ostaa mitään, mutta kun löytyi kaikkea kivaa..! Oli ihana nähdä pitkästä aikaa toista, jonka kanssa toipuminen on suunnilleen samassa pisteessä. Käytiin Hesessä syömässä pehmikset kinuskikastikkeella, ja yleensä olisin potenut huonoa omaatuntoa kun söin sen vohveleineen päivineen, mutta nyt tuo tuntui täysin luontevalta shoppailun lomassa. Tällainen pieni onnistuminen pistää miettimään, että ei oo ohjat syömishäiriön kanssa kauheen tiukasti omissa käsissä tällä hetkellä..

Tänään aamun löhöilin sohvalla ja luin. Tavoitteena oli päästä käymään ulkona ees hetken ajan, mutta lunta satoi niin kauheasti ettei jaksanut lähteä hankeen tarpomaan. Joonas pistäytyi kahville ja lähdettiin lopulta hänen luokseen pelaamaan Mariokartia.

Kattelin tossa myös lukion neljännen jakson kurssitarjontaa ja mietin pitäiskö suorittaa loppuun ensimmäisessä jaksossa kesken jäänyt äidinkieli. Ja oli tuolla näköjään historiakin K-merkinnällä. En vaan tiedä onko liian suuri harppaus yrittää jatkaa koulua kun elämässä on niin paljon muitakin muuttujia tällä hetkellä. Lisäksi kun sisäinen pieni perfektionistini ei voi suorittaa kursseja rennosti omaksi iloksi, vaan on tavoiteltava kuuta taivaalta. Ja kun en enää ole edes varma, että onko lukio se mun juttu.

Eli ei mulle sen kummempia, päivä kerrallaan.

My saturday

Päiväni kuvina -postaukset ovat olleet toivottuja, joten tässä taas yksi sellainen!

Pahoittelen viime viikkojen blogihiljaisuutta, mikä johtuu siitä että läppärini hajosi uutenavuotena. Nyt mulla on käytössäni vain kuusi vuotta vanha HP:ni, ja tähän palaa hitauden takia hermot hyvin nopeasti...

Mutta aiheeseen:

Heräsin Uglydoll-perheeni keskeltä, joka täydentyi ennen joulua uudella vihreällä jäsenellä.

Groody näyttää aika tuskaselta

Aamupuuron sekaan olen alkanut lisätä siementen lisäksi vähän soijarouhetta proteiinien turvaamiseksi. Pitää nälkääkin paljon paremmin kuin pelkät kaurahiutaleet. Oon myös lukemassa Harry Pottereita uudestaan (eli ehkä kymmenennen kerran) läpi. Parin päivän takainen Alan Rickmanin - Kalkaroksen näyttelijän - kuolema myös tuntuu siltä, kuin osa lapsuutta olisi kadonnut. Oon jopa suunnitellut Always/suojelius-aiheisen tatuoinnin ottamista, mutta rahatilanne tulee vastaan.

Vaatekriiseilin jälleen pahemman kerran. Housujen alle pitää mahtua vähintään yhdet sukkikset, jottei ulkona jäädy pystyyn. Jäänyt vahingossa kuviinkin legginsien toinen lahje sukan päälle, voi jes.

Ja meikit naamaan ennen terapiaan lähtöä. Matkaan kuluu yli tunti, mikä saa todellakin tuntemaan että asun jossain Jumalan selän takana.

Metrolla steissille ja steissiltä Espoon junaan.

 

Olin katsonut ajan väärin, joten mulla olikin yhtäkkiä tunti ylimääräistä aikaa Leppävaarassa. Käytin sen Sellon kauppakeskuksessa. Ginasta löysin itse tekemääni pipoon sopivan tuubihuivin ja Cybershopissa kävin käyttämässä viime vuodelta kertyneet bonukset.

kamera mukana, niin pari luontokuvaakin oli pakko napsia

Terapian jälkeen isä haki mut autolla porukoille. Matkalla käytiin ostamassa Jaguariin jotain tököttiä, kun auto oli kai jotenkin rikki ja ruokakaupassa - tai isä kävi kun mä jäin parkkihalliin autoon murjottamaan. Perillä äiti oli tehnyt minestronekeittoa myöhäiseksi lounaaksi.

Vanhemmat tarjoutuivat vielä heittämään mut takaisin kotiin, mutta olin saanut autoilusta tarpeekseni, joten lähdin taittamaan matkaa itsekseni julkisilla.

 

Matkalta ostin mukaani deli-salaatin iltapalaksi. Kannattaa muuten noihin ostaa kurkut ja tomaatit erikseen ja pilkkoa ne joukkoon kotona, jos siihen on mahdollisuus. Kurkkukin painaa paljon vaikka on lähes pelkkää vettä ja viidentoista euron kilohintaan sitä ei kauhean hyvällä omallatunnolla syö.

teetä pillillä

Illalla sävyttelin vielä hiuksia suihkussa käydessäni ja katsoin Selviytyjiä yksikseni, kun kämppikseni oli muualla yötä.

Rauhallinen lauantai siis, kerrankin!

Uusi ulkoasu

Anteeksi pieni kaaos blogissa, vaihdan paraikaa ulkoasua! Edellinen alkoi olla liian syksyinen, nyt kun ollaan selkeästi talven puolella ja luntakin on maassa.

Mitä pidätte lopputuloksesta? Mobiiliselaajatkin, katsastakaa internetversio ;))

Metrolla kotiin

Muutin vuodenvaihteessa uusiin maisemiin Itä-Helsinkiin. Tänään kiertelin ensimmäistä kertaa katselemassa uutta asuinympäristöä. Juuri satanut lumi ja auringonlasku teki maisemasta aika kauniin. Antaa kuvien puhua puolestaan.

Ehkä mä opin viihtymään täällä, vaikka naapurusto ei enää koostu suomenruotsalaisista, keskustaan ei kävele kymmenessä minuutissa ja ruokakauppa on hieman kauempana kuin samassa korttelissa. Mutta ainakin kerrostalo on rauhallinen ja luonto heti takapihalla ♥

Kämppäpostausta ajattelin tehdä myöhemmin, kunhan saan oman huoneeni järjestykseen.