I eat whatever I want

Saan nostettua painoa ilman ateriasuunnitelmaa kotioloissa ja salaa olen aika hemmetin ylpeä itsestäni! Viime oksentamiskerrastakin on jo kuukausi, ja päivä päivältä häiritsevät kompensointiajatukset vähenevät. En itsekään tiedä miten oon saanut tän muutoksen tehtyä, enkä väitä ettei se olisi vaatinut töitä ja hampaidenkiristelyä.

Tietysti auttaa, että päähäni on iskostunut vuosien varrella niin monen ateriasuunnitelman sisältö, että vaikken laske kaloreita osaan suunnilleen arvioida kuinka paljon on syötävä. Pitkään vegenä oltuani tiedän myös miten koostaa kasvisruokavalio, jotta saa esimerkiksi tarpeeksi proteiinia.

aamupalaloja

Mitä mä oikeastaan syön? Ihan normaalia itse tehtyä kotiruokaa, välillä valmista tai puolivalmista jos laiskottaa. En ole enää vähään aikaan ostanut itse kotiin lainkaan eläinperäisiä tuotteita, joten suurimmaksi osaksi vegaanilinjalla mennään. Oonkin innostunut kokeilemaan keittiön puolella kaikkea uutta, esimerkiksi ensi viikolla ajattelin kokeilla ensi kertaa tehdä itse seitania. Mulla ei oikeastaan ole enää pelkoruokia, vaikka tietyt ruoka-aineet ovat vaikeampia kuin toiset. Syön herkkuja ilman suurempia tunnontuskia. Jos ruoan jälkeen tekee mieli makeaa, mikään ei estä syömästä jälkkäriä. Usein napostelen myös aterioiden välillä, enkä kyttää minuuttiaikataulun kanssa ruoka-aikoja. Tällä hetkellä syön kolme isompaa ateriaa päivässä ja niiden väliin välipaloja miten tekee mieli. Ruokailuvälit venyvät usein turhan pitkiksi, mutta mä oon sitä tyyppiä että syön mieluummin harvemmin ja enemmän kerralla.

lounaita

Syön omasta mielestäni aivan älyttömän paljon, mutten ehkä ole paras sanomaan mikä on paljon, liikaa tai edes riittävästi. Ennen kuin kukaan anonyymi tulee kirjoittamaan sanaakaan mun painosta tai siitä että se tällä menolla vain jatkaa nousuaan, niin mä olen sitä mieltä että suurin ongelma ei ole se että vedän joka päivä karkkia, keksiä, jätskiä ja muuta epäterveellistä, vaan tärkeintä on että ylipäätään syön lähes kymmenen vuoden sairastamisen jälkeen.

välipaloja ja eväitä

 
Melkein joka viikko me käydään äidin kanssa ulkona lounaalla, mikä onkin ehkä turvallisin mahdollinen tapa totutella uudelleen syömään ravintolassa. Nykyään mä jopa odotan perjantaita, jotta saa sushia tai muuta hyvää, vaikka ennen olisin ahdistunut ja ajatellut ateriointia ainakin viikon etukäteen. Neljä vuotta sitten skippasin siskon rippijuhlat, koska pelkäsin juhlapöydän tarjoiluja yli kaiken. Viime viikkoiset ylioppilasjuhlat sujuivat kuitenkin todella hyvin. Juttelin sukulaisten, kummien ja perhetuttujen kanssa, maistoin kaikkea tarjolla olevaa ja otin kakkua jopa lisää vaikka ukki jo vähän vihjaili että voiko noin paljon muka syödä.

Kyllä voi, koska anoreksialle haistatteleminen on parasta mitä oon pitkään aikaan tehnyt!

Kuopioon tieni vei

Lähdin viime sunnuntaina bussilla kaverini Oonan luokse Kuopioon, josta kotiuduin myöhään torstai-iltana. Oli tosi hyvä reissu, vaikka etukäteen stressasinkin miten syömiset sujuvat uudessa ympäristössä ja miten selviän ahdistuksen kanssa, jos sellainen iskee. Pelot olivat kuitenkin turhia, enkä jaksanut miettiä edes ulkonäköäni, vaikka kuljin meikittä topissa ja shortseissa.

En voinut lakata hämmästelemästä kuinka "maalla" oltiin. Oli ihan kesä ja oleiltiin suurin osa ajasta ulkona. Käytiin rannalla, vaikkakin järvivesi oli niin kylmää, että pystyin kiroillen kahlaamaan vain polviin asti. Onnistuin jotenkin polttamaan vasemman käteni arpien kohdalta, ilmeisesti ne ovat muuta ihoa herkempiä auringolle. Päivistä tuntui loppuvan tunnit kesken, vaikkei mitään erikoisempaa tehtykään.

Meillä oli hoidettavana Rasmus-labbis, joten herättiin aamuisin viimeistään kahdeksalta aamupalalle ja koiraa ulkoiluttamaan. 

Sovittiin myös Nooran kanssa, että nähdään ja käytiin lammen rannalla istuskelemassa useampi tunti. asiaa riitti niin sairauden kuin muunkin elämän ympäriltä ja itselläni oli ainakin todella hauskaa. Paikalle saapui enemmänkin väkeä, mutta viihdyin ennalta tuntemattomassa porukassa yllättävän hyvin. 

Oonalla oli juuri ollut synttärit, joten maanantaina tuhottiin kahdestaan skumppapullon kanssa puolikas täytekakku iltapalaksi. Ruokailut ei tainneet yhtenäkään päivänä sujua suunnitelmien mukaan. Joku ilta löydettiin itsemme Matkuksen Burger Kingistä shoppailukierroksen jälkeen, vaikka meidän piti käydä vain ruokakaupassa ihan toisella suunnalla. Yritettiin myös grillata, kumpikin ensikertalaisena. Ei saatu pallogrilliä syttymään kunnolla, joten kun kasvisvartaat olivat kymmenen minuuttia vain hikoilleet kuvun alla, kokeiltiin uutta kaasugrilliä, jolla sitten poltettiin osa ruoista.

Keskiviikkona vähän satoi, joten laulettiin sisällä Sing staria ja käytiin ajelemassa autolla ympäriinsä kuunnellen suomipoppia. Katsottiin myös Youtubesta suljetulle osastolle sijoittuva Sekasin-sarja, joka aiheen vakavuudesta huolimatta oli ihan sairaan hauska, osittain siitä syystä että itsellä on hyvin samankaltaisia kokemuksia osastoelämästä. 

Rasmus otti mut heti kaverikseen, kun rapsutin ja lässytin koiralle kuin mikäkin idiootti. Käytiin sen kanssa metsässä heittelemässä frisbeetä, jota koira kantoi mukanaan kuin suurtakin aarretta. Koiran logiikalla noutaminen vain oli luokkaa: "Heitä frisbee, älä ota sitä multa, heitä vaan."

Kokeilin ensimmäistä kertaa tehdä seppeleen, joka kesti päässä tasan sen aikaa että saatiin pari kuvaa otettua. Ihan hyvä yritys silti.

Torstain paluumatka meni huomattavasti mukavammin kuin Kuopioon päin ajo, sillä Oona tuli samaa matkaa Helsinkiin. Vallattiin bussin takapenkki ja naurettiin yliväsyneinä tyhmille jutuille. Hämähäkki meinas häätää meidät toiselle puolelle linja-autoa, mutta sekin onneksi jätti meidät lopulta rauhaan.

Kotiinpaluu tuotti pienimuotoisen ahdistuksen, mutta siitäkin on nyt terapian ja vanhemmilla vietetyn yön jälkeen selvitty. Nyt kuitenkin lähden ihan mielelläni takaisin omaan kotiin täältä siskon ylioppilasjuhlien hälystä :)

You wonder how I'm doing

Anteeksi totaalinen hiljaisuuteni, mutta mun huomio on ollut viime viikkoina aivan muissa asioissa kuin blogijutuissa. Lyhyen ajan sisällä on tapahtunut kaikenlaista, on ollut iloa ja surua laidasta laitaan. 

Kaikki tuntui jossain välissä jo kaatuvan päälle, mutta oon löytänyt jälleen motivaation kipinän, joka oli jo melkein sammuksissa.  Tänään tulee täyteen kaksi viikkoa oksentamatta siitä huolimatta, että oon syöny vaikka mitä pelkoruokia ja reilun kokoisia annoksia.

Ruoan ja kaloreiden miettiminen ei enää vie 70%:a mun ajatuksista, vaan mulla löytyy aikaa, energiaa ja mielenkiintoa muuhunkin. Jaksan keskittyä lukemiseen (vikassa Potterissa mennään), jääkiekko-otteluun ja hetkittäin jopa matematiikan laskuihin. Tykkään kävellä pitkiä lenkkejä luonnossa, eikä kaikki liikunta ole aina pakkoliikuntaa.

Ystäviä on ihana nähdä pidemmänkin tauon jälkeen, eikä hyvässä seurassa syöminen tai juominen tunnu enää ylitsepääsemättömän pahalta vaan suht' normaalilta.

Tietysti ruoka myös välillä ahdistaa ja olen omiin silmiini aivan järkyttävän iso. Kavereiden mielestä näytän terveemmältä ja kauniimmalta, mutta itelläni on vieras olo tässä kropassa jo nyt, vaikka normaalipainoon on vielä useampi kilo matkaa. Kuitenkin kun järkeilee, mitä nuo muutamat kilot jaksamisen ja harrastamisen kannalta merkitsee, mä haluan (/ osa musta haluaa) nostaa painoni normaaliin.

Mun asumista asumisvalmennusyksikössä päätettiin jatkaa ainakin syyskuun loppuun asti. Kämppiskin muutti pois tämän kuun alussa, joten saan nyt oleilla kolmelle tarkoitetussa soluasunnossa ihan itsekseni. Viihdyn parhaiten itsekseni, joten kuvio ei häiritse ollenkaan, päin vastoin. Oon saanut ottaa Lunankin muutamaksi päiväksi hoitoon, vaikka periaatteessa lemmikit eivät yksikössä ole sallittuja.

Hyvää alkavaa viikonloppua kaikille! Itse lähden sunnuntaina kaverin luokse Kuopioon muutamaksi päiväksi, jee! :--)

Tiistain asu

Kesä, kesä, kesä tulee!

Parina viime päivänä on ollut niin lämmintä ja aurinkoista, että ulkona tarkenee tällainen ikuinen palelijakin. Nahka- ja farkkutakille on ollut käyttöä, vaikkakin niiden kanssa ärsyttää kun kännykkä ei mahdu taskuun. Ei millään viitsisi ottaa laukkua mukaan kävelylle vain puhelimen takia. Olen ratkaissut ongelman käyttämällä hupparia (isommat taskut) takin alla, mutta kohta alkaa olla liian kuuma edes kevyemmälle kerrospukeutumiselle. Missä teidän puhelimet kulkee mukana, jos ei taskussa?

Sivusiili alkaa pikku hiljaa olla sen pituinen, että kampauksestakin saa välillä ihan siedettävän. Kokeilin värjätä tyvikasvun blondauksen jälkeen hiukset Herman's Amazing haircolorilla. Hiuksista tuli sinertävät puhtaan harmaan sijaan ja tyvi jäi hyvin kellertäväksi, mutta olen yrittänyt paikkailla keltaisimpia alueita mustalla color maskilla.

Tänään ajattelin ottaa rennosti, nytkin istun parvekkeella aamupäivän auringossa teemukin kanssa ilman kiirettä mihinkään. Heräsin jo viiden aikaan ja oon aamun siivoillu, lakannu kynsiä ja tuijotellut Norppaliveä, vaikka Pullervoa ei näy. Ohjaajakin ehti jo käydä ja lähteä. Iltapäivällä olisi vielä kirjoitusryhmä, johon ajattelin osallistua ainakin käymällä kuuntelemassa muiden tekstejä.

Hyvää keskiviikkoa kaikille, nauttikaa elämästä!

I love you mom!

Sunnuntainen äitienpäivä oli ensimmäinen moneen vuoteen, kun en saanut toivottaa äidilleni onnea heti herättyäni (tai siis hänen herättyään...) Nuorin siskoni toivottavasti hoiti tämän puolen, kun ainoana meistä kolmesta lapsesta enää asuu kotona. Askartelin siis kortin valmiiksi kaikessa rauhassa ja kriiseilin asuni kanssa. Ilmeisesti oli kuitenkin ihan hyvä valinta, kun mummi kehui jälkeen päin eritisen söpöksi.

Viemisiksi tein vegaanisia marenkeja. Niistä ei tullut yhtä hyviä kuin kokeiluversioista, mutta kaikki uskaltautuivat maistamaan vaikka kikherneliemi ainesosana arveluttikin.

Resepti on yksinkertainen, vaikka valmistamisessa meneekin paljon kauemmin kuin perinteisissä kananmunamarengeissa. Tässä versiossa valkuainen korvataan siis käyttövalmiina myytävien tölkkikikherneiden säilöntäliemellä.

Tarvitset:
- 1,5dl kikherneiden lientä
- 1,5dl sokeria
- 1tl vaniljasokeria
- 2tl limeä

Itse käytin melkein koko Gogreenin kikhernetölkin nesteen, josta erotin liemen herneistä siivilän avulla. Heitin kulhoon loput aineet ja vatkasin ne sähkövatkaimella (n. 10min) kovaksi vaahdoksi. Massa pakastepussiin ja toiseen kulmaan pieni reikä. Pursotin pellille pieniä kiekkoja ja kuivatin uunissa 110°C:ssa reilun puolitoista tuntia. Paistoaika riippuu marenkien koosta.

Suuntasin neljäksi vanhempieni luokse kakkukahveille. Paikalla olivat myös molemmat siskot, koira, isän vanhemmat ja setäni.

Juttelin toki vähän kaikkien kanssa, mutta silti poden vähän omaatuntoa kun viihdyin paremmin koiran kanssa omassa huoneessa ja mustikkapiirakkaa söin mieluummin itsekseni keittiön pöydän ääressä, kun muut istuivat olohuoneessa. Jotenkin isommassa porukassa on vaikea olla, joten sovinkin isovanhempien kanssa tapaamisen myöhemmäksi (täksi päiväksi) ja äidin kanssa lounastetaan toivottavasti taas perjantaina.

MM-jääkiekon Suomi - USA -peli sattui tulemaan juuri sopivasti, koska mun kämppiksen muutettua viime viikolla pois, lähti myös televisio! En löydä netistä lätkämatseja livenä, joten pelien seuraaminen on luokkaa: kun naapurista kuuluu huutoa, päivitä Ilta-Sanomien sivu ja kysele WhatsAppin kautta mitä tapahtuu. Näin kerran vuodessa kun tota töllötintä tarvitsisi, niin.. Ei voi olla näin huono tuuri! Euroviisujen seuraaminen toivottavasti onnistuu tänään Areenan kautta.

Ymmärtääkö kukaan muu naispuolinen mun tuskan, kun en voi katsoa urheilua?

Valokuvia keväältä

Oon kuvaillut luontoa enemmänkin viime viikkoina, mutta kiitos laiskuuteni en viitsi enää julkaista kuvia jäistä sun muista. Muutos luonnossa tapahtuu aivan uskomattoman nopeasti ja nyt viime päivien lämpötilat ovat herättäneet kasvien ja eläinten lisäksi myös ihmiset. Tänään täällä Helsingissä näkyi poikkeuksellisen paljon porukkaa ulkona: naisia kesämekoissa, miehiä ilman paitaa, koiria kieli ulkona ja terassit melkein täynnä auringosta ja säästä nauttivia tuopillisen äärellä.

Itsekin olen viihtynyt tänään ulkona ja parvekkeen ovi auki, mutta tän lämmön hehkutuksen sijaan mun piti tulla julkaisemaan muutama viime aikoina ottamani valokuva. Joten tässä tulee:

Oon ajatellut, että nää valokuvapostaukset on teidän lukijoiden mielestä tylsiä. Osa varmasti lukee blogiani vai anoreksian takia (eikä aliravittuja aivoja kiinnosta muu kuin ruoka ja toisen huono vointi). Tänään kuitenkin yksi kaveri kertoi, että katselisi mielellään enemmänkin mun kuvailuita. Joten: luontokuvia blogiin vai ei?

Kuulumisia ja muita turhuuksia

Аnteeksi lähes kuukauden hiljaisuus! Jotenkin päivä päivältä kynnys kirjoittaa vain kasvaa, koska asiaa tuntuu olevan jopa liikaa, enkä tiedä mistä aloittaa. Päässäni suunnittelen postauksia, mutta sanat jäävät lopulta vain aivoihin ja kuvat tietokoneen kansioihin. Olen viime viikkoina avannut koneen lähinnä musiikkia kuunnellakseni tai Netflixiä katsoakseni.

Mulla ois suunnitteilla postauksia (luonto)valokuvista, resepteistä ja kännykkäkuvia muutaman viikon aterioista, ajatuksia anoreksiasta ja kuulumisista tarkemmin. On vain niin vaivalloista lisätä kuvat maailman hitaimman yli kuusi vuotta vanhan läppärin kautta, ja kun Cromebook olisi korjausta vailla niin... On myös kiva kun huomaa kameran muistikortin olevan täynnä kesken kuvausreissun. Että kyllä ne kuvat kannattaisi ehkä välillä siirtää koneelle ja osa myös blogin puolelle.

Mutta nyt kuulumisia lyhyesti! Mulla on mennyt aivan uskomattoman hyvin syömishäiriön suhteen. Olin tossa kaks kokonaista viikkoa oksentamatta (ennätys about vuoteen) siitä huolimatta että söin, ainakin omasta mielestäni, normaalisti/paljon. Joka tapauksessa tarpeeksi ja monipuolisesti kokeillen uusia juttuja. Yritin ehkä ottaa liian suuria harppauksia kerralla paranemisen suhteen ja se tietenkin kostautui lopulta... Takapakit ovatkin sitten olleet kuin astuminen uimarannalla äkkisyvään, josta ei noin vain pyristelläkään takaisin ylös. Väärien käytösmallien korjaamiseen menee ainakin pari päivää, koska anorektiset ajatukset ovat tiukassa.

Mulla alkoi myös vihdoin viime viikolla päivätoiminta, mutta tämän viikon olen vain nukkunut kotona jättäen kaikki ei-niin-tärkeät tapaamiset kokonaan väliin. Pitäisi liikkua enemmän näiden seinien ulkopuolelle, mutta jostain syystä mua alkaa syömisen jälkeen aina väsyttää niin paljon, että on pakko ottaa päikkärit (ekat tosiaan jo aamupalan jälkeen viimeistään kymmeneltä, vaikka olisin herännyt kuinka pirteänä).

Oon ollu sosiaalinen ja nähny kavereita. Joonas halus kokeilla mun kameraa ja tässä edustava lopputulos:

Ja vappu! No, vappu on mennyt mun osalta suht' rauhallisesti. Aloitin juhlimisen tosin jo perjantaina kun oltiin Oonan kanssa menossa Vantaalle katsomaan Sannia. Perutun keikan sijaan juhlittiinkin Ellinooran laulaessa. Ei huono sekään! Аamun hotelliaamiainen kruunas vielä kaiken, kun sai kaikkea hyvää tavallisen puuron kylkeen. Maistoin lähes kaikkea, vaik toi toinen väittikin että puuro riittää. Mut kyl kukkakaaligratiini oli paljon parempaa ku perus neljänviljanpuuro.

Vappuaattona, löysin itseni jälleen kerran Kaivopuistosta. Väkeä oli suht' vähän, joten päätin hakea Luna-dogen vanhemmilta mukaan viettää aikaa piknikviltillä. Joku neropattijuhlija kuitenkin keksi sytyttää ilotulitteen (pam pam!), eikä sen jälkeen auttanut kuin viedä pelokas koira takaisin kotiin.
Tänäänkin oon ollut holittomalla linjalla, vaikka Etelä-Helsingin suunnalla jälleen liikuinkin. Kaivarissa ei ilmeisesti väenpaljouden takia ollut kenttää, koska äiti ei vastannut puhelimeen. En sit uskaltanut syödä porukoiden jääkaapista mitään ilman lupaa, joten vietin pari tuntia koiran kanssa, kunnes oli pakko palata kotiin syömään :(

Pirteenä siis alkaneeseen toukokuuhun. Miten teidän vappu meni, onko hauskoja sattumia tai ylipäätään edes muistikuvia? Tänään sunnuntaina on ollut ihanan lämmin päivä, joten ajatukset karkailee jo kesään ja ootan vaan että vene lasketaan vesille ja pääsee purjehtimaan!

Hyvää toukokuuta kaikille, lupaan ilmoitella itsestäni useammin :)