2018/03/20

Kuopijo

Vietin viime viikon Kuopiossa ystäväni luona. Bussi lähti tiistaiaamuna Kampista kello 08.30, joten olin perillä Kuopiossa jo kahden maissa. Oisin voinut istua bussissa vielä pari tuntia lisää, sillä kirja jäi niin jännittävään kohtaan. Muutenkin oli ihan mukava matkustaa melkein tyhjässä linja-autossa.



Käytiin heittämässä mun tavarat Oonan uudelle kämpälle ja lähdettiin kauppaan. Ruoaksi tehtiin feta-parsakaalipiirakkaa ja seuraavana päivänä hampurilaisia qvinoa-pihveillä. Onnistui hyvin ja olin iloinen kun kerrankin ei tarvinnut itse tiskata, heh.



Helsingissä satoi vettä, kun lähdin, joten ajattelin, että talvi-converset on ihan riittävät kengät. Kuopiossa kuitenkin satoi lunta ihan kunnolla, joten kaduin kenkävalintaani heti bussista ulos astuttuani. Varsinkin kun päätettiin yksi päivä oikaista lammen jään yli ulkoiluttamaan koiraa, niin pikkasen nauratti ja sukat olivat märkinä kun lunta riitti polveen asti.





Käytiin siis joka päivä Niiralassa ulkoiluttamassa Kaapo Oonan äidin luona. Kaapo on alle vuoden ikäinen labbis-poika, joten sillä riitti energiaa hyppiä lumivalleihin ja leikkiä vetoleikkiä umpihangessa.





Ei tehty mitään kovin erikoista. Juteltiin kaikki mielen päällä olevat asiat läpi, käytiin pelaamassa Pokémonia ja lainaamassa Oonalle virkkauskirjoja kirjastosta. Katottiin Youtubesta vanhoja Salkkarit-pätkiä ja naurettiin Iidan anoreksia -jaksoille. Muistan kun joskus triggeröidyin niistä, mutta nyt vain lähinnä nauratti. Joku on ladannut tubeen kaikki Eliasta koskevat klipit ja niitä saatiin katsottua useampi kymmen.


uusi venytyskoru

Keskiviikkona käytiin baarissa pelaamassa Huojuvaa tornia ja Yatzya ja myöhemmin lähdettiin vielä laulamaan karaokea.



Torstaina nukuttiin pitkään, tai mä nukuin, ja heti aamupalan jälkeen lähdettiin taas viemään koiraa.





Tultiin takaisin hakemaan uikkarit ja syömään välipalaa ja sitten lähdettiin Rauhalahteen uimaan. Kylpylässä oli vain muutama muu meidän lisäksi, joten saatiin lillua rauhassa lämpöaltaassa ja laskea mäkeä. Mun lemppari oli kuitenkin ulkoallas, oli outoa uida lämpimässä vedessä kun ympärillä oli lunta ja pakkasta.

Uinnin jälkeen käytiin ulkona syömässä ja olin koko loppuillan aivan ähkyssä.





Mulla ois ollut aika kampaajalle, mutta sairastapauksen takia se peruuntui ja päädyin itse leikkelemään otsatukkani lyhyemmäksi. Nyt kotona meinasin myös blondata tyven ja katsoa sen jälkeen mitä suoraväriä tai sävytettä tällä kertaa laittaisi.

Perjantaina lähti bussi takaisin kohti Helsinkiä. Sain luettua kirjani melkein loppuun, vaikka loppumatkasta joku älykääpiö kuuntelikin musiikkia ilman kuulokkeita ja keskittyminen oli sen takia vähän vaikeaa.

Oli mukava reissu, mutta nyt pysyttelen jonkin aikaa ihan vain kotosalla.

2018/03/08

Lomaa arjesta

En voi sanoa, että viime viikkoina olisi mennyt hyvin. Tuntuu, että olen pudonnut arkirytmin tuolle puolen. Ensin kulttuuripaja, aka mun päivätoiminta, oli viikon kiinni leirin takia. Sitten olin flunssassa suljettuna neljän seinän sisälle melkein kaksi viikkoa.

Maanantaina dkt-ryhmän jälkeen lähdin junalla mummolaan (kamala sana). Oli ihanaa päästä valmiiseen päivällispöytään, koska kotona ruokailut eivät ole juurikaan sujuneet. Pitkästä aikaa sain myös nukuttua kunnon yöunet.

löytyi pokémoneja

Tehtiin mummin kanssa 1000 palan palapeli, luin pari sataa sivua kirjasta, nukuin päiväunia, kuuntelin toisella korvalla Emmerdalen tapahtumia ja sain huomautuksia kuinka puhelin piippailee koko ajan.



Nyt olen takaisin kotona ja Demppu juoksentelee makkarissa. Musta tuntuu, että päivitän snäppiin (@nnnouy) ihan liikaa hamsterijuttuja, mutta yrittäkää ymmärtää: Demi on välillä ainoa elävä olento, jota päivän aikana näen. Ihana ja ärsyttävä sellainen.

Hyvää naistenpäivää teille kaikille vahvoille naisille!

2018/02/28

Flu flu fly away

Olen ollut nyt noin viikon kipeänä ja käytännössä asunut sohvallani. Kuumetta ei ole ollut, vain jonkin verran lämpöä, mutta olo on ollut siitä huolimatta aika vetämätön. Lisäksi ääni on ollut aivan maassa, eikä se vieläkään ihan normaali ole. Nenäliinapaketteja olen kuluttanut enemmän kuin omatunto sallii, mutta johonkin sitä on niistettävä kun pää on täynnä räkää (varmasti halusitte kuulla tämän).

Syömiset alkoivat viikon kuluessa mennä yhä huompaan suuntaan, joten eilen illalla soitin vanhemmille ja kysyin saisinko tulla sinne käymään. Toki oli muitakin syitä siihen, että halusin välillä pois kotoa. Isä haki mut, katsottiin yhdessä telkkaa ja mä sain nukkua sohvalla koiran kanssa.



Aamulla vanhemmat lähtivät tietysti töihin ja me jäätiin päiväksi Lunan kaa kahden. Mulla on jo sen verran parempi olo, että rakensin pienen "agility-radan" ja opeteltiin koiran kanssa uutta temppua.



Ehti hyvin myös laittaa kasvonaamion

Aloitin yhden Torey Haydenin kirjan, mutta parin sivun jälkeen tajusin lukeneeni teoksen jo joskus aiemmin. Pomin siis vanhempien kirjahyllystä Dan Brownin "Meteoriitin" ja aloin lukea sitä. Otin kirjan mukaan kotiin, sillä sain edellisen kirjaston kirjan loppuun pari päivää sitten.



Pari viikkoa sitten tuli televisiosta syömishäiriöelokuva "Sairaan hoikka", jota en silloin jaksanut katsoa, mutta pyysin äitiä laittamaan sen tallennukseen. Katsoin kyseisen leffan tänään ja sen myötä iski suunnaton halu laihduttaa. Loppu oli kuitenkin niin surullinen, että sinne menivät ne laihdutushalut ja alkoi itkettää.



Syötiin yhdessä äidin kanssa päivällistä ja aika pian sen jälkeen lähdinkin jo ratikalla kotiin, koska täällä odottaa pieni hamsteri ulkoiluaan oltuaan koko viime illan häkissään.

Kaikki tapaamiset olen joutunut viime viikolta ja alkuviikosta peruuttamaan, mukaanlukien kummipojan tapaamisen ja vikan agilitykerran, mutta huomenna ajattelin jo uskaltautua polille terapeutin tapaamiseen.

2018/02/22

Friends and dogs

Istuttiin eilen iltaa tyttöjen kesken Kalliossa. Oli hauskaa, onneksi uskalsin jättää kodin turvalliset seinät ja lähteä. Tosin Fannyn kanssa laulamisen seurauksena ääni lähti, mutta eipä sitä tarvitsekaan näin yksin kotona sairastaessa. Tulin siis kipeäksi pitkästä aikaa.













Ei mulla muuta, haluan vain muistuttaa että tähän sairastamisen oheen mahtuu silloin tällöin myös kavereita ja hauskoja hetkiä. Ja näiden hetkien takia täällä kannattaa elää.

2018/02/07

I need a hobby

Meillä alkoi Lunan kanssa viiden kerran agilityn jatkokurssi viime viikon maanantaina. Olenkin nyt parina sunnuntaina hakenut Lunan mun luokse, jottei enää agilitypäivänä tarvitse sumplia saanko haettua koiran ajoissa siskolta.

Maanantaina heräsin pakostakin aikaisin kun Luna alkoi kerjätä ruokaa jo puoli seitsemän aikaan. Kävin heittämässä nappulat kuppiin ja painuin takaisin nukkumaan. Kahdeksalta nousin syömään omaa aamupalaani ja kymmeneltä kun koirakin alkoi taas osoittaa elonmerkkejä, lähdettiin ulos.




Oli aivan ihana aurinoinen ilma ja vaikka olin etukäteen suunnitellut, että kierretään vain lyhyt lenkki, oltiin ulkona toista tuntia. Viime viikolla tein sen virheen, että puuhasin koiran kanssa liian paljon päivän aikana, jolloin sen mielenkiinto ei enää illalla riittänyt esteiden hyppimiseen niin paljon kuin olisin halunnut.




Lounaan jälkeen Luna jäi pariksi tunniksi yksin, kun kävin polilla hoitokokouksessa. Mun kuntoutustukea jatkettiin vuodella eteenpäin ja sovittiin, että vaikka nyt meneekin taas paremmin, en vielä tässä vaiheessa jatka Vamoksessa, vaan keskityn parantumiseen ja sietämään vitosella alkavan luvun vaa'alla. Ja kun kuun lopulla aloitan vihdoin dkt:ssa, on siinä jo ihan riittävästi ohjelmaa.




Viideltä lähdettiin Lunan kanssa junalla Kannelmäkeen ja käveltiin sieltä Konalaan hallille. Tällä kertaa meillä meni paljon paremmin kuin ekalla kerralla, koska olin itsekin skarpimpana ohjaamassa. Mentiin hyppyjä, keppejä ja putkia eri kulmista lähestymällä.

Oli kivaa, mutta ei me tätä "kunnon harrastuksena" kuitenkaan enää aloiteta ihan Lunan iänkin (8-vuotta) takia. Mutta jos kaveripiiristä löytyisi joku, jonka kanssa hallia silloin tällöin vuokrata, voisi olla kiva käydä aina välillä harjoittelemassa.

2018/02/01

It's not a snow storm

Sisäpäivä, koska ulkona tuulee ja sataa lunta vaakatasossa. Säässä ei sinänsä ole mitään valittamista, mun mielestä on ihanaa että talvella sataa lunta! Mutta jos ulos ei ole pakko lähteä, niin mikä ihana tekosyy istua koko päivä kotona.


Nukuin pitkään, söin aamupalaksi muroja ja leipää soijaleikkeleellä (joka maistuu siltä kun lauantaimakkara muistoissani maistuu). Sen jälkeen olen oikeastaan vain istunut sohvannurkassa selaillen puhelinta, lukien kirjaa ja nukkuen päikkäreitä. Oon viime aikoina ollut todella väsynyt ja tekisi melkein mieli vain nukkua kellon ympäri. Polihoitaja soitti ja perui lakon takia huomisen ajan, joten huomennakaan ei tarvitse herätä aikaisin.

En ilmeisesti ole ainoa, jonka unirytmi heittelee miten sattuu, koska Demikin oli hereillä aamupäivällä. Se ei halunnut ulos häkistä, mutta annoin tuoreruoaksi punajuurta ja salaattia.

Aamulta ei Dempusta ole kuvia, joten tässä neiti eilen kiipeilemässä häkin päällä

Netflix ei toimi, koska tilillä ei ole tarpeeksi saldoa kuukausimaksuun, joten olen pitkästä aikaa katsonut Katsomosta Salkkareita. Olen vähän pihalla siitä, mitä sarjassa tapahtuu, mutta melko hyvin olen päässyt kärryille näin puolen vuoden tauon jälkeen.


Ei tässä kai muuta. Viime päivinä on ahdistanut pelkkä olemassaolo, mutta siitä huolimatta olen yrittänyt syödä vähintään 3000 kcal päivässä. Mulla on pakastimessa avaamaton puolen litran Oatlyn vaniljajäätelöpakkaus. Uskallanko syödä sen kokonaan iltapalaksi?

2018/01/24

Let food be the medicine

Olen kuvannut syömisiäni terapeutilleni jo pidemmän aikaa Recovery Record -sovelluksen kautta, joten ajattelin jakaa samoja kuvia aterioistani myös teille, koska multa usein kysytään miten ja mitä syön.

En noudata ateriasuunnitelmaa kirjaimellisesti, mutta säännöllisyydestä ja vähimmäismääristä yritän pitää kiinni. Välillä olen syönyt puoli pussia karkkia kerralla tai useamman rivin suklaalevystä ja miettinyt, että onko tämä ahmimista kun olen tuntia aiemmin syönyt jo ihan kunnon annoksen normaalia ruokaa. En ole silti oksentanut, vaan yrittänyt järkeillä, että kroppa tarvitsee karkkeja jos niitä kerran tekee mieli.


aamulla puuroa siemenillä ja maapähkinävoilla, tai muroja ja leipää

Oon kokeillut erilaisia ruokia: pastaa, nuudelia, laatikoita, kasvispihvejä ja pizzaa. Olen korvannut leivän vihiksellä, syönyt leffrassa popcornia ja käynyt ex-tempore kaverin kanssa jätskillä ilman että paino on ryöstäytynyt käsistä. Kyllä, välillä pelottaa, ahdistaa ja tekisi mieli repiä hiukset päästä, mutta nekin tunteet menevät lopulta ohi.

makaronilaatikkoa, pasta bolognesea nyhtispyöryköillä, falafeleja ja kukkakaalimuusia, kikhernecouscousia

bataatti-tofulaatikkoa, mustapapupihvejä ja leipää, ohraa ja tofu-kaurakermakastiketta, perunaa ja kasvispyöryköitä

Ruokahalua tai nälkää ei juurikaan ole kokenut, joten olen pakottanut itseni syömään kellon mukaan muutaman tunnin välein. Olen odottanut, että "extreme hunger" iskisi pitkän rajoittamisen jälkeen, mutta lautaselle koottu annos on ainakin tähän asti riittänyt ilman että olisi tarvinnut santsata.

Päiviksen jälkeen olen uskaltanut lisätä ruokavaliooni leipää, mehua ja kaakaota, jotka ovat aika käteviä välipaloja.

Välillä syön lounaaksi keittoa, jolloin pitää muistaa ottaa lisäksi pari leipää tai sämpylä. Salaatteja syön mieluiten iltapalaksi, koska lounaalla ruokaisa ja vitamiinipitoinen salaatti ei vain täytä tarpeeksi. Ei niistä jää varsinaisesti nälkä, mutta ei myöskään kylläinen olo.


Ravintolassakin on tullu käytyä useamman kerran, mutta kuvia käynneistä ei jostain syystä ole tullut otettua. Sushi-buffa x 3, perheen kanssa Roban uusi Yes yes yes -kasvisravintola, jne.

kasvistortilla ja ranut Hesessä, jätskiä, synttärikakkua, itse tehtyjä hamppareita

Paino on noussut kiitettävästi ja välillä vesiturvotus tuntuu sormenpäissä asti. Tukalan olon pitäisi kuitenkin mennä ohitse, joten nyt vain kärvistellään. Onneksi on sohva ja Netflixissä riittää sarjoja ja leffoja katsottavaksi...

2018/01/21

Weeks go by

Eletään vuoden kolmannen viikon sunnuntaita ja vaikka tuntuu ettei mitään ole tapahtunut, olen tarkemmin ajateltuna saanut paljonkin aikaan tammikuun aikana. Ja mikä tärkeintä: olen saanut pidettyä ruokailuista kiinni paremmin kuin olisin itsekään uskonut.

Vuorokausirytmini on ollut päin ties mitä, mikä tarkoittaa että olen välillä saanut itseni kunnolla hereille vasta iltapäivällä. Vanha tietokoneeni suostuu pitkästä aikaa pyörittämään Netflixiä, joten koska sain kuvan hdmi:n kautta television ruudulle, olen innostunut taas katsomaan leffoja ja jatkamaan paria sarjaa yli vuoden tauon jälkeen. Aika paljon mukavampaa kuin tihrustaa miniläppärin näyttöä.

Olen laittanut olohuonetta enemmän kodin näköiseksi. Sain vihdoin tv-tason ja osasin jopa koota sen itse ohjeiden mukaan. Olen myös yrittänyt askarrella lampunvarjostinta, mutta ainakaan tällä hetkellä se ei näytä siltä kuin olisin halunnut. Mietin ostanko lisää tarvikkeita vai luovutanko vain projektin suhteen.

Tällä viikolla jaksoin käydä Syli:ssä ja kulttuuripajalla parina päivänä. Luna oli mun luona yhden yön hoidossa ja tiistaina sekin pääsi pajalle mukaan kun oli koirapäivä. Näin kavereita, kävin keikalla ja tupareissa. Lauantaina pelasin kolme tuntia Pokémon Go:ta Ruttopuistossa ja muualla keskustassa toisten pelaajien kanssa.

Eipä mun arkeeni tällä hetkellä paljon muuta kuulukaan. Demistäkään ei ole ollut seuraa kuin parina iltana, koska se on usein herännyt vasta puolita öin, jolloin olen itse jo nukkumassa.

Seuraavalla kerralla ajattelin tulla postaamaan ruokajuttuja. Lähden torstaina isovanhemmille, joten palaillaan ennen sitä.

Olisiko teillä aiheita, joista haluaisitte minun kirjoittavan?

2018/01/02

2017

Selailin koneeltani tänä vuonna järkkärillä otettuja kuvia ja päätin tehdä pienen koosteen viime vuodestani. Vaikka nyt muutaman kuukauden on mennyt vähän kurjemmin, tuli etenkin alkuvuoden kuvia valitessani hyvä olo kun muistelin ihmisiä, tapahtumia ja ilmoja.

TAMMIKUU

Mulla oli hyvä ja rauhallinen olo itseni kanssa ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Mulla oli ensimmäistä kertaa täysin oma vuokra-asunto ja vieläpää Etelä-Helsingissä, jossa tunnen oloni kotoisaksi. Valokuvasin paljon ja arki toimi.



HELMIKUU

Myös fyysinen vointi koheni koko ajan, joten hankin salikortin ja ensimmäistä kertaa sain painoni nostettua normaaliin. Päätin myös monen vuoden haikailun jälkeen vihdoin hankkia itselleni hamsterin ja haettiin Demi-vauva kasvattajalta Turusta asti.




MAALISKUU

Putkiremontin takia tuli taas muutto, mutta onneksi aivan nurkan taakse. Mulla alkoi myös päiväsairaalajakso Aurorassa. Oma kroppa ahdisti, mutta samalla oli upeaa huomata mitä kaikkea (lähes) terveellä kropalla oikeasti jaksaa tehdä. Nautin liikunnasta, vaikka luulin etten enää ikinä siihen kykene.




HUHTIKUU

Päivät päiväsairaalassa ja uusien taitojen opettelu väsyttivät ja vapaa-ajalla nukuinkin paljon. Silti vuorokausi- ja ruokarytmi pysyivät hyvinä. Luontokuvauksen lisäksi myös keikkakuvaus alkoi kiinnostaa enemmän.




TOUKOKUU

Sää alkoi muuttua kesäisemmäksi ja ihailin luonnon heräämistä. Jaksoin nähdä kavereita sen sijaan, että olisin jäänyt vain kotiin neljän seinän sisälle.





KESÄKUU

Pukeutuminen kiinnosti ja musta oli kiva suunnitella asukokonaisuuksia, kun ulkona kerrankin tarkeni. Deminkin kanssa tuli puuhailtua sekä aamuin että illoin, kun neiti kerran oli hereillä.




HEINÄKUU

Päiväsairaala jäi tauolle ja "lomalla" juhlin Prideja, istuin kavereiden kanssa puistoissa, kävin festareilla ja vietin viikon purjeveneellä. Unirytmi oli mitä sattuu, mutta kesällähän kuuluu valvoa?




ELOKUU

Palasin vielä kolmeksi viikoksi päivikselle, minkä jälkeen aloitin Vamoksessa kolmena päivänä viikossa. Uuteen paikkaan totuttelussa kesti, mutta tykkäsin ryhmästä. Paras ystäväni synnytti pojan ja pääsin kummiksi ♥




SYYSKUU

Taas tuli muutto eteen ja vaihdoin kaupunginosaa. Uusi kämppäni on paljon isompi kuin entiset, joten kotona on yhä aika tyhjää. Mulla meni useampi kuukausi ennen kuin sain tavaroita muuttolaatikoista paikalleen.



LOKAKUU

Syömiset olivat muutaman kuukauden aikana menneet pahasti alamäkeen, joten sain lähetteen syömishäiriöklinikalle ja kävin syksyn aikana kolmella hoitojaksolla päiväosastolla. Kävin myös mummolassa hakemassa tuulta siipien alle, mutta kotona syömiset eivät ottaneet sujuakseen.



MARRASKUU

Poltin paljon tuoksukynttilöitä pimeässä istuen. Jaksaminen oli niin maassa, että päätin jättää Vamoksen toistaiseksi tauolle. Ajatukset olivat kiinni ruoassa ja liikkumisessa. Aloin pelätä, että kroppa ei kestä enää jatkuvaa oksentelua ja rääkkiä.



JOULUKUU

Mieliala oli aika matalalla ja välillä olin suorastaan toivoton, kun en saanut otetta syömisiin osastosta huolimatta. Silti yleistä tunnetta kuvailisin sanalla toivokas. Odotin joulua ja kävin monella keikalla.





En pidä uudenvuodenlupauksista, mutta tavoitteeksi tälle vuodelle asetan oman hyvinvointini. Yritän taas etsiä asioita, joista nautin ja huolehtia itsestäni. Kroppa kuntoon ja josko pääkin tulisi pikku hiljaa perässä.

Ihanaa uutta vuotta kaikille!