Miksen saa aikaiseksi tehdä yhtään mitään? Viimeinen kesälomaviikko ja homehdun vain kotona. Tänään en voinut aamulla edes viedä koiraa ulos, koska joku oli varastanut avaimeni, enkä olisi päässyt enää takaisin kotiin ilman niitä.
Viikonloppuna sentään olin baarissa. Nähtiin ehkä parhaan ystäväni kanssa pitkästä aikaa, käytiin kaupungilla ensin shoppailemassa ja sitten illalla lähdettiin Tavastian lauantaidiscoon juhlimaan. Meidän kesäloman ohjelmat on mennyt ristiin melkein koko kesän, tuo on mökkeillyt ja ollut reilaamassa juuri silloin kun olen ollut kaupungissa ja päinvastoin.
Varastin ensimmäistä kertaa elämässäni. En mitään suurta, mutta silti.
Huomenna on Kivelän poli, mutta siellä ei onneksi punnita. Jutellaan vaan. Pitäisi puhua kaikesta muusta kun syömishäiriöstä, mutta se on niin suuri osa mun elämää, että pakko sitäkin on välillä sivuuttaa. Sanon, etten tiedä paljonko painan, vaikka ramppaan vaa'alla useamman kerran päivässä. Ujostuttaa taas mennä tuonne, siitä tuntuu olevan puoli vuotta kun viimeksi kävin. Pelkään, etten keksin mitään puhuttavaa, mitä jos istunkin siellä täysin tuppisuuna?
Stressaan myös koulun alkua. Näin untakin, missä istuin ruotsin tunnilla, enkä osannut yhtään mitään. Apuaaa....
Voihan nyt, älä ainakaan jää varastelukierteeseen.. Tunnen liian hyvin monia, jotka on jääneet kiinni.
VastaaPoistalopeta se varastaminen heti alkuunsa! ei se kannata. ite en oo varastanut ikinä, enkä edes voisi kuvitella niin tekeväni. vaikka joskus onkin pitänyt miettii mikä on oikein ja mikä väärin. mutta ei se tuo mitään hyvää. lupaan sen!
VastaaPoistaihana tää sun sivun uus modaus <3