2011/08/24

Because I Want You

Värjäilin hiuksia. Nyt on otsatukassa pinkkiä.

Oltiin rakkaan Ankun kanssa eilen keskustassa. Ja mä varastin, taas. Pitäis lopettaa toi ennen kun jää kiinni, mutta kun siitä tulee niin kivat sävärit kun kävelee turvaporttien läpi ja odottaa että ne alkaisivat soida. Adrenaliinipiikki. Ostin hiuksiin myös pinkkimustan pesukarhuraidan.

Lääkäri. Se sanoi, että mun hoito syömishäiriöpolilla on vaan näennäistä, että käyn siellä vaan juttelemassa ja nyökkäilen ja myönnyn, mutten silti mitään tee. Mun hoito junnaa paikoillaan, paino ei liiku mihinkään. Painoindeksi oli tänään 14,1 alaspäin oltiin menty viikossa vaan 100 grammaa. Pohdittiin, että kannattaako tuolla jatkaa, kun en ole valmis mihinkään (=osastohoitoon tai kotiruokailuihin). Onhan mulla vielä tavallinen psykiatrian poliklinikka, joka vois tarjota ryhmiä ja muuta. Ymmärsin asian siis näin: joko osastolle tai kokonaan ulos. Ehkä mä sinne osastollekin voisin mennä, mutta kun mulla on koulu kesken!



Koulusta en saa mitään irti. Istun tunnilla, kuuntelen, kirjoitan, mutten ole paikalla ollenkaan. Kun yritän pinnistellä ja saada opettajan sanat menemään aivoihin, en kuitenkaan saa puheesta mitään selvää. Läksyjä lukiessakin sanat soljuvat silmieni läpi, mutta vaikka lukisin saman lauseen kymmenen kertaa, en tajua siitä mitään.

Ja mä haluan ton naisen. Parasta mitä mulle on vähään aikaan sattunut. Tuntuu, että maailma menee vaan alaspäin ja jään jumiin jonnekin pimeään. Sinä olet tullut mun elämään kiskomaan mut pois sieltä hämärästä ei-mistään. Et kuulemma mene pois. Ja mä haluan uskaltaa luottaa suhun.

Käteen sattuu. Kannattaa viillellä melkein joka ilta. Ehkä sinä saat sen loppumaan.

2 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Sanoit, että et voi mennä osastolle, koska sulla on koulu kesken. Kuitenkin myönnät myös, että koulussakäynti ja opiskeleminen eivät suju. Voisiko ratkaisu siis olla: menet osastolle, parannut (tuut ensin parempaan kuntoon ja sitten olosi kohenee pikkuhiljaa kohti täydellistä parantumista), tuut takaisin ja jatkat koulua paremmin voimin.

    VastaaPoista