Syömiset menevät päin p*rsettä, mutta en jaksa välittää. Ahdistaa kun en laihdu, mutta ei se toisaalta ihmetytäkään. Oksennan niin pahasti, että koko elimistö on varmaankin sekaisin. Napsin kalium-tabletteja, jottei labra-arvot romahtaisi.
Seuraava poliaika on vasta ensi viikolla, vai parin viikon päästä? En edes tiedä, koska ei kiinnosta. Kyllä sen kännykästä näkisi, joten ei se ainakaan kokonaan unohdu. Aika on joka tapauksessa lääkärille, jolle en uskalla samalla tavalla purkaa asioita kuin hoitajalleni. Hoitajani on lomalla, joten seuraavaa keskustelukertaa saa odottaa. Sain myös poliajan Kivelään, jossa en ole käynyt kevään osastolle joutumisen jälkeen.
Sain vihdoin blondattua hiukset uusiksi, pitää ottaa kuvaa joku päivä. Jos vain jaksaisin meikata joskus. En halua poistua kotoa, koska uskon olevani niin ruma. En kehtaa mennä ihmisten ilmoille. Tänäänkin kävin ulkona vain äidin kanssa sen verran, että käytiin ostamasta torilta herneitä ja kaupasta aineet ruokaan. Ei minusta ole tähän elämään, enkä kestä ihmisten tsemppausta. En minä kuitenkaan saa järjestystä elämääni ja tuotan vain kaikille pettymyksen.
Ethän luo itsellesi paineita siitä mitä muut ajattelevat. Et tuota kenellekään pettymystä, elä itseäsi varten. En tiedä miltä anoreksian kanssa eläminen tuntuu, ei tiedä moni muukaan.Kenelle kaikille sinä tuottaisit pettymyksen? Ihmisille jotka eivät tiedä miltä tuntuu kuin kyseinen sairaus varjostaa elämää?
VastaaPoistaKoska olen jo pidemmän aikaa seuraillut blogiasi nousee mieleeni millainen lapsuus sinulla oli? Milloin sairaus puhkesi? Ei tarvitse vastata, olen vain utelias :)
Plaque rat, tuotan pettymyksen läheisilleni. Äitikin kyseli tänään, että eikö olisi jo aika päästää sairaudesta irti, että tätä samaa on jatkunut jo kolme vuotta. Vaikka minulle tätä on kestänyt pidempään, hoitoni alkamisesta on kohta se kolme vuotta.
VastaaPoistaLapsuuteni oli kaikin puolin hyvä, olen vanhin kolmesta lapsesta, mutten ikinä ole tuntenut olevani mikään roolimalli siskoilleni. Sairaus alkoi vasta joskus 15-vuotiaana, mutta olen ollut alipainoinen aina ja muistan tarkkailleeni painoani jo ala-asteellakin jonkun verran.
oletko varma että sun lapsuus oli kaikin tavoin hyvä?
VastaaPoistaItsekin akattelin kauan niin. Tuntui väärältä, kiittämättömältä ja itsekkäältä edes teoriassa ajatella mitään muuta, ja sairaus tuntui kokonaan omalta syyltä. Olen kuitenkin vuosien varrella ymmärtänyt, ettei lapsuuteni ollut niin hyvä kun olin kuvitellut. Kesti kauan ennen kuin ymmärsin että saan olla pettynyt lapsena kokemiini asioihin ja vanhempieni suorituksiin, ilman että minun täytyy syyttää siitä heitä. Kärsimykset joita olen kokenut ovat vain periytyneet heidän oimista kärsimyksistä. Vanheemmilleen voi ja saa olla vihainen syyttämättä heitä välinpitämättömyydestä tai tahallisesta satuttamisesta tai laiminlyönnistä.
Kärsimykset eivät aina johdu väkivallasta tai muusta konkreettisesta tapahtumasta. Ratkaisevaa on mitä olet lapsena tuntenut. Jos jo lapsena ajattelit painoa ja ulkonäköä, et ole voinut hyvin. Sellaisia aisoita ei lasten tulisi edes tiedostaa.
Oletko käynyt terapiassa?
Itseäni se on auttanut vaikka en ole päässyt sairaudesta eroon. Se on kyllä tuskallisen hidasta, mutta kannattavaa. VAikka olisit käynytkin, jos voit huonosti suosittelen terapiaa jokatapauksessa, intensiivistä ja pitkäkestoista, analyytistä mutta myös kognitiivista. Eli menneisyyteen ja tulevaisuuten suuntaavaa. Elämä on joskus sietämättömän raskasta, turhauttavaa ja tivottoman tuntuista, pitkiäkin aikoja, sikti ei kannata luovuttaa. Jos me paranemme tästä osaamme takuulla nauttia elmästä, sillä tämän kanssa eläminen vetää elämänlaadun niin mahdottoman alas, että usein tuntuu että muut vastoinkäymiset olisi helppo kestää tähän eritykseen, itseinhoon ja häpeään verrattuna.
Mieti vielä, millaisekta susta lapsena TUNTUI?
Anonyymi: Ainoa huono asia, jonka lapsuudestani muistan on se, kun vanhemmat tulivat myöhään hakemaan päiväkodista. Saatoimme siskoni kanssa istua viimeisinä aulassa vain odottaen.
VastaaPoistaTerapiassa en ole käynyt. Näin alipainoisena siinä ei kai olisi järkeäkään kun ei mikään mene päähän x)