Mikä päivä, huhuh, en jaksa enää tämmösii. Jääkaapin tyhjennystä vatsan kautta vessanpönttöön. Oksennan keuhkoni pihalle, tuntuu kuin olisin uinut kilometrikaupalla posliinijumalan reunalla kyykkien. Ja vielä useampaan kertaan. En kestä enää näitä päiviä. Onneksi (vaikka samalla pelottaakin) koulu alkaa ja tulee jotain muutakin sisältöä päiviin kuin syöminen ja oksuilu. Koska sitä mun loma on, ei mitään muuta.
Paino nousee hitaasti, nyt se on tullut viikossa jo melkein puoli kiloa ylöspäin. Vaikken yhtään haluisi. Sais saatana vaan laskea. Kun koulu alkaa, en syö enää mitään. Tai syön, mutta vaan sen verran, etten liho tästä enää yhtään.
Tänään uskaltauduin ulos neljän seinän sisältä. Kävely oli pitkästä aikaa vapauttavaa. Ei pakkoa, mitä se nykyään aina on. Kaikki liikunta on pakkoa. Pakko kuluttaa, laihduttaa. Askel, toinen ja päässä soivat tyhmät lorut, jos iPod unohtuu korvilta soittamasta musiikkia. "Yksi, kaksi, olen läski."
Koulu. Ei mulla ole siellä enää kavereita. Kaikki kirjotti ylioppilaaksi kesän alussa. Opiskelua surkastuneilla aivoilla. En odota, että olisin hyvä missään. Valitsin toissapäivänä Wilman kautta itselleni kolme kurssia ekaan jaksoon: uskontoa, matematiikkaa ja biologiaa. Nyt harmittaa, etten ilmoittautunut myös terveystiedon kurssille, mutta porskutetaan eteenpäin noilla kolmella. Kouluun palaaminen suorastaan pelottaa, tuntuu, että oon ihan ulkopuolinen. Lisäksi mietityttää, että miten jaksan opiskella. Onneksi kouluun on vain muutaman minuutin matka kävellen, ei tule liian suurta houkutusta jättää menemättä aamuisin.
Täälläkin samoissa fiiliksissä ja kolmella kurssilla koulussa... ei kykene.
VastaaPoista