2011/12/22

Damn Silence

Suljetulla. Olin muka liian vaaraksi itselleni nelosella. Eihän minut tikattu kuin kaksi kertaa. Nyt on ranteessa yhteensä yhdeksän tikkiä. Kukaan ei uskaltanut viedä minua ulos siltä varalta että hyppäisin auton alle. Miksi? Enhän minä halua kuolla.

Ensimmäisen tikkauksen jälkeen sain vielä armoa, jos en vahingoittaisi itseäni, saisin vielä jäädä. Enkä minä edes satuttanut, vähän vain raavin peukaloa auki ja kerran heittäydyin polvilleni. Tuon takia pidettiin ylimääräinen hoitokokous, jossa ei ollut edes omaa lääkäriäni. Päätettiin, että lähden kotiin.

Kun menin pakkaamaan tavaroitani, otin terän ja viilsin. Veri on lämmintä kun se valuu kättä pitkin. Kun hoitaja tuli katsomaan miten pärjään, tuli aika kiire lääkekansliaan katsomaan miltä papereihin kiedottu käteni näyttää. Päädyttiin taas tikkaamaan ja minut siirrettiin tarkkailuun yhdeksänteen kerrokseen suljetulle osastolle.

Tulee nenämahaletku, jos en syö. Vaikka painan varmasti sen saatanan 45 kiloa. Miksi minua pitää vielä ruokkia, lihottaa? Painoindeksikin on päälle 16, miksi en saa liikkua senkään vertaa, että kävelisin käytävällä edestakaisin.

Puhun halusta parantua, mutta en halua tehdä sitä täällä. Neloselle en kuulemma pääse enää ikinä, joten työ pitää tehdä yksin. Huomenna on mahdollisuus päästä pois. Ja niiiiin toivon, että pääsen kotiin. Onhan sentään joulu, vaikka ei yhtään siltä tunnu.

7 kommenttia:

  1. "Oma motivaatio kuitenkin on se tärkein" <-toi lause on aina ärsyttäny mua osastolla ja lääkärin tapaamisissa. Ok ymmärrän ollaan täysi-ikäisiä mut mitä sitten kun omat voimat ei riitä? Ja taistelee aika lailla vastaan lausetta mikä hoitajilta yleensä tulee "se et ole sinä, se on se sairaus, sinä et voi sille mitään". Sairaus =motivaation puute?
    koita pärjätä pikkuinen<3

    VastaaPoista
  2. Koita pärjätä pieni, pienihän olet vieläkin.. Minunkin tekisi mieli heittää tuon hoitajan pää jorpakkoon ja heti perään tämä puhelin..

    VastaaPoista
  3. "Sairaus =motivaation puute?", tota mäki aina ihmettelen. mut ei kai kukaan voi tehdä muuta ku odottaa et se elämänhalu syttyy, ja koittaa pitää ihminen elossa siihen asti. sairaus on ku huume...

    VastaaPoista
  4. Eikä!! Ei ne nelosella ymmärrä näköjään mitään. Säännöt ovat sääntöjä eikä nelosella saisi vahingoittaa itseään mutta entä sitten ruuanpiilottelu, pakkoliikunta ja oksentaminen? Ahdistusta nekin ovat eikä niiden takia lennä ulos vaikkei pystyisikään hillitsemään itseään. Etkä suinkaan ole ainut joka on valutellut verta osastolla. Koita selvitä!<3 Kaunis olet ja blogisi on aivan mahtava!

    VastaaPoista
  5. voi pikkariikkistä nooraa <3 koita selvitä siellä

    VastaaPoista
  6. Mä haluaisin lyödä kaikkia lässynlässyn "voi pikkiriikkistä" juttuja, sori, mut se on niiiin taudinprovosointia, eikä auta yhtään. Mä ymmärrän ton nelosen politiikan itsensä satuttamista, ja rakas, sä oot mennyt nyt aivan liian pitkälle. Sä puhut toivottavasti sarkasmilla, etkä sillä että oikeasti luulet "enhän minä satuttanut" että se olis pikkujuttu.

    Mua sattuu niin paljon sun takia, sydän hakkaa ja kädet hikoaa joka kerta kun avaan sun blogin. Pitäispä ne sut suljetulla tai jollain muulla osastolla. Oot niin vaikeassa ja syvässä paikassa nyt, ettei siitä ole apua jos meet kotiin... taas, kotiin, osastolle, kotiin. Antaisin raajani jos se sais sut lakkaamaan itsesi satuttamisen, nälkiinnyttämisen ja kiduttamisen. Tiedän että oot sairas, mutta terä on silti aina omassa kädessä ja sinä sitä liikutat.

    Oot musta niin ihana ja tärkeä, toivon sulle rauhallista joulua, että saisit voimii ja näkisit sulle tärkeitä ihmisiä. Joku päivä sä voit vielä paremmin, joku päivä tää paska helpottaa. *haleja*

    VastaaPoista
  7. toisaalta oon sama mieltä kuin muut ennen papperii, toisaalta samaa mieltä kuin papper.
    itehän sitä itteään satuttaa.
    mutta kumminkin toivon, että oot turvassa siellä ysillä.
    että oot turvassa JOSSAIN.
    samalla tajuun, ett sairaus on sairaus, etkä ittees tahalteen satuta.
    samalla toivon, että sulta otettais kaikki tavarat pois, jotta lähtis nekin joilla itteäs satutat.

    KUMPA OLISIT TURVASSA JOSSAIN!
    etkö voi ite antaa tavaroitasi evakkoon? eikö sulla ole mitään itsesuojeluvaistoa, että antaisit tavarasi pois, jottet pääse satuttamaan itteesi?
    mietin vaaan, kun itellä on jonkimoinen vaisto vielä tallessa... meinasi lähtee henki taas, mutta taas kumminkin onnistuis soittaa apua/neuvoa hädissäni, ennen kuin ehdein kuin ehdein itteni tappaa. en tiedä, ehkä mulla on jonkimoinen itsensäsuojeluvaisto vielä olemasa. kumpa olis sullakin.

    VastaaPoista