2013/02/28

Sick Pig

Taas kipeänä. Ei oo onneks kuumetta, vain vähän lämpöä: 37,2'C. Viime yö meni kuitenkin oksentaessa, oli niin paha olo. Sain nousta parin tunnin välein istumaan vessanpöntön viereen ja helpotusta sai vasta kun mahahapot nousivat ylös. Hyi että.

Oon silti tänään koonnut ateriani suunnitelman mukaan ja nyt onkin erittäin läski olo. En voi uskoo, että mun on syötävä niin paljon. Silti ilman valvontaa oon kiltisti pistelly kaiken alas ja ollut jopa hieman ylpeä itsestäni - vaikka anorektinen puoli väittää jotain aivan muuta. Jogurttia puuroa perunaa papuja raejuustoa leipää ja kaikkea lihottavaa.

Eilen tuli oksennettua aamupala ja kaliumit on varmaan taas sitä luokkaa, että meinasin pyörtyä matkalla polille. Vaaka näytti 39,3kg, paino laskenu parissa viikossa puolisen kiloa. Tän päivän syömisillä se on varmaan noussut saman verran.

Kiitos viime viikkoisen Temestan yliannostuksen saattaa maksa-arvot nyt olla päin peetä. Ainakin tikkaushaava on muuttunut ympäriltä ihan keltaseks, vaikkei siinä aiemmin ollut edes mustelmaa. Maanantaina on aika terveyskeskukseen poistattamaan tikit ja kuulemaan labratuloksista. Huomenna siis pitäisi raahautua verikokeisiin. Toivottavasti ei oo mikään pielessä.

Lainaan tyttöystäväni vaatteita, koska omat tuntuvat pieniltä. Äh, nyt on pakko lähteä kävelylle kuluttamaan. Ahdistaa liikaa ja ne tarvittavat lääkkeetkin on piilotettu...

19 kommenttia:

  1. Sinäkö possu? Rehellisesti - näytätkö omasta mielestäsi possulta tuossa kuvassa?

    Minun mielipiteeni on, että jalkasi ovat pelkkää luuta ja nahkaa. Näkeehän sen jo noista kengistäkin, kun olemattomat nilkkasi suorastaan hukkuvat niihin. Sen ei pitäisi olla kenellekään mysteeri, että olet alipainoinen.

    Anteeksi suora puhe, mutta hyssyttely on perseestä. Olen huolissani sinusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka mä kuinka tuota kuvaa tuijottelen, en vain näe itseäni alipainoisena :< Tiedän olevani, mutta silmät valehtelee.

      Poista
  2. Hui saameri mikä kroppa. :( Voit syödä ihan hyvillä mielillä, pieni.

    VastaaPoista
  3. Voi että, toivottavasti tervehdyt nopeasti. Kipeänä olo on inhottavaa. Ihana kuulla että syöt vaikka se tuntuisikin vaikealta. Olet vielä noin 80 kilon päässä possusta, joten nyt annat sellaisille ajatuksille turpaan ja ruokaa suuhun! :)
    Voimia! <3

    Ai niin, ihana nähdä sinun hymyilevän. Hymy pukee sua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamun jälkeen onneksi oksetus loppui, eikä aamupalan jälkeen syöminen enää tehnyt fyysisesti tiukkaa :)

      Poista
  4. Mä niin kovasti haluisin kirjoittaa luokkaa "tsemppiä pikkunen♥", mutta en vaan pysty: ymmärrätkö oikeesti, että suunta on taas alaspäin? oksennat ja paino putoaa. Haluutko sen terveen ja onnellisen elämän ilman anoreksiaa, vai haluastko takas sinne ahdistukseen ja masennukseen ja itsevihaan, jota oot kestänyt jo niin kauan? Etkö kuitenkin oo huomannut, ettei siellä ole mitään hyvää. Sun on kuitenkin tehtävä se valinta: elää vai kuolla. Ja voin vannoa 100% varmuudella, että jos valitset anoreksian, kuolet. Sun sydän ei kestä. Mä todellakin toivon, että valitset elämän, koska tiedän että sulla on tulevaisuudessa kaikkea hyvää, kun vaan jaksat taistella loppuun asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä^^:--(

      Poista
    2. Mä oon jotenki uskotellu itelleni, että tän muuton jälkeen kaikki on lähteny menee paremmin - ei edes ole, elän edelleen tässä samassa vanhassa. Mun täytyy todellakin nyt tukeutua ateriasuunnitelmaan ja kuunnella mitä polilla (ja täällä blogissakin) sanotaan. Ottaa ite vastuuta mun elämästä.

      Poista
  5. Saat todellakin olla ylpeä itsestäsi, että olet pystynyt syömään ateriasuunnitelman mukaan, sanoipa anoreksia mitä hyvänsä! Kun voitat itsesi muutaman kerran peräjälkeen, muuttuu syöminen aina vain helpommaksi. Sinä pystyt kyllä siihen!
    Etkä sinä ole possua nähnytkään, pienen pieni olet, vaikka saisit 20 kg painoa lisää. <3
    Tsemppiä ja toivottavasti labratulokset eivät olisi kovasti vinksallaan.

    VastaaPoista
  6. Eiks sun paino ollu viimeks 38.7? MUT NYT SYÖT ETKÄ OKSENNA, SUN PAINO VAA TIPPUU JA OOT KOHTA JOKU 25 KILONEN LETKUISSA MAKAAVA KUOLLUT...... VITTU, LUUKASA. NO OOTJO NYT, mut oikeesti mieti vähän mitä sun tyttöystävä ajattelee, ei se enää kauaa kattele!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tuokin^^ Mieti Noora nyt oikeesti mitä haluat.

      Poista
  7. Kävelyn sijaan lähdin bussilla lapsuuden kotiin syömään nuudeli-tofu-wokkia. Oli sen verran vetämätön olo, ettei tuolla sateessa viittinyt tallustaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että sait syötyä. Koita noudattaa tarkasti ateriasuunnitelmaa, ei sitä olla sulle ihan huviks vaan tehty. Sulle halutaan hyvä ja parempi olo. Jäät pian yksin jos annat kaiken syömishäiriölle.. :(
      Ihan oikeesti näytät niin luurangolle että jos kadulla sut näkisin niin luulisin etttä sulla oisi syöpä tms :<
      Koita syödä vaikka se helvetin vaikeeta onkin, se on silti ainut asia joka auttaa sua parantumaan.
      Oon ihan varma et oot kohta taas osastolla, lupaathan olla enää joutumatta sinne? Sä et kuulu sinne, sä kuulut saada elämän josta iloita ja nauttia.. Niin monta vuotta oot tohon paskaan jo tuhlannu. Todista mun väittämä vääräks äläkä joudu enää sairaalaan.

      Poista
  8. Sitä on nyt ikävä kyllä liikkeellä; oksennustautia, kuumeilua, ripulia, flunssaa jne. Toivottavasti oireilu on jo Sinun osaltasi ohi! Itse (*koputtaa puuta*) olen toistaiseksi säästynyt pöpöiltä.

    Saatkin olla tosi ylpeä, että olet pystynyt noudattamaan ateriasuunnitelmaa. Pidä siitä kiinni, se on nyt ainoa pelastuksesi. <3

    VastaaPoista
  9. Sä oot ihan kauheen pieni :( Onneks oot ees vähän saanut syötyä suunnitellun mukaisesti <3

    VastaaPoista
  10. Miksi valitset sairauden parisuhteen sijaan? Sun tyttös ansaitsee niin paljon parempaa, eikä sen kuulu hoivata sua. Ei nyt pahalla, mutta tajuatko edes, ettei sekään jaksa kauaa tollasta katsella eikä todellakaan tarvitse. Puhun kokemuksesta, olisinpa tajunnut sen silloin. Myös sä ansaitsisit paljon parempaa, tosin siihen voit vain sinä vaikuttaa.. Muista et sun perhe on aina sun perhe vaikka ois mikä, mutta parisuhde ei ole sidottu mihinkään "ikuiseen siteeseen" koskaan.

    Ota nyt oikeesti järki käteen, jos haluat hyvän ja terveen parisuhteen etkä satuttaa sun tyttöä...

    VastaaPoista
  11. heii,
    uusi lukija ilmoittautuu c:
    siula on ihana tyyli
    mutta ihan liian pieni olet.
    voimia♥

    VastaaPoista
  12. Mä tiedän että sä voitat tän vielä, oot vahva! Oot todella kaunis, mutta kauniinpi olisit jos saisit lisää painoa. Sä pystyt siihen, voimia <3
    -stella

    VastaaPoista
  13. Sä olet niin mielettömän hoikka ja kaunis, antaisin mitä vaan jos näyttäisin tuolta ♥ Muutama lisäkilo ei tekisi pahaa, päinvastoin

    VastaaPoista