2014/01/28

Run Like A Villain

Ei sais ajatella, mut... Miks ylipäätään annoin itseni sairastua silloin joskus? En alottanu syömistä kun huomasin jonkin olevan vialla, halusin olla laiha. Kuinka paljon helpompaa tää ois ollu jos oisin alottanu kamppailun jo silloin?
En jaksa hoitaa mitään perusjuttuja mitä pitäis, polille ja kirjastoon saan itseni pakotettua. Huoneessa on kaikki tavarat ja vaatteet lattialla, voin olla vaikka kuinka monta päivää käymättä suihkussa (....jjoo), enkä enää muista millon oon viimeks kunnolla nähny muita kun perheenjäseniä.

Tänään oli poli. Sain taas muistutuksen, kuinka pilaan sairaudellani koko kodin tunnelman. Perhe pääsis syömishäiriöstä eroon jos lähtisin, minä en, mutta ei ole oikein että mun takia kaikki kärsii. Yritän nyt jo olla mahdollisimman hiljaa ja näkymätön, mutta se ei riitä.
Ja jos kerran päihteet on syynä tähän oloon, jätetään ne sitten kokonaan pois. Eipä siinä kai ongelmaa. Vaik kyl se ois joskus kiva vetää siideri naamaan kun ahdistaa hirveesti, ku ei noita tarvittavia lääkkeitäkään oo. Tai käydä kavereiden kaa baarissa. Viime perjantaina sit vähän-viilsin kun olin ensin koko päivän yrittäny saada ajatukset muualle. Nyt lupasin lopettaa viiltelynkin ja puhua sen sijaan vanhemmille. Ihan kun mulla olisi täällä juttukaveri 24/7..

Hoitoon ei pääse, jos ei pysty sitoutumaan. Ja ennen sitä pitää näyttää kotona, että pystyy. Vaikeeta, ei mul oo kotona mitään kontrollia itseeni! Koska mun pää puhuu koko ajan vastaan "tee sitä tätä tota. ei ne yhtä viiltoo huomaa, se paranee viikossa ja voit sanoo polil et se on vanha. et sä tarvii puuroo, ku paino oli noussu." Mun oma ääni on liian heikko väittämään vastaan, häviin liian usein sille ristiriidalle. Jos päätän olla päivän oksentamatta, se ei välttämättä pidä edes yhden aterian yli. Koska kun pää sanoo "liikaa", se on liikaa. Terään tarttumisesta sen sijaan osaan kieltäytyä melkein joka kerta, silti muut näkevät vain haavat ja minä heidän katseistaan epäonnistumiseni. Joten piilottelen, koska en kestä katsoa sitä pettymystä, pelkoa ja turhautumista.

En tiedä miks. Välillä on vaan pakko satuttaa, vaikka pelkään kipua.
Pakko. Rangaistukseksi tai ansaitakseen jotakin.

Tänään lukitsin itseni vessaan iPodin ja kynsilakkojen kanssa kun alko ahdistaa. En tiedä kauanko istuin itkemässä, mutta en antanut itselleni lupaa tulla ulos ennen kuin olin rauhoittunut. Senkin jälkeen vielä jotain rauhallista, ajatukset poisvievää tekemistä. Ja nyt on kynnet lakattu yli kuukauden tauon jälkeen :)

Huomenna on ensimmäinen tapaaminen toimintaterapeutin kanssa, tehdään jotain arvioo. Ja siitä saakin lähtee heti terapiaan! Pitää varmaan kävästä apteekista ostaa nutri lounaaks, eväät tuntuu nyt niin vaikeilta...

ja vali vali, scusa !

14 kommenttia:

  1. No niin, Noora!

    1. Et ole itse ajanut itseäsi tuohon tilaan tai antanut itsesi sairastua. Sairaus ei ole valinta. KUKAAN ei valitse sairautta!
    2. "Miks... en alottanu syömistä kun huomasin jonkin olevan vialla." Kuulepas. Jos olisit sen tehnyt ei olisi olemassakaan sairautta nimeltä anoreksia nervosa. Edelleenkään sairaus tai sairauden oireet eivät ole valinta.
    3. Perheesi ei pääsisi syömishäiriöstä eroon tai helpommalla jos lähtisit. He rakastavat Sinua. He kantavat huolta Sinusta. Aina. Olit sitten fyysisesti missä tahansa.

    Mutta minä tiedän että Sinä tiedät jo kaiken tämän.

    Tuo hoitoon sitoutuminen ja pääsy onkin sitten kimurantimpi juttu. En voi muuta kuin toivoa ja rukoilla että saisit tsempattua riittävät "näytöt", jotta portit hoitoon avutuisivat. Mutta kun sairausonsairausonsairaus.

    - Ja löytääkö kukaan koskaan selitystä tälle sairaudelle... Luoja yksin tietää...

    Voimia Sinulle, kultaseni! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alettiin tehdä toimintaterapeutin kanssa toimintakyvyn tutkimusta. Kestää reilun kuukauden ja tapaamisia ja ryhmiä tms on useemman kerran viikossa. En jaksa olla asiasta mitään mieltä, mutta paikalla aion olla, vaikka kuinka masentaisi/ahdistaisi.

      Poista
    2. Ja nyt taas tiedostan kohdat 1 ja 2. Kolmosen kanssa on kamppailtavaa, koska eiks faktat tuu ammattilaisten suusta?

      Poista
    3. No nyt ei kyllä tunnu siltä, että faktat tulisi ammattilaisen suusta, ei todellakaan... Jospa kysyisit läheisiltäsi itseltään! <3

      Poista
  2. "Hoitoon ei pääse, jos ei pysty sitoutumaan. Ja ennen sitä pitää näyttää kotona, että pystyy." << Toi on niin epäreilua ja törkeetä!!! Hoitoon pitäs just päästä sillon kun kotona ei vaan pärjää tai jaksa! Suututtaa tommonen ihan hirveesti >;(

    Voimia Noora <3 Joka päivä oot lähempänä parempaa ja tervettä elämää.

    Pinja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös pakkohoidon perusteisiin kuulu, että hoitoon otetaan, jos henkilö on vaarallinen itselleen/muille. Sinä nyt tuskin muille oot, mutta itsellesi, periaatteessa joka päivä. Sekin on vaarallisuutta itselleen, jos ihminen nääntyy "omasta toimestaan". Sekä myös itsensä vahingoittaminen. Jotkut otetaan pakkohoitoon väkisin, toiset taas eivät pääse, vaikka tarvitsisivat hoitoa kipeästi. Niinkuin sinä Noora. :(

      Olen sitä mieltä, että ei ihmistä voi jättää tälläisessä tilanteessa omien voimiensa varaan. Anteeksi suorasanaisuuteni :(

      Poista
    2. Ei taida olla ihmistä, joka olis viiltellyn takia joutunut/päässyt pakkohoitoon.

      Ei se homma vaan toimi helsingissä/suomessa.

      Poista
    3. En ala arvostella Helsingin hoitoa, tähän on tyytyminen mitä on. Mulla ei varsinaisesti akuuttia hengenhätää tässä ole, pysyn elossa alle 15 bmi:llä. Ja kun syömishäiriötä yhdistettynä itsetuhoisuuteen ei hoideta missään, pitäisi ensin saada toinen ongelmista pois ennen osastomahdollisuutta. Eikä riitä, että uskoo itseensä ja lupaa yrittää.

      Poista
    4. Saamari, kyllä on hoitoasiat taas mallillaan Suomen maassa. Sitä joko on liian sairas tai ei riittävän sairas. Milloin olisi sopivan sairas?

      Poista
    5. Pistää kyl vihaks tommonen! >:---( Apua kuuluis saada sillonkun sitä oikeesti ihminen tarttee eikä vasta sitten kun on jo liian pitkällä ja kuolemaisillaan..
      Pinja

      Poista
    6. Tai väärällä tavalla sairas! Kukaan ei osaa sanoa johtuuko anoreksia masennuksesta vai masennus anoreksiasta. Masennusta ei voi hoitaa, ennen kuin aivot saa ravintoa, ja ravitsemuskuntoutusta valvotusti voidaan toteuttaa vasta kun osaan ajatella järkevämmin, eli jättää ajatuskuvion että syömisestä pitää rankaista itseään.

      Poista
    7. :--( Tosi tyhmää..

      Poista
  3. Oon lukenu jo pari tuntia tätä sun blogia, ja kyyneleet tullu silmiin useesti.. Tulee paha mieli, ku tajuaa että jollain voi olla niin paha olla, ja samalla omat masennusajat mieleen.. Mikään ei ole helppoa, mutta kaikesta pääsee yli jos tahtoo.. -V

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan liian moni on / on ollut sairas, mutta hyvillä mielin katsoo kun ihmiset nousee ja löytää oman itsensä kaiken pashan keskeltä. Mullakin on toivottavasti pahimmat ajat jo takana.

      Poista