Mietin myös minkälaisen asun laittaisin omiin hautajaisiini, jos pukeutuisin sinne vieraana. Neljän aikaan yöllä pengoin vaatteitani ja etsin tiettyä vaateyhdistelmää.. jota ei löytynyt, joten tyydyin kakkosvaihtoehtoon. Ja kävin kuvaamassakin sen aamukahdeksalta pihallamme meikattuani ensin itselleni syöpäsilmät.
Tulin kotiin, kävelin keittiöstä huoneeseeni ja jostain syystä jäin tuijottamaan yläpuolellani olevaa taulua, taulua jossa on minun maalauksiani, ja se näytti mun mielestä hyvältä, vaikka olen aina ollut sitä mieltä etten mä tykkää piirtää koska oon niin huono siinä. Mut eihän noi ookkaan niin rumia. Ihan hyviä vesiväritöitä itseasiassa, joskus mä oon osannutkin maalata. Kun mä oon oikeesti halunnu, niin mä oon saanutkin ihan hyvää jälkeä aikaiseksi.
 |
| maalasin nää ehkä 2008 |
 |
| jee, virtuaalitalleiluu, Moldóttur... |
Ootan hermona perjantain hoitokokousta, jatkuuks tää nyt tämmösenä.. yksinään selviämisenä?
Ja lukijat lähtee kun synkistelen... anteeksi mielialani :(
VastaaPoistaupeita nuo hevostaulut!
VastaaPoistatsemppiä päivään. <3
Ala ihmeessä piirtää ja maalata enemmän. Pistä paperille se, mikä sun sisällä on, ja pystytyt tarkastelemaan sitä ihan uudella tavalla kun se on silmiesi edessä.
VastaaPoistaAivot ei ikinä automaattisesti anna koko kapasiteettiaan käyttöön, se pitää vaan jostain sieltä aina tonkia. Sussa on niin paljon enemmän, kuin miltä susta tuntuu. Joskus sä saat vielä kaivettua sen kaiken sieltä jostain, ehkä vain lusikallinen kerrallaan, mutta se juuri tekee siitä kiinnipitämisen arvoista, kun siihen käsiksi pääset.
En tunne sua, mutta selkeästi sussa taistelee kaksi puoliskoa. Ja tiedän - se paistaa aina sun teksteistä - että se elämänmyönteisempi puolisko on vahvempi. Oon varma, että se voittaa. Joskus täytyy vaan ottaa askeleita taaksepäin, jotta pääsee eteenpäin. Tiedäthän, sillä tavalla kuin ne kindermunista tulleet autot, jotka ampaisivat eteenpäin kun niitä kelasi taaksepäin. Ne eteni aina tietyn matkaa, kunnes pysähtyivät, sitten piti taas kelata taaksepäin ja niin edelleen. Mutta hei, joku päivä huomaat, että se sun kinderautosi ei enää pysähdykään :)!
-Gems
Ihana toi Kinderauto vertaus :)! Tsemppiä Nooruli<3
PoistaWroooooom!!
Poistanyt iski niin I can do this -fiilis, että juonpa ylimääräisen NUTRIDRINKIN :)
VastaaPoistaHyvä Noora!
PoistaGO NOORA!!!
PoistaKyllä me tääl pysytää !!:)
VastaaPoistaJes, Noora!! (Nutri+++)
VastaaPoistaNyt kaikki synkistelyt suohon, kertalaakista!!
Ei mitään 3kk:n deadlineja, syöpäsilmiä ja hautajaislookeja!
Hyvä, että se hoko on vihdoinkin perjantaina! Pyydä viimeistään siellä Ketipinorit (tai whatever makes you sleep...) takaisin kehiin, koska tuskaiset yölliset pohdiskelut ovat ihan niitä tuhoisimpia, jokaiselle ihmisolennolle.
Sinussa on niin paljon hyvää ja kaunista. Ja lahjakaskin olet, niin monin eri tavoin. Taiteeellinen. Maalaa, piirrä, valokuvaa! Paitsi että lopputulemat ovat suurta iloa silmälle, on myös varmastikin itse prosessi terapeuttinen. Kuuntele Gemsiä tuossa yllä. Hän puhuu viisaita.
Ja kuten itsekin toteat: "Joten jos mä oikein yritän. Mä pystyn siihen."
Yes, you can do it! Näin on näreet! Pyrstö pystyyn ja maailmasi valloitus alkakoon!
<3<3<3
3kk:n laskeminen loppu jo!
PoistaLisäksi näin eilen tytön, joka oli ennen mulle tosi läheinen, ja sen on oikeasti parantunut, mäkin haluun sen vapauden!
Tulin kurkkaamaan-koska oot rakas
VastaaPoistaja koska USKON SUHUN. Oon ylpee susta ♡muista se.
<3
PoistaYksin, kun käsittäisit, ettet sä ole yksin. Jos lasket, monta työntekijää sulla on saati monta muuta ihmistä. Yksin jos olisit, niitä ei olisi. Ja sitten taas, yksin on jokainen loppuviimein. Sun ympärillä on pyörinyt niin kauan niin paljon, että ehkä siksi tunnet yksinäisyyttä? Voisin luulla että sairaudesta irtipäästämisen haaste on sulla just tässä.
VastaaPoistaMutta kun tässä tilanteessa ei riitä, että pääsen purkamaan ajatukseni kerran pari viikossa. Puran ajatukseni blogiin, salaisemmat päiväkirjaan. Saatan lähettää niitä sähköpostilla terapeutille. Mutta kyllä, 24h toisten seurassa osastojakson jälkeen koen olevani yksin.
Poista