"Vaikka pysyisitkin elossa, se elo on sama kuin olisi kuollut,
paitsi pahempaa, sillä sen vielä tiedostaa ja vaik on iha veke ja turta
se silti sattuu niin saatanasti ja sitä sä ET enää/taas halua nähdä.
Pysy terveellä tavalla elossa, syö itses taas niin upeaksi kuin vähän aikaa sitten jo olit, enkä tarkoita sitä fyysistä henkeäsalpaavaa ilmestystä, vaan, ja ehkä jopa enemmän, sitä mikä on sun sisällä kun sh-paskiainen siirtyy sivuun.
Se mikä tekee Noorasta Nooran."
paitsi pahempaa, sillä sen vielä tiedostaa ja vaik on iha veke ja turta
se silti sattuu niin saatanasti ja sitä sä ET enää/taas halua nähdä.
Pysy terveellä tavalla elossa, syö itses taas niin upeaksi kuin vähän aikaa sitten jo olit, enkä tarkoita sitä fyysistä henkeäsalpaavaa ilmestystä, vaan, ja ehkä jopa enemmän, sitä mikä on sun sisällä kun sh-paskiainen siirtyy sivuun.
Se mikä tekee Noorasta Nooran."
Ja mä havahduin, että ei mä oon menossa ihan väärään suuntaan, kun ystäväki on nähny jo mun alaspäin menevän kehityksen. Ja mä en oo ite huomannu mitään! Et niin noinhan se onkin, hups, mä sairastan taas. Aurora-viikko. Ruoka, se muuttui niin pelottavaksi! En syönyt käytännössä mitään, koska kukaan ei kannustanut, sanonu muuta ku et nyt ois ruoka tai vahtinut. Aamupuuro ja joku toinen satunnainen ateria päivässä, muuten mä olin muualla menossa tai iski kalorikammo tai ei ollu nälkä tai otin hatkat. 2,5kk aikana kuntoutusosastolla opitut tavat kariutu. Oonko vähän idiootti kun heitin kaiken sen ajan käytännössä hukkaan?
NYT mä tiedän mihin tilaan mä itseäni saatan, mutta tälle on ihan helvetin vaikeeta tehdä mitää, mä en vaan uskalla kun kukaan ei ole antanut mulle toimivaa suunnitelmaa. Mä alan olla kohta jossain sh-psykoosis, ku pitäis syödä tai sais syödä sillon ja seuraavast kerrast ei viel hajuu ja hups, noi syöki nyt ja mä en voi tota syödä, mutku pakko syödä! Kaupassa: "Mitä mun tee mieli, apua, hidastelen, en osaa päättää, mitä mä oon syöny tänään, mitä muut on syöny tänää? No mä otan vaik jätskin." Vaik viimeks en syöny sitä suklaapatukkaakaan jonka ostin välipalaks, meni vasta illalla kotona. Enkä mä voi kökkiä yksin kotonani ja elää tasan ateriasuunnitelman mukaan, mulla on muutakin elämää.
En tajuu? En hahmota mitään määriä, vaikka muistan mun ateriasuunnitelman ulkoa. En tiedä mikä korvaa minkä ja kuinka usein pitää syödä ja kuinka paljon. Ja sit aika vaa meneeki ja oon ollu pelkän aamupuuron varassa 7h. Ja loppuosan ajasta mietin sitä ruokaa, mitä söis, millon, kuinka paljon... Jos syönki viel illal, tai jotain ekstraa, vai syönkö....
VITTU OIKEESTI NÄITÄ AJATUKSIA, PAINUN TAKAISIN NUKKUMAAN!
siel sataaki
siel sataaki
Tuli mieleen, jos et pääse takaisin kuntoutusosastolle (ymmärsinkö oikein?), voisitteko ikään kuin ottaa siellä toimineita asioita kotiin käyttöön? Voisitko hyödyntää vanhempiasi ruokailuissa? Tekisitte yhdessä ruokalistaa, jolloin valinnat eivät olisi syömishäiriön kanssa keskusteltavia ja mahdollisesti, voisivatko vanhempasi annostella ruoka-annoksesi valmiiksi?
VastaaPoistaJa toinen asia.. Ymmärrän hyvin, että haluat elää ja viettää aikaa kavereiden kanssa, tehdä spontaaneja asioita, ja ylipäätään olla sitomatta itseäsi ateriasuunnitelman kanssa. Mutta tässä kohtaa, kun olet selvästi hyvin kiikkuvalla laudalla, niin varmaan pitäisi tehdä. Se tuntuu nyt ja tässä pahalta, mutta pidemmällä tähtäimellä, joka kuitenkin varmasti on sinunkin tavoitteesi, se kantaisi taatusti enemmän. Toipumisen sanotaan olevan täysipäiväistä työtä, sitä se on, ja loppuviimein se on priorisointeja silloin, kun niitä tarvitaan. Kyllä ystävät ymmärtävät, ja voisitko kutsua heitä teille kotiin ja keskittää tapaamiset ruokailujen väliin tai niin, että tapaisitte ruokailujen merkeissä?
Tällaisia ajatuksia heräsi, toivottavasti löydät sopivat avut itsellesi, voi olla, että nämä ovat täysin poissuljettuja, mutta ajattelin nyt heittää muutaman idean, josta ehkä voisi olla apua.
Tsemppiä!
Nyt on vaan käyny niin, että mä oon säntäilly ympäriinsä ja unohtanut koko syömishäiriön - toisin sanoen syömisen. Eväitä vois ja kannattais pitää mukana, vaik pariin päivään (tuntuu viikolta) en oo jaksanu ees liikkuu ovesta ulos. Mut me rakennetaan huomenna (ehkä?) terapeutin kaa joku ateriasuunnitelma, jota uskaltaisin noudattaa.
PoistaNoora<3
VastaaPoistaOotko miettinyt nutreja tai proteiinipatukoita joita voisit aina kantaa mukana varmuuden vuoksi jos oletkin liikkeellä ja huomaat ettei ole aikaa syödä? Niistä saisit ainakin kaikkea terveellistä mitä kroppasi kipeästi juuri nyt kaipaa.
Entä pystyisitkö syömään kavereiden seurassa esim piknikin merkeissä? Nyt Noora sun täytyy saada syötyä ettei tilanne vain pahene!
Ja jäätelö on tosi hyvää syötävää ja siitä saa hyvin kaloreita (kuhan et mitään pelkkiä mehujätskejä syö). Sen saa halvalla kaupasta ja jäätelöä voi syödä vaikka ei nälkä olisikaan. Ite rakastan jäätelöä ja syön niitä montamontamonta päivässä, ehkä vähän liikaakin :D
Muista sallia itsellesi herkkuja ja pian taas huomaat että ruoka on oikeasti hyvääää! Ite olen sen nyt huomannut ja kokoaika odottelen vain että pääsisi syömään lisää ja kokeilemaan kaikkea hyvää ruokaa :---)))
t. Jäätelöholisti-pinja
S-marketista saa nyt muuten alennuksella ingman-tuutteja. Haenki niitä pakastimeen :DDD
PoistaMä ostin cittarista niitä kans ku oli alessa! Minttu on ihan paras!! <3 Mikä on sun lemppari?
PoistaPienest pitäen oon tykänny kans minttusuklaasta, pelkkä minttu on vähän pläääh.
PoistaMut siin tuutis on vähän suklaata kans ;)
PoistaSiks se onki hyvää C:
PoistaMust kyl kaikki jädet on hyviä :) En oo viel törmänny pahaan jätskiin paitsi se toffeeräpylä jäätelö oli vähän pettymys ku se oli jotenki aika pieni ja säälittävä vaik luulin et ois ollu tosi hyvä.. :(
PoistaHuoh, miksi anoreksia osaakin olla niin kavala. Kun kerran kuvittelee päässeensä niskan päälle, saattaa romahdus piileskellä ihan nurkan takan. Nyt tsemppiä Noora, ei luovuteta!
VastaaPoistaEn oo luovuttamassa! Nää ajatukset vaan on niin raastavia!
Poistaolet toivoton tapaus, menee yhteiskunnan varat hukkaan kun sunlaisia yritetään auttaa
VastaaPoistaNo vittu kuinka hyvin tiedostankaan tän ja aioin jo tappaa itteni sen takii
Poistaolisko jo aika ottaa itteäs niskasta kiinni. olet 22-vuotias ja mietin vain kuinka kauan meinaat tuhlata elämästäs tähän pelleilyyn. syömishäiriöstä parannutaan omien valintojen ja päätöksien kautta. kukaan muu ei voi vaikuttaa siihen miten sä päätät elämäs elää. on sun valinnoista kiinni aiotko syödä vai et. on niin helppo turvautua syömishäiriöön, joka kieltää syömästä, mutta loppujen lopuksi se olet sinä, joka et halua päästää irti sairaudesta ja alkaa syömään. kukaan ei käskenyt sua olla syömättä edellisellä osastoreissullasi ja ihan varmasti siellä on tarjottu monipuolista ruokaa, jos vain olisit itse päättänyt syödä sitä. olit myös paljon osastolta pois, joten ruuan ostaminen itse kaupasta olisi ollut myös toinen vaihtoehto. jatkuvasta kalorilaskurista ja ruokapakkomielle ajatuksista on yllättävän helppo päästä eroon, kun vaan jaksaa yrittää. osastoilla voit saada apua ateriasuunnitelmien noudattamiseen, mutta ei se elämä oo samaa osastoilla kuin oikeassa arjessa. jokainen joka haluaa, myös paranee syömishäiriöstä. jos haluat parantua, niin sä myös pystyt. syömishäiriöisä ei estä mikään kongreettinen 'mörkö' syömästä. ne kaikki ovat vain ajatuksia, jotka eivät voi satuttaa. itsetuhoinen käytös on aina omia valintoja, koska ahdistus helpottaa aina ajan kanssa. mieti kuinka monta vuotta olet hukannut syömishäiriölle ja kuinka monta vuotta aiot vielä tuhlata. kävellessäsi ulkona katso muita nuoria ja niiden kehoja ja olemusta. normaali painoisena voi olla onnellinen! jopa onnellisempi!! ahdistus ja viha normaalipainoista kehoa kohtaan helpottaa ajan kanssa eikä siihen valitettavasti ole mitään oikotietä, mutta kun se tie on kuljettu, voit olla ylpeä itsestäsi. ahdistus ei ole ikuista, kunhan vaan ei antaudu sille. Kaikki on kiinni SINUSTA itsestäsi. kukaan muu ei voi parantaa sua sun puolesta, vaan sun on itse ruvettava ottamaan vastuuta itsestäsi, enkä näe mitään syytä, mikset olisi sitä jo tehnyt. En jaksa enää pinnallisia hyssyttely kommenteja, joita syömishäiriöiset aina saa. HERÄRTKÄÄ todellisuuteen...
VastaaPoistaNoora, etkö koskaan mieti millaisen elämän voisit oikeasti saada? Olisit kykeneväinen muuttamaan omaan asuntoon ja pystyisit huolehtimaan itsestäsi. voisit hankkia hamstereita, jotka ovat sulle niin rakkaita, ja pystyisit huolehtimaan niistä. Mikä tärkeintä saisit vihdoinkin elämän, johon ei kuulu osastot, viiltelyt, syömishäiriö jne. Ootko koskaan puhunut kenenkään kanssa jonka tiedät sairastaneen syömishäiriötä, mutta on jo nyt parantunut. heidän ajatuksensa parantumisen kivisestä tiestä ja elämästä sen jälkeen, voisivat valaista ja antaa sulle vähän potkua oikeaan suuntaa.
Enkö mä mieti upeeta elämää - en tällä hetkellä mä selviin päivä kerrallaan. Paitsi oma kämppä ja hamsu kuulostaa edelleen niin hyvältä, että se jopa on yks vaihtoehto. Mutta sen mä tiedostan miten helvetin kaunis musta voi tulla normaalipainosena, en mä haluu enää olla tää elämäniloton tikku. Mä en vaan saa tungettua sitä ruokaa tarpeeksi sisuksiini!
PoistaNooralla on kyllä paljon muitakin ongelmia kuin pelkkä syömishäiriö, jolloin paraneminen ei olekaan enää niin yksinkertaista. Jos taustalla on esim. Persoonallisuushäiriö, niin se tekee kaikesta tuhat kertaa vaikeampaa. Puhun nyt ihan omasta kokemuksesta. Ulkopuolisten on aina helppo huudella neuvoja. Jokainen yksilö on erilainen ja jokaisen paraneminen menee omaa polkuaan. Joillakin helpommin ja toisilla taas hitaammin ja mutkikkaammin.
VastaaPoistaLoppuarviossa oli viis diagnoosia ja kyllä, yksi niistä persoonallisuushäiriö, jota mulla hoidettiin uk:n jälkeen epävakaana Aurorassa. Vaikea masennusjakso. Päihteet. Ja joku psykoosiki oli suluissa kysymysmerkillä??
PoistaAnoreksiasta on kyllä niin helvetin vaikea päästä eroon, just kun luulet, että oot päässyt niskan päälle, se tulee takasin. Stressi, väsymys, muutokset elämässä, kaikki tälläset se käyttää hyväkseen ja palaa takaisin sun elämään. Sit vaan yhtäkkiä huomaa olevansa taas lähtöpisteessä, kaikki kova työ hukkaan heitettynä. Mut se on tällästä, ja sen kuuluukin olla. Anoreksiasta on vaikea parantua ja toipumisessa tulee takapakkeja. Ihan hirveästi tsemppiä sulle! <3 :)
VastaaPoistaSiin on vaan se että joutuu todistelemaan sitä omaa motivaatiotaan monta kuukautta, ennen kuin saa hoitoa. Ja siinä ajassa ehtii taas jo pahemman kerran romahtaa. Vtu äh, nyt mä syön ni en joudu siihen tilanteeseen!
PoistaMitä tähän nyt lisäisi, kuin että anoreksiasta toipuminen on todella vaikeaa ja haastavaa ja raastavaa, mutta se ON kuitenkin mahdollista. Sairaat ajatukset ovat todella kavalia; sekoittavat aika ajoin totaalisesti pääkopan ja meinaavat viedä mennessään. Mutta, suurin osa sairastavista, myös Sinä, osaat erottaa mikä on tervettä ja mikä sairasta, mikä totta mikä ei. Ja silloin, kun sairaat ajatukset todella pyörittävät ja jylläävät, ja tuntuu ettei päässä muuta liikukaan, pitäisi yritttää jostain sieltä samaisten aivojen syövereistä kaivaa ne kirkkaan terveet, realistiset ja loogiset ajatukset kehiin. Helpommin sanottu kuin tehty. Mutta ne ovat siellä - ja ne ovat esiin kaivettavissa. Ne terveet ajatukset ja edellytykset.
VastaaPoistaToivottavasti saat huomenna terapeutilta apua kaivamistyöhön. Ja apua ihan konkreettisesti rakentaa sellainen ateriasuunnitelma jota pystyt ja uskallat noudattaa.
Lopuksi: todella koskettavasti ja naulan kantaan sh-kaverisi eilen Sinulle kirjoitti (sitaattisi). Raastavan totta joka sana.
Voimia alkavaan viikkon! <3
Mä tein vielä nyt illalla postauksen tän päivän syömistaisteluista ja oon aika ylpee itsestäni - vaikka mulla ei ole aavistustakaan oliko siinä liikaa vai liian vähän ruokaa...
Poista^^^Ihan liian vähän edelleen Noora-pieni!! Saisit syödä miljoona kertaa enemmän! Muistele niitä osaston annoksia ja voi-määriä ja salaattikastikkeita ja leipiä ja jälkkäreitä ja juomisia ymymymym. Siinä on aikas paljon syömistä ja sun ruuat ei tossiaankaan oo vielä siinä suunnallakaan..
PoistaMutta reippaasti vaan lisäämään lisää ruokaa, se ei tapa sua ;) Se tekee vaan hyvää ja kaikenlisäks on hyvänmakuista! <3 Kannattaa tehdä sellaisia ruokia joista todella pitää niin on mukavampi syödä :)