2014/07/04

Double Summer

Keskiviikkona oli yllättäen Lintsipäivä! Alunperin mun piti vaan käydä moikkaamassa Kuopiosta tullutta Oonaa, mutta pian mulla olikin ranneke kädessä ja juostiin lasten kanssa ympäri Linnanmäkeä. Ihanaa katsoa viisivuotiaan aitoa riemua ja kantaa / raahata vastusteleva tyttö päivän päätteeksi ulos porteista. Oli siis vähän erilainen käynti kun normaalisti, en ehtinyt kokeilemaan edes uutuuslaitetta Kingiä.

#vekkula #vinohuone #hupiranneke
#selfie #vessapose #läskipeili
#rawr #cider #salad
Käytiin ruokailemassa Jarrumiehessä (kun jäätelö ja hattara ei enää täyttänyt!) ja söin salaatin artisokalla, fetalla ja krutongeilla. Otin ja söin osan myös annokseen kuuluvasta sämpylästä, vaikka yleensä mulle riittää leipäkuutiot "korvikkeeksi".

Illalla tuli vähän juotua, alotettiin Kalliosta halvoilla bisseillä ja jatkettiin keskustaan tanssimaan drinksuilee shotteilee. Onki täs soinu Robinin Kesärenkaat päässä sen jälkeen.. Seura oli aika huppelissa, joten söin kotimatkalla omieni lisäksi myös toiset ranskalaiset ku ei yhelle maistunu.

Aamulla kahden tunnin yöunien jälkeen kauhistelin painoa, tää viikko kun on ollu kaikkea muuta kuin säännöllistä ja turvallista ruokailua. Käytiin Anan kanssa lounaalla Aikatalon Ichiban Sushissa ja koska kaupassa oli liian suuri jäätelövalikoima josta päättää, käytiin hakemassa Mäkistä pirtelöt (jollaista en ois voinu kuvitellakaan juovani vielä jonkin aikaa sitten).


#sushi #ginger #wasabi #soysauce
Pitääpä muuten täälläkin kertoa, että en oo oksentanu kertaakaan yli kuukeuteen, vaikka oon syöny kaikkea muuta kun turvaruokia! Tänään aamupalan jälkeenkin mussutin vielä eilen tekemäni Ahvenanmaan pannukakun lopun ja suklaata, ihan vaan koska teki mieli.

uskalsin testaa: hjuuvaa
Huomenna lähdetään purjehtimaan. Itse olen mukana varmaankin Maarianhaminaan asti ja sieltä laivalla kotiin, koska polikäynnit ja terapia alkavat taas. Katotaan miten ollaan sähkössä, blogin päivittäminen riippuu täysin siitä saanko tietokoneen lataukseen ;--)

Dumle
Hyvää alkanutta Heinäkuuta! Voisin lähtee ketkeks grillaa itseäni pihalle, kun aurinkokin on vihdoin uskaltautunut esiin.  Jee jee jee ♥ Huomenna Hangon regattaan ja merille!

10 kommenttia:

  1. Mä oon sust helkkarin ylpee :) <3: WhoAreYou

    VastaaPoista
  2. Näytät vaan paremmalta painon noustessa!

    VastaaPoista
  3. kuulostais vähän siltä, et oot tosiaan uskaltanut elää viime aikoina :) sillä ei elämä oo millään turvaruuilla kituuttelua ja sääntöjä toisten perään, vaan spontaaneja herkkuhetkiä ja nautiskelua! vaikka arjessa tietyt rutiinit onkin toki hyvä olla :D mutta ihan mahtavaa, täälläkin yksi blogisi rakastaja on kovin ylpeä ;>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkin ollut helpottavaa huomata, että kaikki sujuu vaikkei jokaista ruokailua miettisi tarkasti etukäteen. Silti kotipäivätkin on kivoja kun tietää että ruokaa saa ajallaan kun itsellä on nälkä x))

      Poista
  4. ihan huippu juttu tuo oksentamattomuus ja se että olet voinut nauttia herkuista ja muistakin kuin turvaruoista! tiedän itse että oksentelun hallitseminen on vaikeaa, mutta se muuttuu helpommaksi kun on pitempään ilman, yritä kaikkesi olla oksentamatta. minun hampaani murenevat suuhun ja hiukset tippuvat päästä, samoin posket ovat pullistuneet vuodenkin sisällä erittäin näkyvästi. nyt itsellänikin jopa neljän päivän oksentamattomuus, sekin hyvä kun vertaa että ennen tätä oli joka päivä. tsemppiä meille<3 p.s olet hyvin kaunis, paino ei minusta näytä nousseen yhtään mutta näytät terveemmältä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on hampaat lohkeilleet monen vuoden oksentelun takia.. Mutta nyt yritän olla ilman, aineenvaihduntakin toimii kun sitä ei koko ajan sekoita oksentamalla.

      Poista