Viiltely jättää jäljet

Vasemmassa käsivarressani näkyy erittäin selvästi esillä viimeisten yli viiden vuoden viilteilyiden aiheuttama arpien sekamelska. Multa välillä kysytään, miten suhtaudun runneltuun käteeni ja käytänkö kesällä t-paitoja.

En tiedä kuinka monta tikkiä kädessäni on yhteensä ollut, mutta sen verran vahinkoa olen saanut aikaan, että kädessä on aivan järkyttävän näköinen kuoppa, osasta kohtaa ihoa on mennyt tunto ja pitkään erään viiltohaavan kipu säteili pikkusormeen asti. Eniten mua kuitenkin häiritsee, että käsi näyttää aivan hirveältä ja kerää välillä ei-toivottua huomiota.

osa Voimauttava valokuvaus -kurssin sielunmaisematehtävää
(vanhasta blogista: klik ja klik)

Mä en välitä miltä mun käsi näyttää kotioloissa, ite oon sen siihen kuntoon operoinut kun mikään muu ei ole tuntunut auttavan. Kuinkakohan moni ihminen sanoi, että tulen häpeämään jälkiä? Ja kuka uskoi, muttei välittänyt? Terveen mielen on vaikea kuvitella, miten kukaan haluaa tehdä itselleen tällaista. En mä halunnutkaan, mä en ole ikinä pitänyt viiltelystä tai sen aiheuttamasta kivusta. Se on ollut rangaistus, joka pitää kestää kun on "tehnyt väärin" ja ollut huono ihminen. Ja nyt kannan ikuisesti ihollani noita merkkejä, joista vastaantulijoiden katseet muistuttavat. Mutta mä en halua välittää, mä haluun antaa itselleni anteeksi.

Käytän lyhythihaisia kun on lämmin, paitsi tuoreet haavat piilotan pitkähihaisen alle vaikka olisi kuinka paahtavaa. Arpikäden ranteen tykkään kuitenkin laittaa täyteen koruja, jotta edes osa juovista jäisi piiloon. Ihan muitakin ihmisiä ajatellen.

Kerran tuntematon jätkäjoukko on tullut kysymään, että minkä raivokohtauksen oon saanu ku käsi näyttää tolta. Joku on kysynyt, että mitä mun kädelle on tapahtunut, että olenko polttanut sen joskus pahasti. Siinä vaiheessa on kiva aina liueta paikalta vähin äänin, ei ku ne on vaan vanhoja jälkiä...

Edelleen tekisi välillä mieli tarttua terään, mutta suurimmaksi osaksi saan kanavoitua ahdistukseni muualle. Tuorein jälki on kuitenkin tältä kesältä, tosin muistuttamassa kuinka itsensä vahingoittaminen vie joka kerta vie pahaa oloa edes hetkellisesti pois.

Meinasin liittää mukaan pari valokuvaa tosta kädestä, mutta eipä teekään mieli esitellä rumia arpia tai rakentaa mitään kilpailua siitä, kuka on aiheuttanut itselleen näkyvintä haittaa. Jollekin kuva saattaisi toimia varoittavana esimerkkinä, toiselle triggerinä.

Jos näitä tulevaisuudessa saa edes osittain tatuoinneilla piiloon, niin olen iloinen.

SMMMY @ LeBonk

Eli kävin perjantaina Sallan ja Miron matka maailman ympäri -yhtyeen kakkoslevyn levyjulkkareilla LeBonkissa. Ihana levy ja ihana keikka ja ihana Salla. En nyt hehkuta enempää, mutta kannattaa käydä kuuntelemassa < 3 vaikka Spotifysta.

Ekaa kertaa mulla oli myös järjestelmäkamera mukana baarissa, koska halusin kokeilla kuvata livebändin esitystä. Onneksi ennen keikkaa oli aikaa säätää kameran asetukset, sillä melkein kaiken sai tehdä manuaalisesti. Ja totesin tarvitsevani valovoimaisemman objektiivin jos haluan vastakin kuvata noin haastavassa valossa.

Keikat vaan niin piristää. Onneksi löytyy ihmisiä, jotka osaavat ja haluavat tehdä musiikkia!

Auringonpaiste sadepilvien läpi

Yhtäkkiä tuntuu, kuin kaikki olisi pysähtynyt. Masentaa ja mun huoneessa pyörivän kärpäsen surina saa viimeisetkin ajatuksenrippeet katoamaan mielestä. Auringonpaiste avonaisen ikkunan läpi tuntuu väärältä. Nukuin koko alkuviikon. Ei mikään ihme, sillä edellinen viikko meni max. 2 tunnin yöunilla. Nytkin väsyttää.

Mietin miten olen päästänyt itseni tähän kuntoon, syönyt itselleni lisää pinta-alaa ajatellen painon normalisoimisen olevan hyvä juttu. Vaaka ei ole koko elämäni aikana näyttänyt näin paljon, tämä tuntuu täysin vieraalta. Ja silti normaalipainoon on vielä useampi kilo matkaa.

Toimin automaattisesti. Ajatukset kulkevat kehää laihdutuksen ympärillä, mutta silti kokoan ateriat yhtä suurina kuin edellisenäkin päivänä. Puurohiutaleetkin mittaan desimitalla, jotta tiedän etten lähde lipsumaan alaspäin. Mulla ei ole varaa luovuttaa nyt.

Tällä hetkellä mä oon täysin turvaruokieni orja. Syön käytännössä eri variaatioita samoista ruoista joka päivä: puuroa, leipää, keittoja soijarouheella, pavuilla tai linsseillä, keksejä, pähkinöitä, hedelmiä, yms. Toissapäivänä äiti toi kaupasta tullessaan minttusuklaatuutin, jonka syöminen vähän kauhistutti, mutta annoin mennä ja hyvää oli! Eikä se kai haittaa, että syön jonkin aikaa vain tiettyjä ruoka-aineita, kunhan syön niitä monipuolisesti ja tarpeeksi oksentamatta? Otan askeleita eteenpäin pikkuhiljaa välttääkseni suuremmat takapakit.

Tykkään suunnitella etukäteen ja tunnen itseni parhaiten, joten menen syömisten mukaan omilla ehdoillani. Mulla on "ateriasuunnitelma", jonka oon itse laatinut ja kirjoittanut paperille ja johon pystyn sitoutumaan kotona yksinollessani. Niin kauan kun paino ei laske, mä voin tälle pohjalle kokeilla kaikkea uutta kun uskallan. Jossain välissä mietin, että joka perjantai vois olla #fearfoodfriday, jolloin vois kokeilla kaikkia pelottavia ruokia tai käydä kahvilassa ja ottaa muutakin kun pelkän teen. Mutta katotaan!

Tänään illalla menen katsomaan Sallan Ja Miron Matka Maailman Ympäri -yhtyettä LeBonkiin ja huomenna vuorossa on Disco Ensemble Virginissä. Nää keikat korvannee sen, että festarointi jäi kesällä niin vähäiselle. Ja jospa mä tällä kertaa myös jaksaisin keskittyä keikan loppuun asti, kun paremman ravitsemuksen ansiosta virta ei lopu heti ekan biisin jälkeen.

Hyvää viikonloppua! Keskitytään elämän positiivisiin puoliin, ne on niitä joiden takia kannattaa taistella.

Such a Potterhead

Tilasin ebaysta Harry Potter -rannekorun, joka saapui postissa jo pari viikkoa sitten. Koru on vähän iso, tai sitten käteni liian kapea, mutta pääasia ettei putoa! Mun mielestä tää on yli-hieno: sieppi, pöllöjä ja kuoleman varjelusten merkki. Nyt voinkin samaan postaukseen höpöttää kaiken muunkin Potter-hulluudestani.

Kuulun ysäri-sukupolveen, joka kasvoi samaan tahtiin Harryn tahdissa. Olin 13-vuotias: Harrykin, täytin 14: Harrykin. Uusia kirjoja odotettiin, ja kun ne vihdoin ilmestyivät, ne oli pakko ostaa heti ja lukea kahdessa päivässä. Siskon kanssa riideltiin lukuvuoroista ja koulussa välitunnilla luettiin kun uusi kirja oli jonotettu keskiyöllä kirjakaupasta, vaikka yleensä vain hikeillä (hikke, hikipinko, you know..) riitti aikaa muuhun kuin tyhjänpäiväiseen käytävillä hengailuun ryhmässä.

Salaa toivottiin pöllöpostia ja kirjettä Tylypahkaan, vaikka tiedettiin se mahdottomaksi. Eräs riparikaverinikin kertoi juosseensa ala-asteella kavereineen päin koulun seinää, koska sillä tavalla mukamas pääsi Tylypahkan juna-asemalle. Unelmoin pitkään lemmikkipöllöstä, vaikka tiesin ettei villieläintä voi lukita pieneen lintuhäkkiin. Pöllörakkaus kuitenkin on säilynyt.

Olen valehtelematta lukenut ensimmäiset kirjat yli 10 kertaa. Osasin ensimmäisen elokuvan tekstityksistä joskus puolet ulkoa ja mulla on Viisasten kiven vuoden 2001 Finnkinon leffalippu vieläkin tallessa, mikä tosin johtuu siitä että keräilen kyseisiä lippuja. Potter-leffoista en juurikaan ole pitänyt, koska ne poikkeavat mielestäni liikaa kirjoista.

Oon miettiny, että voisin lukea osan sarjan kirjoista uudelleen. Päälle 20-vuotiaan näkökulmasta uskoisi aukeavan eri asioita, kuin varhaisteininä jolloin kirjoissa kiehtoi pelkkä taikuus. Kirjasarja on yksi suuri klisee, mutta Kuolemanvarjelusten jälkeen haluan nähdä osan henkilöhahmoista "oikeassa" valossa ja miettiä mistä kaikki ennakkoluulot saavat alkunsa.

Onko siellä muita pettyneitä, kun kirjettä taikakouluun ei ikinä kuulunutkaan?

PS. Mun Avada kedavra -huppari on myös rakkaus! (klik @nnouy)

Where did the week go?

Oon ollut koko viikon menossa, vaikka tuntuu etten ole saanut mitään järkevää aikaan. Suunnitelmat vaihtuu päivän mittaan, eikä unirytmiä ole olemassakaan. Elän hetkessä ja nautin loppukesän lämmöstä. Oon kävellyt ympäri Etelä-Helsinkiä ja seikkaillut uusilla bussilinjoilla Espoossa. En muista mitä kaikkea oon polilla ja terapiassa puhunut, tai Sylin kahvihetkessä, tai vieraiden ihmisten kanssa kadulla.

Hoitokokouksessa ei tullut mitään uutta, suunta on oikea, joten jatketaan kuvioita entiseen malliin. Ilmoittauduin kouluun parille jo käymälleni lukion matematiikan kurssille. Luin pitkän matikan neljä ensimmäistä kurssia vuonna 2008-2009, joten kertaaminen ei liene pahasta vaikka vaihdankin lyhyeen saadakseni lukion nopeammin pois alta. Aikuislukio alkaa vasta reilun viikon päästä, joten vielä on viikko lomaa.

eilisen asu
Eilen kävin katsomassa Sonjaa osastolla, minkä jälkeen häivytin sairaala-ajatukset päästäni keskittymällä valokuvaukseen. (Pitkästytän teitä luontokuvilla taas myöhemmin.) Helsingin pienissä puistoissa huomaa yllättävän paljon elämää, kun pysähtyy hetkeksi tarkkailemaan. Olin jo valon loppuessa suuntaamassa kotiin, kun sain kutsun Kaisaniemeen puistoilemaan. Istuskelin tyttöjen kanssa pari tuntia, kunnes mulle tuli shortseissani kylmä ja oli pakko päästä syömään jo iltapalaakin.

Viikonlopun aion viettää yksin kotona. Alun perin olin lähdössä perheen kanssa purjehtimaan, mutta oon tällä hetkellä niin jumiutunut turvaruokiini, että tuntui turvallisemmalta jäädä kaupunkiin. Olisi myös kiva saada kuvagalleria päivitettyä ennen koulun alkua, viimeiset kuvat sinne kun on lisätty toukokuun alussa. Valokuvaamisesta puheen ollen: ei kukaan hevosihminen suostuisi ottamaan mua ja Nikonia kentän laidalle?

Aurinkoista viikonloppua kaikille!

Rose tattoo

Otin heinäkuun alussa neljännen tatuointini. Oon tykästynyt musta-harmaisiin kuviin, joten varmaan sleevestäkin tulisi yksivärinen, jos sellaisen ottaisin. Tällä kertaa hakkautin kuitenkin aika paljon pienemmän leiman: ruusun oikean käden kämmenselkään.

Kävin samassa liikkeessä kuin viimeksikin, eli Lapinlahdenkadulla sijaitsevassa Tattooshopissa. Paikalla oli eri tatuoija, mutta olin katsonut hänenkin töitään etukäteen netistä ja pidin tyylistä. Sain ajan puolen tunnin päähän selitettyäni yksinkertaisen suunnitelmani. Leiman hakkaaminen sattui jonkun verran, mutta jostain syystä kipu ei tuntunut pahalta. Samaa ei voi sanoa tunteesta, kun ruusun jälkeen korjattiin solisluun teksti.

Tällä tatuoinnilla ei ole itselleni suurempaa merkitystä, ennen kaikkea se on vain kaunis. Yleisesti ruusu symboloi saavuttamista, täydellisyyttä ja herkkyyttä. Jostain luin, että se on myös kuin vertaus elämästä: vaikeuksien kautta löytyy sisäinen rauha.

PS. ugh, hirvittää julkaista toi asukuva, en oo painanu näin paljon varmaan ikinä x---(

My day on Monday

Kuvasin maanantaina tekemisiäni päiväni kuvina -postausta varten. Oon vähän myöhässä tän tekstin kanssa, koska viikolla ei ole juurikaan tehnyt mieli roikkua koneella kun ulkona oli niin kaunis ilma. Maanantai meni kuitenkin samaan tapaan kuin muutkin viikon päivät, joten ei haitanne, että hypätään takaisin viikon alkuun.

Aamupalaksi 4-viljanpuuroa auringonkukansiemenillä, suklaateetä ja päärynää. Tää on tällä hetkellä lempiaamupalani. Puuro on hyvää ja voisinkin tehä erikseen postauksen mun eri puurovariaatioista.

Aamupäivä meni Netflixin parissa katsoessa American horror storyn 2. tuotantokautta. Aloitin tällä viikolla myös Pretty little liarsin katsomisen, kun kauhu alkoi kyllästyttää.

Meikki kuntoon ja One piece vaihtui paitaan, shortseihin ja legginseihin. Hiukset näyttää hirveiltä, koska en raaski suoristaa latvoja joka päivä erikseen.

Söin pari valkosuklaa-karpalocookieta välipalaksi makeannälkään, ennen kuin lähdin käymään kirjastossa ja keskustassa.

Kirjastosta lainasin Lumikki-trilogian toisen osan ja Sokokselta ostin vihdoin mustan color maskin. Oon yrittänyt saada hiuksistani harmaat jo ties kuinka pitkään, joten tuubi lähti kokeiluun, jos vaikka löytyis oikea sävy.

Kaapeliselfie

Kahden aikaan suunnistin Kaapelitehtaalle SYLIn kahviherkeen. Tarjotun kahvin ja teen sijaan join kuitenkin mukaan ottamani metsämarjan makuisen Nutridrinkin ja söin pari kourallista banaanilastuja. En ole käynyt kahvihetkissä vähään aikaan, joten oli kiva päästä taas juttelemaan niitä näitä ja kuulemaan miten muut ovat viettäneet kesää.

Kotona tein itselleni juusto-ruisleivän ja yritin lukea uutta kirjaa, mutta keskittymiskyky ei riittänyt ja alkoi väsyttää, joten otinkin päiväunet.

Sisko kävi illalla poikaystävänsä kanssa tuomassa karvapompulan meille hoitoon. Odottelin Lunaa ulkona siinä toivossa, että neidistä saisi kuvia, mutta jälleennäkeminen oli koiran puolesta yhtä pyörimistä, joten kuvat ovat pelkkää suttua. Syötiin myös laatikollinen tuoreita mansikoita.

Iltapalaa en viitsinyt kuvata, mutta söin taas hedelmän ja puuroa. Seassa oli cashew-pähkinöitä, raejuustoa ja toffeevanukasta, eli samaa sotkua mitä söin viime kesänäkin kun oli parempi jakso.

Tiedän, että päivän lämmin ateria jäi kokonaan uupumaan. Tiedän myös, että lounaan korvaus olisi yhden sijaan kolme nutria. On helppo syyttää päivän menoja, kun en muka ehtinyt tehdä ruokaa tai se olisi pitänyt syödä "väärään" aikaan. Muina päivinä oon syönyt myös lounaan, eikä tää maanantain lipsahdus ole näkynyt painossa, joten ehkä ei ole liian vakavaa.

Tällä hetkellä istun bussissa matkalla Kuopioon, jossa aion viettää viikonlopun. En oo ikinä käyny kyseisessä kaupungissa, mutta onneks Oona tulee vastaan asemalle. Suunnitelmat on vielä osittain auki, mutta toivottavasti tulee kivat pari päivää. Hyvää viikonloppua myös sinne ruudun toiselle puolelle!

Smile 'cause you can!

Kuulumisia vähän laajemmin, eli kuinka mulla oikeestaan menee? Voin rehellisesti sanoa, että paremmin.

Kesän aikana, kun en ole tänne kirjoitellut, vointi on vaihdellut laidasta laitaan. Aloitin kesäkuussa lukion kesäkurssin, mutta se keskeytyi kun jouduin Auroraan osastolle. Alkukesä oli ahdistava, halusin vain kadota.

Suurin osa lomasta on kuitenkin mennyt paljon paremmin. Oon käynyt festareilla Kivenlahti rockissa, marssinut Helsinki Pride -kulkueessa, nähnyt ystäviä enemmän kuin aikoihin, valokuvannut juhannuskokkoa ja sumuisia aamuja, ottanut uuden tatuoinnin, heittänyt talviturkin ja käynyt purjehtimassa.

Syömishäiriön kanssa oon tullut myös paljon eteenpäin. Kun alkukesästä oksensin päivittäin kaiken mitä pistin suuhuni, tuntuu aivan uskomattomalta, että viime viikkoina olen saanut tavan kitkettyä lähes kokonaan pois. Tällä hetkellä tuntuu, että pystyn mihin vaan. Masennus on vaihtunut hymyyn ja ahdistus pysyy taka-alalla. Jos pari minuuttia jaksaa katsoa realistisesti, huomaa ettei asiat mitenkään loistavasti ole, mutta takerrun mieluummin tähän onnistumisen tunteeseen.

Unelmoin harrastusten aloittamisesta uudelleen, ja tällä hetkellä paino on jo sen verran parempi, että aion varata kaverin kanssa islanninhevosvaelluksen. Innostuin myös, kun sisko puhui tenniksestä, jota pelasimme joskus yhdessä. Haluan muuttaa omaan asuntoon ja ottaa sinne pienen jyrsijäkaverin.

Parasta on, kun energiaa riittää muuhunkin kuin syömisten miettimiseen. En noudata ateriasuunnitelmaa, mutta yritän pitää kiinni siitä, että istuisin alas syömään ainakin kolmesti päivässä. Välipalaksi voi syödä vaikka karkkia, jos tekee mieli. Paino on ollut tasaisessa noususuunnassa, joten ainakin tällä hetkellä tämä toimintamalli riittää. Aikuislukion kanssa aion aloittaa todella varovaisesti elokuun loppupuolella. Olen niin hirveä stressaaja koulun suhteen, että parempi aloittaa ilman kovempia paineita ja keskittyä pitämään syömiset hallinnassa ja ajatukset kasassa.

aurinkoa ennen terapiaa

Vielä on kesää jäljellä, joten nautitaan näistä kauniista valoisista päivistä. Love ♡

Few pics of sunset

Nyt vielä hetkeksi paluu merelle ja siellä otettuihin luontokuviin. Viimeisenä iltana Tukholmassa mä taas muistin, kuinka paljon rakastan valokuvausta. Kuinka vapauttavaa on katsoa maisemaa ja yrittää tallentaa sen hetken tunnelma muistikortille. Pursusin onnea yksin ilta-auringossa, maailma on kaunis ja mä olen elossa.

Food is nice, but I'd rather be sailing

Törmään melkein joka kesä samaan ongelmaan: mitä syödä veneellä kun ateriasuunnitelman mukainen kaksi lämmintä ateriaa on mahdoton toteuttaa? Liikkeellä ollessa purjeveneen kallistumista voi verrata Vekkulan vinoon huoneeseen, ja kun tähän vielä lisätään hieman maininkia, voitte kuvitella ettei päivän aikana paljon kokkailla tai edes keitetä vettä. Kannattaa siis syödä kunnon aamupala, jotta iltaan pärjää välipaloilla.

Tänä kesänä en ensimmäistä kertaa turvautunut tuttuihin pikapuuroihin. Aamuisin söin täysjyvämuroja, Pågenin puolukkasämpylää tai molempia. Olen jo pitkään halunnut kokeilla Alpron vaniljasoijajogurttia, joten Maarianhaminasta sellaista löytyessä, lähti jugu murojen kanssa testaukseen. En ees muista millon oisin viimeksi vapaaehtoisesti syönyt jogurttia, joten tää oli tosi positiivinen yllätys!

Yllä aamiainen, jonka söin melkein joka päivä. Muroja jogurtilla, päärynä nektariini tai aprikooseja pilkottuna, leipä juustolla ja teetä. Kangistun helposti kaavoihin ja jään roikkumaan samoihin ruokiin, joten viikko meni kepeästi samanlaisella päivän aloituksella. Välillä korvasin leivän cashew-pähkinöillä:

Lounaaksi söin enimmäkseen leipää ja jonkin maitotuotteen tai vastaavan. Siskolta oli jäänyt ylimääräinen proteiinirahka, joten maistoin sitäkin ja söin koko purkin, vaikkei erityisen hyvää ollutkaan. Iltapäivän mittaan mussutin myös keksejä, karkkia tai tummaa suklaata kun teki mieli. Alle viikossa onnistuin tuhoamaan kokonaisen suklaakeksipaketin, Turkinpippuripussin ja laivalta ostetut mini-Oreot :)

Illalla viiden ja seitsemän välillä syötiin äidin valmistama päivällinen. Santsasin joka kerta, joten vaikka ruoka oli hyvin kasvispainotteista, tuli ainakin syötyä tarpeeksi.

Tofu-nuudeliwokkia tuoreista vihanneksista.

Salaatti, jossa avokadoa, artisokkaa, mozzarellaa, oliiveja ja keitettyä kukkakaalia ja porkkanaa. Oltiin jo aiemmin päivällä syöty ravintolassa, joten tää riitti päivälliseksi.

Pastaa ja pesto-feta-kesäkurpitsakastiketta, sekä salaattia.

Lämmin ruoka syötiin yleensä niin myöhään, ettei enää ennen nukkumaanmenoa jaksanut syödä mitään raskasta. Yhtenä iltana kokeilin syödä rahkaa ja leipää, mutta olin sen jälkeen niin täynnä etten meinannut saada unta. Rooibos-tee ja hedelmä riittivät siis hyvin iltapalaksi.