2017/10/21

Päivisviikko nro 2

Kahden viikon jakso syömishäiriöpäiväosastolla takana. Jostain syystä kuvittelin etukäteen, että tää ois ihan helppo juttu, koska eihän mulla mitään isompia ongelmia ole syömisen kanssa. Sain huomata, että olenkin taas sairaampi kuin mitä kuvittelin. Ei ollut helppoa syödä ateriasuunnitelman mukaan osastolla, saati sitten kotona.

Hoito on ryhmämuotoista, joten toiset ihmiset oikeastaan luovat ilmapiirin. On aina jännittävää tutustua uusiin ihmisiin ja varsinkin tällaisissa olosuhteissa, kun jokaisella on omat vaikeutensa! Meidän ryhmässä oltiin aika eri vaiheissa syömishäiriön kanssa: yksi ei edes koe olevansa sairas, toinen on niin syvällä sairaudessa ettei päivis ole riittävä tuki, kolmas suoriutuu juuri ja juuri päivistä osastolla ja neljäs jaksaa yrittää myös kotona. Silti pitkään sairastaneena koin saavani vertaistukea ja toivottavasti joku hyötyi myös jakamistani kokemuksista. Mun mielestä ainakin oli kiinnostavaa kuulla muiden ajatuksia ja varsinkin onnistumisia.

Ekaan viikkoon verrattuna tää toinen on mennyt paremmin. Oon saanut otettua itseäni niskasta kiinni niin, että olen saanut syötyä edes jotain päivän päätteeksi myös kotona. Rahkaa ja pari omenaa, porkkanoita ja hummusta, sosekeittoa, tölkki kikherneitä... Ei ateriasuunnitelman mukaan, mutta sentään jotain oksentamatta.

Mun päivisviikko jäi pahasti vajaaksi, koska maanantain olin Tukholmassa ja paluumatkalla laivalla tuli juotua sen verran myöhään, että tiistaiaamuna osastolla puhalsin vielä melkein puoli promillea ja sain käskyn lähteä kotiin. Voin sanoa, että ketutti ja hävetti todella paljon kun menin (taas) näin mokaamaan. Menin kotiin nukkumaan univelkoja pois ja itseen kohdistuvan ärsytyksen voimalla sain syötyä jopa lämpimän ruoan itsekseni.

Keskiviikkona heräsin sen verran aikaisin, että jaksoin aamulla ihan kunnolla laittautua ja valita mekon päälleni. Päivän ohjelmassa oli ravitsemusterapeutin kyselytunti, jossa tiedotettiin että aamupäivän välipalan shotti/hedelmä/keksi vaihtuu ihan kunnon iltapäivän välipalaan verrattavaksi välipalaksi. Lounaan jälkeen kävin verikokeissa sillä aikaa, kun muut kävivät kaupassa. Oli pitkä päivä ja päivälliseksi pelkäämääni pinaattikeittoa kananmunan kanssa. Mä vain jätin munan ottamatta, eikä hoitaja ilmeisesti huomannut sitä, joten se siitä kananmunan stressaamisesta.

Torstaina oli taas ruoanlaittoa. Tehtiin falafel-pitoja ja tsatsikia ja välipalaksi pätkiskääretorttua. Itse osallistuin falafelien tekemiseen, pyöryköiden pinnalle tuli seesaminsiemeniä ja ne friteerattiin kattilassa. Iltapäivän pienryhmien sijaan oltais pelattu Pictionarya, mutta mua alkoi ahdistaa niin, että kieltäydyin. Kaikkia muitakaan ei huvittanut, joten ei sitten pelattu ollenkaan. Mulle jäi kuitenkin niin painostava ja ahdistava fiilis, että häivyin ulos talon nurkalle itkemään ja rauhoittumaan puoleksi tunniksi. Välipalakaan ei sitten onnistunut, joten jouduin juomaan nutrin ja lähtemään pahoin mielin kotiin.

Perjantaina aamupalan levon jälkeen käytiin yksitellen läpi, miten osastojakso on mennyt, mitä siitä on hyötynyt ja että mitä jatkossa. Itselläni on ensi viikolla lääkärinaika ja kahden viikon päästä menen taas kahden viikon intervallille. Kamalaa toivoa, että joku ryhmästä tulisi myös uudelle osastojaksolle, koska ei kenenkään haluaisi voivan niin huonosti, että tarvitsisi olla sairaalassa. Ois se kuitenkin kiva jos olisi joku tuttu... Rentoutusryhmä oli peruttu, joten laulettiin taas Singstaria ja lounaan jälkeen vaan keskusteltiin. Muutaman kanssa vaihdettiin Instoja (ja jos sitä kautta löysitte myös blogiini, ois kiva jos laittaisitte viestiä).

Jaksosta jäi hyvä fiilis. Tietysti oli ahdistavaa, mutta tästä sairaudesta ei ole mahdollista päästä eroon jos ei ahdistusta ja pelkojaan suostu kohtaamaan. Nyt vähän jännittää, että miten nämä kaksi viikkoa kotona tulevat sujumaan, mutta onneksi pääsen sen jälkeen ainakin yhdelle intervallille. Ensi viikolla menen  taas Vamokseen ja loppuviikosta äidin kanssa lounaalle ja mummolaan pariksi yöksi (syömään). Ruokailuita tukevia suunnitelmia siis on.

Nyt telkasta alkaa HIHS:n esteratsastuksen GP, johon haluan keskittyä, joten: hyvää lauantaita kaikille!

13 kommenttia:

  1. Mulle on nyt suositeltu oman paikkakuntani avo-osastoa, mutta en tiedä voinko mennä sinne, kun en ole edes kovin paljoa alipainoinen. Sairaus on kyllä kulkenut mukana jo 15 vuotta eri muodoissaan, että järjellä kyllä tiedän, etten parane tästä sormia napsauttamalla pelkällä omalla sisulla ja tahdonvoimalla (onhan se jo nähty). Sitten on vielä kissat.. Ne on niin kiintyneitä muhun, etten voi kuvitella jättäväni niitä. Kävin ratellakin, eikä sekään osannut sanoa muuta kuin että osastopaikka olisi vapaana. Mutta tuntuu, että oman vapauden menettäminen olisi ihan liikaa mulle. Oon ihan neuvoton, enkä tiedä mikä päätös olisi tässä tilanteessa paras.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiiän ton tunteen, mutta kun ei paino kerro kuinka sairas on. Ja iteki tiedostat, ettei tosta itekseen tuu mitään, joten jos nyt ihan vakavissaan miettisit ja kirjaisit vaikka paperille osastojakson plussat ja miinukset? Siellä ei kuitenkaan tarvii viettää koko loppuelämää ja parisen kuukautta(?) on aika hyvä sijotus, jos sen jälkeen voit paremmin. Kissat kyllä pärjää, vaikka antaisit ne hoitoon tai joku kävisi niitä katsomassa. Osastolta saa myös lomia, jolloin voit käydä niitä moikkaamassa.
      En voi kertoa sulle mikä päätös on oikea, mutta neuvoisin luottamaan ammattilaisiin.

      Poista
  2. Herättikö reaktioita/keskustelua se aamupäivän välipalan muutos?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonkun verran. Ravitsemusterapeutille saa tässä viikon ajan heittää ehdotuksia välipalavaihtoehdoista. Ilmeisesti tulee olemaan lista, jossa jokaiselle viikon seitsemälle päivälle on oma välipalansa.
      Vähän jännittää mennä seuraavalle päivisjaksolle, kun tää on otettu käytäntöön..

      Poista
  3. Mun mielestä toi välipalan muutos on hyvä juttu. Mua aikoinaan siellä turhautti se jotenki tosi paljon kun aamupalan ja lounaan välissä oli niin pitkä aika ja en voinut ikinä ottaa muuta kun mehun, mitä en edes terveenä ikinä juonut koska kaikki sokerilitkut on ihan turhia ja pahoja, koska ahdisti syödä keksejä tai hedelmiä muiden nähden koska hedelmät on niin sottasia ja keksi murustaa ja sen pureskelusta kuuluu niin kova ääni (joo suuret on ongelmat...) ja sit vedin vaa kahviöverit ja oli huono olo koko loppupäivän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myönnän, että aikoinaan kun ei ollut mitään ap välipalaa olemassakaan, välillä tuli nälkä ennen lounasta.
      Pureskeluäänet ei haittaa, paitsi jos jää vikana pöytään syömään hoitajan kanssa D: Oikeesti kukaan muu kuin itse ei kuule pureskelua. Pitäis jotenkin oppia olemaan stressaamatta näin turhista asioista..

      Poista
  4. Et sä tosta hoitojaksosta tullut hullua hurskaammaksi. Samassa tilanteessa olet edelleen. Tarviit hoitojakson ympärivuorokautisella osastolla ja tod. näk pitkän sellaisen. Olet nyt niin jumittunut omaan maailmaasi. Yksin et tule toipumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos mie saisin ton kommentin mie tod.näk heittäisin koneen seinään ja vetäytyisin vielä enemmän omiin maailmoihini ja itsesääliin... voin lyyä vetoa että suurin ongelmasi on vääränvärinen iPhone.

      Poista
    2. Ni että mieti vähän... kukaan ei kaipaa mitään typeriä neuvoja, eiköhän Noora itte tiiä mikä on hälle paras keino parantumiseen jtn sie nimetön ja kasvoton anomuumi voisit pittää suosiolla sen suus kii ja huolehtia vaikka omista asioistasi.

      Poista
    3. Kuule! Mikäli Noora itse tietäisi oman parhaansa, niin olisi toipunut jo aikoja sitten. Tai vaikka tietäisikin, niin ei vain omin voimin muutokseen kykene. Kyse on sairaudesta. Ei alkoholistiakaan ole helppo aina saada katkaisuhoitoon. Potilaan täytyy sitä itse haluta ja tiedostaa oma tilanteensa. Syömishäiriö on vaikea sairaus ja mitä kauemmin sitä sairastaa sitä vaikeampi siitä on päästä eroon. Parantuminen vaatii täydellistä motivoitumista ja suuria muutoksia.

      Poista
    4. No luuletko että sinne ympärivuorokautiselle niin vaan kävellään sisään –_–

      Poista
    5. Ensimmäiselle anonyymille: Toi päivisjakso tosiaan vaan herätteli tilanteeseen. Vuodeosastolle en kuulu, sen verran vielä terve pää pelaa.
      Toiselle (samalle?) anolle: Olen keväällä saanut omin avuin nostettua painon normaaliin, joten nyt vain pitäisi saada taas samasta rytmistä kiinni. Ehkä pitää lopettaa Vamoksessa...

      Poista
  5. Kaksi viikkoa on mielestäni aivan liian lyhyt aika, siinähän ehtii juurijuuri sopeutua ja päästä vauhtiin. vertaistuki on tärkeä ei ole tuttuja nyt? hyvä nuo iltapalat ja ei oksentelua siitä voit olla ylpeä! onko sun vaikea olla ylpeä itsestäsi tai kehua? ap välipala kl10 on mielestäni turha, koko ajan syödään 2-3h välein kaikille se ei tod sovi ja hampaatkaan ei pidä. muutenkin jos syöminen on vaikeaa eikä tunne nälkää lisää vaan ahdistusta kun annoskoko suurenee. mitä itse toivoisit välipalaksi silloin? kiva kun teillä on ruoanlaittoa vaikka tuo meny kuulosti todella haastavalta. oliko? ainakin tuo friteeraus. onko siellä paljon kasvissyöjiä kun olette tehneet kasvisruokia usein? onko kukaan enää sekasyöjä? todella outoa jopa ammatinvastaista ettei munan puuttumista huomattu. ja sanoisin sinultakin vastuutonta; kuuluu ateriasuunnitelmaan. syödään mitä tulee eikä huijata. itselleni tulisi ainakin syyllinen olo.

    VastaaPoista