Loma lähti viime postauksen jälkeen sujumaan paljon paremmin. Alkuangstia ja rutiineista irtautumisen pelkoa vai sekaisin oleva vuorokausirytmi? Koska kyllä mä tänään haikein mielin nousin veneeseen, joka toi meidät takas mantereelle. Heippa hei rannat ja meri ja aurinkotuolit.
Ja mun hiukset teki lopullisen kuoleman auringossa! :'C Kun vähän kiskoo, latvat katkee. Otin jonkun vitamiinihoidon, mut siitä ei ollut ainakaan apua (jos haittaa niin..!)
Kiva viettää pitkästä aikaa aikaa koko perheen kanssa (okei, koira on Suomessa). Välillä on kuitenkin ulkopuolinen olo, siskot viihtyy paremmin keskenään. Mä oon ollu aika monta vuotta enemmän sairaalassa kuin kotona, puhumattakaan siitä että kun sieltä viimeisen kerran lähdin, muutin omilleni. Ja mä oon jotenkin niin ulkona kaikista opiskelukuvioista, tv-sarjoista ja ylipäätään ajattelen maailman eri tavalla. Jos sanon sanan johonkin väliin, tulee tunne että ois vaan ollu parempi pitää suunsa kiinni. Vaik kyl mä naurankin, ainakin melkeen aidosti.
Nyt siis Bangkokissa, hotellin 26. kerroksessa, ihan ylihienossa huoneessa! Käytiin tuolla jossain joella ja turistialueella (tai varmaan se joku semmonen on, kun oli maailmanpyöräkin). Kuvia saatte ehkä myöhemmin kun pääsen kotiin koneelle. Käytiin myös kahvilla "iltapalalla" ja söin palan kakkua teen lisäksi. Kauhee kun tuli huono olo, oksetti ja taksijonossa teki mieli käydä maahan istumaan. Olo meni onneks matkalla ohi ja nyt vaan väsyttää. Tuleehan kello kohta 11, joten voisi pikkuhiljaa mennä nukkumaan, jotta huomenna jaksaa nousta syömään aamupalabuffetin tyhjäksi! No ei ehkä ihan, mutta koska aamupala on helpoin, voi santsatakin kunnolla.
Parin päivän päästä himaan (ja vaaka...), en voi käsittää että jossain päin Suomea on lunta! Ja että joulu meni jo. Pakko kuitenkin päästä vielä syömään laatikoita ja riisipuuroa, tää thairuoka alkaa tursuta korvista ulos :--D
2013/12/25
2013/12/20
Sleepwalking
Pikapäivitys Koh Samedilta. Upee pitkä ranta ja turkoosi meri. Asteita on jotain 30'C ja joulusta ei tietoakaan. Paikoin vain muutama hassu valo ja pienen pieni joulupukki tai -kuusi.
Valvon puolet öistä ja kuuntelen iPodilta joululauluja. Nään painajaisia ja toivon, että aamu tulisi. Eikä valoja voi sytyttää tai siskot herää. Ajattelen kuolemaa ja vihaan itseäni.
Päivät menee vähän paremmin sentään! Rannalla ja syödessä. Aika erilaista syödä pelkkää thai-ruokaa, mut nam! Vihanneksia, riisiä ja nuudeleita.
Pitäis vaan muistaa juoda tarpeeks, en tykkää lipittää vatsaa täyteen vettä. Tänään siis siitä johtuvat seuraukset (varustettuna alhaisilla kaliumeilla?):
"Kävelen horjuvin askelin. Kaikki kylpee valossa ja värit vaihtuvat valkoiseen. Istun tien sivuun ja painan pääni käsiini. Näkökenttä tasoittuu pikkuhiljaa, mutta pää reagoi yhä ympäristön singaaleihin liian hitaasti. Yritän näyttää normaalilta kun lähden taas kävelemään. Hetki menee ja valo ottaa taas vallan, värit sekoittuu ja mun on vaikea löytää kiintopistettä jotta pysyisin pystyssä. Mut se menee aina ohi, eikä mul oo ollu näitä pitkään aikaan."
Ei kukaan onneks huomannu, en haluu pilata muiden lomaa. Enkä omaani. Pakko yrittää enemmän.
t. Noora maailman toiselta puolen!
Valvon puolet öistä ja kuuntelen iPodilta joululauluja. Nään painajaisia ja toivon, että aamu tulisi. Eikä valoja voi sytyttää tai siskot herää. Ajattelen kuolemaa ja vihaan itseäni.
Päivät menee vähän paremmin sentään! Rannalla ja syödessä. Aika erilaista syödä pelkkää thai-ruokaa, mut nam! Vihanneksia, riisiä ja nuudeleita.
Pitäis vaan muistaa juoda tarpeeks, en tykkää lipittää vatsaa täyteen vettä. Tänään siis siitä johtuvat seuraukset (varustettuna alhaisilla kaliumeilla?):
"Kävelen horjuvin askelin. Kaikki kylpee valossa ja värit vaihtuvat valkoiseen. Istun tien sivuun ja painan pääni käsiini. Näkökenttä tasoittuu pikkuhiljaa, mutta pää reagoi yhä ympäristön singaaleihin liian hitaasti. Yritän näyttää normaalilta kun lähden taas kävelemään. Hetki menee ja valo ottaa taas vallan, värit sekoittuu ja mun on vaikea löytää kiintopistettä jotta pysyisin pystyssä. Mut se menee aina ohi, eikä mul oo ollu näitä pitkään aikaan."
Ei kukaan onneks huomannu, en haluu pilata muiden lomaa. Enkä omaani. Pakko yrittää enemmän.
t. Noora maailman toiselta puolen!
2013/12/16
Don't Need To Pretend
Viime päivät on ollut ajantajuuttomuutta, ahdistusta vaihtelevin määrin, ajatusten juoksua, hyvää oloa, joulua, Tavastiaa ja humalaa. Ai niin, ja suunnatonta ärsyyntymistä. Elämä on vähän vuoristorataa, mut yritetään pysyä kyydissä!
Perjantaina käytiin poiCCiksen kaa kattomassa Hobitti. Vähän hämmens kun kaikkia tapahtumia ei ollut ollut kirjassa, vaikka en mä siitä paljoakaan muista kun on useempi vuosi lukemisesta. Mut tää kakkososa oli melkeen yhtä hyvä kun LotRit! Koska niiden ohi ei pääse mikään. Illalla vietettiin vielä vähän pikkujouluja, vaihdettiin lahjat ja juotiin glögiä.
Ja ihan kuin siitä illasta/yöstä syntynyt univaje (lääkkeet jäi kotiin...) ei olisi vielä riittänyt, lauantaina oli taas Haloo Helsingin keikka. Ja mun mielestä tän vuoden paras! #elävätjakuolleet Muutaman kivaisan tyypin kanssa jäätiin vielä Tavastian lauantaidiscoonkin. Jeejee, thanks! Hyvin jaksoin, mutta unet jäi taas pariin tuntiin. Ja puhelimessa on pari niin edustavaa viinin kanssa poseerattua punasilmäistä kuvaa, ettei kehtaa julkaista.
Sunnuntai meni juostessa ympäri Etelä-Helsinkiä ja tuskaillessa, ettei kaikkea ehdi tehdä ennen huomista lähtöä Thaimaahan. No nyt on haettu kaikki tavarat vanhasta kämpästä, melkeen-pakattu, siivottu ja sisustettu hamsterin häkki ja rakennettu sille leikkiaitaus olohuoneeseen. Oon tehny ite ruokaa ja syönyt sitä oksentamatta. Suunnitellut päivän ruokailut tarkkaan ja noudattanut sitä myös yksin ollessani. Tänään tein lounaaksi "lihapullia" soijarouheesta ja muukin perhe kyllä tykkäs, vaikka sisko ensin vähän vieroksuen katsoi. Oon yrittäny katsoa väliin jääneitä Salkkari-jaksoja Katsomosta ennen kun ne poistuu, mutta aina kun avaan koneen jumitun muualle :--D
Tänään oli tän vuoden vika poli, seuraavaks sit hoitokokous reilun kuukauden päästä. Ei kyl menny hyvin aamuinen tapaaminen. Olin niin väsynyt (nukahdin illalla vaatteet päällä ja meikit naamassa), etten pysynyt edes mukana ajatuksissani ja hoitaja varmaan ajatteli mun olevan aineissa tms kun vaan selitin seilitin selitin. Yhdestä ongelmasta toiseen. Tuijottelin välillä kelloa ja yritin pidätellä itkua ja turhautumista.
Terapiassa onneks käsiteltiin vaan mahdollisia matkan (ja ravintolaruokailuiden!) tuomia pelkoja ja tehtiin suullisesti suunnitelmia päivien ruokailuista. Koska jos jo aamupalapöydässä on riisiä, niin syödäänkö siellä ees mitään muuta?! Ja ravintolassa ei aleta laskea desimitalla oikeaa määrää, vaan se eteen tuleva lautasellinen on yksi annos.paitsi jos ne onki jotain jättimäisii nuudelikasoja, apuuaaaa...
En jaksa etukäteen stressailla, lomallehan tässä ollaan lähdössä! Nyt vaan toivon, että mulle on varattu yhdentoista tunnin lennolle kasvisruokaa etten näänny nälkään.
Mutta oikein hyvää joulunodotusta kaikille! Yrittäkää nauttia myös aaton yhdessäolosta, vaikka osa siitä meneekin pöydän ääressä istuskellessa. Itse saattaisin pitkästä aikaa nauttia jouluruoista, mutta otan tämän matkan nyt omanlaisenaan haasteena ja kerään ne tavoitepainosta puuttuvat 500 grammaa (ja vähän enemmänkin). Ehtiihän perinteistä joulua juhlia vielä monena monena tulevana vuotena.
Perjantaina käytiin poiCCiksen kaa kattomassa Hobitti. Vähän hämmens kun kaikkia tapahtumia ei ollut ollut kirjassa, vaikka en mä siitä paljoakaan muista kun on useempi vuosi lukemisesta. Mut tää kakkososa oli melkeen yhtä hyvä kun LotRit! Koska niiden ohi ei pääse mikään. Illalla vietettiin vielä vähän pikkujouluja, vaihdettiin lahjat ja juotiin glögiä.
Ja ihan kuin siitä illasta/yöstä syntynyt univaje (lääkkeet jäi kotiin...) ei olisi vielä riittänyt, lauantaina oli taas Haloo Helsingin keikka. Ja mun mielestä tän vuoden paras! #elävätjakuolleet Muutaman kivaisan tyypin kanssa jäätiin vielä Tavastian lauantaidiscoonkin. Jeejee, thanks! Hyvin jaksoin, mutta unet jäi taas pariin tuntiin. Ja puhelimessa on pari niin edustavaa viinin kanssa poseerattua punasilmäistä kuvaa, ettei kehtaa julkaista.
Sunnuntai meni juostessa ympäri Etelä-Helsinkiä ja tuskaillessa, ettei kaikkea ehdi tehdä ennen huomista lähtöä Thaimaahan. No nyt on haettu kaikki tavarat vanhasta kämpästä, melkeen-pakattu, siivottu ja sisustettu hamsterin häkki ja rakennettu sille leikkiaitaus olohuoneeseen. Oon tehny ite ruokaa ja syönyt sitä oksentamatta. Suunnitellut päivän ruokailut tarkkaan ja noudattanut sitä myös yksin ollessani. Tänään tein lounaaksi "lihapullia" soijarouheesta ja muukin perhe kyllä tykkäs, vaikka sisko ensin vähän vieroksuen katsoi. Oon yrittäny katsoa väliin jääneitä Salkkari-jaksoja Katsomosta ennen kun ne poistuu, mutta aina kun avaan koneen jumitun muualle :--D
Tänään oli tän vuoden vika poli, seuraavaks sit hoitokokous reilun kuukauden päästä. Ei kyl menny hyvin aamuinen tapaaminen. Olin niin väsynyt (nukahdin illalla vaatteet päällä ja meikit naamassa), etten pysynyt edes mukana ajatuksissani ja hoitaja varmaan ajatteli mun olevan aineissa tms kun vaan selitin seilitin selitin. Yhdestä ongelmasta toiseen. Tuijottelin välillä kelloa ja yritin pidätellä itkua ja turhautumista.
Terapiassa onneks käsiteltiin vaan mahdollisia matkan (ja ravintolaruokailuiden!) tuomia pelkoja ja tehtiin suullisesti suunnitelmia päivien ruokailuista. Koska jos jo aamupalapöydässä on riisiä, niin syödäänkö siellä ees mitään muuta?! Ja ravintolassa ei aleta laskea desimitalla oikeaa määrää, vaan se eteen tuleva lautasellinen on yksi annos.
En jaksa etukäteen stressailla, lomallehan tässä ollaan lähdössä! Nyt vaan toivon, että mulle on varattu yhdentoista tunnin lennolle kasvisruokaa etten näänny nälkään.
Mutta oikein hyvää joulunodotusta kaikille! Yrittäkää nauttia myös aaton yhdessäolosta, vaikka osa siitä meneekin pöydän ääressä istuskellessa. Itse saattaisin pitkästä aikaa nauttia jouluruoista, mutta otan tämän matkan nyt omanlaisenaan haasteena ja kerään ne tavoitepainosta puuttuvat 500 grammaa (ja vähän enemmänkin). Ehtiihän perinteistä joulua juhlia vielä monena monena tulevana vuotena.
2013/12/12
Saved Myself, From Myself, I'm A Blessed Liar
Tajusin just, että mulla ei oo minkäänlaista otetta tähän toimintaan.
Ei ollenkaan.
Ei oo ollu moneen vuoteen.
Mistä mä saan voimaa elää, kun en jaksa todellista maailmaa?
Kun mikään ei ole totta ja kaikki on.
Kun mikään ei ole totta ja kaikki on.
Oon hukassa ajatuksissani ja itken.
2013/12/08
Thoughts Of A Dying Atheist
Tunnistaako kukaan samanlaista väittelyä omassa päässään? Tässä mun ajatusten juoksu iltapalan kokoamisen aikana:
"Pakko syödä jotain, koska päätin etten oo syöny tänään vielä tarpeeks, paino ei saa pudota! Mitäköhän sitä ottais, puuro ois turvallista, mutta tekis kyl mieli ruisleipää juustolla. Ja ehk kurkkuu siihen päälle, mut ei rasvaa, koska saa laittaa vaan joko juustoo tai margariinia, ei molempia samalle leivälle. Vai sittenkin margariinia? Juustossa on vaan kovia rasvoja ku margariinissa ois enemmän niitä terveellisiä, joita mun kroppa tarvii. Siks osastolkaa ei saa vaihtaa salaatinkastiketta juustoihin leivän päälle. Eli epäterveellistä, kertyy suoraan läskiksi. Mutta kun leipä pelkällä margariinilla on pahaa! No älä sit syö leipää ollenkaan jos on noin vaikee päättää. Syö puuroa, sun ei tarvi miettii noita rasva-asioita ollenkaan, koska puurossa ei ole sitä! Sehän on helppo vaihtoehto, eikä edes ole sitä rasvaa, tulee vähemmän kaloreita..
Olikohan toi nyt sairas ajatus?
No mut kyl mun oikeestaan tekee mieli sitä puuroa, siitähän voi nautiskellakin kauemmin kun sen syö hitaammin pikkulusikalla ku parii leipää. Maku vai aika? Aika, koska syöminen on niin kivaa, että siitä pitää saada nauttia piiitkään. Välillä voi joustaa lempiruokien kohalla, koska jos saa syödä vain 300kcal päivässä, mä syön yhen suklaapatukan sijasta mieluummin monta omenaa. Koska onhan se terveellisempääkin syödä omenoita kun ne ei mee suoraan rasvaks niinku kaikki suklaan huonot aineet. Okei, nyt ajatukset menee sairaiks.. Kai? Vai vaan terveelliseks? Koska eihän suklaassa oo vitamiineja. Niin, ja ne omenat syö hitaammin kun muutaman palan suklaata.
Ai nii, se iltapala. Eli puuroa. Paljonkohan? Pakkauksessa sanotaan, että yks annos on 130kcal, mutku on kahes leiväski enemmän kaloreita kun se on se ateriasuunnitelman iltapalavaihtoehto. Et mä voin ottaa ehkä 50kcal enemmän puurookin kun ohjeessa. Ei kukaan huomaa, et mä syönki vähän enemmän.
Mut toisaalt jos se näkyykin vaa'alla nii ne luulee mua polilla hirveeks possuks ja nauraa hiljaa, että nyt sulta meni toi kontrolli, vihdoin murruit! Nyt susta tehään normaali ja sä oot normaalina läski, koska lääkärit ei kato ulkonäköä vaan jotain vitun taulukoita, jotka ei oo tehty mua varten, koska onhan mulla silmät päässä ja nään että olen nyt jo läski, vaikka tavoitepainoon on melkein kymmenen kiloa! Kelatkaa miltä mä sillon näyttäisin?
EI! Nyt on taas sairaita ajatuksia, en mä oikeesti noin ajattele. Tää on sairaus, sä et voi uskoa silmiäs, ne näkee väärin. Vai näkeekö?
No, mul on nyt joka tapauksessa nälkä, joten päätös on, että mä voin syödä ton sovitun annoksen enkä yhtään enempää, ni en ainakaa liho tän nopeemmin. Koska oon huono anorektikko jos lihon liian nopeesti, kaikki kelaa et mä vaan syönsyönsyön, eikä mulla oo kontrollia ja ne nauraa mut ulos tästä maailmasta. Eikä sit ahdista niin pahasti kun muutun rumaks pikkuhiljaa, ni on aikaa totutella siihen kauheuteen. Ja jotkut sanoo, että terveenä näkisi itsensä laihempana tai kauniimpana tai jotain. En mä kyl siihen usko, ku kyl mä oon oikeestaa aika laiha, et välil näkyy luutkin, mut oon semmonen laihaläski et mussa ei oo enää yhtään lihasta kun mun keho on syöny ne, ja kaikki tilalle tuleva on rasvaa. Sitä on tuolla tuolla ja tuolla. Ylimääräistä. Mut mä en jaksa tehä lihaskuntoo, ei mul oo voimii siihen ku oon niin laiska, mä vihaan sitä! Ja ku lihakset pitäis kasvattaa takas, ku lihakset painaa enemmän, ni voikin olla normaalipainossa pienemmässäkin koossa. (thx. Jemina ajatuksesta!) Eikä ois sitä läskii, et oisinki just sopiva mut ois lihaksii. Jep, mut mä en haluu siihen saliljokapäiväoravanpyörään, joten en ala vielä kuntoilla. Mut en haluis kyl lihavaks normaalipainon alarajoilla, et jos söiski vähän vähemmän nii sais lisää aikaa motivaation keräilyyn taas urheilun suhteen. Et sit mul ois silti alhanen rasvaprosentti!
NYT RIITTI! Mä otan just ton ohjeen mukaan puuroa! Vai vähän vähemmän..? Eikun normaalisti ja soijamaidon kanssa!"
Miettikääpä ajatuksianne, se on aika jännää. Osan sairaista ajatuksista tunnistin vasta kirjoittaessani niitä ylös ja kuten huomaatte, en mä pysty niitä vastaan aina taistelemaan, välil ne voittaa. Tehään kompromisseja. Mä voitan. Ristiriita on koko ajan olemassa.
"Pakko syödä jotain, koska päätin etten oo syöny tänään vielä tarpeeks, paino ei saa pudota! Mitäköhän sitä ottais, puuro ois turvallista, mutta tekis kyl mieli ruisleipää juustolla. Ja ehk kurkkuu siihen päälle, mut ei rasvaa, koska saa laittaa vaan joko juustoo tai margariinia, ei molempia samalle leivälle. Vai sittenkin margariinia? Juustossa on vaan kovia rasvoja ku margariinissa ois enemmän niitä terveellisiä, joita mun kroppa tarvii. Siks osastolkaa ei saa vaihtaa salaatinkastiketta juustoihin leivän päälle. Eli epäterveellistä, kertyy suoraan läskiksi. Mutta kun leipä pelkällä margariinilla on pahaa! No älä sit syö leipää ollenkaan jos on noin vaikee päättää. Syö puuroa, sun ei tarvi miettii noita rasva-asioita ollenkaan, koska puurossa ei ole sitä! Sehän on helppo vaihtoehto, eikä edes ole sitä rasvaa, tulee vähemmän kaloreita..
Olikohan toi nyt sairas ajatus?
No mut kyl mun oikeestaan tekee mieli sitä puuroa, siitähän voi nautiskellakin kauemmin kun sen syö hitaammin pikkulusikalla ku parii leipää. Maku vai aika? Aika, koska syöminen on niin kivaa, että siitä pitää saada nauttia piiitkään. Välillä voi joustaa lempiruokien kohalla, koska jos saa syödä vain 300kcal päivässä, mä syön yhen suklaapatukan sijasta mieluummin monta omenaa. Koska onhan se terveellisempääkin syödä omenoita kun ne ei mee suoraan rasvaks niinku kaikki suklaan huonot aineet. Okei, nyt ajatukset menee sairaiks.. Kai? Vai vaan terveelliseks? Koska eihän suklaassa oo vitamiineja. Niin, ja ne omenat syö hitaammin kun muutaman palan suklaata.
Ai nii, se iltapala. Eli puuroa. Paljonkohan? Pakkauksessa sanotaan, että yks annos on 130kcal, mutku on kahes leiväski enemmän kaloreita kun se on se ateriasuunnitelman iltapalavaihtoehto. Et mä voin ottaa ehkä 50kcal enemmän puurookin kun ohjeessa. Ei kukaan huomaa, et mä syönki vähän enemmän.
Mut toisaalt jos se näkyykin vaa'alla nii ne luulee mua polilla hirveeks possuks ja nauraa hiljaa, että nyt sulta meni toi kontrolli, vihdoin murruit! Nyt susta tehään normaali ja sä oot normaalina läski, koska lääkärit ei kato ulkonäköä vaan jotain vitun taulukoita, jotka ei oo tehty mua varten, koska onhan mulla silmät päässä ja nään että olen nyt jo läski, vaikka tavoitepainoon on melkein kymmenen kiloa! Kelatkaa miltä mä sillon näyttäisin?
EI! Nyt on taas sairaita ajatuksia, en mä oikeesti noin ajattele. Tää on sairaus, sä et voi uskoa silmiäs, ne näkee väärin. Vai näkeekö?
No, mul on nyt joka tapauksessa nälkä, joten päätös on, että mä voin syödä ton sovitun annoksen enkä yhtään enempää, ni en ainakaa liho tän nopeemmin. Koska oon huono anorektikko jos lihon liian nopeesti, kaikki kelaa et mä vaan syönsyönsyön, eikä mulla oo kontrollia ja ne nauraa mut ulos tästä maailmasta. Eikä sit ahdista niin pahasti kun muutun rumaks pikkuhiljaa, ni on aikaa totutella siihen kauheuteen. Ja jotkut sanoo, että terveenä näkisi itsensä laihempana tai kauniimpana tai jotain. En mä kyl siihen usko, ku kyl mä oon oikeestaa aika laiha, et välil näkyy luutkin, mut oon semmonen laihaläski et mussa ei oo enää yhtään lihasta kun mun keho on syöny ne, ja kaikki tilalle tuleva on rasvaa. Sitä on tuolla tuolla ja tuolla. Ylimääräistä. Mut mä en jaksa tehä lihaskuntoo, ei mul oo voimii siihen ku oon niin laiska, mä vihaan sitä! Ja ku lihakset pitäis kasvattaa takas, ku lihakset painaa enemmän, ni voikin olla normaalipainossa pienemmässäkin koossa. (thx. Jemina ajatuksesta!) Eikä ois sitä läskii, et oisinki just sopiva mut ois lihaksii. Jep, mut mä en haluu siihen saliljokapäiväoravanpyörään, joten en ala vielä kuntoilla. Mut en haluis kyl lihavaks normaalipainon alarajoilla, et jos söiski vähän vähemmän nii sais lisää aikaa motivaation keräilyyn taas urheilun suhteen. Et sit mul ois silti alhanen rasvaprosentti!
NYT RIITTI! Mä otan just ton ohjeen mukaan puuroa! Vai vähän vähemmän..? Eikun normaalisti ja soijamaidon kanssa!"
Häviö vai voitto?
Miettikääpä ajatuksianne, se on aika jännää. Osan sairaista ajatuksista tunnistin vasta kirjoittaessani niitä ylös ja kuten huomaatte, en mä pysty niitä vastaan aina taistelemaan, välil ne voittaa. Tehään kompromisseja. Mä voitan. Ristiriita on koko ajan olemassa.
2013/12/06
It's So Easy
Tässä teekuppi vieressä nautin aamun hämäristä tunneista. Heräsin taas liian aikaisin ja unisaldo jäi turhan pieneksi.
Toissapäiväinen The Soundsin keikka oli super! Mä oikeesti voisin elää musiikille, käydä kattoo ku hyvät bändit esiintyy ja fiilistellä yleisössä. Kadota siihen hetkeen. Iloita. Surra. Riehua. Eläytyä. Mennä mukana. Välittämättä mistään muusta, mutta samalla liittämällä biisien sanat omaan elämään.
Ja voin kertoo, että kun syö, oikeesti jaksaa paremmin. Joku about vuos sitte oltiin kattoo Billy Talentii, ja vaikka olikin mun lempibändi, toivoin jo puolessa välissä että ne lopettais. En jaksanut hyppiä ja huutaa koko keikkaa ja vielä kotiin päästyäni sydän jyskytti siihen malliin, että ajattelin et se vetelee viimeisiään. The Soundsin jälkeen puolestaan olin niin adrenaliineissa, että juoksin melkein koko matkan Tavastialta kotiin, koska oli vaan niin mahtava fiilis. Kuulokkeet korvissa, pari vastaan sattunutta ihmistä katsoo kummissaan, Helsingin öiset valot.
Eilen nukuin pitkään tavalliseen nähden. Päätin, että tänään ei perhana vie oksenneta, vaikka kuinka tekisi mieli. Kävin Itiksessä kasomassa talvikenkiä (ja kaikkee muuta kivaa). Joonaksen kanssa käytiin myös syömässä Espoon Sellon Chico'sissa. Ja koko annoksen annoksen söin (kuten silloin kun olin terve, kun on kerran maksettu, niin syödään koko rahan edestä): soijapihvi, tofua, lohkoperunoita, paistettuja vihanneksia, pinaattia.. Kaloreista viis, oli hyvää! Ja iltapalaksi puoli litraa jäätelöä, koska teki mieli.
Paino oli eilen uuden vuoden tavoitteessa. Toisaalta vähän ahdistaa, että nyt se ei saa nousta grammaakaan joulukuun aikana, koska mukamas tavoitepainoa ei voi myöskään ylittää. Mutta miksei voisi? Ajattelin, että voisin palkita itseni jollain (tatuoinnilla!) kun saavutan 45 kiloa. Se oli korkein painoni terveenä ja sen takia jotenkin maaginen luku. Toki tosta ois tarkotus jatkaa eteenpäin, mutta välitavoite!
Oon onnellinen ja yritän nauttii täysillä näistä tunteista, elää hetkessä, koska romahduskin tulee väistämättä. Ei vaan saa antaa sen viedä mukanaan. Nään itseni peilistä kauniina (mutten edelleenkään liian laihana) ja viime aikoina ihan tuntemattomatkin ihmiset on tullut sanomaan bussissa, metrossa, laivalla, että kaunis tyttö. Aika randomii, että joku ylipäätään puhuu julkisissa liikennevälineissä, saati sitten kehuu ulkonäköä. No, miten vain. Nyt voisin kömpiä vielä hetkeksi kullan kainaloon, jos saisi vaikka vielä tunnin nukuttua. (Oot ihanin, kun kuitenkin luet tän, kiitos että oot siinä ♥)
Toissapäiväinen The Soundsin keikka oli super! Mä oikeesti voisin elää musiikille, käydä kattoo ku hyvät bändit esiintyy ja fiilistellä yleisössä. Kadota siihen hetkeen. Iloita. Surra. Riehua. Eläytyä. Mennä mukana. Välittämättä mistään muusta, mutta samalla liittämällä biisien sanat omaan elämään.
Ja voin kertoo, että kun syö, oikeesti jaksaa paremmin. Joku about vuos sitte oltiin kattoo Billy Talentii, ja vaikka olikin mun lempibändi, toivoin jo puolessa välissä että ne lopettais. En jaksanut hyppiä ja huutaa koko keikkaa ja vielä kotiin päästyäni sydän jyskytti siihen malliin, että ajattelin et se vetelee viimeisiään. The Soundsin jälkeen puolestaan olin niin adrenaliineissa, että juoksin melkein koko matkan Tavastialta kotiin, koska oli vaan niin mahtava fiilis. Kuulokkeet korvissa, pari vastaan sattunutta ihmistä katsoo kummissaan, Helsingin öiset valot.
 |
| Tän näkösenä liikenteessä. |
 |
| omnom. |
Oon onnellinen ja yritän nauttii täysillä näistä tunteista, elää hetkessä, koska romahduskin tulee väistämättä. Ei vaan saa antaa sen viedä mukanaan. Nään itseni peilistä kauniina (mutten edelleenkään liian laihana) ja viime aikoina ihan tuntemattomatkin ihmiset on tullut sanomaan bussissa, metrossa, laivalla, että kaunis tyttö. Aika randomii, että joku ylipäätään puhuu julkisissa liikennevälineissä, saati sitten kehuu ulkonäköä. No, miten vain. Nyt voisin kömpiä vielä hetkeksi kullan kainaloon, jos saisi vaikka vielä tunnin nukuttua. (Oot ihanin, kun kuitenkin luet tän, kiitos että oot siinä ♥)
Hyvää itsenäisyyspäivää! Ottakaa rauhallisesti, syökää ja polttakaa kynttilöitä ikkunalaudalla :---)
2013/12/01
Great Day
AAAAAaaaaaaaa, en kestä kun kaikki on vaan niin kivaa! Hetken kelasin, että elämä on perseestä, mutku voin oikeesti saavuttaa vielä vaikka mitä! Oon miettiny että oon liian vanha siihen ja siihen, mut sitä enemmän elämää valuu hukkaan kun sairastan. En mä nyt yhtäkkii haluu normaalipainoseks, en todellakaan, mutta pikkuhiljaa jos voimat palautuu mä voin vihdoin palata oikeeseen elämään. Mulla on siihen mahdollisuus, vaikka usein ajattelen etten enää ikinä pysty olemaan normaali. Tästä voi selvitä, vaikka oon tuhlannu jo ihan liian monta vuotta sairaaloihin, itsesääliin ja avuttomuuteen. Mun tavotteet on aina ollu liian korkealla, sit oon pettyny ja masentunu ku en ookkaan päässy täydelliseen tulokseen. Joo, ilman muuta olen paska jos en saa matikasta tai biologiasta kymppiä kuten aina ennen? Sori nyt vaan, mutta kun kaikki lukiossa jonne keskiarvo oli yli ysin on oikeesti hyviä/fiksuja/tms, ei voi olla enää se luokan paras. Siihen ajatukseen en koskaan tottunut ja paloin loppuun.
Mä myönnän. Kouluun paluu on kauheinta mitä tällä hetkellä voin kuvitella, vaikka samalla ois ihanaa oppia uutta. Nään siitä välillä untakin, kuinka saan tunnilla hermoromahduksen enkä pysty lopettamaan itkemistä. Mä oon unohtanut kaiken tässä viiden vuoden sairasloman aikana, joten perjaatteessa mun ois aloitettava lukio alusta. Pakollisia kursseja on kyllä kasassa, mutta kun ne mitä haluan lukea vievät todennäköisesti sen kolme vuotta. Ja sit mä oonkin jo joku vanhus kun pyrin jonnekin muualle :---o Mut se koulusta, ei oo vielä ajankohtaista.
Caramel! En vaan ymmärrä miten tommonen pikkuotus tuo niin paljon iloa elämään. Mä en oo varma, että tunnistaako Karkki ees mua, mutta aina kun juttelen sille se tulee tervehtimään. Lattialla se pyörii ja kiipeilee mun sylissä. Äskenkin juoksi huoneen toiselta puolelta kun lässytin ja puhelin sille ja nyt se kiipeilee mun selässä :---3 Ei se ikinä ollu tämmönen kun asuttiin Ankun kaa. Teillekin se kirjotti näppiksellä seikkaillessaan tervehdyksen: "7y7mmoöööööööö +_´--lvvvvnvh g". Ihana pikkuinen :--3
Ja nyt oon sit oikeesti ihan vararikossa. Tuli varattuu taas lippuja keikoille. Keskiviikkona Tavalle kattoo The Soundsii ja lauantaina Haloo Helsinkii Tampereelle! Jos joku on ke tulossa, saa ilmoittautua! Ja ihana Oona yllytti mua varaa Tampereen matkankin, tai enpä tiedä kumpi siinä enemmän innoissaan oli :--D Oon päättäny, että jos musiikki kerran tuo iloa elämään, niin antaa mennä! En vois olla enempää innoissani ja nytki mulla on sunnuntai-illan kunniaksi omat bileet mun huoneessa (kera neiti-hamsterin ja hyvän musiikin). Lapsellinen olo, mutta kerrankos täällä vaan eletään!
Mä myönnän. Kouluun paluu on kauheinta mitä tällä hetkellä voin kuvitella, vaikka samalla ois ihanaa oppia uutta. Nään siitä välillä untakin, kuinka saan tunnilla hermoromahduksen enkä pysty lopettamaan itkemistä. Mä oon unohtanut kaiken tässä viiden vuoden sairasloman aikana, joten perjaatteessa mun ois aloitettava lukio alusta. Pakollisia kursseja on kyllä kasassa, mutta kun ne mitä haluan lukea vievät todennäköisesti sen kolme vuotta. Ja sit mä oonkin jo joku vanhus kun pyrin jonnekin muualle :---o Mut se koulusta, ei oo vielä ajankohtaista.
Caramel! En vaan ymmärrä miten tommonen pikkuotus tuo niin paljon iloa elämään. Mä en oo varma, että tunnistaako Karkki ees mua, mutta aina kun juttelen sille se tulee tervehtimään. Lattialla se pyörii ja kiipeilee mun sylissä. Äskenkin juoksi huoneen toiselta puolelta kun lässytin ja puhelin sille ja nyt se kiipeilee mun selässä :---3 Ei se ikinä ollu tämmönen kun asuttiin Ankun kaa. Teillekin se kirjotti näppiksellä seikkaillessaan tervehdyksen: "7y7mmoöööööööö +_´--lvvvvnvh g". Ihana pikkuinen :--3
Ja nyt oon sit oikeesti ihan vararikossa. Tuli varattuu taas lippuja keikoille. Keskiviikkona Tavalle kattoo The Soundsii ja lauantaina Haloo Helsinkii Tampereelle! Jos joku on ke tulossa, saa ilmoittautua! Ja ihana Oona yllytti mua varaa Tampereen matkankin, tai enpä tiedä kumpi siinä enemmän innoissaan oli :--D Oon päättäny, että jos musiikki kerran tuo iloa elämään, niin antaa mennä! En vois olla enempää innoissani ja nytki mulla on sunnuntai-illan kunniaksi omat bileet mun huoneessa (kera neiti-hamsterin ja hyvän musiikin). Lapsellinen olo, mutta kerrankos täällä vaan eletään!
(eikä puhuta siitä, että tänään vähän oksuilin kun pääsin kotiin, koska se ei ole olennaista)
 |
| wääwää, pitäkää kivaa! |
"Juoskaa! Ennen kuin tää pää räjähtää!
Päiväkin vielä niin mä sekoan, päiväkin vielä niin mä kilahdan.
Juoskaa! Ennen kuin tää pää räjähtää!
Ton mä haluun vetää veeseestä, toi on mulkku ja toi on perseestä"
2013/11/29
Outlaw
Söin just päälle kakskyt lettuu. Ja oikestaan ne on parhaita ilman mitään hilloja päällä. Mun samanikäinen serkkupoika tuli käymään ja mummihan paisto meille lettuja. Vedettiin melkeen kaikki kahestaan. Mä tarkkailin J:n syömisii ja salaa mul oli syömiskisa sitä vastaan, jonka voitin. Toi on vaan aina ollu niin perso makealle, et lättyi sai popsii niin monta ettei laskuissa pysyny perässä. Onneks en tiiä mitään kalorimääriä niin ei ahdista (paitsi ne pari riviä suklaata, jotka varastin kaapista).
Tekstasinkin jo äidille, että on outoa kun olo on suorastaan maaninen. Aamul olo oli ihan normaali, heräsin jo puol kasilta ja laitoin - laiskanläksynä, taas vähän myöhässä - sähköpostia sisätautilääkärille. Aamupalaa, Hesarin lukemista, kaupassakäyntiä, lounasta, päiväunet ymsyms. Sit kahvin jälkee iski taas tämmönen hyperaktiivinen olo. Hetken sain viimeisteltyy joulukortteja, mut nyt ne on valmiit enkä tiedä mitä tekisin :( Lukemiseen tai televisioon ei pysty keskittyy, kuntopyörä ei kiinnosta, enkä oikeen tiiä mitä jutella serkun kaa jota en oo nähny yli vuoteen.
Jos oisin kotona aloittaisin jonkun siivousprojektin, vaikka vihaan siivoomista, tai tekisin jotain hyödyllistä tai luovaa sen sijaan, että naputtelen täällä turhautuneena kynsillä pöytää ja heiluttelen jalkoja, jotka ei pysy paikoillaan. Tää on oikeestaan aika ärsyttävä olo, en osaa kuvailla. Ei ahdista, mutta en oo vilpittömästi ilonenkaan, haluun vaan saada jotain aikaan!! En oo tottunu tämmösiin energiapuuskiin, yleensä mul ei riitä voimat tai kiinnostusta mihinkään. En mä mitää hikilenkkiä jaksais lähtee juoksee nytkään, mut zvbghvfyts...
Haluisin jonnekin keikalle hyppimään pomppimaan huutamaan. The Soundskin vetää 3.12 lisäkeikan Tavastialla ku oli nii loppuunmyyty ja haluun kattoo, mut kukaan kakkapää ei lähe mun mukaan, koska a) minulla on huono musiikkimaku tai b) kaikki mun kaverit on vararikossa näin loppukuusta kuten minäkin. Pari päivää aikaa päättää, ehkä marssin yksin Tikettiin kun pääsen takas Stadiin.
Tekstasinkin jo äidille, että on outoa kun olo on suorastaan maaninen. Aamul olo oli ihan normaali, heräsin jo puol kasilta ja laitoin - laiskanläksynä, taas vähän myöhässä - sähköpostia sisätautilääkärille. Aamupalaa, Hesarin lukemista, kaupassakäyntiä, lounasta, päiväunet ymsyms. Sit kahvin jälkee iski taas tämmönen hyperaktiivinen olo. Hetken sain viimeisteltyy joulukortteja, mut nyt ne on valmiit enkä tiedä mitä tekisin :( Lukemiseen tai televisioon ei pysty keskittyy, kuntopyörä ei kiinnosta, enkä oikeen tiiä mitä jutella serkun kaa jota en oo nähny yli vuoteen.
Jos oisin kotona aloittaisin jonkun siivousprojektin, vaikka vihaan siivoomista, tai tekisin jotain hyödyllistä tai luovaa sen sijaan, että naputtelen täällä turhautuneena kynsillä pöytää ja heiluttelen jalkoja, jotka ei pysy paikoillaan. Tää on oikeestaan aika ärsyttävä olo, en osaa kuvailla. Ei ahdista, mutta en oo vilpittömästi ilonenkaan, haluun vaan saada jotain aikaan!! En oo tottunu tämmösiin energiapuuskiin, yleensä mul ei riitä voimat tai kiinnostusta mihinkään. En mä mitää hikilenkkiä jaksais lähtee juoksee nytkään, mut zvbghvfyts...
Haluisin jonnekin keikalle hyppimään pomppimaan huutamaan. The Soundskin vetää 3.12 lisäkeikan Tavastialla ku oli nii loppuunmyyty ja haluun kattoo, mut kukaan kakkapää ei lähe mun mukaan, koska a) minulla on huono musiikkimaku tai b) kaikki mun kaverit on vararikossa näin loppukuusta kuten minäkin. Pari päivää aikaa päättää, ehkä marssin yksin Tikettiin kun pääsen takas Stadiin.
 |
| monsterhamster.jpg kuvastaa mun olotilaa oikeestaa aika hienot muokkaukset |
Ei pitäny kirjottaa ennen kotiinpaluuta, mut pää räjähtää kännykällä tekstaamiseen, joten tulin koneelle bloggailee. Kai mä voin tänne kaikkee p*skaakin syömishäiriön ohi jauhaa kun oon kerran tämmösen ajatusten kaatopaikan perustanu. "Ja vitut, mähän kirjoitan just sen mitä nään..."edit // mä nauran itsekseni tolle Karkin negatiivikuvalle, enkä ees ymmärrä miks se on niin hauska 8--------D
2013/11/28
Climbing Up The Walls
Oon vähän ymmälläni siitä miten nää mielialat vaihtelee. Alkuviikosta ajattelin, etten enää ikinä poistu kotona tai jaksa olla yhteydessä keneenkään. Korkeintaan nukkua, syödä, katsoa leffoja ja datata.
Eilen kuitenkin heräsin normaalin energisenä, lähdin aamupalan jälkeen hakemaan passia R-kioskilta ja posteja ja kenkiä omalta asunnolta. Hemmottelin itseäni shoppailemalla tilin tyhjäksi (joo, hyvä tapa purkaa ahdistusta). Näin vanhan kouluni terveydenhoitajaa ja käytiin syömässä Himalayassa ja samalla juteltiin.
Ehdin välillä pyörähtämään kotona ja sitten lähdettiinkin Joonaksen kanssa Nordean (buu!) järjestämään yksityistilaisuuteen Fredan Tivoliin. Ilmaiset (salaatti)ruoat ja juomat, jotain pankkilätinää ja Haloo Helsinki! Tunsin taas itteni niin idiootiks kun tyyliin yksin hyppelin eturivissä 8---( Meinas itkuki tulla ku tajusin että oon viime päivät taas tehny kuolemaa. Miten ihmeessä kaikki toivo voi noin yhtäkkiä kadota? Ei sillä, että ois haitannu jos oisin onnistunut tappamaan itseni vahingossa, mutta ihan mielelläni mä täällä vielä oon!
Purr, purr. Olin Joonaksella yötä ja tää aamu oli ihan liian lyhyt. Löhöttiin sohvalla, kahvit ja (mun tapauksessa) puuro naamaan. Sit toi heitti mut autolla tänne mummolaan ja matkalla lauleskelin radiosta soivia biisejä. Maailma on kirkas, rakkaus on ihanaa ja pienistä asioista voi nauttia!
Tääl oon syöny normaalisti (tai enemmänkin?) ja potenut vain vähän huonoa omaatuntoa, vaikka paino alle viikossa onkin noussut kilolla x( Nesteitä, läskiä tai mitä vaan, jokainen sata grammaa ahdistaa. Täällä se ei ainakaan pääse laskemaan, joten on vaan yritettävä kestää. Askartelin joulukortteja neljä tuntia putkeen, oli lapsekkaan innostunut olo. Höpötin ja olin ihan ylienerginen ja ärsytti kun tarvikkeet loppu kesken. Katoin Salkkarit ja yritin rauhottuu, mut nyt tappelen bloggerin kaa (koska joudun tekemään kaiken HTML-koodilla, rrrräyh! tää on hidasta, mutta koska olen ex-virtuaalitalli-pro, menee se näinkin) ja hihittelen itsekseni. MITÄ TÄÄLLÄ TAPAHTUU? Ja oikeesti olo on hetkittäin mainio, vaikken mitään nappeja tai päihteitä oo käyttäny. Mut pääsia et elämä on kivaa ja ruoka on hyvää ja mä en oo läski ja mulla on kivoja läheisiä ja hoitokontaktit ja keikkailua ja Thaimaan matka tulossa jajajaja!
Vois koht mennä napsii suklaata tai pipareita tai jotain hyvääää iltapalaks, lääkkeet naamaan ja vaik rauhottuu. Tääl sunnuntaihin asti, moooi :))
Eilen kuitenkin heräsin normaalin energisenä, lähdin aamupalan jälkeen hakemaan passia R-kioskilta ja posteja ja kenkiä omalta asunnolta. Hemmottelin itseäni shoppailemalla tilin tyhjäksi (joo, hyvä tapa purkaa ahdistusta). Näin vanhan kouluni terveydenhoitajaa ja käytiin syömässä Himalayassa ja samalla juteltiin.
Ehdin välillä pyörähtämään kotona ja sitten lähdettiinkin Joonaksen kanssa Nordean (buu!) järjestämään yksityistilaisuuteen Fredan Tivoliin. Ilmaiset (salaatti)ruoat ja juomat, jotain pankkilätinää ja Haloo Helsinki! Tunsin taas itteni niin idiootiks kun tyyliin yksin hyppelin eturivissä 8---( Meinas itkuki tulla ku tajusin että oon viime päivät taas tehny kuolemaa. Miten ihmeessä kaikki toivo voi noin yhtäkkiä kadota? Ei sillä, että ois haitannu jos oisin onnistunut tappamaan itseni vahingossa, mutta ihan mielelläni mä täällä vielä oon!
 |
| yritin syödä Nordean vararikkoon hakemalla lisääkin, but... |
 |
| Phone-laatu ilman muokkauksia, löööv |
Purr, purr. Olin Joonaksella yötä ja tää aamu oli ihan liian lyhyt. Löhöttiin sohvalla, kahvit ja (mun tapauksessa) puuro naamaan. Sit toi heitti mut autolla tänne mummolaan ja matkalla lauleskelin radiosta soivia biisejä. Maailma on kirkas, rakkaus on ihanaa ja pienistä asioista voi nauttia!
Tääl oon syöny normaalisti (tai enemmänkin?) ja potenut vain vähän huonoa omaatuntoa, vaikka paino alle viikossa onkin noussut kilolla x( Nesteitä, läskiä tai mitä vaan, jokainen sata grammaa ahdistaa. Täällä se ei ainakaan pääse laskemaan, joten on vaan yritettävä kestää. Askartelin joulukortteja neljä tuntia putkeen, oli lapsekkaan innostunut olo. Höpötin ja olin ihan ylienerginen ja ärsytti kun tarvikkeet loppu kesken. Katoin Salkkarit ja yritin rauhottuu, mut nyt tappelen bloggerin kaa (koska joudun tekemään kaiken HTML-koodilla, rrrräyh! tää on hidasta, mutta koska olen ex-virtuaalitalli-pro, menee se näinkin) ja hihittelen itsekseni. MITÄ TÄÄLLÄ TAPAHTUU? Ja oikeesti olo on hetkittäin mainio, vaikken mitään nappeja tai päihteitä oo käyttäny. Mut pääsia et elämä on kivaa ja ruoka on hyvää ja mä en oo läski ja mulla on kivoja läheisiä ja hoitokontaktit ja keikkailua ja Thaimaan matka tulossa jajajaja!
Vois koht mennä napsii suklaata tai pipareita tai jotain hyvääää iltapalaks, lääkkeet naamaan ja vaik rauhottuu. Tääl sunnuntaihin asti, moooi :))
2013/11/26
A Million Little Pieces
Päällimmäisin tunne eilen oli viha. Siitä ettei täällä saa kuolla jos haluaa. Sunnuntai tosiaan meni aivan päin ties mitä oikeastaan koko päivä. Käytiin koko perhe isovanhemmilla syömässä, siellä sain suurin piirtein pidettyä kulissit vielä pystyssä. Loppupäivä onkin vähän hämärän peitossa. Ilta päättyi siihen, että viiltelin, otin yliannostuksen lääkkeitä ja reippaasti alkoholia päälle. Jossain vaiheessa muistan itkeneeni äitiä, joka ryntäsikin huoneeseeni ja sitoi verta vuotavaa kättäni sillä aikaa kun isä soitti ambulanssin...
Haartmanissa piti juoda lääkehiiltä, tikattiin kuus tikkiä ja otettiin EKG. Torkahtelin. Kun sanottiin, että Auroraan mua ei oteta sisään, koska olen niin humalassa, nauroin vain, että ihan ku mä sinne muutenkaan menisin. Pääsin kotiin vanhempien kanssa, kun lupasin, etten tee enää mitään ja meen seuraavana päivänä sh-polille. En mä kyllä lääkärintapaamista pyytäny, vaik ois pitäny?
Katsoin eilen siskoni kanssa Natascha Kampusch, 3096 päivää. Itse asiassa jouduin katsomaan sen useammassa pätkässä, koska keskittymiskyky ei riittänyt. Näyttelijä oli laihduttanut rooliaan varten itsensä luurankomaiseksi, ja mietin koko elokuvan ajan onko se kaunista. Ei ole, mutta silti jotain ihailtavaa tuossa kropassa on. Vastenmielistä ja sairasta, mutta aivan varmasti tuollainen tyttö on yli-ihminen ja pystyy mihin tahansa.
Nyt ei huvita yhtään mikään. En jaksa. En jaksa. Oon taas kova kylmä kuori, jonka sisällä ei ole mitään ja jonka läpi ei pääse. Eilen vedin tarvittavan ketipinorin iltapäivällä naamaan ja nukuinkin melkein seitsemään asti illalla. Poikaystäväkin tuli katsomaan miten voin, mutta olin niin koomassa, että hyvä kun jaksoin ees puhua. Nytkin voisin vaan mennä sängyn pohjalle makaamaan ja jäädä sinne koko loppuviikoks, mutta pakko lähtee kohta terapiaan. ja ehkä jäädä sille reissulle makaamaan junan alle? Ei myöskään huvittaisi lähteä torstaina mummille ja ukille lihomaan, vaikka yleensä meen sinne mielelläni.
Jos sinnittelis kuitenkin pari päivää. Eiköhän elämännälkä vielä palaa, vaikka nyt haluisinkin vaan kuolla. Tai sitten ei.
Haartmanissa piti juoda lääkehiiltä, tikattiin kuus tikkiä ja otettiin EKG. Torkahtelin. Kun sanottiin, että Auroraan mua ei oteta sisään, koska olen niin humalassa, nauroin vain, että ihan ku mä sinne muutenkaan menisin. Pääsin kotiin vanhempien kanssa, kun lupasin, etten tee enää mitään ja meen seuraavana päivänä sh-polille. En mä kyllä lääkärintapaamista pyytäny, vaik ois pitäny?
Katsoin eilen siskoni kanssa Natascha Kampusch, 3096 päivää. Itse asiassa jouduin katsomaan sen useammassa pätkässä, koska keskittymiskyky ei riittänyt. Näyttelijä oli laihduttanut rooliaan varten itsensä luurankomaiseksi, ja mietin koko elokuvan ajan onko se kaunista. Ei ole, mutta silti jotain ihailtavaa tuossa kropassa on. Vastenmielistä ja sairasta, mutta aivan varmasti tuollainen tyttö on yli-ihminen ja pystyy mihin tahansa.
Nyt ei huvita yhtään mikään. En jaksa. En jaksa. Oon taas kova kylmä kuori, jonka sisällä ei ole mitään ja jonka läpi ei pääse. Eilen vedin tarvittavan ketipinorin iltapäivällä naamaan ja nukuinkin melkein seitsemään asti illalla. Poikaystäväkin tuli katsomaan miten voin, mutta olin niin koomassa, että hyvä kun jaksoin ees puhua. Nytkin voisin vaan mennä sängyn pohjalle makaamaan ja jäädä sinne koko loppuviikoks, mutta pakko lähtee kohta terapiaan. ja ehkä jäädä sille reissulle makaamaan junan alle? Ei myöskään huvittaisi lähteä torstaina mummille ja ukille lihomaan, vaikka yleensä meen sinne mielelläni.
Jos sinnittelis kuitenkin pari päivää. Eiköhän elämännälkä vielä palaa, vaikka nyt haluisinkin vaan kuolla. Tai sitten ei.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)