In the middle of nowhere

Tänään oli lääkärintapaaminen syömishäiriöklinikalla, ja näin entistä polityöntekijäänikin käytävällä. En muista mitä kaikkea lääkärin kanssa tuli juteltua, sillä tunsin olevani ihan pihalla. Yritin kovasti keskittyä ja näyttää siltä, että olen läsnä, mutta silti osa sanoista meni ohitse. Hoitoni klinikalla kuitenkin päättyi tähän, sillä tarkoituksena oli, että käyn vain intervallit päiväosastolla ja jatkan sen jälkeen taas normi psykanpolilla.
 

Kävelin kotiin ja tunnuin olevani irrallaan muusta maailmasta, taas jossain näkymättömässä kuplassa. Kävin kaupan kautta ostamassa kukkakaalia ja joulutähden, kuuntelin musiikkia ja odotin vihreiden valojen vaihtumista. Outoa, että näin epätodellinen olo iskee nyt kun olen syönyt ja nukkunut kunnolla.



Perjantaina kun päivis loppui, tuli vähän haikea olo. Mitä nyt? Sama tunne palasi tänään. Olen paremmassa voinnissa kuin lokakuussa aloittaessani päiväosastolla, mutta silti tunnen oloni hyvin epävarmaksi. Pitäisi kai olla positiivinen ja keskittyä onnistumisiin, mutta silti en voi olla ajattelematta, että "tätä hyvää kautta" on jatkunut vain viikon ja siitäkin puolet osaston tuella. Lääkäri kyllä sanoi, että tarvittaessa voin tulla taas uudestaan päiväosastolle, mutta kun haluaisin nyt sen verran tukea, että pysyisin poissa noista osastokuvioista.



Onneksi on yksityinen psykoterapia, jossa keskitytään syömishäiriöön, mutta sekin olisi tarkoitus jättää tauolle dkt:n ajaksi. Te lukijat, jotka ootte dkt:hen osallistuneet, koitteko sen auttavan epävakauden ohella myös syömishäiriöoireisiin?



Kotona oon siivonnut ahkerasti ja mut tuntevat ihmiset olisivat varmaan ihmeissään siitä, kuinka siistiä täällä on. Oon muutenkin ollut energisempi ja saanut asioita hoidettua. Vastavuoroisesti olen ollut myös äärettömän väsynyt ja ottanut pitkiä päiväunia sekä aamupalan että lounaan jälkeen. Mun on vaikea asettua aloilleni ja kohdata ahdistus, joka iskee kun uskallan hidastaa.



Huomenna ollaan menossa siskojen kanssa vanhemmille leipomaan pipareita ja koristelemaan kuusta. Toivottavasti Lunakin on tulossa, tarvitsen koiraterapiaa :)

Päivisjakso nro 3

Viimeinen kaksiviikkoinen intervalli syömishäiriöpäiväosastolla on nyt takana.

Ensimmäinen viikko meni jotenkin ohi, enkä meinannut saada otetta mistään. Viikko oli itsenäisyyspäivän takia lyhyempi, eikä meillä ollut yhtään "pitkää päivää", eli päivällistä osastolla. Tein kyllä suunnitelmia ja ruokaakin, mutta syöminen jäi ajatuksen tasolle.

Tällä viikolla olen onneksi saanut taas syömisistä kiinni. Oon pystynyt lopettamaan oksentamisen ja syömään kotonakin ateriasuunnitelman verran. Kyllä, ahdistaa ja tekee mieli kompensoida, mutta yritän muistuttaa itselleni, etten halua jatkaa sairastamista loppuikääni. Ja se tarkoittaa, että parantuminen menee nyt kaiken muun edelle.

Yksi tyttö on ollut kanssani kaikilla kolmella hoitojaksolla ja on mukavaa, että on ollut joku kohtalotoveri. Ollaan välillä naurettu vedet silmissä maailman tyhmimmille jutuille, ja torstain piparijuustokakun äärellä hoitaja totes, että taitaa olla hoitoväsymystä liikkeellä. Ehkä, tai sitten vain ruoanvalmistusryhmän aiheuttama ahdistus purkautui hysteriana.

Luin taas pari kirjaa ja olen kuunnellut joululauluja viltin alla. Kotona aloitin Greyn anatomian ensimmäisen kauden kai kolmatta kertaa. Mulla on dvd-boksit kuitenkin vain 9.-kauteen asti,joten sen pidemmälle en ole koskaan päässyt. Olen lämmitellyt kuumassa suihkussa ja hiuksiin laitoin taas harmaan värin.

Toivon, että saan pidettyä kiinni tämänhetkisestä päättäväisyydestä. En tiedä mitä hoitokuvioidern suhteen tapahtuu seuraavaksi. Bmi ei vielä riitä dialektisen käyttäytymisterapian (dkt) aloittamiseen, joka nyt monen vuoden odottelun jälkeen olisi muutoin mahdollista. Ensi viikolla on aika sh-polin lääkärille ja psykan polillakin pitäisi olla jossain vaiheessa hoitokokous, joten eiköhän asiat pian selkiydy. Sen kuitenkin tiedostan, että kaikki on kiinni minusta itsestäni ja siitä miten saan syömiset sujumaan.

Ensi viikolla ajattelin katsoa jouluruokien ohjeita ja tehdä ainakin seitankinkun aattoa varten. Joulu ei tänä vuonna aiheuta juurikaan stressiä: se kestää kuitenkin vain muutaman päivän ja ollaan ihan perheen kesken. Oikeastaan mä jopa jo odotan joulua, riisipuuroa, tunnelmaa ja valoja.

"Joulun kanssas jaan"

Eilen lauantaina, kun oli vielä lunta maassa, kävin pitkästä aikaa valokuvaamassa. Iltapäiväaurinko sai lumiset oksat kimmeltämään ja mulla oli pitkästä aikaa vapautunut olo kun katsoin kaunista maisemaa ja etsin hyviä kuvakulmia.

Illalla oli vielä Haloo Helsingin keikka Hartwall areenalla. Luulin alkuun, että joudun menemään yksin, mutta onneksi kaveri suostui antamaan mun syksyiset töppäilyt anteeksi ja sain meille paikat permannolla kolmannesta rivistä.

Haloot julkaisi torstaina uuden itse tehdyn joululaulun, jota olen fiilistellyt viime päivät. Kuuntelin sen useampaan kertaan luontokuvausreissuni aikana, joten liitän kappaleen sanat osaksi valokuvapostausta:

"Hulinaa, kadut täynnä valoja vaan

valoja väreissä taivaan ja maan

joku piiloutuu lahjavuorten taa, joku kadulle pulloja soittelemaan

Juoskoon tää kansa sen kiireensä kii, jota varten tänne muka synnyttiin

mulla ei oo kiire minnekään, aion sulle kynttilän nyt sytyttää

Valkoinen maa, lunta sataa

tässä mä seison takki auki taas

tämä vuosi joitain suosi enemmän

Valkoinen maa, antaa sataa

tahtoisin päästä sua halaamaan

tänä vuonna, tämän joulun kanssas jaan

Joka päivä yritän sen ymmärtää kuinka tää kaikki joskus häviää

ja se rikkaus joka kuuluu elämään

sitä silmillä pysty mä en näkemään

Särkyköön suruni hetkeksi pois, eikä viha mun sisällä vaikerois

tahdon vain hetkisen hengähtää

aion sulle kynttilän nyt sytyttää

Valkoinen maa, lunta sataa

tässä mä seison takki auki taas

tämä vuosi joitain suosi enemmän

valkoinen maa, antaa sataa

tahtoisin päästä sua halaamaan

tänä vuonna, tämän joulun kanssas jaan

Luona nimettyjen kivien maan, vielä hetken kanssas olla saan

Kerran tänne ja kerran täältä lähdetään

Valkoinen maa, lunta sataa

tässä mä seison takki auki taas

tämä vuosi joitain suosi enemmän

valkoinen maa, antaa sataa

tahtoisin päästä sua halaamaan

tänä vuonna, tämän joulun kanssas jaan"

Ihanaa joulukuun alkua kaikille, vaikka sää on taas sateinen kuin marraskuussa. Mä oon polttanut tuikkuja kotona jo pitkin syksyä ja viime viikolla sain kaivettua valkoisen minijoulukuusen kaapista ja ripustettua jouluvalot olkkarin verhotankoon.

Miten te olette valmistautuneet jouluun? Löytyykö joulukalenteri, ja jos niin millainen? 

The girl on the bridge

Oona on ollut nyt viikon ajan Helsingissä vierailulla, ja vaikka tällainen epäsosiaalinen tapaus olenkin, on ollut kivaa kun on seuraa. Eilen käytiin kiertämässä Töölönlahtea ja Linnunlaulun sillalla, josta tämänkin postauksen kuvat on otettu.

Oon viime aikoina ollut aika väsynyt ja halunnu olla lähinnä omissa oloissani. Viime viikon olisin voinut vain maata sängyssä ja missasinkin yhden lääkärintapaamisen ja toisesta myöhästyin. Lasku tulee perässä... Hoitokokouksessa sovittiin, että jätän Vamoksen toistaiseksi tauolle ja keskityn ensisijaisesti huolehtimaan itsestäni. Tällä viikolla onkin heti ollut paljon rennompi fiilis. Päivätoimintana voin kuitenkin käydä oman jaksamisen mukaan kulttuuripajalla ja Syli:n ryhmissä, ja ensi viikollahan olen menossa taas jo päivikselle.

Lauantaina Oona tuli mun luokse yöksi ja olisi halunnut dtm:n avajaisiin, mutta jätettiin yökerhoilut sikseen ja käytiin vain Kalliossa yksillä. Vietettiin siis iltaa mun luona, kuunneltiin musiikkia, katsottiin Marley & Me (itkettiin lopussa), ja puhuttiin asiat mielen päältä.

Sunnuntaina käytiin joulukadun avajaisissa ja Senaatintorilta ostettiin glögit ja piparit. Meinasin jäätyä pystyyn, joten lähdettiin joulupukin saapumisen jälkeen kävelemään Aleksanterinkadun toiseen päähän ja pistäydyttiin Suomalaiseen etsimään lyijykynää. Siellä olikin vaikka mitä ja mäkin ehkä ostin uuden jäsenen mun pöllöarmeijaan...

Tänään olin vihdoin katsomassa Tuntemattoman sotilaan isovanhempien kanssa. Oltiin valittu näytös väliajalla ja pullakahveilla ja oli kiva saada pieni tauko istumiseen ja kuunnella mitä ajatuksia elokuva oli herättänyt. Katsottiin filmiä varmaan vähän eri vinkkelistä sukupolvieron takia.

Huomenna olisi tarkoitus mennä Syli:n kahvihetkeen yli puolen vuoden tauon jälkeen ja siitä jatkaa vanhempien luokse syömään. Lauantaina ois vielä Haloon keikka Hartwallilla, joten kaikkea kivaa on tiedossa.

Onko joku muukin ehkä tulossa kahvihetkeen tai Hartsulle?

Hamsters can't play the piano

Vähän hamsterijuttuja huonomman kauden keskelle.
Tässä on siis Niinpal Gauhian Paha Pandemia aka "Demi", kohta vuoden vanha hamsterityttö.

Sen jälkeen kun muutin uuteen asuntoon, Demistä on tullut paljon seurallisempi. Edellisessä kämpässä lähinnä vain estin neitiä syömästä lattialistoja ja vessan ovea. Nyt se kiipeilee mun olkapäille ja tulee syömään herkkuja kädestä. Käyttäymiseen on varmaankin syynä "ulkoilu"tilan pienentyminen, sillä nykyään hamsteri on vapaana koko kämpän sijaan vain makuuhuoneessa.

Välillä menee viikko tai pari kun en näe Demiä melkein ollenkaan. Yöeläimenä se on luonnollisesti hereillä silloin kun itse nukun. Välillä Demi on hereillä jo seitsemältä, jolloin se saa jaloitella häkin ulkopuolella ja etsiä herkkuja, mutta toisinaan se heräilee vasta kun olen itse jo unten mailla. Saatan välillä aamuyöllä herätä tyypin kolisteluun, mutta pitäköön meteliä, niinhän mäkin teen päivisin kun toinen nukkuu.

Seuraavissa kuvissa käytiin tyhjentämässä tuoreruokakuppi häkin ulkopuolella, ja kun ei lisää papuja tai pähkinöitä kuulunut, niin epäuskoisen katseen jälkeen paineltiin takas häkkiin ja pesään tyhjentämään poskipussit ja syömään.

Pidän häkkiä lattialla, jotta Demsku pääsee ulkoillessaan kotiin kun haluaa. Olen laittanut sille tikkaat luukulle ja se käykin useasti häkin sisäpuolella iltaulkoilun aikana. Nyt talven tullessa on alkanut huolestuttaa, että jos ikkunasta vetää, joten oon laittanut häkin alle fleece-peiton.

Tänään illalliseksi tarjoillaan herne-maissi-paprikaa, riisiä ja pari jauhomatoa. Nam?

Päivisjakso nro 2

Toinen päiväosastojakso sujui mielestäni huomattavasti paremmin kuin edellinen. Mä olin todella motivoitunut mennessäni osastolle ja pystyin aloittamaan syömisen jo kolme päivää ennen hoitojakson alkua. Paino nousi kahden viikon aikana kuitenkin niin paljon, että nyt taas ahdistaa. Yhtenä tavoitteistani oli olla punnitsematta itseäni, mutta siitä huolimatta ramppasin melkein joka päivä vaa'alla.

Meitä potilaita oli vain neljä ja oltiin kaikki täysi-ikäisiä, joten ei tarvinnut edes jakautua pienryhmiin ja pystyttiin silti käsittelemään jokaisen ongelmia ihan ajan kanssa, eikä vain syömishäiriötä yleisellä tasolla.

Ekan viikon keskiviikkona oli sitten taas ei-jumalauta-pinaattikeittopäivä. Tällä kertaa en onnistunut skippaamaan kananmunaa. En suostunu ottaamaan sitä edes lautaselle, joten tilalle tuli nutri: vaniljan makuinen rangaistusnutri ja kolminkertainen ahdistus. Päivällisen jälkeen hävetti itkeä bussissa, mutten jaksanut kävelläkään pimeässä kotiin.

Mun viikko jäi tosiaan vajaaksi, sillä lähdin jo perjantaiaamuna kohti Kuopiota. Viikonloppuna ei onnistunut noudattaa ateriasuunnitelmaa, koska syötiin melkeen kaikki ateriat ravintolassa ja etukäteen oli vaikea suunnitella, koska molemmat pystyi syömään niin eri määriä kerrallaan. Mä en oikein tiedä, että sujuiko ruokailut hyvin vai huonosti. Syötiin paljon pelkoruokia, kuten karjalanpiirakoita (aamupalaksi) ja jäätelöä, mutta ateriavälit venyivät, eikä vihis ja muutama ranskalainen ehkä kuitenkaan riitä lounaaksi..?

Maanantaina olin niin väsynyt, että nukuin kaikki mahdolliset pätkät ruokailuiden välillä. Viikonlopun syömisten sanoin menneen hyvin, kun en Kuopiossa oksentanut.

Tiistain psykoedukaatio oli sama kuin neljä viikkoa sitten, joten tietopläjäyksen uudelleen kuuntelun sijaan kävin verikokeissa Lastenklinikalla. (Kaikki arvot vihdoin viitealueella!) Oli hiukan hämmentävää odottaa vuoroaan, koska edellisen kerran olen käynyt kyseisessä paikassa alaikäisenä silloin, kun jouduin ekaa kertaa osastolle.

Viikko meni hyvin, sain syötyä kaiken osastolla ja kotonakin ihan kohtalaisesti. Opetin potilastoverille Pokémon GO:n saloja ja sain kaksi kirjaa luettua loppuun. Leivottiin ruoanvalmistusryhmässä hyvää porkkanakakkua, jota olisi voinut ottaa vielä perjantain välipalallakin, mutten uskaltanut. Lähdettiin kotiin halausten ja tsemppausten saattelemana.

Jostain syystä kotona ei ole mennyt ollenkaan niin kuin suunnittelin. En ole avannut maapähkinävoipurkkia vaikka piti, en ole tehnyt edes puuroa, jonka sekaan se piti laittaa. En ole onnistunut kotioloissa toteuttamaan yhtäkään ateriaa "täydellisesti". Ja mä kun kuvittelin, että tilanne on vielä hallinnassa...

Valot vilkkuu vasta perjantaina

Vietin viime viikonlopun Kuopiossa.

Bussi lähti perjantaiaamuna Kampista ja olin jo hyvissä ajoin liikkeellä, sillä heräsin jostain syystä jo kolmelta. Reilun viiden tunnin matkalla kuuntelin kännykästä radiosta YleX:n nenäpäivän maratonia, koska netti toimi suuren osan matkaa todella huonosti. Eväänä mulla oli pari leipää, jogurttia, persimon, kaakao ja keksejä.

Kuopiossa Oona tuli hakemaan mut linja-autoasemalta. Käytiin kaupassa ja kuunneltiin Haloo Boxin bonus-cd:tä kun ajettiin hotellille Vuorelaan. Laittauduttiin ja käytiin syömässä sienirisotot ravintolan puolella.

Haloo Helsinki! aloitti kahdeksalta Kuopio-hallilla, mutta oltiin paikalla jo vähän ennen ovien aukeamista ja päästiin tokaan riviin.

Ensiksi soitettiin muutamia vanhempia biisejä ekoilta levyiltä ja oli kiva kuulla niitäki pitkästä aikaa livenä. Tuntui, että jengi syttyi tosi hitaasti (tai sitten seistiin vaan väärässä paikassa), eikä sen takia itsekään viitsinyt kauheasti pomppia. Loppua kohden meininki kuitenkin parani.

Keikan jälkeen käytiin vielä Oonan luona moikkaamassa koiria ennen kuin lähdettiin takaisin hotellille. Käytiin lainaamassa vastaanotosta peli, jota ei kuitenkaan osattu pelata, joten höpöttelyn lisäksi katottiin Youtubesta vanhoja Salkkaripätkiä ja valvottiin liian myöhään.

Aamulla käytiin hotelliaamiaisella, jonka jälkeen paineltiin vielä pariksi tunniksi nukkumaan. Vähän pirteämpinä lähdettiin kylpylään, ja Oona tokas että "ihanaa ku et oo niin aikuismainen", kun kiipeiltiin lasten temppurataa ja heiteltiin palloa. Mä hukkasin toisesta korvasta venytyksen ja etittiin sitä vaikka kuinka, kunnes kehtasin lainata yhdeltä pikkupojalta uimalasit ja sain sukellettua korviksen ison altaan pohjasta.

Syötiin, ja neljältä mentiin pelaamaan sulkapalloa. Meillä oli koko sali käytössä, joten laitettiin omat musat soimaan ja palloteltiin parhaamme mukaan. Mulla oli alkuun vähän vaikeuksia osua palloon, koska oon pelannu mailapeleistä viimeksi tennistä ja siitäkin on jo monta vuotta.

Kahdeksaksi oltiin varattu pöytä King's Crownista. Oltiin kurkittu ruokalistaa etukäteen jo sen verran, ettei ravintolassa tulisi liian suurta valinnan vaikeutta. Itse tilasin seitanburgerin ja kuvittelin vaihtaneeni sämpylät salaattiin, mutta ilmeisesti salaatilla korvaantuivatkin ranskalaiset. Samapa tuo, hyvää oli!

Ruokailun jälkeen käytiin vielä Nooran ja Heidin kanssa lasillisella ennen kuin palattiin hotellille. Valvottiin taas lähemmäs kolmea ja sunnuntaiaamuna kyllä väsytti.

Aamupalan jälkeen ei ollut muuta pakollista kuin kaupassa käynti matkaeväiden ostoa varten. Käytiin nopeesti vielä Oonan luona koristelemassa mun mustat housut koirankarvoilla ja sain yhden takin mukaani.

Vaikka bussi oli täynnä, sain istua suurimman osan matkasta yksin. Yritin nukkua, mutta en onnistunut. Olin kuitenkin niin väsynyt, etten näin pari päivää myöhemmin edes muista miten sain ajan kulumaan.

Viime viikonloppu meni siis oikein hyvin ja tää viikko päiväosastolla on sujunut mielestäni myös paremmin. Tuun viikonloppuna kirjottelemaan kuulumisia tältä jaksolta, kunhan saan vielä huomisen päivän kunnialla läpi.

Hyvää torstai-iltaa kaikille!

Army of one

Huomenna alkaa uusi päiväosastojakso ja mun pitäisi olla jo menossa nukkumaan, mutta tulin vielä kirjoittamaan, koska ei väsytä. Otin lääkkeet jo reilu tunti sitten, mutta koska olen niin täynnä, ne eivät varmaankaan ala vaikuttaa vielä hetkeen.

En tiedä mistä olen saanut motivaatioita ja tahdonvoimaa, mutta en ole oksentanut torstain jälkeen ja olen syönyt kunnolla. Olen viikonlopun aikana pakottanut itseni syömään lämmintä ruokaa pari kertaa päivässä ja lisäksi vastannut mielitekoihin, minkä seurauksena esimerkiksi tänään kaupasta lähti mukaan pipari-Dumleja.

Mun olo oli alkuviikosta aika kauhea, oikeastaan se on ollut kamala jo pidemmän aikaa. Maanantaina Vamokseen lyhyen matkan pyöräillessäni tuntui, että pyörryn kesken fillaroinnin. Pääsin perille, mutta kaupunkipyöräasemalla mun piti kerätä voimia viisi minuuttia, jotta pystyin kävelemään viimeiset kymmenen metriä sisälle. Olen kesästä asti joutunut käymään verikokeissa joka viikko, koska arvot ovat sen verran huonot, että niitä pitää seurata. Tiistaina lääkäri soitti, että oksentelun takia kärsin nestehukasta ja käski juomaan enemmän vettä.

En jaksa enää heikotusta, palelua ja masentuneisuutta, enkä halua jatkuvasti pelätä ja olla pienenkin rasituksen jälkeen tunnustelemassa pulssiani. Ahdistaa aivan tajuttomasti, mutta tilan saa korjattua vain syömällä. Ja taas kerran muistuttelen, että ahdistus on vain tunne eikä siihen kuole, toisin kuin syömättömyyteen.

Anorektinen puoleni haluaisi laihduttaa osastoa varten. Hävettää mennä huomenna punnitukseen, koska painan mielestäni tajuttoman paljon. Olen muutamassa päivässä onnistunut keräämään kroppaani liki neljä kiloa. Hyi, hyi, hyi! Hoitajat ja lääkäri tuskin kuitenkaan ajattelevat, että olen nyt hirveä läski, vaikka siltä tuntuukin... En tiedä mikä siinä on, että vaa'an pitäisi aina näyttää mahdollisimman vähän, jos joku muukin näkee painon. Esimerkiksi poliaamuina ei voi juoda edes kahvia, koska mukillinen näkyy parinasatana grammana. Mikä järki? Ei sen puoleen, että missään kyseisen sairauden tuottamassa ajatuksessa olisi mitään järkeä.

Vähän hermostuttaa huominen, mutta niin sen kai kuuluukin olla. Nyt hyvää yötä!

Thinking of becoming a circus performer (or not) - my day

Näitä päiväni kuvina -postauksia kun niin toivotaan, niin päätin sellaisen keskiviikkona toteuttaa. Oli aika tavallinen arkipäivä ja tästä saa suht' hyvän käsityksen siitä miltä mun päivät yleensä näyttää.

Heräsin ennen herätyskelloa, joten sain hetken makoilla sängyssä ja selata someja läpi. Meikkailin rauhassa ja odotin, että kello tulisi niin paljon, että voisin lähteä kymmeneksi Vamokseen aamupalalle.

Jostain syystä silloin kun on eniten aikaa, tulee pahin kiire. Ehdin juoksemalla sporaan, jolla matkustin mahtavat kaksi pysäkinväliä ja olin lopulta melkein kymmenen minuuttia myöhässä. Hupsista! Aamiainen ei kuitenkaan ole ikinä vielä tasalta valmis, joten ehdin oikein hyvin mukaan.

Saatiin Metro-lehden kymmenestä kysymyksestä 6/10 oikein ja käytiin nopeasti fiiliskierros. Meillä on syksyn mittaan ollut keskiviikkoisin sosiaalista sirkusta ja tällä kertaa oltiin menossa Taitoliikuntakeskuksen tiloihin, joten yhdentoista jälkeen lähettiin ratikalla kohti Punavuorta.

Vaihdettiin vaatteet, mutta meidän sirkusohjaajia ei näkynyt missään. Venyteltiin sitten omin päin ja ohjaajatkin onneksi saapuivat kohta paikalle. Odoteltiin vielä tilojen vapautumista, joten otettiin alkuun sekavaa, mutta hauskaa hippaa ja pallon heittämistä.

Rapukäveltiin, hypittiin ja kierittiin, kaaduttiin tikkusuorana taaksepäin patjalle ja hypittiin muutamia hyppyjä trampoliinilla. Olisi tehnyt mieli osallistua täysillä, mutta päätin ottaa rauhallisemmin, koska en saisi itseäni kauheasti rasittaa.

Lopuksi kokeiltiin ilma-akrobatiaa liinoilla ja renkaalla, tai oikeastaan vain me tytöt kokeiltiin kun pojat jatkoivat mieluummin jonglöörauksen harjoittelua. Mä tykkäsin kiipeillä ja harmitti, kun aikaa oli niin vähän, ettei ehtinyt kunnolla tehdä mitään. Ei sen puoleen, että mun kuntokaan olisi riittänyt enempään: kiipesin kerran liinaa pitkin ylös asti ja olin jo ihan puhki.

Vamoksen jälkeen kävelin vanhempien luokse. Söin kaalilaatikkoa myöhäiseksi lounaaksi ja juteltiin äidin kanssa. Alun perin olin sopinut, että jatkan vielä keskustaan näkemään Jennaa ja kummipoikaa, mutta päätettiin siirtää tapaaminen seuraavalle päivälle kun kummallakin oli paremmin aikaa.

Kotimatkalla pelailin sporassa Pokémonia ja Kaisaniemessä oli aivan pakko jäädä pois, kun pysäkillä oli niin suuri porukka raidilla. Legendaarinen Raikou oli ensimmäistä päivää, joten se ja halloween houkuttivat ihmisiä pelaamaan tavallista ahkerammin. Sain monnin kiinni, mutta hukkasin ilmeisesti toisen sormikkaani, koska en löytänyt sitä enää myöhemmin taskustani.

Kotiin päästyäni lösähdin vain sohvalle katsomaan muutaman jakson Game of Thronesia. Olen vihdoin onnistunut koukuttamaan itseni sarjaan ja parin viikon aikana olen katsonut kaksi tuotantokautta. Tällä hetkellä menen 6. kauden loppupuolella.

Pesin meikit ja söin iltapalaa. Yritin herätellä Demiä, mutta se kävi vain hakemassa tuoreruoat ja meni takaisin pesäänsä nukkumaan. Itse luin vielä jonkin aikaa, ennen kuin lääkkeet alkoivat vaikuttaa.

Sellainen päivä tällä kertaa. Kertokaa, jos tykkäsitte!