Warm And Sunny Days

Mulla on ollu aivan loistava päivä, siks meinasin tehä päivä kuvina -postauksen, mut kuvat ei riittäny mihinkää ku loppujen lopuks en tehny mitään! Aamulla nukuin pommiin ja nopeasti vaatekriiseilin ja juoksin bussin kanssa kilpaa pysäkille. Saavuin ihmisen näkösenä Ulfåsan polille, kun ehin meikata bussissa. Ajoissa silti olin, vaikka viime minuuteilla olin paikalla. Hyvin suju hoitajan kanssa, puhuttii kuin oon edistyny ja et huomen meen Helsingin nuorisoasemalla puhumaan päihteistä. Mut jäi loistofiilis! Lauloin taas kadulla kuulokkeita kuunnellen ja hymyilin vastaantulijoille ja elämälle. Suunnittelin et meen tekee kotiin ruokaa ja namnam! Seuraavaks on pelkkii tylsii dösäkuvii, ni saa skipata!

polil oli kerranki hyvät jutut

eiks oo söpö matkakortti? :33

ilmeilin puhelimelle ja jalat tyylikkäästi kaiteella, aiai!

safkaa ja dataust

Mä mietin tänää varmaa yli tunnin mun syömishäiriöö, miten mä saan kaiken hallintaan. Kuinka luon itselleni säännöt, vaikka oman ateriasuunnitelman, mitä tahansa! Mä kirjasin mun ajatuksii ylös varmaan kahden A4:n verran. Jos jotain sais lähetettyy terapeutillekin..
Ja koska teitä kiinnostaa, niin lounaaksi wokkia! Wok-vihanneksia ja  kookosöljyä ettei ne pala pannulle, cashewpähkinöitä, nuudeleita, soija ja pad thai -kastikkeita. Olin tosi pettyny ku en löytänytkään jääkaapista kananmunia, joten protskun korvasin sitten... raejuustolla... voi miten anorektista, mut oli hyvää :---DD

ilmeääöööäää ja ootd (huomathaa HH!-toppi!)

Sit soitinki mun parhaalle kaverille ja lähettiin Kaivopuistoon tarkotuksena ottaa aurinkoa. Aurinko meni pilveen, mut meil riitti juttuu. Kiitti rakkaat kun ootte siinä. Kyl me se kauhuleffa viel joku päivä katotaan :-D Ja voisinki tehä täs pient galluppii, mikä on pelottavin kauhuelokuva jonka ootte nähny? Suosituksii? Itellä nousee ykköseks Kirottu (The Conjuring). Soitettiinpa meiän kolmas ihminenkin (meit on siis kolmen porukka) paikalle ja jatkettii juoruumista ja kaiken maailman lätinää ja suunnitelmia jaajajaj! Kesä, Linnanmäki, Ulkomaat...

Tää päivä on ollu aivan super, saanu levätä rauhas. En oo oksentanu kertaakaan, vaik oon ollu yksin himas. Syöny, miettiny elämää ja kehen kannattaa pitää yhteyttä. Nähny parhait tyyppei, eikä me tarvita alkoholia et sujuis. Tunnetaan toisemme jo ala-asteelta ja noi kaks ei oo hylänny mua, vaikka välillä mun sairaus rikko välejä pahemminkin. Silti te idiootit ootte siinä ihan yhtä tyhmänä ku 10 vuotta sitten. XD (tää kiusaks) Nyt suihkuun ja söömään iltapalaa! Mul menee loistavasti, voi ku saisin tartuttaa tän mielentilan jotenki teihinki!

This Is My House, This Is My Home

Pyysin et otetaan paino tänään. Ei se niin paljon ollutkaan laskenut. Aamupalaks oli pahaa puuroo, jonka pakotin itseni syömään kaverin tuoman soijamaidon lopulla. Ja toi päivä oli hullun tylsä, olin ihan liian pirteenä, mun käskettiin laittaa musa pienelle ja laulaa hiljempaa. Onneks tuol oli yks hullu, joka jakso kuunnella mua, vaikka pälätin ihan mitä mieleen tuli. Meikkasin pariin kertaan, hypin seinille ku tekeminen loppu ja sit löysin Cosmosta jonkun treeni-ohjeen, mut en mä jumpppaamiseenkaa jaksanu keskittyy viittä minuuttia pidempään. Ruokapöydäs mä istuin itkemässä jonkun säälittävän sosekeiton kanssa, hoitajilt tuli puolen tunnin  ruokailun jälkeen tarvittava lääke, mut turha odottaa ketään pöytään puhuu. Ei vaan pystyny syömään kaikkee, vaik ikinä en jätä ruokaa lautaselle.

peili, sukat, you know

Oon rättipoikkiväsynyt sekä henkisesti, että fyysisesti. Eilen mä lähin illalla ulkoilemaan kun olin liian täynnä energiaa ja positiivisuutta. Tapasin jonkun viiniä juovan pojan, joka kanto jätesäkissä kumivenettä. Juttelin sille (mitä en kyl ikinä uskaltais tehdä, mut oli vaan niin loisto-olo ja kaipasin juttuseuraa!) Autoin sitä viinin tuhoomisessa ja pian puhuttiinkin ja mielenterveyden hoidosta Helsingissä. Iha kiva jätkä, viisaita juttuja elämästä. Kuinka paljon voi kokee ja kuinka nuorena. Itsensä syyllistäminen kaikesta. Ymmärsin kaiken kuulemma puolesta sanasta.

tuo oli hieman käääniläinen

No mä päädyin yöks kävelee ympäri Etelä-Helsinkiä, olitiin käyty baarissa parilla ja rankasisin itseäni juomista, koska mun piti olla selvinpäin. Ullanlinna, Kaartinkaupunki, Hakaniemi, Pasila ja jalkoihin vaan sattu ja halusin viiltää ja sisälle lämpimään. Ennen kuutta mä menin Auroran päivystykseen kysymään, monelta osastolle voi mennä takas, mut ne löi oven kiinni ja sano et tuu kasilt takas. Kyl mä sit lopult pienen kiekan jälkeen osastolle menin...

Unta vajaa pari tuntii, lääkkeet, labrat, aamupala, nukkumista, uloskirjaus. Ne lähettää faxit sit eteenpäin.. Hyvän kuvan oon taas ittestäni antanu, mut oon yrittäny puhua!

Kuitenki oon ilonen ku oon taas kotona, pystyn syömään paljon paremmin kun ei ole hirveää hälinää suljetulla osastolla kun kaikki kilistelee kolistelee ja voi syödä niitä ruokia mitä tekee mieli!

Huomenna on poli Ulfåsassa, en odota sitä yhtään. Kuulen ne  haukut jo valmiiks: sähän lupasit näin ja näin, mutta teit kaiken väärin... En jaksa mennä kuuntelemaan syyllistystä, ku tiedän itse yhtä hyvin mitä tein. Ois vaan pitäny viiltää, mut ajattelin et polttaminen on pienempi paha. No nyt oonki rankaissut itseäni uusilla haavoilla, mutta plää. Jotain positiivista haluisin kertoo, muttei oikeen oo. Lahdesta sais kohta hamsterivauvoja, mut se ei taida olla ajankohtaista. Tuntuu et oon ihan tyhjän päällä ku en tiedä mitä tehä. Saatanko mä puolen vuoden päästä takas kuntoutusosastolle, vai saisiks mä myt muuttaa omilleni ja ostaa lemmikin?

Too Drunk To Dream

Oon unessa. Eilen olin hetken hereillä ja nauroin niin aidosti, etten ole tehnyt sitä vuoteen. Nyt mun päässä ei liiku mitään, nään maailman kauniina ja itseni rumana ja siitä irrallisena. Äiti ja isä eivät varmaan jaksa, kun viimeyönäkin tulin kaatokännissä yöllä kotiin. Lupasin, etten osta rahoillani alkoholia, mutta tulikin kavereita vastaan kun olin illalla palaamassa osastolle ja halusin hetken elää. Kuulua jonnekin muualle kuin mielisairaalaan, joten ilmotin etten tuu takas. Ei silti tullut uloskirjausta, vaan hoito jatkuu sovittuun tiistaihin asti.

Ei siitä eilisillasta kuitenkaan tullu mitään, kadotin ihmiset. Juttelin randomien kanssa, onnittelin valmistuneita ja etsin kännykän laturia. Muistan kun kotimatkalla kaaduin, mietin onko tästä järkeä edes nousta ylös kun elämä menee tähän pisteeseen. Paitsi että me käytiin syömässä pizzat! (ja sitä mä oon katunu koko päivän) Aamulla puhalsin vielä alle puol promillea. Kaikki paikat on kipeinä, mieli maassa, hiha veressä ja joudun venaa yheksään asti kunnes saan iltalääkkeet, eli pelkän kalkkitabun. Haluun vaan nukkuu. Tunti viel, stna!

woooot happened?

Aamulla heräsin huuli turvonneena ja haava silmien välissä. Jos muistan oikein, ni taisin ihan vaan kotioveen lyödä naamani.. Mustelmiiki löytyy ja polvista haavat niin, että sattuu kävellä.

Täältä osastolta saan mennä ja tulla miten huvittaa, en oikee tajuu tätä logiikkaa. Vapaaehtosena suljetulla, jätän tulematta sovittuihin tapaamisiin, poitun moneksi tunniksi yli ruoka-aikojen. Kävin äsken kävelemässä, enkä oo ennen tajunnu et Linnanmäen ympäristö on yllättävän hieno. Joku koira tuli tervetimään, rapsuttelin ja lässytin sille, mutta siitäkin puuttu ilo. Mä nään kaikkien muiden tunteet, mutta ite oon sisältä tyhjä. Mä haluan nähdä onnellisia ihmisiä, kaikilla vaan menee niin huonosti että eletään tätä yhteistä tuskaa.

Tänään mä haluan kadota, vaikka vielä eilen olin niin ilonen ettei mitään rajaa. Instan seuraajat varmaan huomas, että mä oikeen hymyilin! Näin ittteni jopa ihan nättinä.

sairaalapyjama (y)

Kyl tää viel täst,nää mielialat heittelee. En hypänny junan alle, vaik teki mieli. Elämä paranee vielä, mutta tällä hetkellä mä en usko että musta tulee yhtään mitään. Elän tässä kuolleessa kupplassani koko loppuelämäni, ei tuu lakkii tai papereita. Rahat tulee kelalta ku oon nii paska etten pysty tekee duunii. Ja niitäkään kyseisiä rahoja ei oo nyt tulossa kun käsittelyssä kestää, toisin sanoen oon täs peeaa koska käytin viimeiset rahani äsken sprite zeroon ja läkeröl dentseihin. Eikä mulla oo varaa maksaa kymmentä euroa terapiamatkoista, puhumattakaan siitä kuinka paljon muuten käytän julkisia.

Piristykää, mäki yritän ♥

I Went Crazy For Awhile

Otin tosiaan eilen semmoset kuuden tunnin hatkat osastolta. Lähdin mukamas kävelylle kaverin kanssa, mutten kestänytkään palata. Odotin että kaveri katoo nurkan taa ja lähen juoksee vastakkaiseen suuntaan. Suuntasin bussilla toiselle kaverille ja oli aivan helvetin hyvä olo olla kerrankin porukalla chillaa jossain muualla kun neljän seinän sisällä. En oo puhunu kenenkää kaa moneen päivään! Juteltii, kriiseiltii, hiustenvärjäystä. Ja mä tajusin että haluun itteni takas!

Toisilki on rankkaa, mä haluun nostaa itseni pystyyn, mä haluun nostaa ne toiset pystyyn. Painostamatta, omalla tahdilla. Tehdä tyhmiä yhdessä ja sitten viisaita kun siihen riittää mielenterveyttä. Ja mä saan varmaan M:nkin takas elämään, sä oot tärkee, vaikkei yhteisten "ystävien" kaa ehkä suju. Me hommataa meiätki ylös tästä paskasta.

Mä oon muutamassa päivässä muuttunu haamuks, kaveri jonka näin muutama päivä sitten sano että oon kuihtunu silmissä, lähteny useempi kilo. Terapeuttiki sano että viikossa yli kaks. En mä kyl sitä usko, mut elämänilo silmistä on hävinny. Mä tajuun kuinka mä oon sisältä kuollu täällä osastolla.

"Niin monet kerrat oon pettäny itseni
Leikkinyt että mä olisin joku muu

Miksei kukaan tuu
Ja pelasta mua pulasta, opasta oikeelle kadulle,
estä hukkumasta hulluuteen, pahuuteen
Kompastun pohjaan, uppoon, kastun läpimäräks
Ja kun takas astun valon nään, onko ketään
Jäljellä joka vois anteeksi antaa mun pienuuden
Jos löytäisin uuden minuuden
Tai sit ei, anyway-ay-ay-ay-ay..."

- Mariska

Mä lähen käymään himas, haen hiusvärin ja pidennykset, teen ittestäni itteni. En oo tää puolikuollu mitä-välii-tappakaa-mut-vaikka-heti -ihminen. Mä elän, oon nuori, henkisesti ehkä vielä alle kakskymppinen täyslapsi, mutta kaikki on auki. Mä lupaan, että herään vielä henkiin!

Mä jo värjäsin hiukseni ja oon taas enemmän itseni näkönen, elämänilo palaa:

#selfie #helsinki #mansku #backtolife

Ja mä sain hamsteritarjouksen kasvattajalta, huomenna syntyy poikue! Oon niinniinniiinn happy! Jos en pääse takas S1:lle (mitä ei tuu tapahtumaan, tai tulee, tai ei tule), mä otan sen hamsterin. Etsin Stadista jonkun kivan pienen kämpän mahdollisimman keskustasta ja opettelen elämään itsekseni. Pärjään niin hyvin, että pystyn huolehtimaan pikkuisestani. Kaikki on valmiina, mutta muut ei usko tähän, mul on jo nimi ja kaikki valmiina pikkuiselle, jos ykskään niistä vaikuttaa sopivalta :------)

Mä vaan haluun elää! antakaa mulle siihen mahdollisuus...

It Reminds Me That It's Not So Bad

Mietin onks täs blogis järjee ku aamupäivällä halusin vielä tappaa itteni ja nyt oon elämäni kukkulloilla. Miten mielialat voi vaihdella nollasta sataan?
Ystävät ja melkein sellaiset piristää aika hitosti. Varokaa, täältä mä tuun, hiukset muuttuu taas pinkiks heti kun mahdollista, ja mä haluun elää! Join jopa ylimääräsen vaniljasoijajuoman, joka mulle tuotiin, nams :3

Kävin ulkona, vähän pidempään kun oli tarkotus, ja heräsin henkiin. Täällä on elämää. En oo yksin, muillakin menee paskasti. Jokaisella tavallaan. Maailma ei pysähdy kun mä pysähdyn. Vertaistuki ja tuki ylipäätään on aika tärkeetä, vaikkei kaikil meniskää nii hyvin (kuten mulla). Mut silti et toinen jaksaa tukea, jos jaksaa. Omina vaikeina aikoina autetaan, mutta ku parannutaan muutut toiselle näkymättömäsk. Ei enää kiinnosta mt-ongelmat, riippuvuudet tai mikään. Itehän se valitaan ja aiheutetaan. Unohtu, et oli iteki joskus samas jamas.

Tajusin kuinka paris päiväs olin jo alkanut kammota kaloreita kuin myrkkyä. Menettää kaiken sen minkä oon saavuttanu parin kuukauden sisälllä. Joten söin saavuttuani iltapalan hyvällä omallatunnolla. Hienosti iltapalaksi kaksi leipää juustoineen ja lisäksi muroja. Sanokaa etten mä yritä.

Nyt mä chillaan, toimin robottina tiistain uloskirjaukseen asti ja sit alan taas etsii elämää.

thäänx evribadi, jotka ootte jaksanu kannustaa ♥
loov yaa

The Saga Continues

Ehkä mä uskallan puhua rehellisesti. Mä en halua olla täällä Aurorassa, täällä ei ole mitään. Oon vaan ollu huoneessa, nukkunut ja itkenyt vuorotellen, nirhaissut terottimenterällä pari pintanaarmua. Syönyt hädintuskin mitään, koska mikään ei sovi ateriasuunnitelmaan. Otin aamupalalla juuston leivän päälle - olikohan se liikaa? Ei mulle kuulu aamulla leipää tai jogurttia. Meen sekasin.

Eilen en saanu ees iltalääkkeitä, ei mulla ilmeisesti mee niitä enää. Zyprexa kun lamauttaa mut koko päiväks, nii yhen kerran kokeilu ritti, se otettiin pois, eikä ketipinorkaan ilmeisesti jatku. Lääkkeitä vähennetään, vaikka olo huononee. Lääkitys piti laittaa uusiks jo kuntoutusosastolla, mutta.. lopulta päädyin lääkitsemään itseäni päihteillä.

Ja just tällä hetkellä mä en halua kuolla. Elän täs tuskassa, kuuntelen Sallan ja Miron matkaa maailman ympäri ja se rauhottaa. Mutta mä en myöskään jaksa palata tähän syömishäiriöhelvettiin, mä en oo niin vahvoilla että pystyn tähän yksin. Mä en parane ilman apua, vaikka kuinka yrittäisin. Aina tulee joku stoppi.

Tää nolottaa myöntää, mutta mä antaisin mitä tahansa päästäkseni takaisin S1-kuntoutusosastolle. Mä oon kokeillu nää muut julkiset, mikään ei toimi. Mä tuun kuolemaan tällä menolla, enkä halua enää kitua. Sen takia päästäisin mieluummin itseni pois, mut ihan vielä ei oo sen aika. Aina jostain tulee joku elämänkipinä ja nyt mun on vaan odotettava sitä. Mutta tätä monen vuoden paskaa en enää jaksa, rampata polilla kertomassa kuuroille korville kuinka huonosti kaikki menee. Saada hymyjä vastaukseks ja lähteä kotiin oireilemaan.

Tiistaina uloskirjaus täältä, nyt mä jatkan kattoon tuijottamista.

Out Of This World

Mä vaan nään mielessäni kuika ilosii ne kaks on kun sai mut pois osastolta. Nyt lähti se narkkaririehuja, joka pilaa Salkkari-hetken. Voi vittu mikä yhteishenki, en kai mä nyt niin hirvee ollu. Muka kännissä 24/7, ihmisillä on erilaisia diagnooseja, mielialat vaihtelee. Että kiitos puhallutuksestakin selvinpäin. Voin sanoo, että se loukkas aika hitosti. Eikä mulla muuta, mutta osasta asioista vois hieman keskustellakin, niin tietääkseni aikuiset tekee.

Mulla on tosiaan mennyt viime viikot huonommin, en oo saanut nukuttua, viiltelyä, oksentelua, alkohoholia ja lopulta pilveä josta narahdin. Säännöt on ollu niin sekasin, etten lopulta tiennyt mikä on oikein, melkein-oikein tai väärin tai rangaistavaa. Enhän mä siinä parvekkeella ois polttanu, jos oisin tienny että siitä tulee jotaín pahempia seun seurauksia, kuten ulosheitto. Mutta itse sen tein, rikoin säänjöjä se siedostaen, että osastolla ei päihteitä nautita tai olla niiden vaikutuksen alaisena. Ajattelin ottaa pienet ja mennä nukkumaan. Nimeltämainitsematonihminen näki ja selitti jotain että toi loukkaa, enkä tiedä ihmisten taustoista, no eipä nekään tiedä mun. Niinpä lähdin yöksi kiertämään Helsinkiä, oli kylmä, mutta aamukuudelta oli pakko hakea kamera kun oli niin kaunis valo.


Eilen oli siis hoitokokous, uloskirjaushan sieltä tuli ja lähete Auroraan osastolle. About viikko täällä ja sitten takaisin sh-polille. Mun motivaatio vaan putos nyt niin nolliin, että tuskin mä jaksan. Ois ollu kouluunpaluu ja kaikki, mut sotkin ne. Tänään söin aamuvelliä, sitä ennen eilen osastolla lounaan, Eikä oo nälkä. Ei noil oo resurssei kattoo muin syömisii, joten... Mut söin mä lounaalla oma-aloitteisesti yhen punajuuripihvin.

En tiiä mitä tänään on tapahtunu, oon nukkunu KOKO päivän. Taisin kävästä syömässä, aamulla labrassa, tapaamassa lääkäriä, mutten muista siitä mitään ku olin niin unessa. Mulle alotettiin illalla zyprexa uudestaan, ja se väsyttää.

Voisin jatkaa unia ku ei oo muutakaan, Sh-hoito-osasto -paikka oli mulle elämä, tai uusi alku sille. Nyt se meni ja mä voin rauhassa kuolla päästyäni täältä. On jo kokeiltu, että polista mulle ei oo apua. Mä en palaa lähtöpisteeseen. Mulla oli mahdollisuus, ryssin sen, joten samantien voin viedä koko elämän, jota koskaan ei tuu tän takia edes olemaan.

The Beginning Is The End Is The Beginning

Tänään hoitokokous puolen päivän jälkeen. Omahoitaja jäi lomalle, joten oikeestaan kukaan ei tiedä musta mitään. Mä vaan oon. Vanhemmat on kutsuttu mukaan, mutten haluu niitä sinne. Oon aika varma, että tää on UK. Jos tää loppuu, mä en tiedä mikä kaikki loppuu. Ehkä joku muukin, ehkä ei. Kaikkee ei voi tietää.

"Hei! Mun ote on irti
Nää raiteet on poikki
Hei miten mä jatkan tästä
Hei! Jos sanat vois tappaa
Mä kuulin jo kaukaa
Ei Eerika pääse taivaaseen

Mikään mihin mä uskoin
Ei jatku tän kauemmaksi
Hitaasti kohoan portaat
Ja kävelen väkeä vastaan

Mä lasken kymmeneen ja aukaisen mun silmäni taas
Mä lasken kymmeneen ja kaikkialla nään taivaan

Ne sanat jäi soimaan
Ne tahtoisi tappaa
Ei Eerika pääse taivaaseen"
- HH!

Winners And Losers

LÄTKÄÄÄÄ! Oon ollu koko illan niin innoissani MM-kisoista, että oon ihan äwäwäwäwäwäwä! Lisäsin blondeihin hiuksiini siniset pidennykset, laitoin huulitarrat, meikkasin, pukeuduin :-----D Ja matsia katson osastolla, yksin! Kyl täs joku päihdeheppuki kävi mun kaa fiilistelee, mut se häipy nopee.

apuuvaa.. eiku MAALIII

Mul oli upee yksinäinen kisakatsomo! Tarjoiluna weetabixeja vanijasoijamaidolla ja soyajätskiä, sekä teetä. Huusin ja kiroilin täällä yksin, kirosin tuomareita, päivitin tilannetta niille, joita ei asia tippaakaan kiinnostanut ja raivotekstasin kavereiden kanssa. Rangaistuksii on hieno hankkii. Ja tuomarit melkee osaa asiansa.

Olin ihan innoissani tokaan erään asti, mutta nyt mun usko voittoon on jo niin toivoton, että tulin bloggaamaan, vaikka kolmatta erää on vielä reilut viisi minuuttia jäljellä.

Nonii, se oli viides maali Venäjälle. Tais olla siinä >___________<

nöyyy, tulos sit 2 - 5

Mut hopeeet ja täysil loppuu. Go Leijonat!

It's Going To Get Worse Before It Gets Better

Fiilis just tämmnönen, yritän hymyillä, mutta vähän hankalasti onnistuu.. Viimepäivät on rehellisesti ollu kaaoottisia, mä en vaan kestä tätä painonnousua. Oksentelua, alkoholia, muita päihteitä, viiltelyä. Oon vetäny niin yli, että mun jatko täällä ei ole enää edes varmaa. Koska en osaa edelleenkään hallita ahdistustani.

Suutuin itselleni, petyin itseeni niin pahasti, että värjäsin tänä aamuna ihanat hattarahiukseni pois. Pakko saada jotain muutosta ja lävistyksiä nyt on jo riittämiin. Onhan nää blondit toisaalta helpompi hoitaa, kun ei tarvitse ylläpitää pastelliväriä. Ja muutenki mulla tuppaa toi suihkussa käyminen jäämään.... En mä ansaitse mitään, mietin jopa että lopettaisin lääkityksenikin ku ei niistä oo kerrassaan mitään apua. Eilen kävelin itseni kuoliaaksi paahtavassa Kalliossa, söin päivällistä vain koska äiti oli vaivalla tehnyt lempiruokaani, otin viisinkertaisen määrän lääkkeitä nukkumaan mennessäni, jotta saisin unta, mutta silti heräsin jo viideltä. Söin aamupalan itsenäisesti ja siitäkö vasta nousikin päässäni myöhemmin hirveät syytökset!

Osastolla itkin pitkästä aikaa lounaspöydässä, välipala sujui jo helpommin. Äiti tuli hakemaan mut kävelylle ja vähän piristyin. Vaikka tälläkin hetkellä olen sitä mieltä, että ottaisin mielelläni pari siideriä parantamaan oloa. Yritin saada mutsin ottaa pari asukuvaa, mutta ei-oman-kännykän käyttö on aina vähän vaikeeta.

Hello Kitty -kengät!!!!

Odotan tuleeko taas yhdestä aiheesta kommenttia, mutta paljastan tämän vasta jos näin tapahtuu :--D

Mut illalla Suomipelii, ihan rauhassa vaan täällä osastolla! Laitan varmaan Instagramiin tunnelmia, koska pakkohan tää on katsoa! Alkupeleissä menetin jo toivoni ja totesin, että tän vuoden lätkän katselut oli tässä, mutta finaalimatsia ei voi jättää väliin! (vaikka meidät rökitettäisiinkin)

Mutta kuten kädessänikin lukee "I won't let you get lost." Mä yritän muistaa nää sanat ja jaksaa.