Ehkä mä uskallan puhua rehellisesti. Mä en halua olla täällä Aurorassa, täällä ei ole mitään. Oon vaan ollu huoneessa, nukkunut ja itkenyt vuorotellen, nirhaissut terottimenterällä pari pintanaarmua. Syönyt hädintuskin mitään, koska mikään ei sovi ateriasuunnitelmaan. Otin aamupalalla juuston leivän päälle - olikohan se liikaa? Ei mulle kuulu aamulla leipää tai jogurttia. Meen sekasin.
Eilen en saanu ees iltalääkkeitä, ei mulla ilmeisesti mee niitä enää. Zyprexa kun lamauttaa mut koko päiväks, nii yhen kerran kokeilu ritti, se otettiin pois, eikä ketipinorkaan ilmeisesti jatku. Lääkkeitä vähennetään, vaikka olo huononee. Lääkitys piti laittaa uusiks jo kuntoutusosastolla, mutta.. lopulta päädyin lääkitsemään itseäni päihteillä.
Ja just tällä hetkellä mä en halua kuolla. Elän täs tuskassa, kuuntelen Sallan ja Miron matkaa maailman ympäri ja se rauhottaa. Mutta mä en myöskään jaksa palata tähän syömishäiriöhelvettiin, mä en oo niin vahvoilla että pystyn tähän yksin. Mä en parane ilman apua, vaikka kuinka yrittäisin. Aina tulee joku stoppi.
Tää nolottaa myöntää, mutta mä antaisin mitä tahansa päästäkseni takaisin S1-kuntoutusosastolle. Mä oon kokeillu nää muut julkiset, mikään ei toimi. Mä tuun kuolemaan tällä menolla, enkä halua enää kitua. Sen takia päästäisin mieluummin itseni pois, mut ihan vielä ei oo sen aika. Aina jostain tulee joku elämänkipinä ja nyt mun on vaan odotettava sitä. Mutta tätä monen vuoden paskaa en enää jaksa, rampata polilla kertomassa kuuroille korville kuinka huonosti kaikki menee. Saada hymyjä vastaukseks ja lähteä kotiin oireilemaan.
Tiistaina uloskirjaus täältä, nyt mä jatkan kattoon tuijottamista.
Ei oo noloo myöntää haluavansa takaisin. Ootko sanonut sen ääneen hoitotaholle? Onko siellä kuntoutusosastolla ketään työntekijää, jolla voisit vaikka kirjoittaa asiasta? Nyt kuulostaa siltä, että asiat jäi jotenkin selvittämättä...
VastaaPoistaMä niin toivon, että sä saisit apua...
Mulla on tänään terapia ja vaikka yhdessä soitetaan osastolle :)
PoistaSurullinen tarina kaiken kaikkiaan, mutta en voi mitään, että kiinnitän kerta toisensa jälkeen huomion samaan asiaan: sä odotat, että joku toinen/joku paikka tms. parantaisi sut, mutta kun ei ole ketään/mitään paikkaa, joka voi tehdä sen sun puolesta. Sun on ITSE tehtävä työtä ja tungettava sitä ruokaa suuhun. Joka paikassa löydät vikoja, miten sua ei ymmärretä, miten ei hoideta. Kehotan kaikella rakkaudella (vaikka tämä teksti ei ehkä siltä vaikuta) katsomaan peiliin ja kohtaamaan sen, joka tekee päätökset ja toimii sen mukaisesti. Lopeta ulkoistaminen ja ala itse toimia!
VastaaPoista...Ja mitä tohon leipään tulee, tiedät varmasti ateriasuunnitelman korvaavuudet, puuro = 2leipää päällisineen jne.
Ja noista lääkkeistä: kysyitkö asiaa hoitajalta? Jos et, niin kysy,
PoistaJa sitten tuli mieleen, jos auttaa, lue ruokalistalta etukäteen, mitä on tarjolla milläkin ruoalla ja soita vaikka ratelle/ sh-polin hoitajalle tai kirjoita tänne blogiin, jos et itse tiedä, miten annostellaan. Ja muutenkin, tee asioille jotain, älä vain anna niiden valua ohi.
Eli mä en oo tehnyt yhtään työtä paranemiseni eteen, odottanut vaan että muut hoitaa homman? Selvä. Et oo ollu paikalla kattomassa mun edistymistä, joten nätisti sanottuna pidä turpas kii. Täällä mä kuitenkaan en saa mitään aikaan, ei nää osaa tukea mua mun ongelmissa ja mun sairaus ei pysty ottamaan vastuuta täydestä ruokailusta, mikä ei varmaankaan oo mikään ihme. Muutenhan olisin terveenä kotona? Ja mun tietojen mukaan puuro = 1 leipä.
PoistaSamalla asenteella tautia kohtaan, kun tuollaisia kommentteja, you can do it!
PoistaToivottavasti pääset takaisin kuntoutusosastolle, koska siitä selvästi hyödyit, ainakin ihan eri tasolla kuin niistä aiemmista. Lepäile nyt ja kerää voimia ja sitten sh.polilla rohkeasti sanomaan se ääneen. Jos tuntuu vaikealta sanoa, ota tueksi vanhemmat tai joku luottoystävä. VOIMIA <3
M¨ä oon kyl valitettavasti ton ekan anon kanssa samoilla linjoilla. En tiedä sun edistymisestä mitään, mutta ei se kyllä edistymiseltä näytä, jos koko ajan olet oksentamassa/viiltelemässä/laihduttamassa/tappamassa itseäsi. Ei niitä hyviä hetkiä näy olevan juurikaan ja kun pieni onnistuminen tulee sössit heti kaiken. Olin jo tosi iloinen tosta 45 kilosta, oikein aloin hymyilemään teksitä lukiessa,että hieno juttu Noora!! Mutta kuinkas sitten kävikään.
PoistaTiedän kyllä että et tykkää tästä(kään) kommentista, mut tsemppiä sulle ja nyt vaa niskasta kii ja yrität päästä tilanteen herraksi. Itsesäälissä rypemällä ei ainakaa parannuta!
Kuka sano, että mä oon koko ajan tappamassaviiltelemässä itseäni? Ei, ne on huonoja hetkiä jotka menee ohi. Ja jos oot yhtään pidemmälle lukenu mun blogia, niin sieltä kyllä löytyy näitä valonpilkahduksia, välillä liiaksikin. Nyt oon vaan niin pettynyt itseeni, että.. no fiilikset on sen mukaiset.
PoistaJa eiei mulla ole mitään kommentteja vastaan, hyvä vaan kun annatte palautetta.
Ootko Noora koskaan miettiny maiseman vaihdosta? Se ei tietenkään oo ratkasu mihinkään ongelmaan, eikä ne siitä itekseen parane. Mutta apu on todella erilaista kuin tää Stadin touhu. En mitenkään mollaa, että täällä olis paskaa tarjolla. Mutta onhan tää ihan liukuhihnameininkiä täällä.
VastaaPoistaSillon kun mä itse olin ihan täysin nollilla kaiken suhteen, elämän, jaksamisen, viiltelyn, juomisen... Mä otin loparit duunista ja lähin savoon. En tiedä miks, ehkä karkuun. Jouduin psykiatriseen sairaalaan hoitoon ja olin siellä melkein vuoden, koska ne ei päästänyt mua pois. Ekan kerran mut otettiin vakavasti, mua kuunneltiin ja autettiin. Ne ei ollu siellä perehtyny sh juttuihin, mutta ne otti selvää. Mulle tuli niin tiukat rajat siellä, jopa vessassa käyntiin. En ollut koskaan yksin. Se vitutti ja väsytti, mutta ne ymmärsi siellä. Ja mä olen saanut sieltä myöskin ihan elinikäset ystävät.
Apua on niin paljon tarjolla, hyvää ja huonoa. Mutta itse se on otettava vastaan, vaikka olo olisi kuin perseestä, eikä jaksaisi tsempata. Se on helvetin vaikeeta ja ymmärrän sua hyvin ja noita fiiliksiä, mitä sulla on.
Tai sitten sunkin kohdalla joskus myöhemmin ikä vasta aukasee silmät.
Voimia, olet tärkeä! <3
Mä oon niin Stadilainen, että täältä en lähde mihinkään! Mä pidän jo Itäkeskusta ja Espootakin maaseutuna. Helsinki on siellä mihin sporat kulkee ja loppuaelue on tuntematonta taajamaa >:-----)
PoistaToivottavasti pääsisit takaisin kuntoutusosastolle, siellä alku lähti kuitenkin niin hyvin käyntiin ja pääsit vähän elämän makuun. Ei Aurora ole sun paikkasi. Olisiko tosiaan mitään mahdollisuutta saada maksusitoumusta jollekin muulle paikkakunnalle hoitoon, kaikkea kannattaa yrittää, sä et ole luovuttajatyyppiä. Voimia!
VastaaPoistaOon aika varma, ettei ne mua takas ota, vaikka motivaatiota riittäisi 1000%
PoistaAurorastakin otin eilen kuuden tunnin hatkat, karkasin ulkoilulta kun en kestäny tätä menoo. Suunnittelin jo, että jään kaverille mutta pelkäsin pakkohoitoa ja soitin lopulta vanhemmat hakemaan.
Noora, en oo tainnu aiemmin kommentoida,mutta blogias oon seurannu jo varmaan pari vuotta. Nyt on ihan pakko, koska vaikken sua tunnekaan nii tuntuu niin pahalta, kun ryvet siellä suossa vuodesta toiseen.
VastaaPoistaNyt tällä hetkellä sullon yks epäonnistuminen takanas. Se ei siltikään pilaa mitään, jos sitä itse et ANNA sen pilata. Nyt olet siinä kohti, missä sun pitää oikeesti valita, mitä sun elämäs kymmenen vuoden päästä on. Tai että onko sinua ollenkaan enää silloin.
Voit luovuttaa, mikä on aina huono vaihtoehto. Älä tee sitä!
Toinen vaihtoehto on pitää kiinni elämästä kynsin hampain. Aina ei jaksa taistella, mutta aina voi silti ajatella, että minä HALUAN. Että haluaa tehdä muutoksen,vaikkei siihen sillä hetkellä voimia olisikaan, ja loppujen lopuksi kaikki lähtee sinusta itsestäs, vaikka toki ammatti-ihmisten tukea tarvitkin.
Valitsethan oikein? Ethän luovuta?
Minä, vaikken sinua tunnekaan, ihan oikeasti välitän sinusta <3
Mulla on oikein positiivinen olo ja mä haluan oikeasti parantua - kotona tai sh-kuntoutusosastolla. Mutta mä teen sen. Mä elän elän elän, mutta pelkään että huumeet tulee mukaan kuvioihin jos yksikseni yritän. Mulla on taipumuksia riippuvuuksiin... Mutta en luovuta - aikaisintaan puolen vuoden kuluttua, mutta siihen mennessä mieli ehtii toivottavasti muuttua.
PoistaOlisiko sun mahdollisuutta saada maksusitoomusta yksityiselle puolelle? Esimerkiksi sinne helsingin syömishäiriökeskukseen taikka kokkolan syömishäiriöklinikalle?
VastaaPoistaNe pitää potilaitaan ikuisuuden hoidossa, menee puoli vuotta ennen kuin saat valvotusti edes annostella ruokasi:s
PoistaEikä siellä nyt ainakaan mitään päihteiden käyttöä ja viiltelyä saa harjoittaa. Ehkä nyt tarvittais apua diagnoosien selvittämiseen, monidiagnoosin hoitoon ja oikeeseen lääkitykseen..? Ei tää pelkän anoreksian hoito näytä mihink vievän, kuulostaa siltä että nooraa vaivaa joku monimutkaisempi ongelma
PoistaEn mä semmosiin ees pääsis, kun mulla on toi kunnallinen tossa vieressä ja sieltä saa maailman parasta apua ja pälä pälä.
PoistaOikeestaan huvittavaa - mulla ei mene tällä hetkellä mitään lääkkeitä, vaan seronilia masennukseen.
mun on pakko puhua Auroran puolestakin... itse olen saanut siellä todella hyvää hoitoa. kommentoin näin siis siksi, kun ihmisillä on k.o. paikasta lähinnä hirveän negatiiviset mielikuvat ja monella toki myös kokemukset. omalla kohdalla Aurora pelasti- ja aloin taistella sh:ta vastaan Auroran eri osastoilla aivan yksin, kun ei sh-osastolle otettu (liian "moniongelmaisena.") sh-polilla sain käydä, mutten siitä loppujen lopuksi paljoa hyötynyt. Aurorasta otin itse kaiken avun irti minkä sieltä sain, ja saan kiittää sitä paikkaa. ei toki heillä ollut sellaista tietämystä sh:sta mitä erikoisosastoilla, mutta kun oikein päättää, niin pystyy kummallisiin juttuihin. oma päänsisäinen toipuminen vielä kesken, mutta elossa ollaan! ilman Auroraa ei ehkä...
VastaaPoistaolikohan tässä mitään pointtia edes... mutta älä luovuta Noora!
<3
Aurorassa on mukavia hoitajia, tällä osastolla näitä ei vaan näytä kiinnostavan potilaiden asiat tippaakaan. Mullaki ois kai pitäny olla joku rentoutusryhmä, mut en saanu siitä mitään tietoa...
PoistaJa kun ongelma täällä on se, että ne ei ymmärrä ravitsemuskuntoutuksesta mitään, mä en luota siihen mikä on oikee määrä. Aamupalaks ne tarjos mulle yli desin pähkinöitä puuron kanssa ja omenan? Täällä ei voi noudattaa ateriasuunnitelmaa pilkulleen ja kun noi ei tiedä siitä vittuakaan, niin oon ihan sekasin määrien ja ruoka-aineiden kanssa.
Toivottavasti sä saisit uuden mahdollisuuden tuolla kuntoutusosastolla, kun tuntuu että se tosiaan olisi ollut sulle oikea paikka. Ehkä sä osaisit nyt paremmin sitoutua sääntöihinkin, kun ymmärrät että sä tarvitset sitä hoitoa ja haluaisit myös pysyä siellä tarpeeksi pitkään. Mutta jos se ei onnistu, niin kannattaa todellakin kysyä myös noista yksityisistä syömishäiriökeskuksistä, vaikka tiedän että niihin on joskus todella vaikeaa saada maksusitoumuksia.
VastaaPoistaMutta toisaalta se on ihan totta, ettet sä voi kaikkea vastuuta siirtää hoitotaholle, lopulta sä olet itse vastuussa paranemisestasi. Älä nyt luovuta, kun oot jo päässyt noin pitkälle. Et sä varmastikaan halua heittää sitä kaikkea hukkaan, kun se kaikki pitäisi kuitenkin käydä läpi taas uudestaan (jos pysyt hengissä). Sä pystyt kyllä voittamaan syömishäiriön, kun vaan uskot itseesi! ♥
Mä voisin olla vuoden päihteettömänä jos se siitä on kiinni, mutta tilaisuus tais mennä jo. Mä jo ajattelin, että saan syksyllä alotettua koulut ja kaikki, mutta ei tää yksin tuu onnistuu. Pilasin siis elämäni. Enkä mä ole ollut missään vaiheessa siirtämässä vastuuta mun ulosheitosta henkilökunnalle! On säännöt, joita on ihan byroktaattisesti noudatettava. Siinä ei selitykset auta.
PoistaVoi ei, älä nyt ajattele ettei mikään onnistu tai että olisit pilannut elämäsi. Aina tulee uusia mahdollisuuksia. Mielenterveysongelmat on ehkä vieneet sulta paljon, mutta se ei tee susta yhtään sen huonompaa, etkä sä tahalteen oo sairastunut. Rehellisesti sanottuna jossain vaiheessa luulin että kuolet pian etkä ikinä tule selviytymään, mutta tän kevään aikana oot näyttänyt että sä pystyt ihan mihin vaan! Paljon voimia ja rohkeutta sulle ♥ Ja muista että aina on toivoa.
PoistaKiitos, mä yritän sisäistää tän :)
PoistaZyprexaa syötetään usein nimenomaan anorektikoille, koska se on ruokahalua erittäin paljon lisäävä lääke. Hassua että monille anorektikoille menee läpi se "aliravitsemuksen aiheuttama psykoosi" -diipadaapa. Sitä käyttävät ja jopa vain kokeilleet skitsofreenikot ovat monetmonet turvonneet jopa (yli) 10kg kuukaudessa. Siis ähh, ei ole tarkoitus pelotella vaan tuoda esille hoitohenkilökunnan oveluus. Ei niihin oikein voi tai kannata luottaa ja tuo Zyprexa-kokeilu kuulostaa silti, että yrittivät mahdollisimman nopeasti vain normalisoida painon ja sitten vaan ulos. Onhan se "paino normaaliksi" -metodi ihan toimiva kuihtuneeseen kehoon, mutta pääkopan se jättää samalle tai jopa pahemmalle tasolle.
VastaaPoistaEli ymmärrän. Suomen syömishäiriöhoito on päin helvettiä. Usein sanotaan kateellisina, että "anorektikot saa parempaa hoitoo!!! Koska mä en ole sairaan laiha en saa mitään :((((" Mutta eihän normaali/ylipainoinen yksilö tarvitse nenämahaletkua tai nutridrinkkejä? Vaarallisen alipainoinen ihminen palaa normaalipainon saavutettuaan siihen samaan ryhmään kaikkien muiden sh-potilaiden kanssa! Ei täällä hoideta ainakaan julkisella puolella sen paremmin henkistä puolta oli paino tai diagnoosi mikä tahansa.
Anteeksi, oli vaan pakko purkaa.
Noora, jaksa vielä.
Tappele, taistele ja voita! <3
Siis mullahan meni zyprexaa kaks vuotta. Mulla vaan kun ruokahalun lisääminen johtaa bulimiaan, jonka näin jälkeenpäin yhdistän ehkä osittain kyseiseen lääkkeeseen.
PoistaHoitoo saa kyllä helpommin kun on bmi 0, mutta eri asia mitä se hoito silloin on... En mäkää saanu johonki aikaan hoitoo, koska paino pysy yli pakkohoitorajan, enkä ollu pariin viikkoon kuolemassa. Pää kuulemma selvitetään ja ajatukset parannetaan polilla. Oon nyt käyny sh-polilla nyt +4 vuotta ja paljon on tuottanu tulosta? :D
Kannattaako sun jatkaa sh-polilla jos siitä ei ole hyötyä sun kohdallas? Olisko jostain muusta hoidosta esim. Kaupungin psy puolella saatavilla?
VastaaPoista