2011/06/11

Better Off Dead

Päässä soi repeatillä The Soundsin Better Off Dead. I'm better off dead. Jossain välissä se soi taas eilen.

Lähdin Tampereelta tänään päivää etuajassa. Pää ei vain kestänyt sitä. Ruokaa, juomaa, kaloreita. En tiedä söinkö liian vähän vai liikaa. Ainakin join tarpeeksi, vaikka humala ei meinannut ensin tulla. Muistan myös vielä eilisen. Siihen mahtui paljon rakkautta, jonka voin lukea kädestänikin. Tuli nimittäin kirjoitettua rakkaudenosoitukset ihanimmalle naiselle permanenttitussilla.

Halusin kotiin turvaan, mutta ei täällä olekaan turvallista. Olen yhtä ahdistunut täällä kuin sielläkin. Mutta täällä kukaan ei ole pelastamassa minua. Repimässä lasinsiruja käsistäni. Yritin eilen viiltää kun lasit särkyivät, mutta sinä huolehdit minusta. Te molemmat huolehditte. Ja silti kaikki sekosivat.

Junassa pelkäsin sydänkohtausta. Oli niin kuuma ja varmaan nestehukkakin. Mummotkin kuolee kesällä kun niiden sydän ei enää kestä.

Mutta nyt olen täällä, kotona, yksin. En vain voi itkeä perheelleni pahaa oloani. Voisin vain ottaa lääkkeet ja nukahtaa. Viime yöhön kun ei kuulunut unta.

"Tell me why don't you kill me
and put a gun against my head
i'm better off dead

i'm better off dead

I want it over by now
why don't you kill me with your love?
i'm better off dead
i'm better off dead"

4 kommenttia:

  1. rakas. mä tulen pian takaisin helsinkiin. tule mun luokse.

    VastaaPoista
  2. kuules, pieni.. jos oot vielä sen verran olemassa jossain ittes sisällä että uskallat edes etäisesti hetkittäin haaveilla onnellisesta elämästä niin sulla on mahdollisuus parantua. sitä ei kuitenkaan tapahdu niin kauan kun sun ympärillä on pelkkiä sairaita ihmisiä, hoitajia jotka ei aidosti ymmärrä, huolestuneita sukulaisia ja syöt masennus- ja ahdistuslääkkeitä. jos haluat jutella niin mä autan sua kyllä. sä ansaitset parempaa.

    VastaaPoista
  3. hirmusen kallis toi päivystyksen 27 euroa. :( eihän perus terveyskeskusmaksukaan oo ku kai 11 euroo. (ainakin oli joskus).

    toivottavasti sun tila ei mee takapakkia sen takia, että sä en päässyt matkalle. vai johtuiko edes siitä, että oot liian huonos kunnos? muistaakseni jotain sellasta joskus luin.
    munkin luona saa tulla käymään vaikka kattoon karvasia kavereita, jos tarvii päästä kotoo karkuun.
    meinaan kun on ihan liian yksinäistä. nytkin on kauhuviikko, kun viimeviikolla oli touhuu joka päivälle, mutta tälle viikolle ei oo yhtikään mitään.
    en osaa olla kotona. en yksin. ja kaikki tuntuu niin mahdottoman hankalallekin!

    VastaaPoista
  4. Sä itket, mä en. Mulla on tunteet lukossa. osaatko sanoa miten saisin itseni itkemään? tämä tunteiden lukkoisuus on ihan karmeeta vaikkei mul ees ole mitään lääkitystä enää!

    VastaaPoista