2014/04/25

The Hairy Years

No NYT sain vihdoin koottua jonkinnäköisiä kollaaseja mun menneistä hiuksista. (r.i.p. paksu pitkä tukka) Aloitin värjäämisen vasta sairastuttuani. Meillä oli kotona tiukka ei-kielto hiusväreille. Rippileirin jälkeen sain ottaa raitoja ja koko pääni oisin saanu värjätä vasta täysikäisenä. Hups, tais mulla sittenki olla joku kapinavaihe! Myöhemmin oon kiinnittäny huomioo myös siihen, että lävistykset vaihtelee tosi paljon mielialan mukaan. Kun masentaa, on naama koruja täynnä ja päinvastoin.

2007
Näissä kuvissa mulla on oma väri. Tai ainakin ekassa. Taitaa olla 8. luokan kuvia, yläasteen loppupuolelta kuitenkin. Niin ihanainen koulukuva: istut, nostat katseen ja räps! Tähän olin kuitenkin kerrankin jotenkuten tyytyväinen, vaikka nyt näytän omasta mielestäni tossa ihan pallonaamalta. Mun hiukset myös kihartu kivasti itsestään latvoista, en mä jaksanu ikinä laittaa niitä mitenkään. Ja rippikoulun konfirmaation jälkeen en oo käyny varmaan kertaakaan kampaajalla. Mun kaikki kampaajakäynnit on laskettavissa yhden käden sormilla. Leikkaan mieluummin itse, myös takaa jonne en nää :--DD

2008
Tässä oli mun ensimmäiset kokeilut rippilahjaks saadulla kameralla. Annoin siskon leikata fledastani (joka on aina ollut pitkä) vähän scene-tyylisemmäksi ja tuloksena mä näytin ihan sieneltä! Oli pakko vetää lyhyeks ja siitä asti oon kasvattanut hiuksiani takas. Pahasti mulla on vaan tapana hetken mielijohteesta vetästä lyhyeks. Alemassa kuvassa mulla on tummanruskeat hiukset, koska en vanhempien kiellon takia uskaltanut vetää suoraan mustaksi. Olin jo pidemmän aikaa halunnut mustat hiukset - I must be emo! Ja voi että, kun vetäisin hakaneulan alahuulesta läpi huulikorua varten osastolla ollessani..

2009
Osastoajat ja musta mielialatukka. Lakkaa, tupeerausta ja kaljuuntumista. Toi aika oli ihan hirveetä, aliravitsemuksen takia jokaisella harjauskerralla hiuksia lähti aivan älyttömästi. Katsoin aamulla vaaleaa sairaalahuoneeni lattiaa hiusharja kädessä ja itkin, kuinka lattialla oli hiustuppoja kuin pölykasoja. Toivon vaan, että ravitsemuskuntoutuksen myötä myös hiukset kasvaa takas.

2010
Samikset. En tiiä pitäiskö olla imarreltu kun kadulla vastaantulija pysäyttää ja sanoo, että ollaan Lunan kanssa sävy sävyyn yhtä söpöjä.. Koiran puolesta meinasin loukkaantua, koska se on väriltään brindle eikä musta :(( En erityisemmin tykkää pitää otsatukkaa tolleen ylhäällä, kun mulla on niin korkee otsa ja aaaargh kun siitä saa siskoilta aina kuulla!

2010
Ensimmäiset pidennykset. Ostin eka Cyber shopista muutaman mustan kuituraidan kokeillakseni ja pian tilasinkin Dreamhairista aitohiusta olevat clip-onit. Tosi kätevät, jos jaksaa nähdä vaivaa / on aikaa kiinnittää ne joka aamu omiin hiuksiin.

2011
Shokeeraavaa! Ennen oon vierastanu erikoisvärejä hiuksissa, mutta jostain sain päähäni, että haluun pinkin raidan. Eihän siitä heti pinkkiä saanut ja taisin blondata raidan useampaan kertaan ennen kuin sain suoravärin tarttumaan. Pari kuukautta tais olla smiley-lävistyskin suussa ennen kuin uskalsin tilata oikeen lävistysneulan ja "korvata" sen septumilla.

2011
Ja sit tää klassinen mustasta blondiksi -operaatio.En tajuu miten oon kehdannut kävellä ulkona noiden kusenkeltaisten hiusten kanssa. Napsaisin latvoistakin (taas) ihan reilusti pois, koska niihin ei tehonnu minkään maailman värinpoistot. Hyvästi kasvatusoperaatio.. Auroran osastolla tökkäsin neulan läpi myös huulen toiselta sivulta: snake bitesit.

2011
Päätin, että mun pitää saada alkuvuodesta ostettu pinkissimo-väri käytettyä ja värjäilin osastolla itselleni otsatukkaan raidan (kokeilin samaa myös ~kk sitten, eieieiei!). Muistan kun hoitaja autto mua lopulta levittämään värin koko hiuksiin. Ja pesukarhu-klipsi. Ja häpeän edelleen sitä, että mulla on noin räikeet hiukset, laittamattomina, yhdellä Haloo Helsingin keikalla otetussa "fanikuvassa" D:::

2012
Shokkivärit kuluvat nopeasti pois, joten seuraavaks kokeilin sinistä. Mulla noi haalistu muutamassa pesussa kokonaan pois. Ankulla oli tämmönen raita kun näin sen ensimmäisen kerran ja ihastuin siihen (siis hiuksiin) jo sillon, vaikka toisaalta en tajunnu miks joku haluu hiuksensa sinisiks. Ylikasvanut otsatukka, jonka leikkasin viistoon. Spider bitses -lävistykset huulten molemmin puolin.

2012
Lisää rautaa naamaan, angel bitesit, alko olla jo liikaa omaanki makuun. Sit taas idiotismia, piti saada pitkät hiukset, joten mustaks vaan ja pidennykset käyttöön. Cyberissa oli pidennykset alessa, joten ostin musta-blondi-liukuvärjätyt hiukset. Tykkäisin noista edelleen, mutta en enää uskalla vetää mustaksi kun kuitenkin kyllästyisin nopeesti ja vaalennuksen jälkeen oisin täysin kalju. Kuten alemmasta kuvasta huomaa, ei hiukset kauaa tummina pysyneet.

2012
Kesätukka 2012 ja siskon ylppärijuhlat, olin huonoimmassa kunnossa ikinä ja muistan kun seurustelun sijaan oksentelin kahvia. Hiusten väri ei pysynyt noin kirkkaana, enkä saanut tuloksesta enää yhtä oranssihtavaa, vaikka seuraavissakin kuvissa olen muistaakseni käyttänyt samaa Schwarzkopfin sävyä. Kestöväriä siis.


Kuinka ihanan pystyynkuolleelta näytänkään, silmät tuijottaa tyhjää. En mä tolloin asiaa tajunnu "mähän oon ihan normaali!" Väriä kirkastin hoitoaineen kanssa shokki-punaisella.

2012
Hirveimmät hiukset, mitä mul on ikinä ollu! Violetti / lila / wotevör puoli päätä oli virhe. Kaduin jo siinä vaiheessa kun olin värjäyksen jälkeen huuhdellut ja kuivannut hiukset. Onneks oli vaan shokkiväriä...

2013
Se on siili, Simo-siili, jonka suurta herkkua on viili... Oli pakko lähteä tähän sivusiili-villitykseen, vaikka vahingossa vedin itselleni sivukaljun :'---D Näytin kyllä niin lepakolta  niin lepakolta, että. Ja hiukset waaaan lyheni lyhenemistään.. Ja sitten taas tummeni mustaksi. Lävistyksiä sentään lähti.

2013
Hiukset jatkoivat ohenemistaan, paino kävi myös viime keväänä pakkohoitorajan alapuolella. Näytin sairaalta, tajuan sen näin jälkikäteen, eikä kynityt hiukset parantaneet ulkomuotoa millään tapaa. Joku kommentoi blogiini, että jos ei tietäis, luulis että mulla on syöpä tai joku "vakavampi" sairaus. Tankkasin punnituksiin, joten vältin osaston (tervettä?), halusin nostaa painoa kotona ja muutamalla kilolla onnistuinkin! Kyllästyin täysmustiin hiuksiin ja värjäsin taas pienen raidan...



...joka ei riittänyt, joten pian oli puoli päätä sinisenä. Ostin taas uudet halpispidennykset, joita saatoin käyttää entisten mustien kanssa.

2013
Mun ja Ankun eron jälkeen halusin uudistaa itseäni, mun vika, anoreksian vika, mun on muututtava (ja samalla yritin pyyhkiä kaiken mielestäni). Olin jo jonkun aikaa halunnut hattarahiukset, joten sininen vaihtui värinpoiston kautta haaleaan pinkkiin. Kesäinen Italian aurinko haalisti sen pois parissa päivässä ja Suomeen palatessani näytin mielestäni Cruella de Vililta :--D

2013
Ja sitten sai käsittelyn myös tumma puoli. Hiukset oli NIIIN huonossa kunnossa, etten ois ikinä kehdannu näyttää niitä kampaajalle. (puolustukseni voin sanoa, että kuvissa oon tullu suoraan saunasta/suihkusta ja hiuksii ei oo ees harjattu sen jälkee D--:) Värinpoistoja olin tehnyt lähemmäs kymmenen viimeisen puolen vuoden sisään, välillä toiselle puolelle, välillä molemmille jnejne. Lopputuloksena mun piti leikata otsatukka viistoks, koska hiukset katkeili niin pahasti ex-raidan kohdalta.

2013
Syksyllä kokeilin uudestaan pastellisävyjä. Sininen ei tällä kertaa lähtenytkään itsekseen pesussa ja vasta aurinko vaalensi hiukseni Thaimaassa. Kokeilin siellä myös hiushoitoa öljyillä ja vitamiineilla, joka toivottavasti korjasi auringon aiheuttamia vaurioita.

2014
Aloitin uuden vuoden blondina. Sävyä en saa tyvestä millään täysin platinaksi, mut näyttää luonnollisemmalta kun väri ei ole aivan tasainen. Hopeashampoolla saan hiuksista vaan osittain liilahtavat, vaikka kuinka yrittäisin laittaa ainetta vaan tyveen... Jouduin otattamaan microdermali-lävistyksen pois silmäkulmasta, mutta käyn haavan parannuttua ottamassa uuden timantin tilalle.

2014
Nyt osastol oon tykänny sotkea taas vaaleanpunaista shokkiväriä hoitoaineen sekaan. Hankin nuo klipsipidennyksetkin, joita en tosin pariin päivään oo käyttäny ku en oo jaksanu. Otin kokeillakseni vertical labretin pois, unohdin sen, enkä saanut enää tungettua korua huulen läpi. Rei'itin vähän lisää korvaani ja tilasin uusia venytyskoruja. Tyypit tääl kyselee miks värjään hiukseni luonnottoman vaaleanpunaisiksi, mutta jollainhan mun on itseni suihkuun houkuteltava. Ei oo nii helppoo katsella alastonta ("joka suuntaan levinnyttä") kroppaansa ja palella kun vesi haihtuu iholta. Noei, oikeesti oon vaan masentunu pasha, joka ei jaksa huolehtii itsestään. Syitä, syitä. Oikeesti mä tykkään näist hiuksist :----)

Eilen blondasin taas tyvikasvun, värjäsin suoravärillä tukan ja uudet aitohiuspidennykset. Tulos on vähän epätasainen kun väri loppu kesken. Nyt on hiukset sit tän näköset:

aujourd'hui
OK:t vai Hirveet? Mikä sopii parhaiten, tumma vai vaalee? Saa heittää kommenttii! :----}

Mä yritän ottaa nyt rauhallisesti, vedellä safkat naamariin ja vähän piristyä. Ei oo olot tosiaan viime päivinä ollu parhaimmat, viiltelylakko katkes ja tekis vaan mieli vetää pää täyteen. Mut tänään nään äitiä ja sunnuntaina toivottavasti Lunaa koiratapaamisen merkeissä. Viikonloppuja rakkaat, nauttikaa!

36 kommenttia:

  1. Tosi kiva postaus ja ihanaa että jaksat kirjoittaa enemmän! :--) Sulla on ollu tosi paljonerilaisia hiustyylejä ja ainakin eilen sulla oli hiukset nätisti ::--) Jaksamisia!!♡ Pinja

    VastaaPoista
  2. Sä olet niin kaunis noissa kuvissa, kun naama ei oo kuihtunu kuopille :) !! Toivottavasti saat ittes taas kunnolla terveeks :) Sun hiuksetkin on aivan upeita ollu!!

    Niinjoo, etkä todellakaan saa syyttää ittees sun ja Ankun erosta. Muista se.

    VastaaPoista
  3. Wau, olet todella nähnyt vaivaa tämän postauksen kanssa, siitä iso kiitos! Oli ihana nähdä kuinka hiustyylisi on vaihdellut ja missä olet tällä hetkellä. Sinulle tosiaan sopii ihan kaikki värit ja tyylit, myös tuo oma värisi on todella kaunis, eikä mikään meikäläisen perinteinen maantienharmaa. :D Mutta vaihtelu tosiaan virkistää.
    Toivottavasti piristyt nyt viikonloppua kohden ja nautit auringosta ja orastavasta kesästä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä oli kiva etsiskellä, pengoin kansioita enkä ees muistanu osan näistä kuvista olemassaoloa :D

      Poista
  4. Punamusta ja sinimusta miällytti ainaki mun silmää eniten! Ja sä oot ollu yks innoittajista mun hiusvärjäilyihin :-----)

    VastaaPoista
  5. Tykkään kyl eniten noista hiuksista mitkä sul on just tällä hetkellä! aivan ihanat :3

    VastaaPoista
  6. Sulle sopii parhaiten (omasta mielestäni) blondit tai vaaleenpunaset hiukset. Sivukalju/siili sekä ylikasvanut otsatukka! :)

    VastaaPoista
  7. Tuo viiminen kuva: aaaaaa miten kaunis <3

    Mustakin sulle sopii oikeestaan noi kaikki värit! Ja kyllä sä vielä terveet ja paksut hiukset saat, kunhan syöt ;) Siinä yks hyvä motivaatio, kun ahdistaa. Jos et paskassa olossa jaksa tehä itelles hyvää aina niin koita miettiä, et autat sun hiuksia kasvamaan syömällä, tjtn!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiukset ei ehkä oo niin tärkeet, että ne sais motivoitua syömään. Perusterveys, tatuointi kesän jälkeen, jos saan lihotettua itseäni niin että olkavarteen mahtuu hakkaamaan kuvan.

      Poista
  8. Tämä oli kiva postaus! :) Olet yksi niistä, joille tuntuu sopivan hiukset kuin hiukset :) Eniten omaa silmää miellyttää kuitenkin "aidot" hiukset kuten tuossa kolmannessa kuvassa. Kauniit!

    VastaaPoista
  9. Vau tuo viimeinen kuva, missä oot ilman vahvaa meikkiä. Niin kaunis :) Lommoposkinen mutta siitä huolimatta kaunis. Parhaiten musta sulle sopii nämä nykyiset, vähän pinkkiä, vaaleaa ja ihana etutukka. Näetkö muuten itsesi kauniina? Kun sitä kuitenkin olet, varmasti monien, monien mielestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä kuvassa olen kokonaan ilman meikkiä. Lommoposki? voi kun mäkin näkisin ://
      Nään itteni tosi vaihtelevasti, viime viikolla olin mielestäni maailman kaunein ja eilen meinasin purskahtaa kadulla itkuun kun kuvittelin, että vastaantulijat nauraa mun ulkonäölle selän takana.

      Poista
  10. Blondit tai noi nykyiset haalean vaaleanpunaiset on parhaat :--) onko sulla koskaan siis ollut liiloja tai vihreitä hiuksia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihree - never ever! Mutta ei ole ollut kumpiakaan.

      Poista
  11. Punamustat, sinimustat, nuo kirkkaat punaiset ja mustat noilla liukuvärjätyillä pidennyksillä on ihania. <3 Ja sun nykyiset hiukset! Mutta sulle tosiaan sopii näköjään väri kuin väri, niin kuin moni muukin on jo sanonut. :D

    VastaaPoista
  12. Kuten arvata saatat, minun ehdottomat lempparikuvani ovat nuo kaksi ekaa! Tuo ihan eka koulukuva on kyllä tosi kaunis! Kaikin puolin. Oma hiusväri ja kauniisti kihartuvat latvat. Ja kauniit siniset silmät. Tuossa tokassa kuvassa hiuksesi ovat hiukan vaaleammat (kesä&aurinko&mahd. väri?), ja silmäsi ovat kuin vihertäisivät! Ja katsekin aurinkoa siristellessäsi kuin kissalla konsanaan! Mutta "pallonaama"?! - PAH! Olet terveen ja kauniin näköinen! Eli äänestän "natural lookin" (ja "natural weightin" ;)) puolesta! Mutta täällä näyttäisivät kyllä kaikki hiustyylisi saavan kannatusta - joten sommittele Sinä tyylisi ja värisi ihan siihen malliin, missä itse kulloinkin parhaiten viihdyt! :)

    Nyt vaan piristystä viikonloppuusi! Toivottavasti oli mukavaa äidin kanssa ja toivon mukaan Lunan tapaaminen onnistuu sunnuntaina! Äläkä tyttö rakas viiltele, ethän! Ettet vahingossakaan lennä sieltä pihalle...!! Säännöt, säännöt... lienee sielläkin...



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli mukavaa äidin kanssa, käveltiin vanhassa Eirassa ja käytiin Caruselissa. Nyt on ollut vähän parempi fiilis, onneksi.

      Poista
  13. siis sä olet täydellinen ihminen, oot täydellisen näköinen, ihania hiuksia moneen otteeseen. Kaikki jotka on jotain pahaa sanonut, ovat vain kateellisia sun täydellisyydelle, koska oon ihan varma että kaikki naiset haluisivat olla kuin sä ja kaikki miehet haluaisi sut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, vaikka täydellinen ei ole kukaan ;)

      Poista
  14. Siis sä oot varmasti koko Suomen kaunein nainen - kannat upeasti noita kaikkia tyylejä ja sulla on aivan upea hymy!!! :)

    VastaaPoista
  15. Sä oot kaunis. Tän hetkiset hiukset on i-ha-nat. Nyt malta äläkä tee niille mitään. Vaaleat sopii sulle, tosin niin mustatkin. Oon vähän samanlainen kun sinä..kyllästyn nopeasti hiuksiini ja pienillä muutoksilla ne kelpaa taas hetken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tosiaan yritän pitää nää - kesätukka ♡

      Poista
  16. Enää ne ei kiharru noin, vaikka jossain välissä meni korkkiruuveille asti :<

    VastaaPoista
  17. Sun pinkki tukka on IHANA!!♡ Voi kun itsellekki sopis! Oon kerran nähnyt sut kasvokkain, ja sanoit mulle jotain, meinasin kehua sut ja sun hiukset sillä sekunnilla maasta taivaisiin koska oot aivan _älyttömän_ kaunis... mutten uskaltanut, ihme nynny. Nyt näin anonyymisti voin tulla kehumaan; Näytät upealta. Kauniilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, missä tää tapahtu? Mut kiitos :---)

      Poista
    2. Hmmm, näinköhän uskallan paljastaa.. Toivottavasti et muista tilannetta tai mua :D Mutta heh, laivalla siis tapahtui moinen :)

      Poista
    3. En oo ihan varma, vähän hatarat muistikuvat kenelle kaikille on tullu juteltuu ;)

      Poista
  18. Mä tykkään 2008 ylemmästä kuvasta, se luonnollinen tumma, ja sitten tästä vaaleanpunaisesta tukasta pidennysten kanssa.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäki tykkään, ja aion vielä joskus (epämääräinen käsite) kasvattaa oman värin takas.

      Poista
  19. Musta sä olet kauneimmillas ekassa kuvassa. Kaikki nuo lävistykset jotenkin peittää vaan sun kauneutta. Mut tää on vaan mun mielipide. :>

    VastaaPoista
  20. Oot todella kaunis! Haluaisin oikeesti olla vaaan kun sä.. sä oikeesti tartu hetkeen. Oot upee. Sä pärjäät ja voitat syömishäiriön! You are perfect. Stay strong ♡ c:

    VastaaPoista
  21. Kaikesta muusta irrallaan ja vain kuvia kommentoiden, sulla on ollut mielettömän siistejä ja vallattoman tyylikkäitä tyylejä vuosien varrella vaikka toi ekakin kuva on supersöpö, mut kaikkein eniten tykkään 2014 vas. pipopäässä-kuvasta, kellanvalkoiset hiukset pipon alta hapsottaen =)
    Oot söde!

    Ja oon vaikka anonyymi KK =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyi, näytän siin kuvassa ihan hirveeltä :DD

      Poista