Weekend morning

Rauhalliset aamut ovat yksi päivän kohokohdista etenkin viikonloppuisin kun ei ole kiire mihinkään. Eilen heräsin vasta puolen päivän aikoihin, ja vaikka silloin ei enää puhuta aamusta, haudutin itselleni aamiaispuuron kattilassa pähkinöiden kera. Tein puurosta vähän tavallista ruokaisamman ja teen sekaan lorautin tavallisen soijamaidon sijaan vaniljan makuista. Nam.

Nautin siitä kun kukaan ei ole hössöttämässä ympärillä, vaan saa rentoutua ja toimia oman fiiliksen mukaan.

Laitoin musiikkia taustalle ja käperryin sohvan nurkkaan lukemaan Hesaria. Yksin ollessa on se hyvä puoli, että musiikkia voi soittaa kaiuttimen kautta tietokoneen kajareita paremmalla äänenlaadulla kun kukaan ei ole valittamassa "huonosta" musiikkimausta.

Ulkona näyttää olevan kaunis ja aurinkoinen ilma, mutta flunssan oireet tuntuvat vieläkin, joten tämä päivä mennee eilisen kanssa samaa linjaa elokuvia katsellessa. Pysähtyminen tuntuu vaikealta, mutta on välillä välttämätöntä, joten tänään keskityn vain ottamaan rauhallisesti.

Aurinkoista sunnuntaita kaikille! Nyt meen jatkamaan Netflixin parissa.

Kuume ei ole syy jättää syömättä

Niinhän siinä kävi, että lopulta minäkin sairastuin flunssaan muun perheen esimerkistä. En muista milloin olisin viimeksi ollut kunnolla kipeä, mutta ilmeisesti on aika yleistä ettei vakavasti alipainoisena juuri sairastele ja kun ravitsemusta saa hieman parempaan kuntoon, iskevät tauditkin herkemmin.

Kävin eilen polilla juttelemassa ja hoitaja kiinnitti huomiota alakuloisuuteeni. Oon ollut aika allapäin viime päivinä, mutta hitaaseen reagointiin keksin syyn vasta kotona kun tajusin kaivaa kuumemittarin esille. Toiset 38°C:n kuume saa suorastaan toimintakyvyttömiksi, mutta mä oon joskus porskuttanut koulupäivän matematiikan kokeineen läpi 40°C:n kuumeessa ja ihmetellyt että miksi ajatus ei oikein kulje. En tiedä onko mun kroppa niin tottunut väsymykseen ja toimimaan äärirajoilla, vai mistä johtuu etten huomaa olevani kipeä.

Oman haasteensa kipeänä ollessa tuo ruokailut. Aterioista ei ole varaa nipistää yhtään, vaikka ruoka ei maistuisi tai koko päivä menisi sängyssä koomatessa. Voitte vain arvata, kuinka kateellinen olen siskolleni, jonka ei tarvitse sairastaessa syödä yhtään sen enempää kuin pystyy. Kirosin heti aamusta, etten ole ostanut nutridrinkejä varastoon. Apteekkiin ei pystynyt lähtemään, joten siitä vaan puuroa keittämään ja pakkolusikoimaan naamaan.

Aina ennen olen ollut suorastaan iloinen kuumeesta ja ruokahalun puutteesta. Mikä olisikaan parempi tekosyy olla syömättä ja laihtua "vahingossa"? Tiedostan vääristyneen ajatusmallin, mutta silti tuntuu vaikealta ahtaa sisäänsä tarvittava kalorimäärä. En halua antaa syömishäiriölle periksi tässä tilanteessa, joten hoen itselleni että olen anoreksiatoipilas, joten mulla ei ole varaa joustaa ruokailuiden suhteen.

Joten, mitä mä eilen kipeänä ollessani söin? Aamupalaksi kaurapuuroa cashew-pähkinöillä, teetä ja kaksi nektariinia. Meinasin kuolla noiden nektariinien takia ja kesti yli puoli tuntia ennen kuin sain pelkästään ne syötyä, mutta hoin päässäni että niistä saa vitamiineja, jotka edistävät paranemista. Lounaaksi söin parsakeittoa soijapaloilla, ja päivälliseksi uskaltauduin kokeilemaan pastaa lehtikaalilla. Iltapala meni taas perus puurolinjalla.

Tänään olen jatkanut koomaamista, en malttanut pysyä eilen paikoillani ja se kostautui tämän päivän vielä huonommalla voinnilla. Aamulla olisi pitänyt käydä verikokeissa, mutta päädyin vain varaamaan ajan huomiselle. Terapiankin jouduin perumaan. Katotaan tuleeko opiskelusta nyt yhtään mitään, putoon aika tehokkaasti kärryiltä poissaolojen takia, koska aikuislukiossa tahti on niin kova. Mutta mietitään sitä myöhemmin.

Toivottavasti muilla viikko on lähtenyt paremmin käyntiin, vaikka flunssaa on nyt enemmänkin liikkeellä.

Porridge for breakfast

Kuten aiemmassa postauksessa mainitsin, syön aika lailla samoja ruokia päivästä toiseen. Puuro on ollut mulle jo pitkään turvaruokien ykkönen, joten oon kehitellyt siitä monia eri variaatioita. Tavallista tylsää kaurapuuroa ilman mitään lisukkeita en syö kotioloissa enää lainkaan. Puurosta saa helposti täyttävämmän, kun sekaan laittaa muutakin ja nälkä pysyy poissa pidempään.

Mittaan puurohiutaleet aina desimitalla. Näin annoskoot pysyvät sopivina, enkä lähde huomaamattani pienentämään niitä tai läträämään lautasellista velliksi. 1½dl hiutaleita veteen keitettynä. Mä yleensä yhdistelen eri viljoja oman maun mukaan, esimerkiksi kaurapuurosta saa pehmeämpää kun laittaa sekaan hieman mannasuurimoita. Tai jos puuron keittää vaikka vaniljasoijamaitoon, tulee siitä hyvä makea versio!

anteeksi räjähtäneet mikropuurokuvat!

Entä mitä valmiin puuron joukkoon? Jossain vaiheessa laitoin aina 200g purkin raejuustoa, mutta nykyään raejuusto tursuaa jo korvista ulos. Chia-siemenetkin olivat tuolloin päivittäisessä käytössä, mutta kalliit superfoodit alkoi ärsyttää, enkä niitä sen takia enää osta. Pähkinät kuuluvat tällä hetkellä jokapäiväiseen ruokavaliooni, ja ½desiä on helppo "piilottaa" puuron joukkoon.

Kesän alussa löysin myös maapähkinävoin ja auringonkukansiemenet. Vähän vajaa ½dl siemeniä ja iso ruokalusikallinen makeuttamatonta maapähkinävoita neljän viljan puuron sekaan on yksi mun lemppareista. Välillä oon laittanut sekaan myös ihan vähän soijarouhetta, jotta saisi enemmän proteiinia.

Tällä hetkellä oon ihastunut Fazerin Alku sadonkorjuu -puuroon, jossa isojen täysjyvähiutaleiden joukossa on auringonkukan-, kurpitsan- ja pellavansiemeniä. Alkuun kauhistelin noita siemeniä hiutaleiden joukossa (apua, ylimääräisiä kaloreita!), mutta kukin voi omalla kohdallaan miettiä paljonko noin pieni määrä vaikuttaa yhtään mihinkään.

Moni tykkää syödä puuron kanssa marjoja tai pilttiä, mutta mä syön hedelmät mieluummin erikseen. Seuraava haaste olisi kokeilla tuorepuuroa, jonka voi tehdä esim. jogurttiin edellisenä iltana ja antaa turvota jääkaapissa yön yli. Nyt kun vielä saa tuoreita kotimaisia marjoja, voisi ihan tosissaan yrittää rohkaistua ja ostaa vaikka Yosan metsämarja-kaurajogurttia ja sekoitella siitä, itse poimituista mustikoista ja pikakaurahiutaleista aamupalan.

Sieltä varmaan löytyy muutama muukin puuron ystävä. Miten te yleensä syötte omanne?

Koulun alkamisesta ja jaksamisesta

Kesäloman loppumisesta on tasan viikko. Mulla on tiistaisin ja tortaisin lukion mattematiikan, äidinkielen ja ranskan kurssit kahdesta puoli seitsemään. Toisaalta kiinnostaa kauheesti, mutta tuntuu että kokonaisuuksiin keskittyminen ei onnistu millään. Takerrun novellia lukiessani yhteen vanhahtavaan sanaan jota en ymmärrä ja tunnin päästä löydän itseni Wikipedioimasta 1800-luvun suomalaista kirjallisuutta. Tehtävä ei edisty, mutta tarpeetonta taustatietoa on vaikka muille jakaa.

Ranskaa päätin kerrata katsomalla ranskan kielisiä elokuvia, aloitin Améliesta, jonka olen nähnyt pelkästään koulussa ainakin neljä kertaa. Selailen kirjojen sivuja, tutut sanat hyppäävät silmilleni ja tuntemattomat pysyvät tuntemattomina. Huomaan osaavani, mutten silti osaa. Olen siis lukenut pitkää ranskaa ja nyt kertaan RAA1-kurssia, josta minulla on jo suoritus, joten kokeeseen ei jakson päättyessä tarvitse osallistua jos en halua yrittää korottaa arvosanaa.

Geometriaa kertaan huvikseen pitkänä, koska lukion suoritetuista kursseista ei ole juurikaan jäänyt mitään mieleen. Mulla on kansiot täynnä muistiinpanoja omalla käsialalla, muttei mitään muistikuvaa niiden kirjoittamisesta. Kaikki ajatukset olivat täysi-ikäisyyden kynnyksellä, ja vielä monta vuotta sen jälkeenkin, vain syömisen välttelyssä ja kalorien kuluttamisessa, joten ei ehkä ole ihmekään kun nälkiintyneet aivot eivät ole sisäistäneet kaikkea.

Noora 9C, kun Hesari oli vielä suuuuuri

Mietin, mistä tunnistaa sen kun ei jaksa ja mikä on tervettä stressiä. Puolen tunnin kuluttua pitäisi istua luokassa, mikä tuntuu täysin absurdilta. En halua lähteä kodin turvallisten seinien ulkopuolelle, kohdata ihmisiä, näyttää ahkeralta vaikka pääni on oikeasti täynnä harmaata usvaa ja huonommuudentunteita, jotka vievät keskittymiskyvyn. Saan itseni paikalle, mutta mitä se hyödyttää kun olen samanaikaisesti itse luomassani rinnakkaistodellisuudessa?

Haluan piiloutua.

Viiltely jättää jäljet

Vasemmassa käsivarressani näkyy erittäin selvästi esillä viimeisten yli viiden vuoden viilteilyiden aiheuttama arpien sekamelska. Multa välillä kysytään, miten suhtaudun runneltuun käteeni ja käytänkö kesällä t-paitoja.

En tiedä kuinka monta tikkiä kädessäni on yhteensä ollut, mutta sen verran vahinkoa olen saanut aikaan, että kädessä on aivan järkyttävän näköinen kuoppa, osasta kohtaa ihoa on mennyt tunto ja pitkään erään viiltohaavan kipu säteili pikkusormeen asti. Eniten mua kuitenkin häiritsee, että käsi näyttää aivan hirveältä ja kerää välillä ei-toivottua huomiota.

osa Voimauttava valokuvaus -kurssin sielunmaisematehtävää
(vanhasta blogista: klik ja klik)

Mä en välitä miltä mun käsi näyttää kotioloissa, ite oon sen siihen kuntoon operoinut kun mikään muu ei ole tuntunut auttavan. Kuinkakohan moni ihminen sanoi, että tulen häpeämään jälkiä? Ja kuka uskoi, muttei välittänyt? Terveen mielen on vaikea kuvitella, miten kukaan haluaa tehdä itselleen tällaista. En mä halunnutkaan, mä en ole ikinä pitänyt viiltelystä tai sen aiheuttamasta kivusta. Se on ollut rangaistus, joka pitää kestää kun on "tehnyt väärin" ja ollut huono ihminen. Ja nyt kannan ikuisesti ihollani noita merkkejä, joista vastaantulijoiden katseet muistuttavat. Mutta mä en halua välittää, mä haluun antaa itselleni anteeksi.

Käytän lyhythihaisia kun on lämmin, paitsi tuoreet haavat piilotan pitkähihaisen alle vaikka olisi kuinka paahtavaa. Arpikäden ranteen tykkään kuitenkin laittaa täyteen koruja, jotta edes osa juovista jäisi piiloon. Ihan muitakin ihmisiä ajatellen.

Kerran tuntematon jätkäjoukko on tullut kysymään, että minkä raivokohtauksen oon saanu ku käsi näyttää tolta. Joku on kysynyt, että mitä mun kädelle on tapahtunut, että olenko polttanut sen joskus pahasti. Siinä vaiheessa on kiva aina liueta paikalta vähin äänin, ei ku ne on vaan vanhoja jälkiä...

Edelleen tekisi välillä mieli tarttua terään, mutta suurimmaksi osaksi saan kanavoitua ahdistukseni muualle. Tuorein jälki on kuitenkin tältä kesältä, tosin muistuttamassa kuinka itsensä vahingoittaminen vie joka kerta vie pahaa oloa edes hetkellisesti pois.

Meinasin liittää mukaan pari valokuvaa tosta kädestä, mutta eipä teekään mieli esitellä rumia arpia tai rakentaa mitään kilpailua siitä, kuka on aiheuttanut itselleen näkyvintä haittaa. Jollekin kuva saattaisi toimia varoittavana esimerkkinä, toiselle triggerinä.

Jos näitä tulevaisuudessa saa edes osittain tatuoinneilla piiloon, niin olen iloinen.

SMMMY @ LeBonk

Eli kävin perjantaina Sallan ja Miron matka maailman ympäri -yhtyeen kakkoslevyn levyjulkkareilla LeBonkissa. Ihana levy ja ihana keikka ja ihana Salla. En nyt hehkuta enempää, mutta kannattaa käydä kuuntelemassa < 3 vaikka Spotifysta.

Ekaa kertaa mulla oli myös järjestelmäkamera mukana baarissa, koska halusin kokeilla kuvata livebändin esitystä. Onneksi ennen keikkaa oli aikaa säätää kameran asetukset, sillä melkein kaiken sai tehdä manuaalisesti. Ja totesin tarvitsevani valovoimaisemman objektiivin jos haluan vastakin kuvata noin haastavassa valossa.

Keikat vaan niin piristää. Onneksi löytyy ihmisiä, jotka osaavat ja haluavat tehdä musiikkia!

Auringonpaiste sadepilvien läpi

Yhtäkkiä tuntuu, kuin kaikki olisi pysähtynyt. Masentaa ja mun huoneessa pyörivän kärpäsen surina saa viimeisetkin ajatuksenrippeet katoamaan mielestä. Auringonpaiste avonaisen ikkunan läpi tuntuu väärältä. Nukuin koko alkuviikon. Ei mikään ihme, sillä edellinen viikko meni max. 2 tunnin yöunilla. Nytkin väsyttää.

Mietin miten olen päästänyt itseni tähän kuntoon, syönyt itselleni lisää pinta-alaa ajatellen painon normalisoimisen olevan hyvä juttu. Vaaka ei ole koko elämäni aikana näyttänyt näin paljon, tämä tuntuu täysin vieraalta. Ja silti normaalipainoon on vielä useampi kilo matkaa.

Toimin automaattisesti. Ajatukset kulkevat kehää laihdutuksen ympärillä, mutta silti kokoan ateriat yhtä suurina kuin edellisenäkin päivänä. Puurohiutaleetkin mittaan desimitalla, jotta tiedän etten lähde lipsumaan alaspäin. Mulla ei ole varaa luovuttaa nyt.

Tällä hetkellä mä oon täysin turvaruokieni orja. Syön käytännössä eri variaatioita samoista ruoista joka päivä: puuroa, leipää, keittoja soijarouheella, pavuilla tai linsseillä, keksejä, pähkinöitä, hedelmiä, yms. Toissapäivänä äiti toi kaupasta tullessaan minttusuklaatuutin, jonka syöminen vähän kauhistutti, mutta annoin mennä ja hyvää oli! Eikä se kai haittaa, että syön jonkin aikaa vain tiettyjä ruoka-aineita, kunhan syön niitä monipuolisesti ja tarpeeksi oksentamatta? Otan askeleita eteenpäin pikkuhiljaa välttääkseni suuremmat takapakit.

Tykkään suunnitella etukäteen ja tunnen itseni parhaiten, joten menen syömisten mukaan omilla ehdoillani. Mulla on "ateriasuunnitelma", jonka oon itse laatinut ja kirjoittanut paperille ja johon pystyn sitoutumaan kotona yksinollessani. Niin kauan kun paino ei laske, mä voin tälle pohjalle kokeilla kaikkea uutta kun uskallan. Jossain välissä mietin, että joka perjantai vois olla #fearfoodfriday, jolloin vois kokeilla kaikkia pelottavia ruokia tai käydä kahvilassa ja ottaa muutakin kun pelkän teen. Mutta katotaan!

Tänään illalla menen katsomaan Sallan Ja Miron Matka Maailman Ympäri -yhtyettä LeBonkiin ja huomenna vuorossa on Disco Ensemble Virginissä. Nää keikat korvannee sen, että festarointi jäi kesällä niin vähäiselle. Ja jospa mä tällä kertaa myös jaksaisin keskittyä keikan loppuun asti, kun paremman ravitsemuksen ansiosta virta ei lopu heti ekan biisin jälkeen.

Hyvää viikonloppua! Keskitytään elämän positiivisiin puoliin, ne on niitä joiden takia kannattaa taistella.

Such a Potterhead

Tilasin ebaysta Harry Potter -rannekorun, joka saapui postissa jo pari viikkoa sitten. Koru on vähän iso, tai sitten käteni liian kapea, mutta pääasia ettei putoa! Mun mielestä tää on yli-hieno: sieppi, pöllöjä ja kuoleman varjelusten merkki. Nyt voinkin samaan postaukseen höpöttää kaiken muunkin Potter-hulluudestani.

Kuulun ysäri-sukupolveen, joka kasvoi samaan tahtiin Harryn tahdissa. Olin 13-vuotias: Harrykin, täytin 14: Harrykin. Uusia kirjoja odotettiin, ja kun ne vihdoin ilmestyivät, ne oli pakko ostaa heti ja lukea kahdessa päivässä. Siskon kanssa riideltiin lukuvuoroista ja koulussa välitunnilla luettiin kun uusi kirja oli jonotettu keskiyöllä kirjakaupasta, vaikka yleensä vain hikeillä (hikke, hikipinko, you know..) riitti aikaa muuhun kuin tyhjänpäiväiseen käytävillä hengailuun ryhmässä.

Salaa toivottiin pöllöpostia ja kirjettä Tylypahkaan, vaikka tiedettiin se mahdottomaksi. Eräs riparikaverinikin kertoi juosseensa ala-asteella kavereineen päin koulun seinää, koska sillä tavalla mukamas pääsi Tylypahkan juna-asemalle. Unelmoin pitkään lemmikkipöllöstä, vaikka tiesin ettei villieläintä voi lukita pieneen lintuhäkkiin. Pöllörakkaus kuitenkin on säilynyt.

Olen valehtelematta lukenut ensimmäiset kirjat yli 10 kertaa. Osasin ensimmäisen elokuvan tekstityksistä joskus puolet ulkoa ja mulla on Viisasten kiven vuoden 2001 Finnkinon leffalippu vieläkin tallessa, mikä tosin johtuu siitä että keräilen kyseisiä lippuja. Potter-leffoista en juurikaan ole pitänyt, koska ne poikkeavat mielestäni liikaa kirjoista.

Oon miettiny, että voisin lukea osan sarjan kirjoista uudelleen. Päälle 20-vuotiaan näkökulmasta uskoisi aukeavan eri asioita, kuin varhaisteininä jolloin kirjoissa kiehtoi pelkkä taikuus. Kirjasarja on yksi suuri klisee, mutta Kuolemanvarjelusten jälkeen haluan nähdä osan henkilöhahmoista "oikeassa" valossa ja miettiä mistä kaikki ennakkoluulot saavat alkunsa.

Onko siellä muita pettyneitä, kun kirjettä taikakouluun ei ikinä kuulunutkaan?

PS. Mun Avada kedavra -huppari on myös rakkaus! (klik @nnouy)

Where did the week go?

Oon ollut koko viikon menossa, vaikka tuntuu etten ole saanut mitään järkevää aikaan. Suunnitelmat vaihtuu päivän mittaan, eikä unirytmiä ole olemassakaan. Elän hetkessä ja nautin loppukesän lämmöstä. Oon kävellyt ympäri Etelä-Helsinkiä ja seikkaillut uusilla bussilinjoilla Espoossa. En muista mitä kaikkea oon polilla ja terapiassa puhunut, tai Sylin kahvihetkessä, tai vieraiden ihmisten kanssa kadulla.

Hoitokokouksessa ei tullut mitään uutta, suunta on oikea, joten jatketaan kuvioita entiseen malliin. Ilmoittauduin kouluun parille jo käymälleni lukion matematiikan kurssille. Luin pitkän matikan neljä ensimmäistä kurssia vuonna 2008-2009, joten kertaaminen ei liene pahasta vaikka vaihdankin lyhyeen saadakseni lukion nopeammin pois alta. Aikuislukio alkaa vasta reilun viikon päästä, joten vielä on viikko lomaa.

eilisen asu
Eilen kävin katsomassa Sonjaa osastolla, minkä jälkeen häivytin sairaala-ajatukset päästäni keskittymällä valokuvaukseen. (Pitkästytän teitä luontokuvilla taas myöhemmin.) Helsingin pienissä puistoissa huomaa yllättävän paljon elämää, kun pysähtyy hetkeksi tarkkailemaan. Olin jo valon loppuessa suuntaamassa kotiin, kun sain kutsun Kaisaniemeen puistoilemaan. Istuskelin tyttöjen kanssa pari tuntia, kunnes mulle tuli shortseissani kylmä ja oli pakko päästä syömään jo iltapalaakin.

Viikonlopun aion viettää yksin kotona. Alun perin olin lähdössä perheen kanssa purjehtimaan, mutta oon tällä hetkellä niin jumiutunut turvaruokiini, että tuntui turvallisemmalta jäädä kaupunkiin. Olisi myös kiva saada kuvagalleria päivitettyä ennen koulun alkua, viimeiset kuvat sinne kun on lisätty toukokuun alussa. Valokuvaamisesta puheen ollen: ei kukaan hevosihminen suostuisi ottamaan mua ja Nikonia kentän laidalle?

Aurinkoista viikonloppua kaikille!

Rose tattoo

Otin heinäkuun alussa neljännen tatuointini. Oon tykästynyt musta-harmaisiin kuviin, joten varmaan sleevestäkin tulisi yksivärinen, jos sellaisen ottaisin. Tällä kertaa hakkautin kuitenkin aika paljon pienemmän leiman: ruusun oikean käden kämmenselkään.

Kävin samassa liikkeessä kuin viimeksikin, eli Lapinlahdenkadulla sijaitsevassa Tattooshopissa. Paikalla oli eri tatuoija, mutta olin katsonut hänenkin töitään etukäteen netistä ja pidin tyylistä. Sain ajan puolen tunnin päähän selitettyäni yksinkertaisen suunnitelmani. Leiman hakkaaminen sattui jonkun verran, mutta jostain syystä kipu ei tuntunut pahalta. Samaa ei voi sanoa tunteesta, kun ruusun jälkeen korjattiin solisluun teksti.

Tällä tatuoinnilla ei ole itselleni suurempaa merkitystä, ennen kaikkea se on vain kaunis. Yleisesti ruusu symboloi saavuttamista, täydellisyyttä ja herkkyyttä. Jostain luin, että se on myös kuin vertaus elämästä: vaikeuksien kautta löytyy sisäinen rauha.

PS. ugh, hirvittää julkaista toi asukuva, en oo painanu näin paljon varmaan ikinä x---(