2011/08/31

Okay, I Feel Better Now

Perjantaina. Ylihuomenna. Se ois taas osaston aika. Kotona oon ollu nyt kolmisen kuukautta, pärjänny avohoidolla. Tai pärjänny ja pärjänny kun tässä jamassa ollaan. Paino oli taas laskenut viikossa melkein kilon.

Oon tässä selannut vanhoja osastoilla otettuja kännykkäkuvia. Ajattelin tähänkin laittaa muutaman.

Ensin muutama nuorisopuolelta otettu. On noista suljetun osaston ajoilta menty huimasti eteenpäin. Silloin en voinut kuvitellakaan meneväni hoitoon vapaaehtoisesti. Kammosin lihomista niin, että joka ruokailulla piilotin leivät ja kasvispihvit hihaan tai rintsikoihin jos joku ei vahtinut silmä kovana. Samoin joka ruokailun jälkeen rynnättiin vessaan oksentamaan ja huoneessa oli koko ajan jumppa käynnissä.

osasto b1
juuri hakaneulalla laitettu uusi huulikoru

i must be eemou

itse kynityt hiukset
Sitten aikuispuolelta otettuja kuvia. Ulkonäöltä en kyllä ole juurikaan muuttunut. Näytän edelleen 15-vuotiaalta, itku. Ei siitäkään ole kauan kun k-15 elokuvissa pyydettiin papereita, vaikka olen jo 19...

vielä punaset hiukset

pesukarhuraita :)

söps

vessapeilikuvaa

Nyt olen motivoitunut, paranemismyönteinen ja päättäväinen. Minä menen parantumaan. Jätän tämän pskan taakseni ja opettelen vihdoin elämään!

12 kommenttia:

  1. Ihana asenne! Ihannoin sua, kun sä jaksat taistella noin sinnikkäästi... itelläni vielä joku surkea tavoite pitää bulimiaton syyskuu, joka ei tasan tule pitämään. Noh, ainakin yritin... yritän.

    VastaaPoista
  2. Voikun sä olet pieni! ♥
    Oon niin onnellinen että välillä saa lukea tälläistäkin tekstiä. Kaikkea hyvää sulle sinne osastolle! :)

    VastaaPoista
  3. keep that attitude girl ! <3

    VastaaPoista
  4. hyvä, että meet osastolle! ota siitä kaikki irti!

    VastaaPoista
  5. Olet todella rohkea ja hieno homma, että sulla on nyt tuo asenne !:)

    VastaaPoista
  6. Onneks olkoon ja voimia taisteluun, ole ylpeä itsestäs, olet taistellu urheasti jo tosi kauan!

    VastaaPoista
  7. U DO IT noora!! nyt tsemppiä pikkunen <3

    VastaaPoista
  8. Nyt anna mennä! Älä luovuta! Hitaasti ja varmasti eteenpäin.

    Me ollaan ylpeitä susta <3

    VastaaPoista
  9. Tsemppiä!!:--)sä pystyt siihen!

    VastaaPoista