I Was Like

Kävin tänään SYLI:n kahvihetkessä ja vaikka oon ollu jo monta päivää tosi sosiaalinen ja iloinen ja kaikkea, niin paluumatkalla ratikassa ajatukset lähti ihan lentoon. "Nyt mä paranen ja sit mä parannan maailman", pystyn ihan mihin tahansa. Musta jopa tuntu, etten mä tarvitse ees mitään tukea syömisiin, ku oon niin paras ja mul on niin paljon motivaatioo et voin parantuu kotonaki. Ei sillä, että ottaisin riskin ja kokeilisin!

Eikä mua masenna yhtään, sen sijaan voisin tanssia koska elämä on ihanaa. Jos tää on se oikee Noora nii tykkään tästä. Vedin just suunnattoman kokosen päivällisen leipineen, cashew-pähkinöineen (mistä ne ees ilmesty?) ja jälkiruokineen. Eikä ahdista, tai okei nyt ku alko miettii tota niin alkoki vähän ahdistaa.

Ja vähän shoppailinkin Espoon Sellossa aamupäivän terapian jälkeen. En mä vaatteita tarvi, mut oli niin kivat alet ja kaikkee mitä muka-tarviin. Rahaa tulee vasta reilun kahden viikon päästä ja oon nyt jo tyyliin pa. Damn.

mikä pupunen siel sairaalan pihal :3

Tääl sujuu siis hyvin. Pari kertaa oon itkeny ruokapöydäs, mut lapioinu samal ruokaa urhoollisesti suuhun. Ei kuitenkaan jaksa noit tyhmii murehtia. En oo oikeestaa ees ehtiny pysähtyy miettimään mitään. Paitsi jos nyt yrittäisin ajatella, en sais päästäni mitään irti kun ne toimii pikakelauksella. Vähän hankaloittaa, en ees muista mistä mun piti tulla kirjottamaan. Mul oli kai joku mahtava ajatus, mut se nyt meni jo ohi.

Peace, lööv et cetera. Mä oon täällä, te siellä ja ollaan kaikki täs maailmas viel pitkään, eiks joo? Hyvä, kiitän :---}